Olen surkimus. Tienaan leipäni kaikkien inhokkilistojen kärkityöstä, siivouksesta. Olen useampana kertana käynyt putsaamassa erään vanhainkodin nurkkia.
Kuinka edes viitsin? Näpithän siinä likaantuvat!
Itse asiassa viitsin hyvinkin. Siivoustyö ei ole lainkaan niin paha rasti kuin monet ainakin tilastojen mukaan luulevat. Fyysinen duuni on mukavaa. On kivaa pitää itsensä vauhdissa ja pyyhkiä lattioita melan päässä olevalla rätin rievulla.
Ja vessan pöntön kuuramisessa saa pitää hanskoja kädessä, minun ei onneksi tarvitse kakan jälkiä pyyhkiä paljain sormin. Työnsä jäljenkin näkee välittömästi. Eli siivoustyö ei ole niin paha juttu kuin useat olettavat.
Minun on järkevää ottaa tällaisessa tilanteessa vastaan siivousvuoroja, kun ei ole oman alan duuneja tarjolla.
Itse asiassa arvostan sitä, että on tarpeen vaatiessa valmis upottamaan kätensä likaisempaankin veteen ja paiskimaan töitä. Tämä on yksi omista elämän asenteistani. Siksi aherran nytkin siivousvuoroja.
Menestyskin tulee lopulta kovan työn kautta. Työn vieroksumista puolestaan karsastan.
Työskentelyäni tuolla vanhainkodissa helpottaa kyllä loistavat työkaveritkin. Rennot, mukavat, hauskat ja letkeät työkamut. Hyvä työyhteisö on melkoinen voimavara, sen avulla jaksaa miltei homman kuin homman. Saan olla kiitollinen, että minulla on tuolla vanhainkodilla noinkin mukavat työkaverit.
Heille on hauskaa leikkimielisesti vinoilla. Vittuilu ja keppostelu on työelämän suola.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!