Kirjoittaminen eli tekstin tuottaminen paperille tai johonkin netissä olevaan kirjoitusalustaan kuten blogiin. Nautin paljon kun pääsen kirjoittamaan, siksi pyrin tänäänkin kirjoittaa paljon koska täällä koronaeristyksessä on muuten tekemiset vähissä. Kirjoittaminen on sentään yhä mahdollista, miksi olisinkaan sitten niin tyhmä että en hyödyntäisi nyt tätä selkeää vahvuuttani? Nythän se on hyvä paikka tuottaa tekstiä kun muuten elämä tässä koronaeristyksessä olisi hyvinkin kolkkoa.
Se on alkanut jo seitsemäs päivä tässä koronaeristyksessä. Tämä on kurjaa elämää, ei sitä silotellakaan voi. Olemme kahden muun koronapotilaan kanssa eristettynä tähän pieneen potilashuoneeseen. Tämä potilashuone on varsin harmaa ja väritön, hyvinkin laitosmainen ja kolkko sisustukseltaan. Käytävän vessassa saamme sentään käydä ja tupakoitsijat tupakkakopissa. Muuten joudumme olemaan tässä pienessä, ankeassa huoneessa eristettynä.
Ja onhan tämä nyt vaikeaa mielialan kannalta. Nyt on hyvä hyödyntää niitä keinoja mitkä on yhä hyödynnettävissä ja millä voi elämästään näissäkin oloissa tehdä siedettävän. Minulle yksi tällainen menetelmä on kyllä nyt kirjoittaminen. Älypuhelinhan minulla sentään täällä vielä on ja sillä pääsen myös tuottamaan tekstiä esimerkiksi blogiini.
Minun vointini koronan kourissa on yhä hyvä. Ei minulla ole muita oireita kuin melkoinen tukkoisuus. Tätä tukkoisuutta on kestänyt jo varmaan viikon. Tukkoisuudesta huolimatta olen pirteä ja minulla alkaa olemaan virtaa lähes yhtä paljon kuin pienessä pitäjässä. Siksikin on nyt kurjaa kun tekemiset on rajattu niin pieneen määrään. Onneksi on sentään tämä älypuhelin jolla voi kirjoittaa, kuunnella musiikkia, katsella suoratoisto-ohjelmia, katsella lätkämatseja ja katsella vaikkapa elokuviakin. Olisin ihan kusessa ilman tätä mobiililaitettani.
Jotenkin sairaalla tavalla olen mielissäni kuitenkin että tämä korona iski nyt päälle kun olin täällä mielenterveysosastolla. Kotona olisin joutunut miettimään kuinka saan ruokaa asunnolleni. Täällä osastolla ruokaa tuodaan nenän eteen hoitajien toimesta.
Ja noiden ruokailujen ympärillähän nämä eristysvuorokaudet pyörivätkin. Ensin herätään aamupalalle, sitten odotellaan joku kolme tuntia ja syödään lounas, sen jälkeen odotellaan ja kulutetaan aikaa kaksi-kolme tuntia ja syödään päivällinen, sitten taas odotellaan pari tuntia ja eteen tuodaan iltapala. Iltapalan jälkeen nukutaan yksi-kaksi tuntia ja otetaan lääkkeet kun lääkkeiden jakaja tulee huoneeseen. Sitten mennään taas nukkumaan ja yöunien jälkeen sama rumba alkaa uudelleen.
Tätä tämä nyt on. Erittäin tylsää ja puuduttavaa, mutta nyt on hyvä olla luova persoona että kehittelee itselleen tekemistä joutohetkiin joita on runsaasti. Ja kyllähän tämä kirjoittaminen on minulla myös taas suuressa roolissa. Kun kirjoitan niin aika kuluu melkein kuin itsestään ja nautin siitä mitä teen. Perkele, jos näinä eristyspäivinä saa itsensä nauttimaankin jostain niin se on upeaa.
Nyt pitkään kirjoittaminen on ollut minulle aivan kuin terapiaa. Tuotan omia ajatuksiani ja tunteitani tekstin muotoon. Käsittelen siten omia ajatuksiani ja fiiliksiäni. Ja on aina hieno jos joku viitsii näitä kirjoituksiani lukeakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!