Kiusaamisesta kannattaa puhua

Sanotaan, että vaikeneminen on kultaa. Mutta aina puhumattomuus ei ole hyvästä. Esimerkiksi kiusaaminen on arka aihe, mutta aihe josta olisi hyvä puhua. Puhua jo senkin takia, että kiusaaminen saataisiin loppumaan.

Minuakin on aikoinaan kiusattu, niin koulussa kuin vielä jopa armeijassakin. En vain ole koskaan puhunut tästä asiasta silloin, kun se on ollut ajankohtaista. Kun olin nuori ja olin koulukiusattu tai kun olin armeijassa kiusattu. En puhunut kiusaamisestani koskaan kenellekään. Nyt vasta näinä päivinä olen alkanut puhumaan siitä, että minuakin on aikoinaan kiusattu koulussa. Eikä vain koulussa vaan myös armeijassa.

Kirjoitin ripille viime sunnuntaina päässeelle siskon tytölleni kirjeen rippilahjaksi. Tuossa kirjeessä toin sivulauseessa esille, että minuakin on aikoinaan koulukiusattu. En vain puhunut asiasta koskaan kenellekään ja senkin vuoksi nuoruus oli minulle vaikeaa aikaa. Sellaista aikaa ei kenenkään muun soisi koskaan joutuvan elämään.

Oikeastaan tuo kirje oli ensimmäinen kerta kun kerroin asiasta kenellekään lähisukulaiselleni. Miksi kerroin asiasta juuri tässä kirjeessä ensimmäisen kerran? Ehkä sen takia, että siskon tyttö on nyt nuori niin kuin minä silloin, kun minua kiusattiin. Mutta siskon tytöllä taitaa olla hyvin asiat ja hyvä niin.

Toin esille sen omien kokemuksieni kautta, että asioista kannattaa koittaa aina puhua. Joskus se vaatii rohkeutta, mutta puhuminen on hyvästä ja siten mahdolliset ongelmat voidaan yhdessä voittaa. Ja toisaalta, olen nyt päässyt omasta kiusaamisestani sen verran yli ja rohkaistunut, että uskallan puhua vihdoin asioista. Minäkin.   

En tiedä, miksen puhunut siitä että minua kiusattiin koulussa. Olin ujo ja arka, ja sen takia en välttämättä uskaltanut ottaa vaikeita asioita puheeksi lähimmäisteni kanssa. Toisaalta pelkäsin varmaan sitä, että kiusaaminen vain pahenee jos menen kertomaan että minua kiusataan koulussa ja kiusaajat saisivat tietää, että olen kertonut heistä esimerkiksi vanhemilleni tai opettajilleni. Pelkäsin että kiusaajat kostavat minulle.

On totta myös, että häpesin sitä että juuri minä olin joutunut kiusaamisen uhriksi. Ehkä pelkäsin ihmisten ajattelevan minussa olevan vikaa kun olen joutunut kiusatuksi. 

En puhunut kiusaamisestani, vaikka tilanne oli välillä melko pahakin. En onneksi joutunut fyysisen väkivallan uhriksi, mutta henkisen väkivallan uhriksi jouduin monia kertoja ja se tuntui erittäin pahalta.

Olisiko puhuminen sitten auttanut? Nykyään uskon siihen, että kiusaamisesta puhuminen jollekin aikuiselle olisi auttanut minua. Silloin asiat olisivat tulleet esille ja ehkä niille olisi tehty jotain. Mutta nyt kun avasin sanaisen arkkuni kiusatuksi joutumisestani niin saattaa olla että tulen kirjoittamaan tästä aiheesta tänne blogiini lisääkin, lähitulevaisuudessakin.

Ja kannustan kaikkia kiusatuksi tulleita kertomaan asioista aikuiselle ihmiselle. Tiedän omasta kokemuksestani että se ei aina ole helppoa, mutta uskon vakaasti että puhuminen kannattaa. Ja asiat kannattaa ottaa puheeksi tarpeeksi ajoissa ennen kuin kiusaaminen pahenee. Harvoin kiusatussa mitään vikaa on, vaikka siltä saattaisikin kiusatuksi joutuneelta tuntua. Älä syytä itseäsi! 

Mutta nyt on koululaisilla kesäloma. Muistan itse kun kesälomat olivat minulle nautinto. Silloin ei tarvinnut kärsiä kiusaamisesta, mutta lomalta paluu oli taas yksi painajainen. Silloin tiesi kiusaamisen taas jatkuvan.