Maltti ois valttia!

Minulla on todennäköisesti edessä pitkähkö kuntoutumisjakso. Isoimpana tavoitteena on saada jalat niin kuntoon että jalkapohjakipuja ei enää olisi. Kuntoutuminen on melko laaja prosessi johon tulee kuulumaan muun muassa fysioterapia-ja jalkaterapiahoitoja, säännöllistä jumppaamista ja muutakin liikuntaa sekä ruokavalion remontoimista ja siinä ohessa laihduttamista. 

Kuntoutuminen voi olla tosiaan pitkä prosessi sillä näitä minun ongelmiani ei välttämättä hetkessä kuntoon laiteta. Ja se kuntoutuminen vaatii sitoutumista tavoitteidensa eteen. Yhtä lailla kuntoutuminen edellyttää kuntoutujalta aina itseltäänkin hyvää motivaatiota. 

Se kuitenkin voi olla ihan mahdollista että tämän kuntoutumisen eli työn tulokset eivät välttämättä ihan hetkessä näy. Vaan kuntoutuminen vaatii sitä aikaa ja sinnikkyttä. Yhtä lailla kuntoutumisessa onnistuminen vaatii malttia. Maltti on nyt taas valttia. Täytyy ymmärtää että tulokset työstä eivät välttämättä näy hetkessä mutta silti pitäisi olla malttia tehdä sinnikkäästi pidempikestoisesti töitä kuntoutumisen eteen. Ja on täysin mahdollista myös se että takapakkiakin välillä tulee mutta silloinkin pitää olla malttia jatkaa sitä uutteraa työn tekoa eikä saa luovuttaa.

Olen ihmisluonteeltani melko harkitsevainen ja omaan jokseenkin vanhanaikaiset ajattelutavat. Yhdessä asiassa olen ehkä silti mennyt nykytrendin mukaisesti valitettavasti ja se on se että maltti on valitettavasti ollut yksi heikkouksistani. Ja just se että malttia ei aina löydy niin helposti vaan kaiken pitäisi tapahtua tässä ja heti. 

Mistä sitä malttia sitten saisi lisää ettei tämä koituisi kompastuskivekseni. Ja miten pitää motivaatiota yllä pitkäkestoisesti vaikka tuloksiakaan ei välttämättä heti näkyisikään? 

Olen näitä kysymyksiä tänään pohtinut jonkin verran. Ja jotain ajatuksia minulle on aiheesta herännytkin. Eli tärkeää on mielestäni se että ei todellakaan haukkaa liian isoa palaa kakusta ensimmäisellä kerralla eli ei heti lähde tavoittelemaan vain ja ainoastaan sitä isointa tavoitetta ja päämäärää. Sitä hetkeä kun jalat on kunnossa ja jätkä laihtunut noin 20 kiloa vaikkapa. Tällainen voi äkkiä kääntyä itseään vastaankin. Ei olekaan just sitä malttia odotella noiden tavoitteiden toteutumista koska niiden toteutuminen vaatii sitä aikaa, sitoutumista ja sinniķkyyttä.

Eli, minun kannattaa asettaa itselleni paljonkin pienempiä välitavotteita ja etappeja. Asettaa tavoitteita itselleni vaikka ihan vain viikkotasolla ja iloita selkeästi jos saan hyviä tuloksia aikaan pelkästään yhden viikon aikana. Se motivoi lisää ja lisää tekemään töitä kuntoutumisen eteen kun kokee onnistumisen tunteita myös lyhyellä aikavälillä. Toisaalta tunsin itseni tyhmäksi tänäänkin kun iloitsin 1,4 kilogramman painon pudotuksesta ja kun kyseessä oli vasta ensimmäinen viikko kun olen alkanut kunnolla panostamaan elintapoihin. Mutta toisaalta, just näin se täytyy edetäkin. Tuo on kuitenkin yhdelle viikolle hyvä määrä pudotettua läskiä kehosta pois ja sitä on jo syytä iloita. Se antaa ainakin minulle motivaatiota panostaa taas seuraavaan viikkoon ja tästä toivottavasti syntyy positiivinen kierre.

