Mitä minulle kuuluu?

Elämässäni on ollut viime aikoina päällä pienimuotoinen kriisi. Ajatukseni ovat kiertäneet paljon samaa negatiivista kehää ja jossain vaiheessa se melkein aiheutti ahdistusta. Juuri tällaisina aikoina sitä toivoisi että ihmisillä olisi kiinnostusta ja aikaa kysyä myös minulta, mitä minulle kuuluu tänään? 

Koska kukaan ei ole ihan hetkeen kysynyt minulta mitä minulle kuuluu, niin ajattelin sitten itse ainakin tänne blogiini kirjoitella kuulumisiani. En ole varma löytyykö maapallolta enää kovin montaa ihmistä joita kuulumiseni kiinnostavat, mutta ei kai se määrä niin merkitsekään vaan se laatu? 

Niin kuin jo täällä blogini puolella kerrottua, tuttavapariskunnan miehen menehtyminen järkytti siis yllättävän paljon minunkin mieltäni. Muistaakseni olimme viimeksi kyllä nähneet livenä joskus vuonna 2012 eli valitettavasti jo seitsemän vuotta sitten. Mutta pois näköpiiristä, pois silmistä ei ole koskaan tässä tapauksessa ollut sama asia kuin pois ajatuksista. 

Meillä oli ennen läheisemmät välit, olimme joskus paljonkin tekemisissä keskenämme ja välimme olivat hyvät. Sekä tuo tuttavapariskunta vaikutti ennen paljonkin myönteisellä tavalla minunkin elämään. Siinä varmaan syitä miksi tämä menehtymistapaus pisti minunkin ajatukset niin murheellisiksi. Ja ainahan menehtymiset pysäyttää ja pistää ajattelemaan. Kuolema on vakava asia.

Ajatukseni olivat pitkään murheelliset ja mielialani melankolinen. Podin niin surua, myötätuntoa kuin katumustakin. Katumusta siitä että olin pitänyt niin huonosti heihin yhteyttä viime vuosina. Pyörittelin päässäni pitkään samoja murheellisia ajatuksia, jopa niin paljon että aloin kyllästymään ajatuksiini ja ajatukseni alkoivat aiheuttamaan ahdistusta. Enkö koskaan pääse näistä eroon? Onko tästä tullut minulle jo pakkomielle?

Onneksi tänään on sitten selkeästi jo parempi päivä. Murheelliset ajatukset ovat vähentyneet paljon. Sitä on niin helppo sanoa että ole ajattelematta niitä samoja ajatuksia, mutta kun tapahtuu jotain vakavaa joka pysäyttää ja järkyttää mieltä niin sitä vain helposti sortuu ajattelemaan niitä samoja juttuja.

Eikä kaiken kakan läpi täällä pysty vain purjehtimaan nopeasti ja kohauttamaan olkapäitään. Jotkut tapahtumat järkyttävät ja koskettavat enemmän mieltä. Ja pysäyttää ajattelemaan ja suremaan. Jonkin verran kyllä mietin sitäkin että onko tunteeni aitoja vai feikkejä mutta voin vakuuttaa että aitoja ne ovat. Kyllä sen vain huomaa, tietää ja näkee kun on aidosti murheellinen ja melkein kyyneleitä valuu silmistä. 

Onneksi iloa ja valoa kohti mennään kuitenkin taas. Ja elämä on alkanut enemmän innostuttamaan minua. Olen kokenut taas vaihteeksi innostumisen tunnetta ja se on mielestäni tärkeä juttu. Siitä huomaa että elämä taas kiinnostaa kun innostuu asioista. 

Ja omassa elämässänihän on selkeitä positiivisia muutoksia edessä ja se on hieno juttu. Odotan innolla muuttoa uuteen asuntoon ja työkokeilun alkamista Ilveskodissa. Minullahan oli pitkään haku päällä. Etsin kauan uutta asuntoa itselleni mutta sitä oli vaikea löytää koska minulla on velkaa ulosotossa ja merkintöjä luottotiedoissa. No, lopulta sinnikäs hakuni palkittiin elokuun alkupuolella. Tämä oli iso ja onnellinen juttu sekä melkoinen helpotus. 

Pidän muuttoa isona asiana. Sillä muutan pois täältä mielenterveyskuntoutujien asuin- ja toimintayksiköstä Länsituulesta eli tuetusta asumismuodosta itsenäisempään asumismutoon eli normikerrostaloasuntoon asumaan. Se on taas iso loikka eteenpäin kuntoutumisessani.

Sitten aloitan alkuun ainakin kuukauden mittaisen työkokeilun sellaisessa paikassa kuin Ilveskodissa lokakuun puolivälissä. Vaikka voisi ajatella niinkin että tällaiset isotkin muutokset elämässä myös aiheuttavat kriisiä ja haikeutta. Haikeutta senkin vuoksi jos on kiintynyt tähän Länsituuleen, mutta en tiedä. Minulla on odottavainen ja iloinen fiilis näistä muutoksista. Ne ovat kaivattuja juttuja elämääni. 

Syksy on muutosten aikaa mutta positiivisesti suhtaudun ainakin vielä noihin muutoksiin tosiaan. Ne on isoja juttuja ja vievät minua taas eteenpäin elämässäni. On tärkeää että surullisten asioiden keskellä omassa elämässä kuitenkin tapahtuu iloisia ja hyviä muutoksia. 

Siinähän niitä kuulumisiani.