sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Luukku 20: Viime hetken fiiliksiä

Hyvää sunnuntaita, 

Se on jo neljäs adventtisunnuntai ja 20.päivä joulukuuta. Tänään on enää jäljellä neljä yötä siihen jouluaattoon. On aika siis kirjoitella hieman jo viime hetken fiiliksiä ennen joulua, kirjoitella tuntemuksia joulukuulta ja joulun valmisteluista ja ottaa se loppukiri joulun valmisteluissa. 

Tämä joulukuu on ollut taas aivan ihana kuukausi. Tykkään valmistella joulua, etenkin se leipominen ja ruoan laittaminen on näin keittiöalan ihmisenäkin minun juttuni. Joulusiivous on taas plääh. Ja tänä vuonna en sen ihmeempää joulusiivousta ole ajatellut tehdäkään. Siivoan muutenkin jo kaksi kertaa viikossa, kerran arkisin ja kerran viikonloppuisin niin pysyy asunto siistinä Suurempaa joulusiivoa ei tarvitsekaan tehdä.

Eilen valmistui porkkanalaatikot jouluksi.

Tämän vuoden jouluvalmistelut ovat poikenneet jonkin verran muutaman aiemman joulun valmisteluista. Muutamana aiempana vuonna olen valmistellut joulua sellain vähän kerrallaan, tehnyt aina jonkin yhden leipomuksen yhtenä päivänä ja jakanut siis työkuorman useammalle päivälle. Nyt työkiireidenkin vuoksi tein tänä vuonna sitten joulukuussa paljon enemmän vapaapäivinäni jolloin joulun valmisteluni painottuivat selkeästi siis vapaapäivilleni.

Tämän vuoden joulussa voi olla yhä nyt vain enemmän läsnä myös suru ja haikeus. Olenhan viettänyt kaikki elämäni joulut tähän mennessä lapsuuden kodissani Parolassa, Hämeenlinnan naapuripitäjässä. Siellä on ollut seuraa minulle, viimeisimpinä vuosina olen viettänyt joulun eritoten isäni kanssa kaksin kun äiti ja velikin ovat jo menehtyneet. Myös siskon perhe on ollut läsnä jollain tavalla aina joulun vietossamme. Nyt kuitenkin tämän vallitsevan koronatilanteen takia joudun viettämään joulun omassa asunnossani yksin. Kun olen sinkkukin niin seuraa minulla ei oikeastaan ole tänä jouluna. Tämä on uusi tilanne minulle ja voi aiheuttaa lisää surua jouluna. 

Mistään en kuitenkaan tinkinyt joulun valmisteluissa vaikka joulua yksin vietänkin. Oikeastaan päinvastoin vain, nyt kuivakakkujakin valmistui jouluksi peräti seitsemän kappaletta ja joulun ruokapöytäänkin taitaa valmistua nyt enemmän täytettä kuin muutamana aiempana vuonna. Pieni huolen aihe on se että onko nyt sitten liikaa jo jouluna herkkuja ja ruokia, tuleeko ne kaikki syödyksi ajoissa ennen kuin siis ne pilaantuvat? No, isälle olen nyt jo luvannut antaa osan joulun leipomisistani ikään kuin joululahjana. 

Se on vain niin vaikeaa luopua mistään joulun valmisteluissa. Vähempi olisi tänä vuonna voinut olla parempi ja fiksumpi ratkaisu mutta kun nautin niin joulun valmisteluista. Minulle se päämäärä eli se itse varsinainen joulun vietto on hienoa aikaa mutta hienoa aikaa on myös jo se matka sinne päämäärään eli tämä joulun valmistelu. Koko joulukuu on ehdottomasti vuoden parhaimpia kuukausia. Ja minkäs sitä luonnolleen voi? Ei taida tiikeri raidoistaan päästä?

Kuva asunnostani.

