On pitkä aika siitä kun olen viimeksi blogiani päivittänyt. Kun olen tänne kuulumisiani kirjoitellut. Olen jopa saanut toivomuksen että kirjoittaisin kuulumisiani tänne blogiin ja nyt päätin tuon toivomuksen toteuttaa.
Minulla ei ole mitään suurempaa syytä siihen miksi bloggaaminen on minulta jäänyt näinkin pitkäksi aikaa. Viimeksi olen joskus maaliskuussa päivittänyt blogiani. Oikein pelästyin äsken kun huomasin edellisestä blogikirjoituksestani olevan noinkin pitkä aika. Ehkä tämä bloggaaminen jää minulta vähitellen pois? Kenties minulla ei ole riittävällä tahdilla kirjoitettavaa että minun olisi mielekästä blogia ylläpitää?
Kyllähän minä muuten melko aktiivinen olen sosiaalisessa mediassa, päivitän ainakin Facebookia ja Instagramia. Kenties nämä muut sosiaalisen median sovellukset syrjättäyttävät nyt sitten tämän blogin. Toisaalta, olisihan se hienoa jos pystyisin ylläpitämään kirjoitustaitoani ja kirjoittaisin tekstiä yhä jatkossakin myös tänne blogiin tasaisin väliajoin.
No, oli miten oli niin huolestunut ei pidä olla. Vaikka en ole blogia päivittänytkään. Mitään isoa dramatiikkaa ei ole siihen syynä etten ole blogiani päivittänyt. Vaan minulle kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Yhä edelleen vietän tuolla Walonkulman Klubitalolla aikaa viikottain. Teen siellä toiminnallisia päiviä kahtena päivänä viikossa. Olen joskus muistaakseni kirjoittanut siitä millainen paikka tämä Klubitalo on ja mitä siellä teen, myös tänne blogiini.
Tekeminenhän minulla on vähissä tällä hetkellä elämässä. Olen mielenterveys kuntotuja ja en käy tällä hetkellä missään töissä. Klubitalolla teen kahtena päivänä viikossa työntäytteisiä päiviä, teen siellä sellaisia 5-7 tunnin pituisia päiviä ja siinä minun aktiviteettini. Välillä elämä on tylsää, tyhjää kun muuta toimintaa ei Klubitalon lisäksi minulla oikein ole. Iso tavoite kyllä on palata jonain päivänä taas työelämään ja ikävöin sinne, ehkä paluu työelämään on ajankohtaisempaa taas ensi vuonna?
Muuten pyrin aikaani kuluttamaan erilaisten harrastusten parissa mitä minulla on. Tykkään katsella suoratoistopalvelimista TV-sarjoja, tällä hetkellä katselen Cmoresta Rantabaaria ja Ruudusta Sykettä. Sitten harrastan liikuntaa säännöllisesti, lähinnä kävelyä tulee harrastettua. Ja urheilua tulee myös seurattua.
Näin kesäksi vaan se heitti melkein tyhjiön tuohon urheilun seuraamiseenkin. Toukokuussa sieltä tuli vielä katseltua tosi aktiivisesti parin viikon ajan jääkiekon MM-kisoja, mutta sitten ne kisat loppuivat. Iski vähän sellaisen tyhjiön sitten, että mitäs nyt? Kesä on vähän hiljaisempaa aikaa urheilun seuraamisessa kun moni laji ja sarja on tauolla. No, yritän tätä aukkoa täyttää oppimalla seuraamaan kotimaista jalkapallosarjaa eli Veikkausliigaa ja Superpesistä.
Aikomuksenani on nyt kesällä mennä jopa katselemaan paikan päälle joko Veikkausliigamatsia tai Superpesistä, mutta saa nyt nähdä.
No ei nyt niin paljon hyvää ettei jotain huonoakin. Käyn tasaisin väliajoin labrassa, etenkin kun antabuksen käytön takia seurataan maksa-arvoa. Maksa-arvo on itse asiassa ollut jo melko pitkään vähän koholla ja nyt joudun myös sen takia ylävatsan ultraääneen. Vähän se jännittää, vaikka lääkäri onkin sanonut ettei se satu.
Viimeksi oli koholla myös sokeriarvot ja kolesteroli. Sokeritautia varten syömääni lääkkeen määrää tuplattiin ja joudun myös jatkossa syömään kolesterolilääkettä. Jep, lisää lääkkeitä vaan. Kyllähän kohonneet arvot ja siitä seuranneet lääkelisäykset hieman pysäytti ajattelemaan ja seuraamaan ruokavaliotaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!