torstai 10. helmikuuta 2022

Syöksykierre poikki ja pinoon!

 Olen ajautunut elämässäni melkoiseen syöksykierteeseen. Kaikki sai alkunsa joulukuun puolivälissä ja tuolloin elämäni alkoi totisesti jumittumaan paikoilleen. Eräistä huolen aiheista kun en saanut niitä tarpeeksi ajoissa purettua muille pelkästään omilta hartioilla pois niin niistä tuli minulle jo pakkomielle. Pakkoajatus. Ajatus jonka lisäksi en enää päässäni muuta ajatellutkaan. Oma elämä pysähtyi täysin. Koska olen viimeksi elänyt omaa elämääni täysillä? Herra paratkoon, en muista lainkaan! 

Jaksoin jankuttaa kyllästymiseen asti aivan liian julkisesti näitä mietiskelyjäni sosiaalisessa mediassa mutta koska aina hakkasin sitkeästi vain päästäni muuriin, eikä minua otettu tosissaan kuin vasta näinä päivinä ja kaikki kääntyi jopa pahastikin minua vastaan niin menin peräti jonkinlaiseen lukkoon tämän kaiken takia. 

En tajunnut ottaa huomioon että käyttämiäni termejä olisi pitänyt avata enemmän ja todistaa jotenkin että olen kokenut tämän kaiken oikeasti ja tiedän itse mitä nämä sivistyssanat tarkoittavat. Siksi tämä kaikki sai minut näyttämään huonossa valossa. Tiedän kyllä itse mitä tarkoitan vaikka termeillä sairas persoona, tunteilla manipulointi ja provosoiva käyttäytyminen. Ja ne ovat termejä jotka liittyvät tähän paljon puhumaani narsismiin. 

Olen ollut jo pitkään täysin yksin vaikeassa ja henkisesti raskaassa elämän tilanteessa. Tämän lähiesimiehen kanssa meillä oli ennen erittäin hyvät välit ja hän oli todella ystävällinen, nyt tämän vuoden puolella hän on muuttunut kuin taikaiskusta kylmäksi ja etäiseksi. Sekin on narsismista kertovia merkkejä. Vahvat epäilyni esimieheni narsistisesta luonnehäiriöstä ei ole ollut helppo asia käsitellä, koska ennen pidin paljon esimieheni luonteesta vaikka ja taidoista johtaa, sekä tunsin hänen perhettäänkin jonkin verran, miestä ja lapsia. 

Omaa tilannettani on vaikeuttanut myös paljon se että olen pitänyt niin sitkeästi kiinni omista ajatuksistani ja epäilyistäni ja hakannut pitkään päätäni niihin muureihin jotka eivät millään meinanneet ensin sortua. Ei millään. Vaikeaksi tämän tilanteen on myös tehnyt se että tämä on ollut pitkään jo niin ristiriitainen tilanne, ihmiset ovat luulleet epäselvän viestintäni takia että olen jotenkin sekaisin vaikka kävin kyllä koko ajan ihan täysillä ja hyvänä ihmistuntijana ja rivien välistä lukijana osasin hyvin lukea ihmisten fiilikset heidän kasvoiltaan. Ja tulihan niitä tosi huolestuneita kommenttejakin vastaan. Tämä tapaus on nyt karannut täysin käsistä, ei tämän näin julkinen pitänyt olla. Mutta se on julkiseksi varmaan karannut siksi että minun luultiin pitkään olevani sekaisin. Ja minulle lähinnä naureskeltiin. 

Käyn nyt näitä asioita vielä läpi vaikka nyt totuus taitaa paljastua taas liian julkiseksi. Mutta oikeasti, kuka vittu tekee Nakkilassa tai Orimattilassa tällä tiedolla lopulta yhtään mitään? Eivät he oikeasti ole perillä varmaan asioista ja ovat lähinnä vain naureskellen minulle. Ei tämä tapaus muuten noin kaukana Suomessa kiinnostaisi.

