tiistai 31. toukokuuta 2016

Juokseva aika

Se on kesä nyt. Kelit ovat kohdillaan, aurinko paistaa ja voi pukeutua hiukan kevyemmin. Mukava juttu, että on kesä.

Kesästä kannattaa ottaa vain kaikki ilo irti, sillä kesä on nopeasti myös ohi. Kesä kestää kaikkiaan kolme kuukautta ja tuo aika menee yhdessä vilauksessa. Kun ottaa huomioon kuinka nopeasti tuo aika on muutenkin kulunut.

Sitä on tullut viime aikoina päiviteltyä sitä kuinka nopeasti aika juoksee. Tänä viikonloppuna on jälleen uusilla ylioppilailla lakkiaisjuhlat ja omista lakkiaisjuhlista on aikaa jo peräti kolmetoista vuotta. Vaikka tuntuu, että omatkin lakkiaisjuhlat olivat ihan äskettäin.

Ylioppilaaksi valmistumiseni jälkeen aloitin opiskelemaan restonomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa vuonna 2005. Tuostakin ajasta on kulunut jo yksitoista vuotta. Vaikka tuntuu, että vasta eilen olin ensimmäistä kertaa tutustumassa uuteen oppilaitokseeni.

Tänä kesänä tulee puolestaan kuluneeksi viisi vuotta äitini menehtymisestä. Siskoni poika Veikko on ehtinyt myös kasvamaan isoksi pojaksi, Veikko täyttää juhannuksen alla jo viisi vuotta. Viisi vuotta on kulunut myös Suomen toisesta jääkiekon maailmanmestaruudesta. Kaikki nämä tapahtuivat siis saman vuoden keväällä ja kesällä, vuonna 2011.

Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta tuli puolestaan kuluneeksi tänä vuonna jo kaksikymmentäyksi vuotta.

Ja HPK:n ensimmäisestä jääkiekon Suomenmestaruudesta tuli tänä keväänä kuluneeksi jo kymmenen vuotta. Samoin Lordin Euroviisu voitosta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta.

Aika juoksee siis kovaa vauhtia eteenpäin. Olen myös asunut täällä Länsituulessakin jo neljä kuukautta, vaikka tuntuu että vasta ihan äskettäin muutin tänne.

Aika juoksee myös kesällä vauhdilla eteenpäin. Kolme kuukautta on nopeasti ohi, siksi kesästä kannattaa pyrkiä nauttimaan.

Kesällä on useita herkkuja, joita on tapana syödä. Ja kesällä syödään usein kevyesti. Itse söin tänä suvena ensimmäistä kertaa uusia perunoita nyt viikonloppuna. Ne olivat vielä ruotsalaisia uusia perunoita. Hyvän makuisia, vaikka olivatkin pirun pieniä.

Yksi kesäherkku olisi myös huurteinen ja kylmä olut aurinkoisella terdellä, mutta itse jätän tuon herkun tänä suvena väliin. Olen ollut raittiina jo kuusi kuukautta ja kun hyvin on sujunut elämä ilman alkoholiakin, niin jatkan samalla linjalla myös kesällä.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!