Joskus elämä yllättää

Tällä viikolla olen paljon miettinyt menneitä. Menneitä päiviä ja menneitä tapahtumia. Menneet ovat oikeastaan palautuneet mieleeni niin isolla voimalla että tuntuu kuin tämän päivän ja menneen välillä ei vuosia välissä olisikaan. Vaan ne päivät mitkä ovat olleet vaikka 15-17 vuotta sitten niin tuntuu että ne olisivat tapahtuneet vasta eilen. 

Aika menee vauhdilla eteenpäin. Kiirehditään vain suorittamaan ja elämään huomista päivää. Mennään elämässä jatkuvasti eteenpäin eikä pysähdytä muistelemaan ja miettimään niitä menneitä aikoja. Hyviäkin aikoja. Tietenkin on hyvä että menneessä ei liikaa vellota, etenkään jos muistot ja ajatukset ovat negatiivisia mutta joskus menneiden muistelu on ihan kivaa puuhaa. Voi olla kiitollinen ja onnellinen jo menneestä elämästä. Ja odottaa innolla tulevaa. 

Lähiaikoina on tapahtunut jotain sellaista mikä sai minutkin osin pysähtymään, ja muistelemaan menneitä. Tänne Länsituuleenkin lenteli ikävä suru-uutinen joka yllättävän paljon kirpaisi minuakin. Se pysäytti ja toi heti onnelliset ja hyvät muistot mieleen vuosien takaa. Tietenkin on monta vuotta välissä kun olen tuttaviani vuosien takaa edes nähnyt livenä, mutta muutamakin tuttu 2000-luvun alussa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja vaikutti minun elämässäni niin paljon hyvällä tavalla, että tulen varmasti muistamaan tämän katraan lämmöllä aina.

Puhun katraasta sillä vaikka joukossa oli yksi pariskuntakin niin tähän joukkoon jota varmaan aina muistelen lämmöllä niin kuuluu muutama muukin jäsen. Yksi on nyt valitettavasti joukosta poissa, mutta toiveeni on että näitä muita henkilöitä näkisin vielä livenäkin jonain päivänä. No tietenkin näiden kaikkien vuosien varrella olisi voinut paremmin heihinkin pitää yhteyttä.

Ikävä ja myötätunto ovat niitä tunteita mitkä on päässäni pyörinyt paljon tämän viikon aikana ja ne muistot. Ne hyvät muistot ovat olleet paljon ajatuksissani. Sieltä jostain 2000-luvun alkupuolelta. Menehtymiset pysäyttävät vakavuudellaan ja loputtomuudellaan aina niin paljon. Muistan sen hyvin äitini ja veljenikin menehtymisten ajoilta. 

Tietenkin on välissä monta vuotta kun ei olla nähty ollenkaan ja olenkin varmaan sen takia väärä ihminen nyt ikävöimään ja tuntemaan myötätuntoa, mutta minäkin olen tunteva ja herkkä ihminen. Joskus elämä yllättää.

Mutta minun on varmaan parempi tämän jälkeen mennä elämässäni eteenpäin. Minulla alkavat puhaltamaan muutosten tuulet elämässäni. Ja se on hieno juttu. Lokakuun alussa muutan uuteen asuntoon, tavalliseen kerrostaloasuntoon ja se on iso loikka eteenpäin kuntoutumisessani ja lokakuussa aloitan myös työkokeilun eräässä hämeenlinnalaisessa yrityksessä. Näistä kuvioista lisää jatkossa täällä blogissanikin!