maanantai 1. helmikuuta 2021

Pian se on ulosottovelat kuitattu!

Oi, se on helmikuu. Kuukausi jota olen odottanut innolla jo pidemmän aikaa. Helmikuussa minun pitäisi nimittäin saada maksettua jäljellä oleva summa ulosottovelastani. Eihän siellä ulosotossa ole minulla nimittäin velkaa enää kuin noin 870 euroa ja sen uskon saavani tosiaan maksettua tämän kuun aikana. 

Helmikuun palkastani napsahtaa pois ulosottoon se noin 600 euroa ja sitten olen ajatellut maksavani lopun noin 270 euroa säästöistäni tämän helmikuun aikana. Niin super mahtava tunne jo nyt siitä ajatuksestakin että pääsee pian eroon kokonaan ulosottoveloista. Tämän helmikuun joutuu vielä vähän sinnittelemään raha-asioiden kanssa kun palkastakin lähtee vielä tässä kuussa pois se noin 600 euroa mutta sitten pitäisi maaliskuusta alkaen helpottaa ja palkka jää kokonaan minulle, siitä ei vähennetä enää sitten kuin verot. 


Olen kirjoitellut viime vuosien aikana tänne blogiinikin niistä syistä miksi minullekin on tuota velkaa ulosottoon kertynyt. Velkaa kertyi ulosottoon vuosina 2014-2015 kun ryyppäsin ja rellestin noiden vuosien aikana. Kärsin nimittäin alkoholismista vuosien 2014 ja 2015 aikana ja sinä aikana ajauduin muun muassa pahaan pikavippikierteeseen kun jollain ne viinat ja oluet oli maksettava. Etenkin siis alkoholismin takia sotkin raha-asiani mutta oli siellä sitten muutakin holtitonta rahan käyttöä. 

No se niistä menneistä ja niin kuin todettua niin olen jo kirjoittanut rohkeasti tänne blogiinikin vuosien varrella näistä asioista eli jos kiinnostaa niin aiempiin blogiteksteihini kannattaa tutustua. No, aina asiat näiden ulosottovelkojen kanssa ei ole ollut kuitenkaan näin valoisasti. Vaan esimerkiksi muistan sen tunteen mitä koin silloin muutama vuosi sitten kun selvisi paljonko minulle onkaan kertynyt sitten lopun perin sitä velkaa sinne ulosottoon. 

Kun on kuullut ja lukenut muiden ihmisten tarinoita ulosottoveloista niin voi todeta että eihän minulla sitten kuitenkaan ollut alun alkaenkaan sitä velkaa siellä ulosotossa kuin noin kymmenen tuhatta euroa. Tai kyllähän tuo noin 10 000 euroakin on toki iso summa mutta asiat olisivat voineet olla vielä pahemminkin. Mutta joka tapauksessa silloin kun selvisi muutama vuosi takaperin kuinka paljon sitä velkaa on kaikkiaan sinne ulosottoon kertynyt niin oli se minun fiilikseni aikas lohduton ja sellainen että olenkin sitten velkavankeudessa koko loppuikäni. Silloin aluksi se velkamäärä tuntui melko ylitsepääsemättömältä. Ja siksi olenkin nyt niin huojentunut että sittenkin vain viisi vuotta tästä ja velka on kuitattu jo pois! 


Vuonna 2016 minulle selvisi paljonko minulla on kaikkiaan velkaa siellä ulosotossa ja silloin minulta ensimmäisen kerran alettiin perimään rahaa sitä ulosottovelan maksua varten. Silloin sain kuntoutustukea vain jolloin ulosottoon maksamani rahamäärä ei ollut kuin noin 300 euroa per kuukausi. Välissä on ollut myös aikoja kun olen saanut vain työttömyystukea ja tuostahan ei peritä ulosottoon mitään. Mutta vuoden 2020 syksystä alkaen olenkin sitten maksellut ulosottovelkaani vauhdilla pois. Silloin vasta aloin saamaan pitkästä, pitkästä aikaa oikein rahapalkkaakin ja ulosottoon lähti kuukausittain palkastani noin 600 euron siivu. 

Eli on todettava että olen pääsemässä ulosottovelasta sitten todellisuudessa melko vaivattomasti ja nopeasti eroon. Vuonna 2016 aloin sitä velkaa makselemaan tosiaan pois ja nyt jo vuoden 2021 helmikuussa mietin ja laskeskelen että saan sen velan kuitattua jo kokonaan pois. Luulin että ulosottovelan maksaminen olisi hankalampaa jo niiden korkeiden korkojen vuoksi ja sitten senkin vuoksi kun en kuitenkaan palkkatyössä vasta ole ollut kuin viiden kuukauden ajan. 

Tässähän aivan mielikin herkistyy ja on tosiaan hieno, vapautunutkin fiilis. Luulin silloin vuonna 2016 että elämästäni tulee nyt aivan sotkuinen ja vaikea noiden ulosottovelkojen takia mutta eihän se asia näinkään ollut. En ole kokenut että talouteni olisi ollut kuitenkaan retuperällä noiden ulosottovelkojen ja maksujen vuoksi. Kuukausittaiset tuloni ovat jääneet pieniksi välillä ja itse asiassa melko useinkin kun tuloista on pidätetty ulosottoonkin isoja siivuja mutta hyvin minä olen kuitenkin pärjännyt ja usko tai älä, olen saanut rahaa jopa säästettyä myös vuosien 2016-2021 aikana. 

Ja nyt on sellainen tunne tosiaan että elämäni on vähitellen alkamassa taas kokonaan puhtaalta pöydältä. Se on kuitenkin iso juttu tuo raha ja kohta palkastani jää verojen jälkeen kaikki minun omaan käyttööni eikä siitä tosiaan enää helmikuun jälkeen pidätetä ulosottoon mitään. Fiilikseni ovat aika vapautuneita. Jes! 

Vuosina 2014-2015 koin melkoisen henkilökohtaisen pohjakosketuksen ja sen jälkeen alkoi ensin neljän kuukauden sairaalahoitojakso ja sitten useamman vuoden kuntoutusjakso. Koenkin melkoisen via dolorosan eli kärsimyksen tien olevan nyt vähitellen päättymässä, ensin pääsen eroon ulosottoveloistani ja sitten myös kotikuntoutumisenikin on kaiketi loppumassa ja olen aloittamassa taas täysin itsenäisen elämän. Ja olen tehnyt ja tekemässä myös onnistunutta paluuta takaisin työelämään. Kun asiat eivät ole aina olleet niin hienosti niin nyt tätä että kirkas valo kajastaa jo tunnelin päässä niin tätä tilannetta osaa arvostaa. 

Ainahan elämä ei mene kuitenkaan niin kuin suunnitellaan ja senhän minäkin olen nyt kokenut kantapään kautta. Siksi en nytkään nuolaise ennen kuin tipahtaa ja olen oikeasti velat saanut kokonaan kuitattua. Mutta kyllä tämä nyt hyvältä vaan näyttää. 

1 kommentti:

  1. Onneksi olkoon! Hienoa, että olet rohkeasti ja kärsivällisesti vienyt tämän projektin päätökseen!

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttia!