Kritiikki herätti- Tein asennemuutosremontin!

Olen siitä erikoinen tapaus, että pyrin suhtautumaan kritiikkiin myönteisemmin kuin kehuun. Tämä siksi, että korjaava palaute opettaa enemmän.

Kehu tuntuu hetken hyvältä, mutta mitä siitä lopulta käteen jää? Aivan. Pelkkä lämmin muisto. Kritiikki voi puolestaan tovin kärvistellä mielessä, mutta lopun perin se kääntyy saajansa eduksi. Sillä se opettaa. Ainakin, jos kritiikki on asiallinen ja hyvin perusteltu.

Tällaisen erinomaisen kritiikin minä sain viime kesänä duunissa. Sain kuulla, että olen laiskistunut ja ruvennut luistamaan työtehtävistäni. Ja pitäisi tehdä ryhtiliike!

Jumalauta! Kuinka loistava palaute.

Silloin aikanaan se toki tuntui jonkin pienen hetken mielessä paskalta ja aiheutti pääni sisällä muutaman vittusaatanaperkele-kirosanatulvan ja vastaan inttämisen. Ei oo näin, ei oo näin.

Nämä kaikki toki vain pääosin mielessäni, sillä enhän rauhallisena jätkänä paljoa ulos tuollaisia asioita kertoile. Mutta kun korjaavan palautteen antamishetkestä oli kulunnut jonkin aikaa, niin tajusin jotain.

Tajusin, että oli tullut aika kurkata peiliin. Ja kyllä. Kyllä kritiikki paikkansa piti. Sillä ei peilistä kurkannut takaisin se lujalla duunilla töitään ahertava ja välillä työnteosta suorastaan jopa nauttiva Viltsu vaan se, joksi minut kerrottiin muuttuneeni.

Laiskimus, patalaiska Ville Heino! Älysin, että oli aika tehdä herätysliike.

Ensimmäinen ryhtiliike oli tapahduttava asennepuolella. Jumalauta, aina kun menet töihin, niin sun pitää tehdä työsi mahdollisimman hyvällä asenteella. Sun pitää laittaa liki kaikki kropastasi likoon työpaikkasi puolesta. Ja sun pitää myös kantaa vastuuta työyhteisön asioista.

Asenteeni oli jostain syystä vajonnut heikolle tasolle. Olin kuin väsynyt rätti!

Asenteeni oli aika nostaa takaisin sinne, missä sen kuuluu olla. Työt on tehtävä erinomaisella asenteella, mitään työtä nirkoilematta ja eikä haittaa vaikka päästä valuu muutama hikipisarakin. Silloin tietää ainakin tehneensä töitä.

Ja mikään ei tule itsestäänselvyytenä. Vaan jos haluat niin töissä kuin muuallakin pärjätä, niin sun pitää tehdä töitä niiden asioiden eteen.

Olen kiitollinen että sain tuollaisen kritiikin viime kesänä, sillä se herätti minut. Pisti ajattelemaan asioita. Kritiikin saamisen jälkeen olen pyrkinyt pitämään asenteeni kovalla tasolla.

Opetti tuo saamani korjaava palaute minua muullakin tavoin kuin vain siten, että se aiheutti minussa asennemuutosremontin.

Se pisti minut ajattelemaan myös sitä, että jos en laiskottelemalla, niin milläs muulla tavoin voisin päästä töistäni hiukan iisimmin?

Sillä olisihan se joka tapauksessa loistava homma, että työni eivät rasittaisi minua niin paljoa kuin ennen. Mutta onko työpäivän keventäminen mahdollista enää, jos en voi laiskotella?

Ajattelutyöni jälkeen tajusin, että on se mahdollista ja että olen työvuoroni keventämiseen käyttänyt väärää konstia. Se ei ole järkevää, että koitan päästä töistäni kevyemmin siten, että laiskottelen ja luistan jostain työtehtävästä vaan se on järkevää että rupean käyttämään työskentelyni apuna ajatteluani.

Päätin ottaa niin sanotusti järkeni käteen ja testata pääsisinkö ällin avulla töistäni kevyemmin. Ja se kannatti!

Olen kritiikkini saamisen jälkeen tehnyt vaadittavat tehtävät ja hiukan kenties jopa enemmänkin, mutta tehnyt ne siten, että olen samalla ajatellut. Funtsannut miten jokin juttu kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä. Olen myös koittanut keventää työtäni käyttämällä paljon apunani muun muassa kärryjä.

Miksi kantaa jotain sellaista (kuten painavaa perunaämpäriä, astiakoria), jota saa kuskattua kärrylläkin?

Ytimekkäästi sanottuna, en ole enää mennyt perse edellä puuhun vaan ensin miettinyt, kuinka sinne puuhun kannattaa kiivetä ja sitten vasta kiivennyt. Tämä on keventänyt työskentelyäni.

Olen saanut työstäni kevyemmän ajatteluni avulla.

Ja on sitä työskentelyäni keventänyt myös liiallisesta kiltteydestä eroon pääseminen. En ole enää ihan jokaista askarta tekemässä vain sen vuoksi, että saan kehuja. Jos askarta ei ole pakko tehdä.

Toki töissä on hyvä tehdä vapaaehtoisiakin tehtäviä ja auttaa muita, mutta huomioimalla omat rajansa. Mitä oikeasti jaksaa ja ehtii tehdä ja milloin on hyvä sanoa ei? Joko itselleen tai muille.