tiistai 20. elokuuta 2019

En tunne tai häpeä sairauksiani

Olen ollut jostain vuodesta 2016 lähtien mielenterveyskuntoutuja. Vaikka olen ollut mielenterveyskuntoutuja niin en silti itse ole kokenut näiden viime vuosien aikana itseäni kovin sairaaksi mielenterveyden kannalta. Olen aina ihmetellytkin minkä vuoksi minut on todettu mielenterveydellisesti sairaaksi vaikka en sellaisia oireita ole itse itsessäni näiden viime vuosien aikana havainnut.

Siksi en osaakaan kirjoittaa sairauksistani ja tarinastani kovin hyvin. Olen usein miettinyt että jos sitä kirjoittaisi tarinaa myös omista sairauksistaan mutta en oikein osaa koska en ole itse itsessäni havainnut mitään mielen sairauteen liittyviä oireita. En ole kuitenkaan koskaan lähtenyt väittämään lääkäreiden lausuntoja vastaan vaan luotan niihin. Olen ennen ollut mielenterveydellisesti sairas ja edelliset kolme-neljä vuotta olen ollut mielenterveyskuntoutuja.

question mark neon signage

Minulla on ainakin vuosina 2014-2015 ollut alkoholismia, mikä nyt ei ole yksistään mielen sairaus mutta saattaa aiheuttaa mielenterveyteen liittyviä sairauksia. Niin kuin minulla onkin aiheuttanut, luulen että alkoholismini ja mielenterveyteni ovat kulkeneet käsi kädekkäin. Ja ovat olleet toisiinsa vahvasti vaikuttaneita asioita. Sitten minulla on todettu vuonna 2015 psykoosi ja masennuskin. Osa minulla todettuja sairauksia on kyllä kuulemma sellaisiakin että niitä ei sairastunut ihminen välttämättä itse huomaa.

En häpeä menneisyyttäni ja tätä päivää. Mielestäni mielenterveyteen liittyviä sairauksia ei tarvitse hävetä. Enkä luokittele itseäni myöskään hulluksi. Miksi sitten olen päätynyt Länsituuleen helmikuussa vuonna 2016? Silloin olin mielenterveyskuntoutuja, olin sairaalassa hoidossa ja siellä minulle todettiin sen ajan parhaimmaksi asuinpaikaksi tuettu asumismuoto eli mielenterveyskuntoutujien asuin- ja toimintayksikkö Länsituuli.

Pystyn kirjoittamaan melko avoimesti omiin sairauksiinikin liittyvistä asioista varmaan sen takia, että en tosiaan ole edellisten vuosien aikana itse itsessäni niitä mielen sairauksiin liittyviä oireita havainnut. En luokittele itseäni kovin sairaaksi mielenterveyden kannalta katsottuna ja en häpeä minulla todettuja sairauksia. On vaikea kuitenkin kirjoittaa asioista sillä en ole tosiaan havainnut pitkään aikaan itselläni mitään oireita. En voi rehellisesti kirjoittaa sellaisista asioista mitä en ole itselläni kokenut olevan, se olisi fiktiota.

Mutta olihan minulla aikoinaan, joskus vuosina 2014-2015 pahaakin masennusta. Silloin ei huvittanut tehdä mitään ja voi Luoja jos olisin ottanut silloin kuvia silloisesta asunnostani joka oli aivan kurjassa kunnossa. En pitänyt siitä asunnostani huolta, ja lopulta tiskejä kertyi niin paljon että ne menivät homeeseen. Roskien seassa asuin sillä roskia oli pitkin asunnon lattioita ja mitäköhän muuta osaisin kertoa silloisesta asunnostakin. Mutta jälkeenpäin sen ymmärrän olleen merkki masennuksestani. Minua ei vain kiinnostanut pitää huolta niin itsestäni kuin omasta vuokra-asunnostanikaan.

Mutta takaisin tähän päivään. Olen pitkään voinut tosiaan hyvin, olen oikeastaan koko tämän kuntoutumisjakson ajan ja ajan mitä olen asunut Länsituulessa niin ollut mieleltäni omasta mielestäni positiivinen ja terve. Joskus olen miettinyt että mitäköhän minä sitten edes teen asumassa täällä Länsituulessa? No ok, kohta en enää asukaan vaan muutan normaaliin kerrostaloasuntoon tuohon Länsituulen lähes naapuriin. Ja enhän ole onneksi omista sairauksistani koskaan numeroa pitänytkään. En ole koskaan pahemmin vaikeroinut omista ongelmista. Olen koittanut olla positiivinen.

red be happy wall decor

Paitsi viime viikko. Se oli varmaan mielenterveyden kannalta raskain viikko tämän kuntoutumisjakson aikana. Minulle tutun ihmisen menehtyminen otti yllättävänkin koville. Kyllähän muuten se olisi varmaan ihan normaalia, mutta en ollut tätä tuttuani nähnyt moniin vuosiin. Koin myös paljon myötätuntoa toisen tuttuni vuoksi joka menetti samalla miehensä. En tiedä kumpaa podin enemmän, surua vai myötätuntoa. Eikä varmaan tarvitse tietääkään.

Samat negatiiviset ajatukset alkoivat viime viikolla pyörimään kyllästymiseen asti päässäni ja se aiheutti melkein sitä ahdistusta. Ainakin aloin lopulta kyllästymään siihen kun samat negatiiviset ajatukset pyörivät kehää päässäni ja kun en niihin kuitenkaan ratkaisua saa.

Tunsin tosiaan sekä surua että myötätuntoa mutta myös paljon muistoja menneistä vuosista tuli päähäni ja kysymys siitä miksi en ole tavannut tuttujani vuosikausiin. Aloin syyllistämäänkin itseäni. Sillä elän siinä luulossa että tuttuni olisivat kuitenkin halunneet nähdä ja kuulla välillä minusta. Tosin toinen heistä on kuullutkin ja voi kuulla jatkossakin.

Aloin myös ihmettelemään omaa tunnemaailmaani. Ajattelin että en ymmärrä omaa tunnemaailmaani ja ei sitä varmaan ymmärtäisi kuin lähinnä yksi ihminen sadasta. Onko minulla edes kaikkien näiden vuosien jälkeen oikeus tuntea näin? Saanko tuntea näin? Mutta mitä sitä tunteilleen voikaan jos ja kun ne ovat aitoja.

Nyt alkaa kuitenkin olo myös henkisesti olemaan parempi. Negatiiviset ajatukseni päässäni ovat vähentyneet, minulla ei ole enää samanlaista ahdistavaa oloa kuin viime viikolla ja oloni alkaa olemaan taas melko positiivinen ja iloinen. 

Tukihenkilöni täällä Länsituulessa epäili minun huonon mielialani johtuvan muutoksista mitä elämässäni on edessä mutta mielestäni se väite ei pidä paikkaansa. Minähän se kuitenkin parhaiten tiedän mitä ajatuksia päässäni liikkuu ja niihin muutoksiin mitä elämässäni on edessä niin suhtaudun melko positiivisella ja odottavaisella fiiliksellä. Alkais jo sekä muutto että työt!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!