sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Kuulumisia

Olen 9. marraskuuta kirjoittanut edellisen kerran päivityksen tänne blogiini. Siitä on siis melko pitkä aika kun minusta on jotain kuulunut täällä. Muilla sosiaalisen median alustoilla olen kyllä ollut paljon aktiivisempi. Päätin nyt vihdoin kirjoittaa tännekin kuulumisiani.

Minulle kuuluu tällä hetkellä hyvää. Siitä kun olin mielenterveysosastolla sairaalassa on kohta jo vuosi aikaa. Kuntoutumiseni on edennyt hienosti ja nyt ollaan taas kevättä kohti menossa. Nautin siitä kun päivä pitenee, valoa on enemmän ja kevät lähestyy. Olen jostain helmikuusta lähtien kiinnittänyt erityistä huomiota siihen mihin asti sisätiloissa pärjää luonnon valolla, niin että ei tarvitse sähkövaloja laittaa päälle ja olen mielissäni ollut siitä kun koko ajan päivä pitenee. Nyt luonnon valolla pärjää sisätiloissa jo johonkin puoli seitsemään asti illalla.

Kuntoutumiseni on siis edennyt hyvin. Ja elättelen jo toiveita siitäkin että pääsisin palaamaan työelämäänkin vaikka taas työkokeilun kautta ensi vuoden puolella. Nyt on aika toiveikas, odottavainen fiilis ja varmaan tällä hetkellä eniten odottaa just sitä kevättä. Aurinkoisia kelejä ja lumen sulamista.

Kaipaan jossain määrin työtä. En tiedä onko sitten aika kullannut muistojakin mutta kaipaan tällä hetkellä niin opiskelijaelämää kuin työtäkin. Yksi yhdistävä tekijä näille kaipuille on se että sekä opiskelut että työt toisivat elämään sisältöä ja rytmittäisivät elämää, elämä pyörisi jonkin ympärillä. Ja töissä ollessa saisi tietenkin myös palkkaa. 

Mutta fiilis on aika toiveikas. Melko varmasti työelämään vielä joskus palaan, mutta onko ensi vuosi paluulle vielä liian aikaista niin sen näkee sitten.

Tällä hetkellä koitan elää aika rauhallista elämää. Sisältöä elämässä on jonkin verran mutta ei läheskään niin paljoa kuin mitä silloin olisi jos vaikka töissä kävisin. Yhä käyn Klubitalolla kahtena päivänä viikossa tekemässä toiminnallisen päivän ja siellä on itse asiassa nyt viime viikkoina päivät venyneetkin jo aina 6-8 tunnin mittaisiksi. Lisäksi osallistun aktiivisesti Klubitalon järjestämiin vapaa-ajan tapahtumiin ja koitan itsekin käydä muissakin vapaa-ajan tapahtumissa, urheilumatseissa, teattereissa, konserteissa jne.

Nyt tämän viikon perjantaina olinkin itse asiassa Uniklubin keikalla Suisto klubilla. Uniklubi on ollut jonkin sortin suosikkejani jo niistä ajoista lähtien kun yhtye löi läpi Rakkautta ja piikkilankaa kappaleellaan vuonna 2004. Olin tuolloin armeijassa ja siellä tuota kyseistä kappaletta soitettiin paljon. 

Viime kesänä näin keikalla toisen suosikkini eli Viikatteen ja nyt Uniklubin. Onhan se mukavaa nähdä varsinkin näitä omia musasuosikkejaan. Varsinkin bändien soittamat hittikappaleet saavat niin minut kuin monen muunkin yleisön joukossa fiiliksiin. Uniklubi soitti näitä vanhempia hittikappaleitaan kuin myös uudempaakin tuotantoa. Kyllä tykkäsin vanhempien biisien lisäksi myös tästä ihan uudemmastakin tuotannosta.

Tykkään kyllä käydä musiikkikeikoilla. Lähes aina livemusiikki on varsin hyvän kuulloista ja usein keikoilla on hyvä tunnelma. Suistolla on tulossa tässä keväällä myös muutama muukin keikka joka saattaisi kiinnostaa. Esimerkiksi Timo Rautiainenkin on siellä esiintymässä kai joskus toukokuussa.

Nyt mennään siis kohti kevättä. Enää ei ole kuin pari viikkoa eduskuntavaaleihinkaan. Vaalit kiinnostavat jonkin verran vaikka vielä en ole täysin varma mitä tulen itse äänestämään. Katselen televisiosta tulevia vaalitenttejä ja luen jonkin verran myös vaaleja käsitteleviä keskusteluja. Toinen asia mikä tietenkin tällä hetkellä kovasti kiinnostaa on erityisesti jääkiekon playoffsit. Oli kyllä kova pettymys kun HPK ei playoffseihin nyt yltänyt mutta kyllä pleijareita tulee silti seurattua.

1 kommentti:

  1. Kirjoitas taas kuulumisia Ville, toivottavasti kaikki on hyvin!

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!