perjantai 12. marraskuuta 2021

Millaisen ruokavalion valitsin?

Aloitin elämäntaparemontin ja vielä tarkemmin sanottuna ruokavalioni terveellistämisen lokakuun lopulla. Minä olen itse sitä koulukuntaa että ainakin mielestäni pidempikestoisemmat tulokset saa aikaan kun terveellistää vähitellen koko ruokavalionsa. En siis aiokaan noudattaa mitään erityisiä dieettejä ja välttämättä poistaakaan mitään ruokalistaltani vaan iso avainsana on kohtuullistaminenkin. 

Minulle on tärkeää saada aikaan mahdollisimman pitkäaikaisia muutoksia. Ja siksi en koekaan nyt ainakaan olevan hyvä lähteä noudattamaan mitään erikoisempaa dieettiä. Koska pelkään että sitten kun lopetan tämän dieetin niin palaan takaisin siihen entiseen ruokavaliooni ja takaisin palaisivat ennen pitkää myös kilot. Nyt onkin nimenomaan siis tärkeää vähitellen hioa se ruokavalio terveelliseksi ja sitoutua noudattamaan sitä ruokavaliota mahdollisimman pitkään. 

Tämä on se minun valinta millä lähden yrittämään sekä ruokavalioon muutoksia että myös mahdollista painon pudotusta. Ja yksinkertaisimmillaanhan painon pudotuksessa on kyse siitä että vuorokauden aikana saatu kalorimäärän pitäisi olla vähäisempi kuin se kulutettu kalorimäärä. 

Siitä on paljonkin tietoa mitä kaikkea kuuluu terveelliseen ruokavalioon. Olen itsekin opiskellut aikoinaan ravitsemustietoutta opiskellessani restonomiksi ja koulutukseni sekä keittiöalan työni vuoksi en ihan tyhjältä pöydältä lähde näitä tavotteitani eli esimerkiksi ruokavalion muokkaamista isolla kädellä kohti etenemään. Lisäksi olen vuosina 2010-2011 onnistunut laihduttamaankin läskiä pois kehostani lähes 30 kilogramman verran. Joten tässä "projektissani" minua hyödyttävät ainakin koulutus, työt ja aiemmat positiivisetkin kokemukset. 

Se on mielestäni kuitenkin tärkeää iskostaa mieleen että opin tiellä tässäkin vielä ollaan kuitenkin. Tietoutta terveellisestä ruokavaliosta löytyy paljon joten minulla on varmasti paljon viilaamista omassa ruokavaliossani. En kuitenkaan ajatellut lähteä haukkaamaan liian isoa palaa kerrallaan ja asettaa tavoitteita heti taivasrajaan asti. Vaan lähden etenemään pienin askelin, joka toivottavasti edesauttaa minua myös "projektissani" onnistumisessa.

Teen aluksi vain pienempiä simppeleitä muutoksia ruokailutottumuksiini ja ruokavaliooni. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi se että alan syömään yhteensä viisi kertaa vuorokauden aikana, eli omaan vuorokausirytmiin sopivinta on tällä hetkellä että syön aamupalan kello 7, lounaan jo kello 10, välipalat kello 13 ja kello 16 sekä iltapalan kello 19. Omaa vointianikin tarkkailemalla määritän mikä on minulle hyvä määrä kulloinkin ruoan määräksi. Mikä määrä riittää pitämään yleiskunnon hyvänä ennen seuraavaa ruokailuhetkeä mutta ei sisällä kuitenkaan liikaakaan kaloreita.

Alussa tekemiin pieniin muutoksiin kuuluu ihan myös annoskokojen kohtuullistaminen, kasvisruokien lisääminen ruokalistalleni ja muutenkin erilaisten kasvisten, salaattien ja hedelmien syöminen. Tärkeää on myös että juon vettä yhä sen 2-3 litraa vuorokauden aikana. Uskon että näillä muutoksilla pääsee jo hyvään vauhtiin ja tällaisen kokonaisvaltaisen ruokavalion muokkaaminenkin käy helpommin kun ei kerralla pyrikään muuttamaan kaikkea.

