maanantai 15. huhtikuuta 2013

Nyt on itsekritiikin paikka

Mielestäni itsekritiikkiä on hyvä harrastaa. Liikaa ei tietenkään pidä mennä itseään ruoskimaan. Tai ajatella pelkästään, että "mä oon huono", "mä oon huono". Sen sijaan kohtuudella nautittuna itsekritiikki on hyvästä.

Huomaa tekemänsä virheet ja kenties oppiikin niistä. Eikä sorru pitämään itseään minään ylivertaisena ihmisyksilönä.

Ja nyt minulla on itsekritiikin paikka. Minä olen nimittäin pulskistunut ja kuntoni on heikentynyt. Valitettavasti. Näin on päässyt käymään. Ja nyt on kuntorempan aika.

Kaiken kukkuraksi nyt on ihanteellinen paikka käynnistää kuntoremppansa. Lumet ja jäät ovat lähteneet, kevät on tullut. Pääsee taas hölkkäämään ja pyöräilemään. Ne ovat niitä Viltsun suosikkikuntoilumuotoja.

Jos alkuun ainakin 4-5 kertaa viikossa hölkkäisi tai pyöräilisi vähintään reilun puolen tunnin lenkin, niin sekin olisi jo hyvä startti kunnon kohottamiseen. Siitä sitten jatkossa lisäisi liikunnan määräänsä.

Tärkeintä on innostua jälleen liikkumisesta! Tehdä siitä tapa.

Laihdutuskuurille en ole ajatellut ryhtyväni, mutta ruoka- ja juomavaliotani olen aikeissa terveellistää. Salaatteja, kasviksia ja hedelmiä lisää ruokavalioon ja oluen litkiminen vähemmälle.

Saattaa siinä ohessa muutama kilokin vatsasta pudota. Tärkeintä on kuitenkin tähdätä terveellisempään elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!