Olen menneisyydessäni toiminut hölmösti. Olen ollut liian kiltti työntekijä. Ollut niin ahkeraa ja tunnollista, hiki hatussa paiskivaa duunaria että!
Olen yrittänyt työvuorostani toiseen vakuuttaa muut ennen kaikkea ahkeruudellani. Tunnollisuudellani. Tehnyt kaikki, mitä on pyydetty. Kiltisti, vastaan sanomatta.
Puunannut paikkoja puhtaaksi voimalla, nopeasti ja hikeä valuen. Saisin kehuja, enkä missään nimessä kritiikkiä.
Vanhemmalla iälläni olen ruvennut rauhoittumaan. Se on kannattanut! Enää en ole liian kiltti työntekijä.
Yhä pyrin tekemään työni hyvin, mutta usein vain ja ainoastaan hyvin. En erinomaisuuteen pyrkien.
Tietenkin joskus on päiviä, kun pitää pistää työmäärän tai kiireen vuoksi parastaan, mutta melko usein riittää nimenomaan sekin, että tekee työnsä hyvin.
Ja joskus ihan vain sekin, että tekee sen, mitä pitääkin. Mitään sen kummempaa yrittämättä. Aina ei tarvitse saada kehuja. Riittää, että antaa sen oman panoksensa työyhteisönsä eteen, joka pitääkin antaa.
Olen muutenkin rauhoittunut työntekijänä. Päässyt eroon kiltteydestäni. En enää vain säntäile nopeasti paikasta toiseen pyrkien nopeuteen vaan pidän järjenkin tekemisessä mukana. Tai ainakin koitan pitää.
Esimerkiksi tiskatessakin kummasti auttaa, kun ajattelee ensin, kuinka suurtalouskeittiössä kannattaa astiat tiskata. Tiskausjärjestykselläkin, kun kummasti on merkitystä.
Liiallisesta kiltteydestä eroon pääseminen on auttanut minua. Se on keventänyt työntekoani. Jaksan enemmän ja paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttia!