tiistai 9. marraskuuta 2021

Blogini täytti sittenkin 10 vuotta!

Olen jättänyt täällä blogissani yhden tärkeän asian huomioimatta tänä kesänä. Minulla oli hiljaisempi vaihe bloggaamisessa just kesällä ja alkusyksystä, joten tämäkin tärkeä aihe jäi täällä silloin käsittelemättä. Onneksi sitä kuitenkin sanotaan että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eli jo toukokuun lopulla blogini täytti 10 vuotta. Ensimmäisen postauksen kun julkaisin tässä Viltsun nurkkauksessa 25. toukokuuta vuonna 2011. On kaikesta huolimatta varmasti aika nostaa aihe esille ja onnitella jo 10-vuotista blogiani. 

Muistikuvieni mukaan pidin melkoista blogihiljaisuutta ainakin toukokuusta syyskuuhun. Tuolloin postausten julkaisutahtini oli todella rauhallinen ja mietin jo että tässäkö tää oli? Syyt rauhallisempaan ajanjaksoon olivat palkkatyöt, niistä johtunut väsymys ja melko paljon ajallisesti rajoitettu vapaa-aikani, tuntui ettei vain yksinkertaisesti ollut aikaa bloggaamiselle enää ja samalla ideat postauksien aiheiksi olivat vähissä. Ajattelin jo että on aika kaikessa hiljaisuudessa "haudata" blogini. Tuntui että bloggaaminen alkoi jo vaatimaan enemmän kuin mitä se antoi ja se ei ollut enää nautinnollista.

Vaikka muuten on hyvin surullista millaisia ongelmia olen viime kuukausien aikana kohdannut elämässäni niin blogaamisen kannalta on ajateltava kuitenkin että ne ongelmat ja haasteet ovat olleet blogini kannalta hyvä juttu. Blogini päätyi jo tien haaraan jossa vaihtoehtoina olivat bloggaamisen päättäminen tai sitten tämän harrastuksen uudelleen henkiin herättäminen. Tuon enempää ei sitten voikaan enää mennä elämässä kysymysten perusjuurille. Elämässäni alkoi kuitenkin tapahtumaan taas, vaikkakin ikäviä asioita mutta sen myötä blogi sai uuden mahdollisuuden, jatkoajan.

Nyt minulla on ainakin riittänyt taas kirjoitettavaa. Tämän hetkisistä ongelmistani ja haasteistani olen jo nyt ehtinyt tähän mennessä melko paljon kirjoittamaan. Ja nämä aiheet kuntoutuminen, elintapojen ja ruokavalion terveellistäminen, sairauslomalla oleminen ja rahapeliongelmat ovat aiheita joista tulen varmasti jatkossakin lisää kirjoittamaan postauksia. Kyseisistä aiheista on helpohko keksiä kirjoitettavaa ja niitä voi käsitellä niin monesta eri näkökulmasta.

Ja pidän hyvänä asiana tätä että en mennyt kuoppaamaan omalta osaltani bloggaaamista vaan olen jälleen päättänyt jatkaa harrastukseni parissa. Bloggaaminen ja kirjoittaminen ovat kuitenkin näiden kymmenen vuoden aikana olleet minulle tärkeitä harrastuksia. Tämä blogi toimii päiväkirjanani jonne on hyvä purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan. Samalla blogi on julkinen jolloin näillä kirjoituksillaan voi saada tukea, myötätuntoa ja kommenttejakin. Kirjoittaminen on hyvä terapiamuoto, se on mahdollisuus just käydä läpi omia ajatuksiaan. Ja näiden syiden takia minäkin olen jo useamman vuoden ajan kirjoittanut. Unohtamatta sitä tärkeää syytä myös että pidän kirjoittamisesta todella paljon.

On siis aika onnitella 10-vuotiasta blogiani Viltsun nurkkausta! Ja olla kiitollinen siitä että tässä tätä yhä taas vain blogataan. Tälläkin hetkellä blogi näyttelee kuitenkin elämässäni isoa ja merkittävää roolia. Olkoon siis blogillani edessä sittenkin valoisa ja sisältörikas tulevaisuus! Vaikka sen verran olen karsinut vaatimuksistani blogini suhteen että en tänne kuvia liitä jos ei minulla itselläni sellaisia ole varta vasten otettuna. Siitä en enää paineita ota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!