perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tykkäsin olla kansan keskellä

Kävin tänään katsomassa Suomen pelin Sveitsiä vastaan Rinkelinmäellä. Ottelu ei ollut mikään ihmeellinen, mutta viihdyin hallissa silti. Ennen kaikkea sen vuoksi, että sain seistä normikatsomossa, kansan keskellä.

Tämä on minulle nykyään harvinaista herkkua. En edes muista milloin olen viimeksi ollut katselemassa Rinkelinmäellä peliä "normi"katsomon puolella. Olen hypännyt jo niinkin suuresti toimittajan hommiin, että tämänkin kauden kaikki HPK:n kotipelit vahtasin pressikatsomosta.

Viihdyin tuolla "normi"katsomossa. Siellä sai aistia edes jonkin verran sitä tunnelmaa vaikka kyseessä ei ollutkaan HPK:n matsi. Ja mikä parasta, siellä sai olla kansan parissa. Seistä, tönöttää ihmispaljouden keskellä.

Jostain kumman syystä olen nykyään tykästynyt olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Käymään heidän kanssaan vuorovaikutusta. Ja tapaamaan heitä.

Ja tuolla seisomokatsomossa sait olla tätä. Sait nauttia muiden ihmisten seurasta. Tykkäsin.

Jos minusta tulee jonain päivänä toimittaja, niin ei minusta toimittaja tule sen takia että tiedän paljon jääkiekosta. Itse asiassa en edes suhtaudu kovin intohimoisesti lätkään.

Minusta tulee toimittaja sen vuoksi, että saan tavata ihmisiä. Käydä heidän kanssaan keskusteluja. Ja saan kirjoittaa. Siksi ei olekaan edes niin isoa merkitystä tuleeko minusta koskaan mitään lätkätoimittajaa.

Päinvastoin, mielummin osaan hahmottaa itseni vetämään jotakin keskusteluohjelmaa kuin analyysiä lätkäpelistä.

Se on paljon siltä persoonalta, joka muutama vuosi sitten oli aikamoinen arkajalka. Ja näitä mahdollisuuksia katsella peli seisomokatsomossa saa tulla lisää! Nämä on mukavia hetkiä. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!