lauantai 5. tammikuuta 2013

Viltsu voitti eilen itsensä: "Tein sen joukkueeni takia"

Viltsu kertoo voittaneensa eilen itsensä. Poika otti perjantaina puhelimensa kouraansa ja pirautti SM-liigan kilpailutoimenjohtajalle Arto I. Järvelälle. Viltsu kertoo pelänneensä soittamista, jonka vuoksi pitääkin itseään voittajana. 

Viltsu, kerrohan lisää tästä itsesi voittamisesta. Miksi muka voitit itsesi?

Olen pieni ihminen ja harvoin soittelen tuon tason tekijöille kuin mitä SM-liigan kurinpitovalvoja Arto I. Järveläkin jo on.

Soittaminen vaati minulta rohkeutta. Minun piti ennen soittamistani puhallella pari kertaa ilmaa ja kerätä henkistä voimaa.

Pystyin sen silti tekemään. Ja puhuinkin Järvelän kanssa puhelimitse jopa 15 minuutin verran.

Voi pojat, ja onnistuinkin ihan hyvin puhelinhaastattelussani. Pidän itseäni voittajana, koska pystyin tekemään jotain noinkin rohkeaa.

Miksi sitten voitit itsesi ja lähdit yrittämään haastattelua Järvelän kanssa?

Lähinnä tein sen joukkueeni, Jatkoaika.comin takia. Lätkäkriitikko Petteri Sihvonen pari viikkoa sitten arvosteli hieman lehteämme omassa blogissaan. Emme hänen mukaansa enää kovin hyvin herätä keskustelua mediana.

Sihvosen antama kritiikki oli ihan aiheellista, mutta en halunnut osoitella toisia sormilla ja odotella, että joku muu alkaa tekemään juttuja, joka herättää keskustelua. Halusin muistaa yksilön vastuun asioista.

Niin kuin muutenkin tässä elämässä. Mielestäni on typerää moittia muita jostain asiasta, johon voi itsekin vaikuttaa omalla panoksellaan. Tai tietenkin muitakin saa kritisoida, mutta se vaatii juuri tätä. Yksilön vastuun huomioimista ja sen vastuun ottamista.

Voin suoraan sanoa, että en tiedä jääkiekosta niin paljoa, että pystyisin kirjoittamaan kolumnin, joka herättää keskustelua valtakunnallisesti. Mutta olen opiskellut journalismia, tiedän keinot joilla voi yrittää sellaista keskustelun herättämistä.

Ja tiedän myös vahvuuteni. Se on haastatteleminen. Pyrin haastattelun keinoin tekemään keskustelua herättävän ja valtakunnallisesti kiinnostavan tarinan.

Nyt tarvittiin julkisuudessa keskustelua herättänyt puheenaihe, arvovaltainen haastateltava ja se, että pystyimme olemaan ensimmäinen media, joka yritti tuota Järvelää haastatella.

Mielestäni onnistuin ihan hyvin tavoitteessani. Artikkelini herätti hieman keskustelua. Tosin enemmän keskustelua saisi jonain päivänä sillä keinolla, että toisi julkisuuteen kiinnostavan aiheen, jota siellä ei vielä ole.

Näkyikö haastattelun pelkääminen mielestäsi jotenkin Järvelän jututtamisessa?

Mielestäni näkyi. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut kyseenalaistaa häntä vielä enemmänkin, mutta olin kuitenkin sen verran peloissani, etten osin edes uskaltanut.

Voidaan siis varmasti todeta, että voitit itsesi. Miten sen luulet sitten hyödyttävän sinua tulevaisuudessa?

Rohkaistuin ihmisenä. Ja koska voitin itseni, niin itseluottamukseni ja itsetuntoni varmasti parantuivat. Nämä asiat auttavat varmasti minua jatkossa. Koska uskalsin tehdä jotain tuollaista, niin varmasti rohkenen tehdä jatkossa muutakin pelottavaa.

Itseluottamus ei vain saa mennä yli, sillä toimittajan hommissa pärjääminen edellyttää nöyryyttä. On kuunneltava, niin kansaa kuin haastateltaviaankin. Mitä kuuliaisempi olet, sen parempi toimittaja olet.

Ja sainhan eilen hyvän syyn juhlia ja hiukan juopotella. =)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!