lauantai 5. joulukuuta 2020

Luukku 5: Tämän vuoden joulu

Hyvät huomenet, 

Minä olen hereillä ollut jo puoli viidestä lähtien vaikka on lauantai ja se on tällä kertaa minullakin vapaapäivä. En tiedä onko sitten arkirytmi jäänyt päälle vai miksi heräsin lauantainakin näin aikaisin. Toisaalta, perjantain ja lauantain välinen yö tuntuu minulle olevan se yö kun nukun kaikista heikoiten. Se ajatus että nyt on vapaata ja saa nukkua kuinka pitkään vain nukuttaa niin kääntyy usein itseään vastaan ja sitten tulee herättyä todella aikaisin. 

No, se nyt kuitenkin siitä nukkumisesta. Tänään on jo 5. joulukuuta ja on aika avata täällä Viltsun nurkkauksessakin joulukalenterin viides luukku. Tässä viidennessä luukussa minä kerron muutamalla valitulla sanalla juuri tämän vuoden joulusta. Kuinka minä olen ajatellut viettäväni joulua tänä poikkeuksellisenakin vuonna. 

Tänä vuonna täällä Suomessakin riehunut korona tekee valitettavasti tämän vuoden joulun vietostakin hyvin poikkeuksellisen. Minullakin on jo ikää 36 vuotta ja olen kaikki aiemmat jouluni viettänyt lapsuuden kodissani Parolassa, muutaman aiemman joulun isän kanssa kaksin ja myös siskoni perheineen on ollut aina tavalla ja toisella mukana joulun vietossamme. Tänä vuonna asiat ovat kuitenkin hyvin todennäköisesti toisin. Tulen tänä vuonna viettämään joulun yksinäni täällä omassa asunnossani Hämeenlinnassa. 

Tänä vuonna surukin taitaa olla läsnä joulun vietossa nyt enemmän kuin muutamana aiempana vuonna. Tietenkin sitä suree taas jo pois nukkuneita läheisiään mutta nyt varmasti myös tätä vallitsevaa tilannetta. Uskon että se on minulle melko kova paikka kun vietän joulun yksistäni ja siellä jouluaattoaamuna se totuus viimeistään iskeytyy silmille että tässä sitä nyt vain ollaan täällä omassa asunnossa eikä siellä Parolassa. Ja ollaan vieläpä yksin. 


No, olen päättänyt sitten kuitenkin olla liikaa surkuttelematta asialla ja päättänyt panostaa tänä erikoisenakin vuonna siihen että saan joulusta hyvän ja rattoisan juhlan niillä elementeillä mitä on käytössä. En liikaakaan itke niiden asioiden perään mitä ei ole vaan panostan niihin asioihin mitä on. Esimerkiksi ruoka tulee varmaan taas tänäkin vuonna näyttelemään isoa roolia joulun vietossani. 

Joulun siis vietän tänä vuonna yksin. Mutta miten sitten teen joulusta hyvän ja lämpimän juhlan? No, ajattelin panostaa ruokaan tänä vuonna ehkä erityisenkin paljon. Perinteisten makujen ja ruokien lisäksi olen ajatellut nyt tehdä joulun ruokapöytään uusiakin kokeiluja. Ja josko ne ruoat saisi jotenkin erityisen nätisti myös esille siihen juhlapöytään? Olen aina sitten kuitenkin arvostanut myös ruoan makujen lisäksi sitä miten ne ruoat on aseteltu siihen pöytään tarjolle. 

Jouluun tunnelmaa koitan tänä vuonna tuoda taas myös joulukoristeilla, joulumusiikilla ja jouluherkuilla. Sekä toivon että maassa olisi lunta jouluna edes jonkin verran. Asuntohan minulla on koristeltu nyt todella jouluisesti ja mielestäni myös kauniiksi. Ja joulumusiikkia tykkään kuunnella todella paljon.  

Sitten joulun viettoon kuuluu ainakin nämä perinteiset jouluiset tv-ohjelmat, Joulupukin kuuma linja, Turussa julistettava joulurauha, ehkä Lumiukko ja Samu-sirkan joulutervehdys. Ja näiden lisäksi ehkä myös joitakin jouluisia leffoja. Paljon myös suklaata ja muita herkkuja. Perinteisestä joulusaunasta en vielä tiedä. En tiedä lämpeääkö taloyhtiön sauna tänä jouluna vai ei? 

Jouluna minulla on näillä näkymin vapaata töistä viisi päivää peräkkäin. Jouluvapaani alkavat jouluaatosta ja töihin palaan vasta silloin seuraavan viikon tiistaina eli 29. päivä. Koskaan en ole onneksi jouluna töissä ollut. Kaikkina muina juhlapyhinä voin olla töissä kyllä mutta joulu on minulle niin iso juttu että silloin en todellakaan mielelläni töitä tee. Kahtena vuonna olen lopettanut yövuoroputken jouluaattoaamuna ja sekin on kismittänyt silloin kun olen sen jouluaattoaamun menettänyt nukkumisen takia. Rakastan niitä jouluaattoaamujakin kuitenkin melko paljon. 

Joka tapauksessa, on mielestäni upea juttu että joulu on kohta täällä. Nyt kun tänä vuonna korona tekee muuten ajasta synkähkön, ulkona on pimeää, urheilukausia on laitettu urakalla tauolle ja muutenkin fiilis on välillä epätoivoinen niin on hienoa että on edes joulu edessä ja se tuo iloa ja on jotain mitä odottaa ja jota ajattelee. Tule joulu kultainen!    

2 kommenttia:

Jätä rohkeasti kommenttia!