perjantai 21. tammikuuta 2022

Voisiko jo vihdoin ja viimein minunkin aika koittaa?

Olen töissäni joutunut olemaan jo pitkään todella haastavassa tilanteessa. Vähän liian vaikeassa tilanteessa pelkälle tällaiselle duunarille. Olen joutunut olemaan murheideni kanssa aivan liikaa yksin ja pyörittämään tiettyjä huolia ja ajatuksia jo liikaa vain omassa mielessäni, olen koittanut kertoa asioista ja huolistani muille mutta kukaan ei vain pysty suostumaan ottamaan asioita vastaan niin kuin ne esitän. Se tuntuu nyt olevan mahdottoman vaikeaa. 

Ja se on alkanut olemaan jo niin tuskastuttavaa p:tä että alan olemaan jo vähän henkisesti loppu. Aina tulee vastaan henkilö joka luulee tietävänsä enemmän ja tuomitsee minun kokemuksiini ja oikeisiin tietoihini entisessä elämässä viestintätaitoihinikin perustuvan arvion ihmistyypistä.

En pysty Facebookissa niin vain nimiä heittämään tiskiin mutta entisessä elämässäni oikeastaan lopulta jouduin tutustumaan henkilöön jonka luonteen ja ihmispersoonan takana epäilin olevan tietty sairaus joltain osin. Epäilin sitä silloin ja tutkin jo sen takia silloin paljon tietojakin miten tällainen ihminen mahdollisesti käyttäytyy. En vetänyt siis mielipiteitäni pelkästään hatusta vailla mitään pohjaa vaan harkiten ja tietojeni ja kokemusteni pohjalta tein johtopäätökseni ja epäilyni tuolloin. Opin tuolloin tunnistamaan niitä piirteitä ja käyttäytymistapoja miten tällainen ehkä tietyn sairaiden omaava ihminen voisi käyttäytyä, millainen se voisi olla. 

Olen alkanut joulukuun puolivälissä yllättäen kiinnittämään valitettavasti samoihin tällaisiin luonteen piirteisiin ja kaikkeen käyttäytymiseen sun muuhun liittyviin juttuihin huomiota valitettavasti myös lähimmän esimieheni käyttäytymisessä ja luonteen muutoksessa. En ole heitellyt kommenttejani musta tuntuu fiiliksellä ja ajattelemattomasti vaan vakaastikin harkiten ja miettien sekä tietoihini ja kokemuksiini perustuen. Yhä enevemmässä määrin olen erittäin valitettavasti alkanut kiinnittämään samoihin piirteisiin, käyttäytymiseen ja luonteen muutokseen huomiotani kuin entisessä elämässäni. Ja tämä voi jopa kieliä nyt sitten mahdollisesti tietystä sairaudestakin. 

Joulukuun puolivälissä alkoi sellainen nyt voi sanoa suoraan että paska omassa elämässäni joka soisi tulevan jo vihdoin ja viimein päätökseen koska minä alan olemaan jo henkisesti loppu ja tämä ahdistus alkaa olemaan jo minulle pakkomielle. Olen vain koittanut kertoa että tämä touhu ja persoona sekä käyttäytyminen sun muu jostain syystä muistuttaa hyvin paljon erästä vaihetta elämässäni muutama vuosi sitten. Silloinkin epäilin vahvasti voisiko tietty sairaus olla jopa kaiken takana ja nytkin joudun näin jo epäilemään. Tämä ei ole loukkaus, en ole törkyturpa, en hassuttelija vaan joudun nyt heittämään epäilykseni tiskiin elämän kokemukseni, edellisessä elämässä hankkimieni viestintä- ja ihmistuntemustaitojeni, tutkitun tiedon sekä kaiken näkemäni ja kokemani perusteella. Ajattelevaisesti. Tätä on sitten vaan niin saatanan mahdotonta syöttää oikeastaan kenenkään ymmärrettäväksi tällaisenaan.

En halua päteä vaan olen vain ollut jo pitkään huolissani. Mutta älkää minua kuunnelko ja tosissaan ottako, enhän minä mitään osaa ja tiedä. 

En tiedä onko sitten ihmisten naiviutta, hyväuskoisuutta ja muuta vastaavaa ollut myös se että olen pelkästään kertonut kohdanneeni omassa elämässäni kylmää ja tunteetonta käyttämistä, kovaa provosoimista sun muuta. Näitä on nyt jostain syystä ollut erittäin vaikeaa ollut syöttää tällaisenaan ihmisten uskottavaksi. Mutta soisin jo vihdoin minunkin aikani koittavan. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!