Voi helvetti silti. Oma elämäni on tämän tapauksen vuoksi jumittunut täysin paikoilleen. Ja täysillä en ole elänyt pitkiin aikoihin. Levy on jäänyt junnaamaan paikoilleen, ja olen sellain henkisesti väsynyt. Nämä selittää tietyt viime päivien kieltäytymisetkin. En vain ole ollut tilassa että pystyisin itse nauttia asioista. 

Eilen kun sain paukuttaa huolta painaneet asiat lääkärille ja hoitajalle täällä osastolla jossa nyt olen hoidossa niin se helpotti kyllä kummasti omaa oloani. Päässä alkoi oikeasti taas viiraamaan, ei kun siis kulkemaan runsaasti muitakin ajatuksia ja jopa tiettyjä elintoimintoja jotka ovat olleet piilossa alkoi tulemaan esille taas. Olo reipastui selkeästi.

Olen ollut tässä jo kohta kahden kuukauden ajan täysin eri Viltsu kuin normaalisti. Lähes peilikuva oikeasta Viltsusta. Olen vain ollut niin pitkään yksin isojen asioiden ja tunteiden kanssa että se on muokannut minua jopa asunnossani riehujaksi. Ja en ole enää edes huolehtinut itsestäni. Ihan toista ja nimenomaan valitettavasti huonossa valossa kuin mitä olen oikeasti.

Lisäksi kun oma elämä on oikeasti pysähtynyt, jämähtänyt paikoilleen niin en ole enää pitänyt asunnostanikaan huolta. Asuntoni on kuin sikolätti. Laskuja on iso kasa rästissä. Joulukoristeet oikeasti yhä esillä asunnossa. Häätölappukin on jo annettu. Oikein vittu hävettää. Mutta toivottavasti ihmisiltä alkaa löytymään myötätuntoa myös minua kohtaan. Älkää please enää kovin montaa kertaa lyökö lyötyä! 

Isot väärinymmärrykset ja se että minua ei ole uskottu on nyt sitten johtanut minut jopa pakkohoitoon helvetti pääkopaltaan oikeasti terveenä miehenä. Luit oikein. Nämä alkaa olemaan jo loukkauksia ihmisoikeuksia vastaan. Ja toivon hyvin nopeasti pääseväni täältä pois sillä ei minussa mielestäni vikaa oikeasti ole päänupissa. 

Lopulta sitten kun olin jo niin turhautunut, ja raivostunut tilanteeseeni. Minä? raivostunut? Työkaveri josta toinen työkaveri kerran sanoi että ethän sinä nyt osaa hermostua, sinullahan on hyvät hermot! Ja hyvä itsehillintä ja hyvät hermot minulla on kyllä normaalisti ollutkin. Tilanne on vain nyt ollut niin pirun raskas ja vaikea pitkän ajan ja se on saanut jopa minut raivostumaan. Jopa siis minut. Ja kun huoli alkoi painamaan myös täysin jumiin jääneestä ja huonolle tolalle menneestä omasta elämästä. Ja naisasioissakin piti alkaa jo toimimaan, ei siten miten on luultu ehkä vaan vähän rauhallisemmin kuitenkin.

No joka tapauksessa, puhuin sitten suoraan lopulta lääkärille näistä asioista ja näkemyksistäni ja hänelle ne avautui sitten melko helpostikin kai. Lääkäri oli ollut kuulemma yllättynytkin lopulta kuinka kartalla olen itse näistä asioista. Näkemykseni eivät perustu henkilökohtaisuuksiin tai pieniin virheisiin ja kiusaan vaan siihen että tiedän millainen tällainen narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivä ihminen voi olla ja millainen esimieheni on oikeasti nyt ollut. 

Arvioni perustana ovat olleet muun muassa muuttuminen tosiaan kylmäksi ja etäiseksi, puheäänen muuttuminen todella paljon teennäiseksi eli epäaidoksi, sellainen pienillä ystävällisellä teoilla tunteiden hyväksikäyttäminen, provosoiva käyttäytyminen, viestinnän muuttuminen todella paljon epäselväksi ja epätarkaksi. Tällä on todennäköisesti ollut tarkoituksena pitää valta enemmänkin omissa käsissä. Tällainen persoona voi olla hyvin hallitseva yhteisössä. Tunnusmerkkejä narsismista ovat olleet myös aiheettoman kritiikin antaminen, tarpeeton mustamaalaaminen eli ylimennyt täysin turha arvostelu ja kuulumisten kyselykään ei ole enää ollut niin aidosti välittävää kuin ennen vaan sellaista kovin eräistä, on kysytty lähinnä vain muodon vuoksi. Olen antanut itsekin lyhyitä vastauksia hänelle ja on selvästi nähnyt että ei hän enää niistä ole niin kiinnostunut ja siitä on merkkinä se että esimieheni ei ole kysynyt mitään tarkentavia lisäkysymyksiä.

Olen ollut vaikeassa elämäntilanteessa ja isoksi osaksi myös täysin omaa syytäni. Päin helvettiä olen vetänyt niin kuin olen monta kertaa jo sanonut ja tunnustanut. Kannan siitä vastuun. Mutta toivon että ette enää kovin montaa kertaa silti löisi lyötyä. Minäkin olen kuitenkin ihminen ja minua on lyöty jo ihan tarpeeksi. Olen nyt jopa pakkohoidossa.

Toisaalta eriskummallisesti ajateltuna hyväkin että ajauduin tänne sillä täällä hoitajat ovat nähneet todellisen luonteeni ja he ovat kai tutkineet tätä tapaustani paljon. Ja sen ansiosta tämä tapaus alkaa vihdoin avautumaan oikealla tavalla. 

Kärsimysten tie, pohjakosketus. Sitä tämä elämäni on minun mielestäni ollut parin viime kuukauden aikana. Vittu kun tosiaan hävettää. Aikuinen mies jolla aikuinen nainen kiikarissa ja oma elämä näin pahassa umpisolmussa. Tuolle lääkärille oli siksikin jo puhuttava suoraan että saan maineeni puhdistettua. Ja pääsen kunnolla panostamaan naisasioihini. Mutta ei mielellään silti suoraan toimintaa vaan vähän hillitymmin. Yrittänyttä ei laiteta.

Kai tämä tästä taas muuttuu oma elämäni taas elämäksi jota kehtaa elää. Ja umpisolmut aukeavat. Sekä pääsen pistämään oman elämän kuntoon ja pääsen taas elämään täysillä. Mennään eteenpäin!

Syy miksi uskalsin näin avoimesti vielä kirjoittaa tästä asiasta blogiini on se että kuka vittu oikeasti tekee näillä tiedoilla jossain Perähikiällä mitään? Eiköhän siellä ole lähinnä vain naureskeltu pitkään touhuilleni.

Mennään eteenpäin jo! Ja tulkaa hakemaan terve mies pois täältä osastolta elämään omaa elämäänsä taas! Mun koti ei oo täällä... Eikä sen pitäisi olla myöskään läävä... 


13 kommenttia:

  1. Saako kysyä mitä ihmettä tapahtui,että jouduit pakkohoitoon? Suomessa kun sinne ei oikein heppoisin perustein voida laittaa.

    VastaaPoista
  2. No vittu, kun on ollut niin isoja väärinymmärryksiä ja epäuskoisuutta matkassa että minut on muiden toimesta tuotu jo pakkohoitoon. 😃 Muiden toimesta. Ei jessus, mitä paskaa. Ihan tolkuissani minä olen mielestäni ollut,mitä nyt pari kertaa törttöillyt asunnossani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoitat asunnossa törttöilyllä?

      Poista
  3. Siis saitko häädön, vai pelkästään vuokrasopimuksen irtisanomisen? Häätöön vaaditaan kuitenkin käräjäoikeuden päätös ja silloin pitää olla myös vuokrat maksamatta yms.

    VastaaPoista
  4. Huomenta,

    Ajauduin tosiaan pahaan syöksykierteeseen elämässäni ja yksi syy oli se että koitin saada näitä mielestäni tärkeitä narsisminäkemyksiä tuotua esille. Aloin olemaan niin turhautunut että alkoholiakin nauttineena aloin sitten huutamaan näkemyksiäni jo asunnossani. Yritin toisaalta edes sitä kautta saada näkemyksiäni esille. Pari kertaa oli tällaista kun täysin turhautuneena huusin näitä näkemyksiä asunnossani.

    Sitten oli yksi kerta kun huusin tunteitani erästä suloista naista kohtaan julki liian kovaäänisesti. Olin tuolloinkin juonut alkoholia ja alkoholia nauttineenahan se miehen puhe on siitä mistä puute eli lähinnä seksistä vaikka muutenkin tuo nainen kyllä kiinnostaa minua. En vain tiennyt että tämä nainen kai oli sitten yhdessä toisessa asunnossa samassa kerrostalossa.

    Kolme kertaa tällain raivonnut asunnossani. Tämä syöksykierre on muuttanut minua täysin ihmisenä kun ennen olin niin rauhallinen ja fiksu. Jotain vakavampaa aina mielen päällä jos käytökseni on tuollaista.

    No toivottavasti ei tule häätöä. Olen kerran häädön saanut asunnostani ja silloinkin oli mielen päällä mielenterveyshuolet ja alkoholiongelmat. Ja toivottavasti pääsen täältä pakkohoidosta pian pois, kun en oikeasti kuulu tänne. Tämä alkaa olemaan jo vapauden riisto, kunnian loukkaus jne. Ja minulla on ikävä erästä henkilöä.

    VastaaPoista
  5. Miten se pakkohoitoon joutuminen tapahtui? Ei ole pakko vastata jos on liian henkilökohtaista, kysyn vaan kun aihe kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  6. Ja miksi epäilet että esimiehesi on narsisti. Mitä konkreettista hän on tehnyt saadakseen sinut epäilemään niin?

    VastaaPoista
  7. Täysin asialliset perusteet oli takana kun aloin epäilemään että esimiehelläni saattaisi olla narsistinen persoonallisuushäiriö. Ja tiedän mitä tuo häiriö tarkoittaa. Näistä sitten lopulta lääkärin kanssa keskustelin ja kas kummaa, hänelle pitkään jankkaamani asiat taisivat aueta lopulta yllättävänkin helposti.

    Eli tässä oikeita perusteita epäilykseni perustaksi:

    - Esimies oli ennen todella ystävällinen ihminen joka aidon tuntuisesti välitti alaisistaan. Sitten hän jostain syystä muuttui, hyvin vähän puhuvaksi, kylmäksi ja etäiseksi ihmiseksi. Kylmällä tarkoitan sitä että hän itse on ollut aika tunteetonkin.

    - On esiintynyt erittäin paljon provosoivaa käyttäytymistä. Eli käyttäytymistä jolla ei ole muuta merkitystä kuin saada toinen ihminen hermostumaan tarkoituksella. Kun hän huomasi että hän ei saa minuun mitään otetta niin hän jopa veti tällaisen säpsähdyspaniikkikohtauksen nokkani edessä. Ja jopa niin teki että kun hän sai tietää että olen kiinnostunut eräästä työpaikan naisesta niin hän ääneen toistenkin kuullen aika tarpeettomasti arvosteli tätä naista.

    - on esiintynyt myös jopa mielistelyä. Todennäköisesti sen vuoksi että saa toisen nöyristelemääm. Kun aikoinaan olin toimittajapiireissä niin siellä näitä samoja juttuja esiintyi jonkin verran ja oppi tunnistamaan tuon mielistelynkin.

