maanantai 20. marraskuuta 2017

Työn alla on visailu Suomi100-teemalla

Joulukuu ja talvi ovat pian täällä. Ja talven suuret juhlapyhät ovat kohta luonamme, itsenäisyyspäivään on aikaa reilut kaksi viikkoa ja jouluaattoonkaan ei ole enää kuin 35 yötä. Itsenäisyyspäivä on tänä vuonna muutaman asteen verran merkityksellisempi juhla kun täyttäähän Suomi tasan 100 vuotta!

Minä olen itsenäisyyspäivän ihan vain kotona. Täällä Länsituulessa on Suomi100-juhlat 5.12 ja minä aion osallistua niihin. Ja minut on myös pyydetty ideoimaan kilpailuja tuonne Suomi100-juhliin Suomi100-teemalla. Jälleen kerran on minulle langetettu mielenkiintoinen ja melko haasteellinenkin nakki. Pitäisi keksiä erilaisia visoja Suomi100-juhliin. 

Tänään lainasin kirjastosta Kuka kajautti Kiteellä-nimisen tietovisakirjan. Kirja käsittelee Suomen historiaa ja luulen, että siitä on minulle hyötyä suunnitellessani noita visailuita. Länsituulessa on myös 6.12 varmaan jotkut kahvitukset ja sen lomaan aion tehdä myös tietokilpailun joka käsittelee Suomea ja Suomen historiaa ja siinä on 20 kysymystä. Normaalisti järjestämissäni tietokilpailuissa on ollut 15 kysymystä, mutta nyt itsenäisyyspäiväksi teen hieman isomman kisan. 

Jotain kilpailuita olen jo kehitellytkin tuonne Suomi100-juhlaan. Ensiksi olisi kuvavisa, jossa olisi kuvia Suomen kaupungeista ja jostain rakennuksista ja niitä pitäisi tunnistaa. Toisena visailuna olisi sellainen kategoriapeli. Kysymyksenä olisi vaikka että ketkä kuuluivatkaan Aleksis Kiven Seitsemään veljeksiin ja alla olisi lueteltuna eri miesten nimiä. Niitä pitäisi ympyröidä sen mukaan onko nimi yksi Aleksis Kiven seitsemästä veljeksestä vai ei. Oikeasta ympyröinnistä tulee yksi piste mutta väärä ympyröinti miinustaa pistesaldoa yhdellä pisteellä.

Kolmantena visana voisi olla vaikka sellainen kisa, missä pitää luetella eri asioita vaikka minuutin sisällä. Esimerkiksi Timo Koivusalon ohjaamia elokuvia pitäisi luetella minuutissa niin monta kuin ehtii tai Teemu Selänteen urallaan edustamia seurajoukkueita. 

Neljäntenä visana voisi puolestaan olla sellainen Alias-visailu. Joukkueiden pitäisi selittää kahdessa minuutissa eri suomalaisia suurhenkilöitä. Ja pisteitä saa sitä mukaan kun keksii kenestä henkilöstä on kyse. Wikipedissa on lueteltuna hyvä määrä suomalaisia merkkihenkilöitä sen nimisen otsakkeen alla kuin Suuret suomalaiset. 

Viidenneksi kisailuksi olisi tyrkyllä sitten mikäli on vain mahdollista toteuttaa niin sellainen selostuskisa. Nauhalta tulee selostuksia eri urheilukisoista ja pitäisi tunnistaa mikä kisa on kyseessä. Tämä kuullostaa idealtaan mielenkiintoiselta visalta ja olisi varmaan hienoa päästä samalla tunnelmoimaan vanhoilla selostuksilla, mutta visa saattaa olla vaikea toteuttaa ja siksi se saattaa jäädä pois visojen joukosta. 

Siinähän niitä visailuita on taas kehitettynä. Jokin viisi kappaletta eri visoja olisi varmaan sopiva määrä kisoja  Tuli taas selitettyä ummet ja lammet eri visoista, mutta se saattaa johtua siitä että innolla taas järjestelen näitä visoja ja suhtaudun niihin aika isolla mielenkiinnolla.

Mielestäni on hauskaa ja mukavaa suunnitella erilaisia visoja ja lukea tietopelikirjoja ja kirjoittaa kysymyksiä ylös. Siinähän sitä on samalla melko tyhjiin päiviini virikkeellistä tekemistä.

Joulukin lähestyy ja pikkujoulut täällä Länsituulessa on 11.12. Niihinkin kaiketi pääsen järjestämään tietokilpailun. Luulin ensin että minulla olisi vähissä jouluaiheiset visailukysymykset, mutta kysymysten määrä onkin muodostumassa melko suureksi kun on ehtinyt muun muassa tutustumaan eri jouluaiheisiin virikekirjoihin.

Toivottavasti nämä visailujen suunnittelu ja laatiminen samalla viisastuttaisi myös minua. Vai lieneeköhän mahdottomuus? 

2 kommenttia:

  1. Itselle tuli sellainen kilpailukysymys mieleen kuin Mikä tunnettu Suomalainen kirja ilmestyi vuonna 1945? 5p vihje se on ylen 101 kirjaa listalla, 3p Se voitti Vuosisadan kirja äänestyksen, 1p Tapahtumat sijoittuvat Egyptiin. Vastaus: Sinuhe Egyptiläinen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos shayla76 hyvästä kysymysideasta. =)

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!