lauantai 18. tammikuuta 2020

Täydellinen ryhtiliike

Olen sekä alkoholisti että myös rahapeliongelmainen. Mutta mikä parasta ja tärkeintä, kummatkin sairaudet ovat nyt kurissa ja hallinnassa. Olen ollut pelaamatta rahapelejäkin kokonaan jo melkein kahden kuukauden ajan. 

Omasta mielestäni on jopa häikäisevää millaisen ja kuinka nopean ryhtiliikkeen olen tehnyt rahapelaamisen suhteen. Olen viimeksi pelannut rahapelejä 22. marraskuuta. Tiedän sen niin tarkasti koska pidän rahapelipäiväkirjaa johon merkitsen kaikki pelaamiseni. Tuolloin pelasin kerralla ja nopeassa ajassa (uskaltaako summaa edes paljastaa julkisesti?) 80 euroa. Tämä toimi minulle kuitenkin lopullisena herättäjänä ja stopparina ja olen tuon jälkeen ollut kokonaan pelaamatta jo aina näihin päiviin asti eli kohta kahden kuukauden ajan. 

selective focus photography of stop road sign

Minä luokittelisin tämän komeaksi ja jopa yllättäväksi ryhtiliikkeeksi minkä olen pystynyt tekemään rahapelaamisen suhteen. Yllättävä se on sen vuoksi että rahapeliongelma oli kenties pahimmillaan minulla marraskuussa, ainakin jos miettii niitä rahasummia joita pelaamiseen käytin per kuukausi. Tuo summa vain kasvoi kasvamistaan kuukausi kuukaudelta ja marraskuussa pelasin jo peräti 220 eurolla. Siis ihan järkyttävän suurella summalla.

En olisi varmaan itse uskonutkaan että pystyisin kaiken tämän jälkeen pistämään peleille jo näinkin pitkäksi ajaksi STOPin. Ja kuinka helposti se sitten onkaan tapahtunut? En ole kaivannut lainkaan pelejä ja minulla ei ole ollut minkäänlaisia riippuvaisuusongelmia. 

Ehkä tuo marraskuu oli todella sellainen herättäjä? Että ihan oikeasti tällaista en enää halua ja nyt on vain yksinkertaisesti skarpattava. Ja totta vie, minä olen myös skarpannut! Ja tuosta skarppaamisesta olen iloinen ja jopa ylpeä. 


Pelaamattomuus antaa niin paljon. Rahapelaaminen ja tappiot raastoivat mieltä, aiheutti ahdistusta ja tuskaa sekä huolta ainakin rahojen riittävyydestä. Nyt on jotenkin niin vapaa olo kun tuollaisia ongelmia ei ainakaan rahapelien vuoksi ole. 

Ja ihan hetkeen en varmasti olekaan pelaamassa uudestaan. Olen niin pitkään pelaamatta kun oikeasti tekee jo liian paljon mieli pelata. Mutta toivottavasti tätä ei tapahdu ainakaan kovin pitkään aikaan vielä. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!