    - Puheääni muuttunut ihan hirveästi yht äkkiä ja pitkäaikaisesti. Ennen hän oli niin aito ja välittävä ihminen, nyt puheäänk paljon teennäisempi. Sellainen teeskentelevä, epäaitous paistaa suorastaan läpi. Taas siellä toimittajapiireissä esiintyi myös paljon tätä teennäisyyttä niin oppi sen hyvin tunnistamaan. Siihen tuli minulla sellainen inho-reaktio, inhoan teennäisyyttä. Ihmisen pitää olla oma aito itsensä. On ollut paha seurata vierestä kuinka esimieheni puheääni on muuttunut niin hirveästi, epäaitoon suuntaan.

    - Esimieheni jakoi ennen ohjeet ja muut erittäin selkeästi. Ja varmisti että ohjeet menee myös perille ja että hän tulee ymmärretyksi. Hän välitti paljon näistä asioista. Nyt hän on jakanut ohjeet niin lyhyesti ja epäselvästi. Aivan kuin hän tällä yrittäisi saada pidettyä vallan enemmän käsissään. Tämäkin on tyypillistä narsismissa.

    - on esiintynyt myös tunteilla manipulointia. Eli tunteiden hyväksikäyttöä, tunteisiin vaikuttamista. On nähnyt selkeästi muun muassa kun hän on antanut jollekin kupillisen kahvia että nyt on tuossa koira haudattuna ja että ei kai hän nyt vain yritä vaikuttaa toisen tunteisiin että saa jatkossa alistettua tämän.

    - pahinta on ollut se että kun hän on huomannut että hän ei saa minuun mitään otetta ja hän on alkanut kokemaan minut jopa uhkakuvaksi niin hän on alkanut tarpeettomasti ulossavustamaan Minja. Että hän saisi sellaisella aiheettomilla syytöksillä ja kritiikillä toisen elo minut ulos työpaikasta. Hän on pariinkin kertaan sanonut että minun työnteko ei nyt suju yhtään ja on ehdottanut että hakisin sairauslomaa. Paskan marjat, hyvin omaa työskentelyäni tarkkailevana tiedän että ei työskentelyni nyt niin huonoa ole ollut et sairauslomaa pitäisi hakea. Pahin tapahtui viime viikon maanantaina kun tä emäntä oli itse sitten lopulta soittanut lääkäriajan minulle.

    Tämä lääkäri sitten soitti minulle ja kertoi minulle varatusta ajasta. Kun tosiaan tiesin että ei minussa mitään vikaa ole niin käytin sitten jo sen puhelun siihen tarkoitukseen että aloin jauhamaan näistä näkemyksistä. Tiesin että näkemyksissäni on varmasti perää mutta ne ei aukea kuin oikealle asiantuntijalle. Tiesin siis oivan tilaisuuden minulle koittaneen. Tämä näkemysten purku jatkui sitten itse lääkärin vastaanotolla.

    - Tämä esimies on myös mustamaalannut minua kuulemma kovalla kädellä. Tämäkin saattaa kuulua myös narsismiin. Hän on saanut minut näyttämään jopa naapureilleni ihan erilaiselta, hirveämmältä persoonalta kuulemma kuin oikeasti olen

    VastaaPoista
  8. Sitten on esiintynyt jopa mielestäni tällaista ylisuuria luuloja siitä miten asiat oikeasti ovat. On alkanut esiintymään tällaista että vaikka on pitänyt itse kokoamaansa salaattipöytää itse erinomaisena kokonaisuutena vaikka ei se sitä ole ollut. Ja tämä arvio tehdään realistisesti.

    - ja nykyään emäntä puhuu hirveästi omista asioistaan. Ennen hän oli täysin päinvastainen. Kyseli aina muiden kuulumisia ja oli tosissaan niistä kiinnostunut. Nyt hän ei paljoakaan enää kysele muiden kuulumisia, vaan puhua pälpättää omista asioistaan. Tämäkin voi kai olla merkki narsismista.