Niin kuin jo sanoin niin kyllähän sitä tietoa terveellisestä ruokavaliosta löytyy runsain mitoin joten en tässä nyt yritäkään lähteä kaikkea ruotimaan läpi. Silloin edellisellä laihdutuskerrallani pidin oikein ruokapäiväkirjaakin johon merkkasin tarkkaan kaikki vuorokauden aikana syömäni ruoat, ja niiden kalorimäärät. Punnitsin myös tarkkaan paljonko eri ruokia söin. Vielä en ole tällä kertaa kuitenkaan lähtenyt pitämään tällaista päiväkirjaa vaikka se sinänsä mielenkiintoistakin olisi ja auttaisi hahmottamaan sen mitä sitä vuorokauden aikana syö ja näkemään helpommin missä on viilattavaakin. 

Silloin vuosina 2010-2011 kun tarkkaan opettelin tekemään ne oikeankokoiset annokset ja välipalat niin opin sisäistämään ne vähitellen myös päänuppiini ja kävi niin että lopulta en siihen hommaan enää vaakaakaan tarvinnut. Tästä on minulle yhä hyötyä sillä minulla on melko hyvin vieläkin muistissa nuo määrät. 

Aika usein kai laihduttaja poistaakin väliaikaisesti jotain juomia tai ruokia ruokavaliostaan mutta minä en ainakaan heti alkuun näin kuitenkaan tee. Vaan kaikkea saan mielestäni syödä yhä mutta iso ja tärkeä asia on nimenomaan kohtuullistaminen. Jonkin ruoka-aineen syömistä on vaan kohtuullistettava paljon isommalla kädellä kuin joidenkin muiden. 

Tällaisia joiden syömistä täytyy ennen kaikkea kohtuullistaa niin ovat erilaiset herkut. Minun heikko kohtani ovat erityisesti jälkiruoat ja makeat leivonnaiset. Sallin kuitenkin itselleni välillä myös herkuttelun mutta paljon rajoitetummin kuin ennen. Yksi syy siihen miksi sallin itselleni leivonnaistenkin syömisen on se että en odotakakaan itsenikään olevan mikään kone joka voi ohjelmoituna syödä vain tiettyjä ruoka-aineita ja olla syömättä tiettyjä. Olen ihminen jolla on tunteet ja jolle tuntuu olevan iso pala luopua herkuista kokonaan. En halua asettaa rajoja liian tiukaksikaan sillä pelkään että sellainen kaataisi tämän homman ennen pitkää.

Syyt miksi lähden ruokavaliotani terveellistämään ja painoani toivottavasti ohessa pudottamaan ovat ennen kaikkea terveydelliset. Minulla alkoi jo olemaan kipuja ja sairauksia joiden aiheuttajaksi voi jossain määrin epäillä olevan osasyynä myös sairaalloinen lihavuuteni. Minulla ei ole juurikaan ulkonäköpaineita ja halua sen takia saada kehossani muutosta aikaan. Vaan syyt ovat mielestäni painavammat ja näillä muutoksilla toivottavasti saan kohennettua terveyden tilaani.

Tietenkin terveellisiin elintapoihin kuuluu myös liikunta. Mutta liikunta minulla on ollut mielestäni jo pitkään eli monet vuodet hyvällä tasolla. Olen liikkunut vähintään suositusten mukaan eli viitenä päivänä viikossa ja vähintään puoli tuntia kerrallaan. Joskus useamminkin. Esimerkiksi ennen sairauslomaani aloin nostamaan kävelylenkkieni sekä pituutta että ajallista kestoa. Toki, aina voisi liikkua jos ei enemmän niin ainakin monipuolisemmin. 

Ja törmäsin tänään sellaiseen kysymykseen että saako laihduttamisesta puhua ääneen? Lyhyesti vastaan että totta hitossa saa ja melkein pitääkin. Mutta puheen pitää ennen kaikkea olla kannustavampaa kuin ivallista. Ylipaino on kuitenkin merkittävä huolen aihe maassamme ja on ihan hyvä että aiheesta puhutaan. Ja minä itse pidän omalla kohdalla aiheesta puhumista senkin vuoksi tärkeänä että tämän ruokavalion terveellistämisprojektin ja laihduttamisen kesken jättäminen vaatii enemmän kanttia jos niistä tavotteistani ovat myös muut tietoisia. Sekä onhan se tulosten aikaansaaminen hienomman tuntuista jos niistä kertoo ääneenkin.


ps. Juomia en nostanut tekstissäni lopulta sen vuoksi esille koska omalle juomalistalleni ei kuulu kuin vesi ja kahvi. Siis tässä ei ole viilattavaa!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!