Istun keittiöpöydän ääressä yksin ja mietin joulun sanomaa. Vietän tänä vuonna joulun kaksin isäni kanssa lapsuudenkodissani Parolassa.
Mitään muuta lapsuuden jouluun viittaavaa ei tässä joulussa olekaan. Kotitalon ja isäni lisäksi.
Tunnen oloni kovin haikeaksi. Olen tuntenut koko päivän.
Ei ole kuin kolme vuotta kuin vielä vietimme joulua liki pitäen koko perheemme kanssa. Mukana olivat joulua juhlimassa vanhempani ja veljeni.
Siskoni perhekin kävi kylässä riisipuurolla. Joka vuotisen perinteen mukaisesti.
Keräännyimme katselemaan joulurauhan julistuksen ja herkuttelimme riisipuurolla. Mantelin löytäjä sai toivoa.
Siskoni perhe lähti tuon tuokion jälkeen omaan kotiinsa aattoillan viettoon ja me, vanhempani ja veljeni jäimme nelistään juhlistamaan aattoiltaa Parolaan.
Saunoimme, nautimme äidin laittamilla jouluruoilla ja sen jälkeen avasimme lahjapaketit. Sitten poikkesimme vielä siskoni perheen tykönä ihailemassa siskoni tytön Vilman riemua lahjavuorensa keskellä.
Nautin suuresti tuosta joulusta. Sain viettää kullanarvoista aikaa lähimmäisteni kanssa.
Nyt on kolme vuotta kulunut ja olemme jouluna isäni kanssa kahden. Tässä samassa lapsuuteni talossa, jossa vielä muutama vuosi sitten raikui riemu.
Muutuin silloin liki pitäen itsekin takaisin lapseksi. Olin jouluihminen.
Nyt en ole enää. Joulutunnelmaan on sekoittunut vahva ripaus surua, haikeutta ja ikävää.
Lapsuuden joulu on nyt viimeistään vain muisto. Yksi rakkaimmista muistoista, joita ihmisellä voi olla.
Sitä on ymmärtänyt joulun sanoman. Hyvästä tahdosta, antamisen ilosta ja lähimmäisyydestä.
Joulun sanoman on kunnolla oivaltanut, kun on menettänyt noin suurta. Ja menettämiään asioita ei saa enää takaisin.
Joulun sanoma on itse asiassa niin arvokas, että sen ei pitäisi olla vain hetkellinen, joulurauhan ajan kestävä tunnetila.
Lähimmäisyyden merkityksen, hyvän tahdon ja positiivisen ajattelun pitäisi olla joka päiväistä.
Näiden arvojen pitäisi olla lähtökohta elämälle.
Kiireen, oman edunkin ja kilpailemisen keskellä pitäisi niin Villen kuin muidenkin muistaa, että kaikesta muusta voi olla jopa valmis luopumaan, mutta ei toisista ihmisistä.
Ei etenkään lähimmäisistään.
Arvostetaan toisiamme niin jouluna kuin muulloinkin. Jokaisen ihmisen elämä on lahja.
Kaunista joulua kaikille,
Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!