sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pääasia, että naurua piisaa

Ihmisten naurattaminen on kivaa puuhaa. Sitä ilostuu itsekin, kun saa jollain tavalla aiheutettua hymyn toisen ihmisen suulle. Puhumattakaan siitä, kun onnistuu naurattamaan toista ihmistä.

Sitä en itse asiassa tiedä, miksi tämä on niin mielekästä puuhaa. Kaiketi se johtuu siitä, että pyrin omaa rentoa suhtautumista elämään tartuttaa muihinkin.

Saan toisen ihmisen mielentilaa ja oloa viihtyisämmäksi ja onhan hymyileminen ja nauraminen mielestäni terapeuttistakin. Huolet ja murheet unohtuvat.

Työpaikallakin ihmisten naurattaminen on kivaa. Se ei saa vain häiritä työn tekoa. Työkavereita pitää viihdyttää töiden lomassa ja tauoilla.

Työpaikalla työkamujen hauskuuttamisella on olennainen merkitys. Sillä saa omaa viihtyisyyttään lisättyä ja vietyä omalla panoksellaan työyhteisönsä ilmapiiriäkin viihtyisämmäksi.

Näin ainakin ajattelen. Kun saan hymyn työkaverini huulille, niin hänen työpäivästään tulee edes hitusen kivempi.

Kuinka sitten koitan ihmisiä naurattaa? Leikkimielisellä vinoilulla, sanallisilla sutjautuksilla ja joskus jopa jekkujen tekemisellä.

Eli en millään ihmeellisyyksillä. Eikä ihmisten naurattaminen mielestäni mitään ihmeellisyyksiä kaipaakaan. Parasta on tilannekomiikka.

Joihinkin huumorini uppoaa, mutta ei tietenkään kaikkiin. Huumorintajujakin on niin erilaisia. Pääasia, että naurua riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!