Äitini opetti minut nöyräksi

Mielestäni yksi tärkeimmistä hyveistä, joihin ihminen voi elämässään pyrkiä on nöyryys. ¨

Käsitteen kanssa on syytä kuitenkin olla tarkkana. Mitä on nöyryys?

Monasti nimittäin termi nöyryys sekoitetaan termin nöyristeleminen kanssa yhteen. Ja tässähän se ongelma usein onkin. Kyseiset sanat, kun tarkoittavat kahta eri asiaa.

Edellisin työnantajani kehui minua kerran. Minussa on kuulemma hyvää se, että olen nöyrä, mutta en nöyristele.

Ja tuohon olen elämässäni pyrkinytkin. Nöyryyteen, mutta silti pokkuroimatta ketään.

Mitä se nöyryys sitten oikeasti on?

Minulle se on aina merkinnyt etenkin töiden tekemistä lujalla ja ahkeralla asenteella.

Tai korjaan, ei aina.

Nöyryys on tarkoittanut minulle työn tekemistä kovalla asenteella sen jälkeen, kun kävin elämäni kaikkien aikojen kovimman ja opettavaisimman koulun Pekolan ala-asteella yhtenä kesänä, parin viikon aikana.

Tuon kouluni opettajana toimi nykyään jo edesmennyt äitini. Hän pisti sinä kesänä tämän silloin laiskan jätkän arvostamaan työn tekoa. Pisti asenteeni nöyräksi.

Äitini opetti minulle jotain sellaista, josta olen ikuisesti hänelle kiitollinen.

Olin tuona mainitsemana kesänä äitini siivousapurina Pekolan koulussa. Välillä sorruin laiskottelemaan, äitini piti kuria. Opin arvostamaan työtä.

Oivalsin sen, että kiitos ansaitaan duunilla. Ja, mitä suuremman kiitoksen haluaa, niin sitä enemmän pitää ahertaa.

Tuona kesänä oppi tuntui osin kovalta, mutta mitä edemmäs olen elämän polkuani tallannut, niin sitä enemmän olen tuota opetusta ruvennut arvostamaan. Tajunnut sen merkityksen.

Mitään et saavuta, jos et ole valmis paiskimaan töitä.

Lujan asenteen lisäksi nöyryys on mielestäni kykyä arvostaa ja kuunnella toisia ihmisiä. Nostamatta silti ketään toisen yläpuolelle.

Nöyryys on tottelevaisuutta. Jos jotain on määrätty tehtäväksi, se tehdään. Ja kaiken kukkuraksi se tehdään nöyrällä asenteella.

Jonkun ihmisen nostaminen jonkun toisen yläpuolelle on taas sitten nöyristelyä. Sitä en halua harrastaa.