sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Aamun ajatukset

Minusta on alkanut tuntumaan että tämä huolen aihe mitä olen jo pitkään pyöritellyt päässäni on sellainen mistä muut nyt taitaa olla kyllä jopa ulkona. Olen valitettavasti havainnut sellaista että ihmiset nyt luulevat tietävänsä enemmän mitä oikeasti tietävät. Ja tämä keskustelu mitä koitan käydä tässä läpi taitaa olla aika hedelmätön näillä askelmerkelllä. 

Olen jopa havainnut että ihmiset tuomitsee tosi herkästi minun havaintoni jotka perustuvat jonkin verran myös tutkittuun tietoon ja jonkin verran myös elämän kokemuksiin. Ihmiset tuomitsevat nyt vähän liian äkkiä havaintoni ja päätelmäni sellaisella luuloillaan. 

Ensinnäkin, tuntuu että näen töissä nyt herkemmin sellaisia asioita jotka voivat kieliä sairaudesta. Tämä aiempien elämän kokemustenkin perusteella. Olen aiemminkin elämässäni kohdannut paljon tällaista tahallista provsointia jossa toinen ihminen on selkeästi yrittänyt vaikuttaa tunteisiini. Ja jos olisin siihen provosointiin reagoinut niin tämä toinen henkilö olisi ollut vain mielissään. Todennäköisesti. Se on sellaista tunteilla manipulointia.

En ole koskaan halunnut loukata ketään vaan ymmärrän kyllä hyvin mitä se termi tarkoittaa mitä olen alkanut enenevässä määrin pohtimaan. Ja kuinka vakava sairaus se on. Nyt tuntuu vain siltä että moni muu ei nyt oikein hahmota näitä asioita. 

En vedä tätä korttia minkään huonon käytöksen tai solvauksen perusteella vaan ihmispersoonan. Ja en todellakaan mitenkään heppoisesti. Mutta tämä taitaa nyt olla vähän hedelmätöntä keskustelua jossa asiat uudelleen ja uudelleen kääntyy herkästi minua vastaan sellaisen herkän tuomitsevuuden takia ja tuomitaan vielä olettamuksilla, varmaan perehtymättä edes itse asioihin. Tältä tämä nyt on alkanut kyllä tuntumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!