torstai 24. helmikuuta 2022

Turhauttavaa!

Miltä se tuntuu kun elämä imee sinusta kaikki mehut pois ja alat olemaan henkisesti loppu? Tiedän että tuo ei ole kovin kiva tilanne. Olen vetänyt niin rankan elämän vaiheen läpi ja sen yhä vain jatkuessa niin alan uupumaan vähitellen. Yritän pistää elämälle hanttiin mutta koska kaikki mahdolliset oljenkorretkin ovat niin heiveröisiä eikä auta yhtään tässä tilanteessa niin alan todella väsymään. Olen tällä hetkellä mielenterveysosastolla hoidossa jonkun skitsofrenian takia mutta toisin kuin voisi luulla, oleminen täällä vie minua vain kohti lopullista musertumista. Olen kohta henkisesti loppu. 

Edelliset reilut kaksi kuukautta ei ole ollut minulle mitään ruusuilla tanssimista. Vaan on ollut jopa yksi elämäni rankimmista ajan jaksoista. Tämä siitäkin huolimatta että vain yhden vuoden aikana olen saanut 2010-luvulla todistaa kuinka sekä äitini ja että veljeni kannettiin haudan lepoon. Silti, tämä reilun kahden kuukauden tarpominen paskakasassa on ollut henkisesti erittäin raskasta aikaa minulle. Usko pois, näin olen asiat oikeasti kokenut.

Uusin raskas käänne elämässäni on ollut juuttuminen tänne mielenterveysosastolle. Olen pakkohoidossa ehkä jopa aina toukokuun alkuun asti. Silti en koe olevani mitenkään mielenterveydellisesti sairas, minulla on muka todettu skitsorenia mutta en havaitse yhtään merkkiä itsessäni tällaisesta sairaudesta. Erittäin outo tilanne. Epäilen jopa mahdollista hoitovirhettä koska olen terveenä miehenä tänne päätynyt. Ja en luota oikein kehenkään täällä tällä hetkellä, en edes hoitajiin tai jopa edes lääkäreihin. 

Olen yrittänyt tehdä jotain sen eteen että pääsisin täältä mielenterveysosastolta pois. Maanantaina annoin virallisen valituksen potilasasiamiehelle joka toimitti kai sen jopa hallinto-oikeuteen asti. Ja tänään olen ollut jo yhteydessä oikeusasiatoimistoon ja Valviraan. Yritän kääntää joka kiven että mielestäni terveenä miehenä pääsisin täältä pois. Mutta yhteydenotot ovat olleet aika hyödyttömiä. Tuolta potilasasiamieheltä ei vaan ole kuulunut vielä mitään vastausta. 

Tämä tilanne alkaa turhauttamaan minua ja tuntuu että en voi tehdä tilanteelleni mitään vaan minun pitää alistua kohtalolleni. Kai jään tänne ikuisiksi ajoiksi? Pahinta on kun on vaan niin perkeleen kova koti-ikävä ja tahtoisi kotiin jo. En ole elänyt omaa elämääni kunnolla kohta  varmaan pariin kuukauteen ja alkaa turhauttamaan kun en voi tehdä varmaan mitään asioille että pääsisin jo nyt siitä omasta elämästäni nauttimaan. Tämä tilanne on varsin kuluttava henkisesti. Sellaiset henkiset  voimavarat alkavat olemaan loppu. Alan olemaan omaan tilanteeseeni niin turhautunut ja pelokaskin osin. 

Siviilimaailmassa minua odottaisi vihdoin se oma koti ja asettuminen sinne sekä mahdollisten väärinkäsitysten ja maineeni kärsimien kolausten korjaaminen sekä mahdollisesti kunnolla tapailun aloittaminen minua kiinnostavan naisen kanssa. Tilanne ei siis ole helppo. Kaipaan niin helvetisti kotiini koska se oma elämä on ollut niin jumissa jo pidemmän aikaa. Ja tuo nainen kiinnostaa minua, ajattelen häntä jopa välillä öisin. Olisi hienoa jo päästä aloittamaan se treffailu puhtaalta pöydältä.

Elämän tilanteeni ei ole sellainen mistä nauttisin. Ei todellakaan. Olen kuin vanki täällä mielenterveysosastolla. Siltä se ainakin tuntuu. Ainoa täysin rehellinen tapani käsitellä ajatuksia ja tunteitani on joko musiikin kuuntelu tai tämä kirjoittaminen. Kirjoittaminen on minulle hyvää terapiaa,siksi nyt kirjoitan paljon. Elämän tilanteeni on äärimmäisen kuluttava. Päivästä toiseen niitä samoja ikäviä tunteita, joko ne vihdoin avaisivat silmänsä ja päästäisivät terveeen miehen kotiinsa? Pettymys kun näin ei tapahdukaan, ikävän tunne siitä kun joutuu näitä helvetin tylsiä ja kuluneita seiniä ja lattioita täällä osastolla katselemaan päivästä toiseen ja se pirun turhautumisen tunne. Eikö jo mitään tapahdu? 

Minua voisi odottaa tuolla ulkomaailmassa upea elämä. Koti ja nainen. On niin ikävän kuluttavaa olla täällä osastolla kun tietää mitä voisi odottaa jos pääisisi täältä pois. Jokainen päivä tällä osastolla on yhtä paskaa, yhtä tuskaa. 

Alankin olemaan taas henkisesti loppu. Olen kohdannut niin ikäviä tunteita ja kokemuksia viimeisen parin kuukauden aikana että siksi henkiset voimavarani alkavat olemaan loppu. Ja nyt tämä oleminen tällä osastolla, tilassa jossa koen itseni terveeksi ja jossa ulkona minua odottaisi valtava maailma ja vapaus. Koti ja mahdollisesti upea nainen. Nyt miestä koetellaan rankalla kädellä mutta toivottavasti inhmillisyyttä olisi yhä olemassa ja pääsisin tuskistani. Pääsisin vapauteen!    

Pahinta on kun minua ei uskota. Se tekee hieman jopa jo vainoharhaiseksi. Ja ehkä minulla on jo liiankin vahvoja tunteita tätä naista kohtaan ja kirjoitan hänestä liikaa mutta halusin nostaa tämän vielä esille että ymmärtäisitte paremmin miksi kaipaan jo niin paljon siviilimaailmaan takaisin. 

15 kommenttia:

  1. No kai siellä osastolla vierailla saa? Tai kirjotit yhessä tekstissä että olet ollut jo sairaalan kanttiinissa. Sovi sinne treffit.
    Ei pakkohoitoon ketään hepposin perustein laiteta. Mieti sitä fiilistä kun vihdoin pääset pois sieltä ja olet tosta kaikesta selvinnyt! Tsemiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea muuten tuo treffien sopiminen kanttiiniin. Minulla ei kyllä vielä ole tämän naisen puhelinnumeroa mutta ehkä sen helpolla varsinkin näin entisenä toimittajana saa selvitettyä.

      Yritin tänään kutsua jo siskoanikin kanttiiniin kahville kun oli niin huolissaan minusta. Olisi nähnyt kuinka yllättävän skarpissa kunnossa se velipoika lopulta onkaan. Kai sen jo puolessa tunnissa näkisi, tai en ole varma kyllä. Siskolla ja sen pojalla kuitenkin jotain nuhaa myös niin eivät tänne tule.

      Kiinnitin kyllä huomiota entisenä viestinnän taiturina siskonikin viestien sävyn muuttumiseen kesken juttelun. Alkoi tulla niin paljon positiivisempaa viestiä yks kaks, aivan kuin olisi muutenkin uskonut ettei taidakaan olla niin suurta tarvetta huoleen? Tai tämä on tietenkin mun näkemys taas joka voi olla liioiteltu.

      Kiitos kuitenkin jos alkaa taas tulemaan positiivisempaa viestiä minullekin. Se tuntuu hyvältä.

      Poista
    2. Hyvä hyvä! Nyt vaan mimmiin yhteys!

      Poista
  2. Klassisia skitsofrenian oireita nuo moneen kertaan kuvailemasi äänien kuulemiset, luulottelut, muiden syyttelyt ja terveeksi itsensä tunteminen.

    Kuulut suljetulle osastolle ja tuolla aivottomalla kohkaamisella vain ja ainoastaan syvennät suotasi. Toukokuukin vaihtuu äkkiä esim. joulukuuksi.

    VastaaPoista
  3. Ja vaikka kuinka toitottaisit "viisaita näkemyksiäsi" lääkäreille ja muille, teet itsestäsi vain täydellisen pellen, jolle nauravat naapurin variksetkin.

    VastaaPoista
  4. Olen tehnyt ison virheen kun olen jauhanut näitä unpisurkeita näkemyksiäni liikaa sosiaalisessa mediassa. Siitä olen pahoillani ja kannan myös vastuun. Mutta nyt olisi taas kovalla työllä yritettävä palauttaa vähitellen blogi ja Facebook sellaisiksi joissa jauhetaan taas entuudestaan tuttuja "hiukan" kevyempiä ja arkisempia juttuja.

    Lopulta narsismipohdintani melko kattavin perustein kerroin lääkäreille suoraan. Jos lääkärit nauroi niille niin ok, ei tämä nyt itselleni niin haudan vakava juttu lopulta ole vaikka levy jäikin pyöriin liian pitkäksi aikaa päähän. Mutta jos he näkivätkin pohdinnoissani olevan jotain tolkkua niin he varmaan vievät jutun eteenpäin. Siihen ei minun tarvitse joka tapauksessa enää palata.

    Tämä koko touhu näissä narsismipohdinnoissa lähti todella lapasesta ja epäonnistuin epätyypilliseen tapaani kirjoittamisessa. Joka entisestään vaikeutti asioiden käsittelyä.

