Kirjoitusvimma on hieno tunne, joka vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen jopa pelottavan paljon. Silloin, kun löytyy palavaa kiihkoa kirjoittaa tekstiä, niin hädin tuskin malttaa muuta tehdä, jopa nukkuminen tuottaa hankaluuksia.
Viime vuoden elokuussa työstin Jyrki Louhesta kattavan haastattelupaketin. Muistan elävästi lauantain, kun kirjoitin suurimman osan teksteistäni valmiiksi. Istuin koneeni ääressä heräämisestäni lähtien yömyöhälle saakka, vain saunomassa kävin välillä.
Pakottavaa tarvetta minulla ei ollut kirjoittaa putkeen niin kauaa, eikä se varmasti täysin terveellistäkään ollut, mutta en mahtanut vimmalleni kirjoittaa mitään, se vei miestä.
Viimeksi minulla oli yhtä voimakasta hehkua kirjoittaa pari viikkoa sitten, väsätessäni juttupaketin Risto Korpelasta ja Kerhosta. Tällä erää minulla oli työni hidasteena, en pystynyt näppäilemään tekstiä niin kauaa putkeen. Kirjoitinkin useampana päivänä, mutta tuotti lähes raivoa poiketa välissä duunissa.
Lopulta vimmani johdatti minut tilanteeseen, missä vaivoin maltoin nukkua. Yhtenäkin aamuna heräsin viideltä, että ehdin kirjoittamaan jo ennen työvuoroni alkua. Töissäni puolestaan mietin, miten jalostaisin tekstejäni eteenpäin.
Kirjoittamisprosessini päätyttyä koen lopulta aina saman fiiliksen. Vaikka teksteistäni satelee kehujakin, niin mieltäni ei päällimmäisenä valtaa onnistumisen tai ilon tunne aikaan saaduista tuotoksistani vaan pettymys, kirjoittaminen on sillä erää loppunut. Ryhdyn suunnittelemaan jo seuraavaa jutun aihetta.
Voin olla ainoastaan hyvin onnellinen, että olen löytänyt itselleni näin intohimoisen harrastuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!