Katson ulos asuntoni ikkunasta. Minulle avautuu aikas kaunis maisema. Lunta ympäristö täynnä. Ei lainkaan hassumpi näky.
Se on melko jees, että näin talvella on lunta. Mielummin lunta maassa kuin tiet ja pintareet mustina. On valoisaa. Sellainen pimeys masentais.
Tykkään lumesta. Näin kerrostalo-asukkaana, kun minun ei tarvitse edes välittää lumitöistä. Sen kuin vain nautin tuosta kauniista talvimaisemasta.
Valon ja kauniin ikkuna-maiseman lisäksi lumesta on muutakin iloa.
Minun on pitänyt kävellä tänä talvena monta kilometriä. En ole laitattanut munamankeliini talvirenkaita, pakolliset asiointimatkatkin on talsittava jaloin. Kävelen jäähallille, kauppoihin... Minulle kertyy hyötyliikuntaa jo 4-5 kilsaa useampana päivänä viikossa.
Ei ole tarvinnut potea huonoa omaatuntoa liikunnan puutteesta.
Ainoastaan harmittaa, että en koskaan oppinut koulussa hiihtämään tai luistelemaan. Noista aktiviteeteista olisi näin talvella iloa. En vain osaa kumpaakaan.
Koulussani olin monesti turvallani, kun laskin suksilla alas mäkiä tai kokeilin luistelemista. Hiihtäminen tasaisella tiellä menisi, mutta mäet ovat kasvattaneet pelon. Se siitä hiihdosta.
Luistimet osaan laittaa jalkaani, mutta en osaa edetä niillä. Siksi olen tyytynyt kirjoittamaan jääkiekosta. Se on minun juttuni. Jäällä urheilun jätän suosiolla muille.
Lumella on aika paljon yhtäläisyyksiä muiden asioiden kanssa. Ikävintä, kun siinä on lumen poislähtö. Lumen sulaminen ja loska. Jäiset tienpinnat.
Ai, että mä vihaan loskaa! Siksi toivonkin, että lähdön hetki koittais vain kerran vuodessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!