    Mutta nyt on minun oman elämäni kannalta tärkeää saada taas elämä jatkumaan. Minua on jopa kai salakuvattu asunnollani ja tästä minulla ei ole ollut mitään tietoa kuin vasta nyt täällä osastolla.

    Tämä narsismiasia on minun osalta loppuun käsitelty. Enhän ole oikein enää veivannut näistä asioista edes Facebookissa, blogissa tai Jatkoajan keskustelupalstalla. Hyvin paljon on asian käsittely minulta onneksi vähentynyt.

    Nyt on aika kovalla työlläkin palauttaa minunkin elämä elämisen arvoiseksi. Se tapahtuu silläkin että kevennän "hiukan" asennettani elämää kohtaan. Olenkin pistänyt merkille ilolla kuinka taas positiivisuus ja innostuneisuus ovat minulla lisääntyneet. Jos näkemyksiäni ei kukaan arvosta niin onhan se iso murhe. Mutta minä olen lopulta tyyppi joka on mieluiten onnellinen kuin oikeassa, vaikkei se ole siltä viime kuukausina välttämättä näyttänyt. On minullakin kuitenkin oikeus ihmisarvoisen elämään. Jos se vaatii hoitojaksoa niin se sitten vaatii mutta itse epäilen vahvasti.

    Nyt on aika vaihtaa näissä sosiaalisen median kanavissakin aihetta. Ja aiheiden käsittelytapa tulee toivottavasti olemaan jatkossa kevyempi. Kyllä tästäkin kai selviää kun hieman pölykin laskeutuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko vähän avata, että minkä takia epäilet että sinua on salakuvattu omassa asunnossasi?

      Poista
  5. Kukaan ei todellakaan ole salakuvannut sinua, toistat vain skitsofreenisiä näkemyksiäsi. Ja yksikään lääkäri ei todellakaan reagoi kaltaisesi latvakakkosen "ilmiantoihin" narsismista, varsinkaan kun se ei ole esim. aihe pakko- tai millekään muulle hoidolle.

    VastaaPoista
  6. No tällaista puhetta on ollut että minua olisi salakuvattu, tai ainakin äänitetty? Tuttu oli myös ollut siivoamassa asuntoani niin oli kai tällaiset kuvausvehkeet löytänyt asunnostani. Mutta katsotaan nyt pitääkö tieto paikkaansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuka ihme sinne sellaiset olisi päässyt asentamaan sinun huomaamatta? Ihan oikeasti jos nyt järjellä mietit, voiko tuo pitää paikkaansa?

      Poista
    2. No jos ei liian hyväuskoinen naivi ole niin kyllä se paikkansa periaatteessa voi pitää. Minun lisäksi asuntoni avaimet löytyvät myös isältäni ja vuokraisännältä. Että kyllä kaikki mahdollista on. Mutta en tiedä mikä on faktaa. Olen vain kuullut juoruja ja puheita mutta en ole nähnyt mitään videota tai kameroita vielä ainakaan itse.

      Poista
    3. Hyvin vaihtuu sinullakin selitykset, viimeksi oli vielä hoitajat, jotka oli katsellut videoita kotoasi ja olit kuullut naapureittesi ääniä. Ihan taitaa olla äänet herran päässä. Ihmekö, jos isäsikin on sinulle vihainen, jos häntä salakatselusta syyttelet. Saati vuokraisäntääsi, jokos häätö on voimassa?

      Poista
    4. No olen kuullut hoitajien kopista tietokoneelta soitetun jotain pätkää jossa kuuluu jostain syystä naapurieni ääniä. Vaikkei naapurit ollut itse edes paikalla. Unohdin vain mainita.

      Miksi nämä viestien sävy on näin kiukkuinen? Kai asioita voisi puida asiallisemminkin. Jos olen väärässä eikä tuollaista nauhoitusta ole niin voi hitsi, voi harmi.

      Poista
  7. Sinä se tässä olet se, joka munattomasti lauit laittomia syytöksiä viattomista ihmisistä omien harhojesi perusteella.

    VastaaPoista
  8. Ei tämä mikään peniksen mittaamiskilpailu ole koskaan ollut eikä ole. Aikoinani opiskelin jonkin verran asiaa nimeltä narsismi ja aloin sitten pistämään lähiesimieheni luonteessa ja käyttäytymisessä, ehkä jopa myös johtamistavoissa merkkejä mitkä voisivat valitettavasti kertoa narsismista.

    Ennen kaikkea olen ollut pirun huolestunut ennen niin paljon välittämieni esimieheni, työkavereiden ja yhteisönkin kannalta. Ja olen sitten pohtinut asioita.

    Olen toiminut todella väärin kun olen näitä näin hirveästi julkisesti pohtinut ja siitä olen pahoillani. Lääkäreille kerroin lopulta vielä näkemykseni kattavin perustein koska ajattelin että se voisi kannattaa.

    Mutta nyt asia on minun osaltani loppuun käsitelty. Eilenkin kirjoitin jo blogitekstin missä ei oikein enää sanaakaan näistä huolistani. Uudet tuulet alkavat puhaltaa.

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!