Toinen huolen aiheeni on ennen joulua kylmäsäilytystilan riittäminen. Jääkaappitilaa on rajoitetusti käytössä ja se hieman huolettaa. No, pakkasessa onneksi on tilaa reilusti ja yritän pakkasta nyt entistä enemmän hyödyntää tuotteiden säilytyksessä. Pakastan ruoatkin pienissä erissä, lähinnä kerta-annoksina jolloin jääkaapissa ei vie tilaa mikään iso vuoka. Vaan sulamaan otettu ruoka tulee kerralla suunnilleen syötyä. Ja ruoan pilaantumisriskikin pienenee kun ottaa sulamaan vain suunnilleen sen verran kerralla mikä nyt noin suurinpiirtein jo yhdellä kerralla meneekin kurkusta alas. 

Tämä edessä oleva joulu on nyt varsin poikkeuksellinen. Jo tuon takia siis että vietän joulun tänä vuonna yksin. Mutta myös sen takia että lahjojakin ostin tänä vuonna erittäin vähän, vain siskon lapsille. 17-vuotiaalle likalle ja 8-vuotiaalle pojalle. Ostin muille vähän lahjoja tai en ollenkaan ja en odota niitä lahjoja myös itsekään saavani. Tämä joulu ja vuosi kun on sellainen ettei isäkään ikänsä ja koronariskin vuoksi uskalla liikkua nyt kaupoilla lahjoja ostelemassa. 

Joulun valmistelut ovat nyt hyvällä mallilla. Valmistaa pitäisi vielä lanttulaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, herrasväen leipiä ja bebejä. Näiden lisäksi teen ehkä vielä pakastimeen paahtopaistia, herefordin salaattia ja marinoituja punaipuleita. Kaupasta pitäisi puolestaan vielä ostaa maksapasteijaa, kinkkua ja rosollia. Rosollin ostan tänä vuonna valmiina tuotteena. 

Minä vieteritonttulakki päässä.


Kinkkua en tänä vuonna itsekään paista sillä kinkun menekki on nyt yksinäisessä joulussani luultavammin pieni. Hankin muutaman valmiin kinkkuviipaleen ja se riittää. Ja monesta joulun perinteestä joudun nyt todennäköisesti tänä vuonna luopumaan. Viime vuonna täällä kerrostalossa jossa asun oli yleiset saunavuorot, kaksi tuntia naisille ja kaksi tuntia miehille jouluna. Nyt ei varmaan ole koska ei ole vieläkään ollut mitään ilmoitusta joulun mahdollisista saunavuoroista. Se nyt ottaa päähän kun jouluna en saunaan varmaan pääsekään koska se joulusaunaperinne on minulle ollut aina iso juttu. 

Sitten haudoilla en varmaan tänä vuonna pääse käymään, siihen nyt ei vain ole varmaan mahdollisuutta. Minulla ei ole autoa käytössä ja tuskin pyörälläkään lähden haudoilla käymään. Lahjojen avaamista ei tänä vuonna myöskään ole. Ja läheisiinkin olen varmaan yhteydessä lähinnä vain whatsupein, tekstiviestein ja muutenkin siis puhelimitse. 

Tänä vuonna olenkin panostanut nyt entistä enemmän ruoka- ja herkuttelupuoleen. Se on tässä yksinäisessä joulussa nyt se juttu. Se on varmaan monelle muulle ollut joulun vietossa aina se ykkösjuttu mutta minulle se ykkösjuttu on normijouluina ollut kyllä läheisten kanssa vietetty aika. Ja koristepuoleenkin olen tänä vuonna panostanut, nyt asunnossani on siis ollut jo melko pitkäänkin isohko tekokuusikin.

Mutta koitan nyt silti nauttia joulusta. Minulle joulu on iso juhla niin kuin nyt varmasti onkin jo tullut esille. Ja tätä joulukalenteria täällä blogissani on ollut antoisaa ja kiinnostavaa pyörittää. Välillä on ollut työläämpää keksiä ideoita ja mistä kirjoittaa jonain päivänä mutta loppukiri on tämän joulukalenterinkin osalta jo menossa. Kohtahan tämä joulun valmistelu ja joulun hössöttäminen on ohi ja varsinainen rentoutuminen ja jouluun rauhoittuminen voivat alkaa.

Hyvää joulun odotusta kaikille!   

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!