torstai 10. tammikuuta 2013

Mielen purkaminen tekee hyvää

Noin. Nyt olen sen tehnyt. Avautunut. Purkanut mieltäni pidemmän aikaa askarruttaneet ja huolestuttaneet asiat julki. Voi mummon pikkarit, kun teki hyvää.

Voin suositella tuollaista avautumista kaikille. Se sekä helpottaa omaa oloasi että toivottavasti myötävaikuttaa asioihin, joista olet ollut huolestunut.

Purkautumisesi jälkeen et luultavammin ole murheinesi enää yksin. Olet jakanut ne toistenkin mietittäviksi. Ainakin yrittänyt tehdä siten. Hyvässä lykyssä saat muutoksia aikaan. Asioiden kehittymistä valoisampaan suuntaan.

Pienen ihmisen ei ole tarkoitus olla huolinensa tällä maapallolla yksinään. Mielestäni on parempi kertoa jopa stressiä aiheuttaneet asiat ääneen kuin veivata niitä loputtomiin omassa pääkopassaan tai puhua kyseisistä asioista selän takana.

Asioihin vain kannattaa kunnolla perehtyä ennen kuin niihin menee ottamaan kantaa. Pitää olla kärsivällinen ja pyrkiä olemaan nöyrän realistinen. Siten uskon, että pystyy antamaan mahdollisimman paljon totuutta vastaavaa palautetta.

Ja kritiikki on hyvä antaa järkevästi perustellen ja rauhallisesti. Siten uskon sen menevän paremmin perille.

On hyvä myös muistaa, ettei välttämättä ole aina oikeassa. Maailmasta löytyy toisenlaisiakin näkökulmia, niitä on hyvä kuunnella ja antaa niillekin tilaa. Siten pääset lähemmäksi totuutta.

Nyt olen valmis menemään eteenpäin. Kenties aivoistani löytyy taas kunnolla tilaa muillekin asioille.

Tervetuloa taas monipuolisuus ajatteluuni!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!