lauantai 23. marraskuuta 2019

Kaksi kasvainta löytyi mahdollisesti suolistostani

Minä olin paksusuolen tähystyksessä tämän viikon maanantaina. Se oli ajoittain todella kamala paikka. Tähystyksen aikana minulla oli hetkittäin niin kovia kipuja että onkohan minulla koskaan vielä niin kovia ainakaan fyysisiä kipuja ollutkaan. Tähystyksen avulla suolistostani löytyi kaksi pullistumaa jotka voivat olla kasvaimia.

No kerron heti ennen kuin te lukijat pelästytte enemmän, mahdollisista kasvaimista huolimatta syöpävaaraa ei lääkärin mukaan ole. Suolistostani löydetyistä pullistumista otettiin koepaloja ja lääkäri tutkii onko ne kasvaimia. Minä yhdistän mielessäni heti kasvaimet syövän esiasteeksi että kysyin ensimmäisenä lääkäriltäkin onko minulla syöpä. Sitä vaaraa ei kuitenkaan onnekseni pitäisi olla.

light emitting device

Seuraavaksi suolistostani otetut koepalat tutkitaan mikroskoopilla kuulemma ja saan tulokset noin neljän viikon kuluttua. Minulla on lääkärille soittoaika 16. joulukuuta. Hiukan pelottaa se mitä minusta lopulta löytyykään mutta en jaksa uskoa että kovin vakavia tuloksia saadaan.

Minulla on ollut jo vuosia nolo ongelma. Kakkaa tulee nimittäin välillä housuuni esimerkiksi silloin kun olen kävelemässä jonnekin ja matkan varrella ei ole vessaa. Eihän tämä normaalia ole ja sinänsä olisi tietenkin jossain määrin helpottavaakin jos jokin syy tälle ongelmalle löytyisi ja ongelma saadaan kuntoon. Olen tähän asti vain hävennyt ongelmaani ja syyttänyt siitä itseäni. Olisikin uusi tilanne jos tälle kaikelle löytyisi jokin selitys.

No minä en lähde spekuloimaan ja miettimään sen enempää mahdollisia tuloksia vaan jään odottamaan sitä että lääkärit saavat koepalat tutkittua ja saan niitä virallisia tuloksia 16. päivä joulukuuta. Pienellä jännityksellä odotan tätä hetkeä, mutta en tosiaan usko että tulokset tulevat olemaan vakavia joten en nyt ainakaan vielä kovin huolestunut ole.


Mutta se paksusuolen tähystys! Se oli ajoittain kamala koettelemus. Minulla oli välillä niin kovia kipuja, sattui ihan mahdottomasti. Onneksi kivut olivat kuitenkin vain hetkellisiä ja niitä saatiin laimennettua jonkin verran vatsan painelulla, suoraan sanottuna piereskelyllä ja asennon vaihtamisella. Minulle toimenpiteen aikana annetut kipulääkkeet eivät kuitenkaan kovin hyvin tehonneet.

Tosiaan, minusta otettiin myös koepaloja jotka seuraavaksi tutkitaan. Jos suolistostani löydetyt pullistumat osoittautuvat kasvaimiksi niin joudun tähän paksusuolen tähystykseen uudelleen. Silloin se tehdään sairaalassa jossa on kovemmat kivun lieventämisaineet käytössä. Kuten esimerkiksi ilokaasua.

Heti paksusuolen tähystyksen jälkeen lääkäri määräsi minulle Vi-siblin nimistä kuituvalmistetta. Sitä lisään nyt kolme kertaa vuorokauden aikana jogurtin tai viilin joukkoon ja syön tätä valmsitetta. On se ainakin vähentänyt piereskelyäni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!