Ja itseään voisi jopa palkitakin jossain välissä hyvistä tuloksista. Vaikka yhdellä herkkuleivonnaisella. Yksittäinen leivonnainen silloin tällöin ei kuitenkaan ole riski millekään. Hyvä tapa motivoida itseään ja pitää malttia yllä on myös varmasti iskostaa tajuntaan se miksi tässä töitä tehdään kuntoutumisen eteen. Isoimmat syyt ovat kuitenkin saada terveys kuntoon, päästä kivuista eroon ja päästä palaamaan takaisin työelämään. Nämä ovat isoja ja tärkeitäkin tavoitteita ja auttaa satavarmasti itsensä motivoimisessa.

Yksi keino säilyttää maltti kuntoutumisessa on sekin että osaa löytää niitä pienempiäkin positiivisia tuloksia. Hyvät tulokset kuitenkin ruokkii vaikkapa motivaatiotakin. Eikä saa asettaa liian isoja tavoitteita liian nopeassa tahdissa. Vaan jos ottaa esimerkiksi tuon ruokavalion terveellistämisen ja painon pudottamisen niin kannattaa asettaa sellaisia muutoksia siihen ruokavalioon että niissä on helpohko pysyä vaikka päätyyn eli ihan hautaan asti. 

Minun tapauksessa jo ruoka-annosten koon pienentämisellä ja herkkujen syönnin kohtuullistamisella mennään jo aika pitkälle ja nämä on sellaisia asioita jotka ei jatkossakaan vaadi suuria ihmeitä pitäytyä näissä opetelluissa syömistottumuksissa. Se on hyvä jos tuon ruokavalion muutoksen pystyy toteuttamaan niin että se lopulta sujuu rutiinilla ja niistä tulee tapa eikä niin että tekee hirveän isoja muutoksia ja sitten palaa jossain vaiheessa entiseen takaisin ja niin palaavat kilotkin. Siksi en edes mieti nyt mitään sen ihmeempiä dieettejä vaan menen eteenpäin ihan vain elintapojen terveellistämisellä.

Ja sama koskee jumppaamista ja muuta liikuntaakin. Ei liian isoja tavoitteita ja vaatimuksia vaan vähitellen. Ja se että osaa olla tyytyväinen itseensä kun yltää niihin pieniin tavotteisiin. Kun ei haukkaa liian isoa palaa kerralla niin esimerkiksi jumppaamisesta tulee helpommin rutiininomainen tapa kun sitä tekee vaikka vain kymmenen minuuttia kerrallaan kolmesti vuorokauden aikana. 

Pidän tärkeänä myös sitä että välttää liiallisen alkuinnostuksen ja sen mahdolliset sudenkuopat. Ei lähde liian isolla innolla ja liian isoin tavottein toteuttamaan mitään sillä voi jossain vaiheessa olla vaikeaa enää yltää niihin tavotteisiin ja sitten ei olekaan enää malttia, innostusta toteuttaa kyseistä asiaa. 

Ja ei ole mielestäni lainkaan huono juttu toteuttaa tätä kuntotumisjaksoa näkyvästi. Eli kirjoitella kuntoutumisesta ja tuloksista vaikka sosiaaliseen mediaan ja tänne blogiinkin sen "matkan" varrella. On aina isompi kynnys sitten jättää kuntoutuminen kesken tai saada niitä huonompia tuloksia kun uskaltaa kertoa rehellisesti ja avoimesti niistäkin siellä sosiaalisessa mediassa. Ja onhan se nyt aina mukavampaa hehkuttaakin niistä onnistumisen hetkistä muillekin. Ja aina voi toivoa että muilta ihmisiltä saa tukea ja kannustusta kuntoutumisen aikana.