    - ja sitten olen pistänyt merkille myös sen että jos hän kysyy kuulumisia niin ne on sellaisia lyhyitä kysymyksiä, eikä niissä nyt ole enää ollut sellaista välittämisen tunnetta mukana. Esimerkiksi näin:

    Emäntä: Mitä kuuluu?
    Minä: hyvää.

    Ja keskustelu on yksinkertaisesti käyty. Kyllä, totta se on. Ennen olisi juttu jatkunut mutta nyt se on tuollaista lyhyttä ja tunteetonta keskustelua.

    - ja sitten on ehkä esiintynyt myös dominointia. Eli liiallista halua hallita vähän kaikkea. Hän on nykyään ehkä puuttunut niin moneen asiaan kun ennen hän jakoi vastuuta paljon enemmän muille. Onko tässä kyseessä ehkä narsistiselle luonnehäiriölle tyypillinen halu dominoida?

    No tuossa niitä oikeita ja asianmukaisia perusteita nyt ensi hätään miksi epäilen esimiehelläni olevan narsismi.

    VastaaPoista
  9. Ei kun oottaakaas. Olen niin naivi, typerä ja vastuuton ihminen että solvaan esimiestäni josta ennen tykkäsin todella paljon niin pikkuriitojen, kiusanteon ja pienistä virheistä saatujen kommenttien sekä ivailun vuoksi narsistiksi. Hetkonen, pari korjaavaa palautetta ja emäntä hoitoon! Näin se on. Ja ei minulla ole käsitystä mitä edes narsisti tarkoittaa, kuullostaa vaan niin röyhkeältä ivasanalta että sitä käytän. Saapahan esimieheni nokklleen.

    Ei vaitiskaan. On tässä ihan asialliset perusteet ollut vahvan epäilyni takana. Ja tiedän itse millainen luonnehäiriö narsismi on. Ei nämä ihan pikkujuttuja ole ja siksi näitä epäilyksiä ei ihan tuulesta temmata

    VastaaPoista
  10. Sinulla on aiempaakin historiaa mielenterveysongelmista, varsinkin jos olet juonut alkoholia. Kumpi on todennäköisempää, se että sinulla on jälleen mielenterveysongelmia vai ns. kaikki muut ovat tulleet hulluiksi.

    Olen pitkään lukenut viestejäsi sosiaalisesta mediasta ja nyt on ihan selvää että nyt sinulla on psykoosimaisia ja skitsofreniaan viittaavia oireita. En ole lääkäri jotta varmuudella osaisin sanoa mutta tuolta se näyttää.

    Kannattaa uhmakkaan kaikille pään aukomisen sijaan nöyrtyä, ja ottaa hoitoa vastaan. Hyvällä hoidolla ja lääkityksellä saatat kuntoutua. Mutta niin kauan kun ongelman kieltää niin siitä ei voi parantua.

    VastaaPoista
  11. Jäkä, jäkä. No nythän minä olen sentään "oikeassa" paikassa ja "oikeassa" hoitomuodossa saamassa hyvin pikaisesti tarvittavaa apua itselleni. Heh, näin justiin.

    VastaaPoista
  12. Miksi olet noin hyökkäävällä asenteella kun täällä ihan asiallisesti keskustellaan aiheesta? Jätät myös aika usein vastaamatta kysymyksiin joita sinulle esitetään.

    Muutenkin vähän erikoista kun vertaat hoitoon joutumista rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan. Ei Suomi ole mikään Pohjois-Korea missä ihmisiltä riistetään vapaus ihan muuten vaan, kyllä näissä tilanteissa ihan selkeät syyt on ja mitä enemmän tätä blogiakin lukee niin eiköhän kaikki vaan halua auttaa sinua.

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!