Ennusmerkkejä isoista ongelmista

Olen toista kertaa elämässäni psykiatrisella osastolla sairaalassa. Kyllähän nämä oleilut tällaisella psykiatrisella osastolla on minulle häpeätahra. Minä olen vielä mies joka yleensä arvostaakin itsenäistä elämää, osaa kantaa huolen ja  vastuun omasta elämästään. Siten ainakin kuvittelen itsestäni, olen melko vastuullinen mies. Oma elämä, omat ajatukset ja valinnat sekä erityisesti vastuu omasta elämästä on minulla. 

Elämä ei vain aina mene niin kuin suunnitellaan. Ja joskus tulee isojakin mutkia matkaan. Minun elämässäni näitä mutkia ja karikoita on riittänyt myös. Lokakuussa 2015 päädyin ensimmäisen kerran psykiatriselle osastolle. Elämä oli silloin pitkään kovin karikkoista, kärsin alkoholismista ja join itselleni ulosvettoon kymmenen tuhannen euron velat. (velat on onneksi jo vuoden ajan olleet kuitattuna) Alkoholiongelmien kanssa mukaan kuvioihin tulivat myös mielenterveysongelmat. 

Minulla todettiin psykoosi. Jouduin 2015 ensimmäisen kerran elämässäni psykiatriselle osastolle sairaalaan ja siitä alkoi pitkä matka. Aloin kuntoutumaan psykoosista, ensin neljä kuukautta sairaalassa, sitten noin kolme vuotta mielenterveyskuntoutujana Länsituulessa ja sen jälkeen olin vielä pari vuotta kotikuntoutujana ja asuin itsenäisesti. Mutta vasta joskus vuonna 2021 olin täysin kuntoutunut minulla todetusta psykoosista. 

Kaikki näyttivät menevän hyvin jo pitkään, kunnes nyt talvella 2022 jouduin taas psykiatriselle osastolle. Mikä siinä on että minusta on tullut satunnainen vierailija sairaalaan psykiatriapuolella? Nyt minulla kai epäillään skitsofreniaa ja olen määrätty pakkohoitoon. Mutta pistän kyllä vielä hanttiin mielestäni syystäkin nyt sillä en koe olevani niin sairas kuin nämä paperit ja lomakkeet antavat ymmärtää. Esimerkiksi mitään skitsofrenian oireita, kuten harhaluuloja ja pelkotiloja en ole kyllä tietääkseni kokenut. 

Onko minulla sitten jotain merkkejä joista voisi alkaa miettimään ovatko asiat hyvin? Olen kahdesti päätynyt elämässäni psykiatriselle osastolle, onko sinne joutumisia yhdistänyt joku sama asia tai piirre? On yhdistänyt. Kun en ole ollut kunnossa niin elämästä on vähitellen karannut hallinta, laskuja on jäänyt maksamatta ja ne on edennyt joskus jopa ulosottoon asti. Alkoholia on alkanut menemään runsaammin ja asunto on alkanut muistuttamaan murjua. Tuolloin syksyllä 2015 sain jopa asunnostani lopulta häädön sillä siellä asunnossa tilanne oli sitten jo tosi paha. Roskia oli pitkin poikin isoja määriä lattioilla, tiskit homeessa ja sun muuta. Nyt asuntoni on vielä ihan helposti siivottavissa, mutta samanlaisia merkkejä siellä on taas nähtävissä. Minulla näkyy elämän rosoisuus heti asuntoni tilassa. Katoaa sellainen mielenkiinto pitää asuntoa kunnossa. 

Toivottavasti silti tänä vuonna ja tämän asunnon kohdalla säästyisin häädöltä. Ja pääsisin varoituksella. Normaalisti en pidä asuntojani näin huonossa kunnossa vaan siivoankin kaksi kertaa viikossa. Mutta nyt asiat ovat olleet huonosti, asuntoni surkea kunto on yleensä merkki tästä. Onneksi tällä kertaa tilanteeseeni havahduttiin kuitenkin riittävän ajoissa. Ehkä ihan niin voimakkaasti ei olisi tarvinnut asioihin kuitenkaan havahtua että minut lähes väkivalloin vietiin hoitoon mutta joka tapauksessa, herätys tuli nyt varmaan tarpeeksi ajoissa kuitenkin. Ei nähty samanlaista paskaa kuin silloin Ojoisilla joskus vuonna 2015.

Yksi merkki mistä voi myös minun kohdallani alkaa epäilemään onko kaikki hyvin niin on se että käyttäytymiseni, melkein koko persoonani muuttuu olennaisellakin tavalla. Rauhallisesta ja hyväkäytöksisestä, muut huomioivasta tyypistä tulee esimerkiksi melkoinen rähisijä ja metelöijä. Alan olemaan huolestunut itsekin kun asiat on pielessä ja se näkyy käyttäytymisessäni. 

Minulle on ollut iso takaisku ja häpeä tosiaan että olen vuosien jälkeen täällä mielenterveyslaitoksessa jälleen. Kaikki oli niin hyvin pitkään ennen tätä, olin tehnyt valtavan työn että olin päässyt elämässäni niin hyvään pisteeseen, että minulla oli vuokra-asunto, ja hyvä työpaikka ja niin edelleen. Nyt kyllä epäilen itse onko paikkani täällä edes ja pistän jonkin verran hanttiin. Olen valittanur asiasta muun muassa potilasasiamiehelle. Ja näen yhä painajaisia asiasta, viime yönäkin havahduin kun aloin unessani huutamaan että päästäkää minut vapaaksi! Olen terve. Olen syytön. Mutta ei se auttanut.

Toisaalta olen alkanut kyllä kotiutumaankin tänne psykiatriselle osastolle paremmin. Niissä rajoissa mitä tänne nyt voi kotiutua, ettei liikaakaan laitostoudukaan. Olen alkanut enemmän heittäytymään kohtaloni ja ajan vietäviksi ja lopettanut liiallisen surkuttamisen. Olen tottunut olemaan täälläkin. Eikä minun elämä nyt tällä kertaa niin paskaa täällä ole kuin silloin vuosina 2015-2016. Tuolloin minulla ei ollut edes älypuhelinta tai siinä puhelinliittymää jolla viihdyttää itseäni. Nyt minulla on ja siitä on paljon hyötyä ja iloa nyt. Sekä muut asukkaatkin täällä ovat nyt mielestäni mukavampia kuin silloin joskus. Täällä on nyt helpompi olla.