Tarkoitus voi olla elämälle eri kullakin ihmisellä. Joku haluaa rahaa, joku valtaa, joku nautintoja ja niin edelleen. Mutta mielestäni se olisi hyvä käsittää, että kenelläkään ei ole kuin yksi elämä käytössään. Elämä on ainutlaatuinen.
Ja sitten se elämänsä pyrkiä täyttämään niillä asioilla, mistä diggaa.
Monella ihmisellä on esimerkiksi hiukan liian pessimistinen asenne elämään. Toivoisin näiden ihmisten puolesta, että he saisivat asennettaan hieman positiivisemmaksi. Kerran täällä vain eletään.
Jää äkkiä ottamatta irti kaikki nautinto, jos suhtautuu elämään liian negatiivisesti. Ei uskalla kokeilla asioita ja tehdä asioita. Silloin, kun tuppaa usein pelkäämään virheitäkin ja ajattelemaan kaikesta niin kriittisesti.
Ja toinen virhe, mihin me usein sorrutaan on se, että juoksemme onnen perässä. Haluamme jotain ja teemme töitä sen eteen. Ja odotamme sen jonkun tapahtuvan. Ja ajattelemme, että sitten kun käy näin, niin sitten olen onnellinen.
Meidän pitäisi ymmärtää, että se onnemme on nyt ja tässä. Jokaisessa arkipäivässä. Se ei välttämättä ruusuista ole aina, mutta silti se on meidän elämäämme.
Ja kyllä uskon, että se aika monen ihmisen kohdalla on lopulta melko ruusuista. Sitä vertaa omaa elämäänsä usein ihmisiin, joilla on kaikki paremmin. Ja on niin pirun kateellinen. Kannattaisiko sitä kuitenkin verrata elämäänsä niiden elämään, joilla eivät asiat ole hyvin?
Nälkää näkeviin, kehitysmaan asukkaisiin, juoppohulluihin, pitkäaikaistyöttömiin, vaikeasti sairaisiin?
Ymmärtäisi kuinka hyvää se oma elämä lopulta onkaan.
Ja en toisaalta ymmärrä liiallista kateuttakaan. Onko se pois toiselta, jos jollain toisella on hyvin jokin asia? Kannattaisiko kateuden sijasta keskittyä oman elämänsä ja omien kykyjensä hiomiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!