tiistai 18. tammikuuta 2022

Viestinnällä voi pyrkiä myös vaikuttamaan

Olen toiminut viime viikot erittäin kyseenalaisella tavalla ja olen siitä pahoillani. Olen kuitenkin tiennyt koko ajan mitä olen pyrkinyt tekemään. En ole niinkään lopulta raivonnut vaan pyrkinyt tuomaan omia näkemyksiäni yhteisöni hyväksi tässä mahdollisesti kinkkisessä tilanteessa. Toisten on ehkä vaikea käsittää mitä kaikkea olen lopulta käynyt läpi viime viikot, kuinka pahoja muistoja. 

Jos ei ole nähnyt itse millaista todella kylmää ja provoavaa toimintaa on maailmassa niin kuin minä toimittajan hommissa aikoinaan niin voi olla ehkä liian naivi ja hyväuskoinen ymmärtämään että sellaista käytöstä voi maailmassa olla. 

Kohtasin ennen toimittajan hommia tehdessäni kyseenalaistakin toimintaa ja niillä ei ollut hyviä seurauksia. Nyt olen seurannut vierestä jo melko pitkään tällaisia samanlaisia piirteitä ja ollut huolestunut. Mielestäni aiheesta. Ihminen joka on tietämätön kokemuksistani niin voi olla oikeasti vaikea ymmärtää mitä olen tässä käynyt läpi. Kun kyseessä ei ole pieniä ristiriitoja vain ja herkästi herneen nenään vetämistä.

Olen toiminut kyseenalaisella tavalla mutta jos kokemuksieni perusteella toimivat vaistoni osuvat oikeaan niin oikeastaan muunlaista mahdollisuutta toimia ei oikein ole edes ollut. 

Langat oli hänellä näpeissään. Olen tässä pyrkinyt vaikuttamaan viestinnällä ja saada vähän ihmisiä pois liiasta hyvänuskoisuudesta, kyseenalaistamaan asioita ja epäilemään onko nyt kaikki oikeasti kohdallaan. Omien elämän kokemukseni ja aiemmassa elämässä hankkimieni tietojeni ja taitojeni perusteella on syytä nyt pitää vähän tuntosarvet hereillä.

Ja juoruilukin on silloin hyvästä jos sillä pystyy vaikuttamaan ihmisten ajatteluun edes hitusen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!