sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Mahtavat vapaat

Tämä viikonloppu on ollut vaan super mahtava! Vietin eilen hienon lauantain ja osin vapaapäivän vietto venyi sunnuntain alkutunneille asti. Minulla oli koko vuorokausi täynnä aktiviteettia ja toimintaa ja tykkään tosi paljon tällaisesta toiminnallisesta vuorokaudesta. Kyllä nyt jaksaa paahtaa arkeakin taas kun teki tällaisen lähes tulkoon täydellisen irtioton arjesta. 

Minulla on tavoitteena kerran kuukaudessa viettää tällainen toiminnallinen vuorokausi. Läheskään aina se ei kuitenkaan ole ennen kaikkea rahatilanteen vuoksi mahdollista. Mutta joskus toisinaan se mahdollista kuitenkin on, vaikka kyllä menneet ajat ovat jättäneet tietynlaista epävarmuutta. Onko minulla oikeasti varaa tähän? No nyt helmikuussa tuollainen toiminnallinen vuorokausi oli mahdollista järjestää, onhan minun rahatilanteeni tällä hetkellä taas ihan kohtuullinen. 



Ymmärrän kyllä niin minun kuin ehkä muidenkin epäilykset siitä että onko minulla todellisuudessa varaa tähän vai elänkö taas yli varojeni. Ei kuitenkaan ole vielä montaa vuotta kulunut siitä kun tein monen tonnin velat ulosottoon. Mutta se kuitenkin siitä, tällä hetkellä saan ihan hyvää palkkaa tai virallisesti kai tukea tai vielä virallisemmin korotettua ansiopäivärahaa ja sen myötä voi välillä huvitellakin.

Nyt lauantaina oli aika ottaa irtiotto arjesta, huvitella ja nauttia elämästä. Olin vaihteeksi koko vuorokauden pois kotoa ja elin niin sanotusti täysillä. Pitkään aikaan en ollutkaan kotoa poistunut kuin kauppaan ja töihin, nyt oli mukavaa viettää aikaa muuallakin kuin kotona, kaupassa tai töissä.

No oikeastaan nykyisen alkoholittoman elämäni eron verrattuna siihen entiseen alkoholipitoiseen elämään näkyy tässäkin. Ennen riitti siihen että olin pois kotoa tuulettumassa niin se että menin juomaan alkoholia johonkin baariin tai yökerhoon. Nykyään se pois kotona oleminen ja tuulettuminen toisaalta vaatii enemmän. Alkoholittomana ihmisenä se baarissa ja yökerhossa notkuminen ja mahdollisesti tanssiminen ei enää huvita vaan täytyy olla enemmän aktiviteettia päivässä että viihtyy pois kotoa. 



No toisaalta nyt minulla on enemmän varaa siinä mielessä lisätä sitä toimintaa elämääni ja päivääni kun rahaa ei juurikaan alkoholiin mene. Muutaman alkoholittoman juoman kyllä join nyt lauantainakin parissa baarissa mutta en juonut läheskään niin paljoa kuin silloin olisin juonut jos alkoholia olisin voinut juoda.     

Olin kotonani sunnuntaina siinä joskus yhden aikaan yöllä. Ja päällimmäiset fiilikseni olivat sangen positiivisia. Ihan mieletön vuorokausi! Positiivisuutta lisäsi kyllä sekin että ilta huipentui Irinan keikkaan Suisto klubilla ja siitä jäi kyllä erittäin hyvät fiilikset. 

Olen vähän kuullut epäilyksiäkin tällaisesta toiminnallisesta päivästä, että jaksaako sitä muka koko päivän paahtaa erilaisten aktviteettien parissa ja onko se enää edes nautinto? Mutta minä kyllä tykkään. Ehkä jossain vaiheessa hiipi sellainen väsymys puseroon mutta sekin laantui sitten kuitenkin nopeasti ja suurimmaksi osaksi tämä vuorokausi oli onnistunut. Tykkään tällaisesta konseptista kun koko vuorokauden tapahtuu ja tällainen kyllä pitää ehdottomasti toteuttaa taas joskus uudelleen. 

Melkein vuorokauden ympäri olin menossa ja pois kotoa. Joskus kahdeksalta lauantai-aamuna lähdin ja tein tunnin kävelylenkin ja menin syömään aamupalan hotelli Vaakunaan. Siellä oli kattava aamupala. Olin sen syötyäni melkein ähky pitkälle päivään asti.



Sieltä menin sitten tutustumaan ensimmäistä kertaa ikinä Hämeenlinnan taidemuseoon.Odotukset eivät olleet korkealla mutta ihmeellisesti tuokin jaksoi silti minua kiinnostaa ja siellä oli ihan hienoa taidetta esillä. Taidemuseon vierailun jälkeen marssin sitten HPK:n ysikymppisille torille. Siellä olisi väkeä voinut olla enempi ja enemmän ihmisillä päällä vaikka oranssia. Kelikin kyllä aika paljon latisti tunnelmaa.

Ja minä olin vielä tuossa vaiheessa niin ähky siitä aamupalasta että vaikka siellä oli ilmaista ruokaa tarjolla niin en jaksanut syödä lopulta siellä kuin yhden grillimakkaran. Torijuhlien ehkä ikimuistoisin anti oli kuitenkin se kun pääsin yhteiskuvaan viime kevään jatkoaikasankarin Markus Nenosen kanssa.

Torilta lähdin sitten uimahalliin. Tykkään aina käydä uimahallissa saunomassa ja uimassa. Ja nytkin viihdyin tuolla puolentoista tunnin ajan. Uimahallilta menin syömään burgeriaterian Fifth avenueseen ja sen syötyäni menin katselemaan Madaamit-nimisen näytöksen Hämeenlinnan teatteriin.



Teatteriesityksen jälkeen piti mennä alunperin leffateatteriin mutta sen verran väsynyt olin etten jaksanut keskittyä leffaan ja sen sijaan menin ravintola Skogsteriin kuuntelemaan vähäksi aikaa ilmaislivemusaa. Illan huipensi sitten aivan mieletön ja mahtava Irinan keikka. Kyllä on Irinallakin paljon hyvää musiikkia.

Sellaiset kuulumiset minulla tällä erää. Olen aika täpinöissäni vieläkin etenkin tuosta Irinan keikasta ja tasaisin väliajoin olen soitellut Irinan musiikkia vielä kotonanikin ja laulellut mukana. Tällaisesta vuorokaudesta voi varmasti ammentaa voimaa pitkälle arkiviikkoon asti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!