keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mitä mun tarvii muista piitata?

Hermostun hyvin harvoin. Vedän hernettä nenään hyvin harvoin. On silti ainakin yksi asia, joka saa minut näkemään miltei punaista. Se on huono käyttäytyminen.

Tökerö käyttäytyminen ja välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan. Etenkin, jos tämä tapahtuu vielä ihmiseltä, joka muuten luulee olevansa niin kovaa kamaa. On koulutusta ja asemaa sun muuta. 

Sitten oletetaan, että saa käyttäytyä miten huvittaa. Mitä mun tarvii muista piitata? Näen punaista.

Olen viime aikoina saanut huomata huolestuttavaa rappeutumista ihmisten käyttäytymisessä. Eikö ihmisiä enää kasvateta kotonaan vai missä mättää?

Mielestäni hyvä käyttäytyminen pohjautuu siihen, että ottaa kanssatoverin aidosti huomioon. On huomaavainen, rehellinen ja välittävä. Tilanteessa kuin tilanteessa. Ei käyttäydy ylimielisesti ketään ihmistä kohtaan.

Valitettavasti nämä asiat eivät ole kaikilla hallussa. Se suututtaa toisinaan. 

Minulle itselleni, kun ihminen on tärkein asia maailmassa. Toinen ihminen ja heistä välittäminen. Ei mikään asia, tavara tai raha vaan ihmiset. Toisista välittämällä saamme Suomesta paremmin voivan maan. Uskoisin. 

Ja toki hyvää käyttäytymistä on myös kiittäminen, anteeksi pyytäminen, toisen huomioon ottaminen ja kuunteleminen. Sun muuta.

Mitään ihmeellisempiä käytösetikettejä ei tarvitse kenenkään sen kummemmin noudattaa, mutta se on jo iso juttu, että on edes hitusen huomaavainen toista kohtaan.

Huomavaisuus ja kohteliaisuus kunniaan! Sanon minä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!