lauantai 30. marraskuuta 2019

Valitanko turhasta?

Luulen, että kahden edellisviikon aikana olen ollut aika negatiivinen. Olen valittanut ja murehtinut paljon. Olen ennen pitänyt itseäni positiivisena tyyppinä ja uskon että niin on moni muukin. Kehuin kesällä yhtä Länsituulen asukastakin positiivisuudesta yhdelle hoitajalle. Sain vastauksen, että positiivinen persoona se olen minäkin Harvoin sinua näkee pahalla tuulella.

Positiivisuus onkin sellainen juttu johon olen pyrkinyt panostamaankin. Haluan olla positiivinen. Mutta viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet vaikeita, vaikeudet alkoivat yllättäen ja näiden parin viikon aikana olen ollut melkoisen negatiivinen tyyppi, valittaja ja murehtija. Valittamiseni ja murehtimiseni aiheena on ollut näiden viikkojen aikana väsymys ja huonosti nukkuminen. Univaikeudet alkoivat minulla yllättäen viime viikon maanantaina, ja ovat jo kestäneet tänne asti.

koala sleeping in the tree

Useana yönä näiden parin viikon aikana olen nukkunut vain sellaista 5-6 tuntia, toisinaan huonomminkin. Viikkojen varrelle on mahtunut poikkeuksellisen monta jo erittäin huonosti nukuttua yötäkin, joiden aikana olen nukkunut korkeintaan vain kolme tuntia. No onneksi sain jo toissayönä nukuttua sellaiset 8-9 tuntia yhtäjaksoisesti niin en ole aivan kuoleman väsynytkään. Luulinkin jo eilen että nyt nukkumisongelmani ovat tällä kertaa ohi mutta niin ne vain palasivat sitten viime yöksi jolloin nukuin muutaman- pari hassua tuntia.

Ainakin me suomalaiset valitamme paljon. Tämä on vain olettamukseni mutta luulen että sen liian valittamisen joukkoon ikään kuin hukkuu aiheellinenkin ja tärkeä valitus. Sitä tulee äkkiä leimatuksi turhaksi valittajaksi kun siihen on tottunut että ihmiset valittavat paljon ja aika usein turhaan. Näin luulen asioiden olevan.

Mutta onko minun tämän kertainen valitukseni turhaa vai aiheellista?

Jokainenhan meistä välillä nukkuu yönsä huonosti tai ei lainkaan. Jokainenhan meistä on toisinaan väsynyt. Mitä sitten? Se on vain hetkellistä, menee ohi seuraavan yön hyvillä yöunilla ja riittävällä levolla. Tai vihon viimeistään vapaapäivillä.

pink bell alarm clock showing 2:10

Milloin väsymyksestä ja huonosta nukkumisesta saa valittaa aiheesta?

Luulen että tässä on tietty raja olemassa. Kun huonosti nukkuminen ja väsymyksestä kärsiminen pitkittyy eikä tunnu menevän ohitse. Kun lepokaan ei auta väsymykseen niin silloin siitä ainakin saa valittaa aiheesta. Minä olen nyt kahden viikon ajan kärsinyt huonoista yöunista, se alkaa olemaan jo mielestäni ylittänyt sen rajan kun asiasta voi alkaa olemaan jo aiheesta huolestunut ja valitus aiheesta on otettava todesta. Sitä ei kannata enää kuitata olan kohautuksella, kaikkihan me välillä noista oireista kärsimme. Vaan siihen kannattaa jo kiinnittää enemmän huomioita ja miettiä syitä huonosti nukkumiseen.

Olenhan minä ennenkin kärsinyt unettomia öitä ja ollut seuraavana päivänä väsynyt. Mutta nyt on varmaan menossa elämäni pisin jakso kun olen kärsinyt väsymyksestä ja huonoista yöunista. Kun riittävän pitkään kärsii huonosta nukkumisesta niin se alkaa nakertamaan väkisinkin mieltä, kroppaa ja kuntoa. Ja alkaa ahdistamaan kun ei saa nukuttua. Ajatukset pyörivät paljon sen nukkumisen ja unettomuuden ympärillä. Elämän ilo siinä myös vähitellen katoaa.

three people underneath yellow bed blanket

Nyt pitäisi olla aika alkaa jo tosissaan miettimään miksi nukun huonosti. En valita mielestäni turhasta enkä enää edes kovin pienestä. Jokin tai jotkut jututhan tässä nyt mättää kun ennen hyvin nukkunut ei saa enää kunnolla nukuttua. Ja se nukkuminen on kuitenkin niin pirun tärkeääkin, koko hyvinvointimme perusta. On siis hyvin aiheellista ja tärkeää kysyä nyt miksi Viltsu ei vain saa unta? 

Entä sitten se työmoraalini? Onko väsymys oikeasti tarpeeksi painava syy olla pois töistä? Minä olin tällä viikolla kolme päivää pois töistä huonosti nukuttujen öiden takia. Olin niin karseassa kunnossa niinä päivinä etten vain yksinkertaisesti jaksanut mennä töihinkään. Ja minulle töissä pärjääminenkin on sen verran tärkeää sitten kuitenkin että en haluaisi liian väsyneenä naamaani näyttää työpaikalla sillä se väsymys näkyy herkästi jaksamisessa ja suoriutumisessa töissä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!