torstai 4. huhtikuuta 2013

Rentoutta kehittymiseen!

Yksi asia, jota haluan saada lisää omaan kehittymiseeni ja opiskeluuni on rentous. Lisää sellaista fiilistä, että tekeminen ja sitä myötä kehittyminen olisi mahdollisimman hauskaa.

Vähentäisin sellaista ajattelua, että on pakko suorittaa ja on pakko onnistua sun muuta ja lisäisin sitä ajattelua, että on hienoa, kun saan suorittaa. Ja on hienoa, kun saan tehdä.

En ajattelisi koko aikaa vain, että sitten kun olen jokin kirjoitusalan ammattilainen ja sitten kun olen tätä ja sitten kun olen tota, niin tapahtuu sitä ja tätä.

Vaan keskittyisin enemmän siihen tämän hetkiseen tekemiseen ja ottaisin siitä enemmän iloa irti. Nautintoa irti. Tämän hetkisestä tekemisestä ei saa rahaa, mutta ei kai aina tarvitsekaan saada isoa tilipussia kouraansa, että voi jo nauttia?

Sitten, kun opiskeleminen ja tekeminen on kivaa, niin tulee paljon toistoja. Kirjoittaa esimerkiksi liki päivittäin. Ja toistojen kautta tapahtuu, yllätys, yllätys, kehittymistäkin.

Ja se, että tekeminen olisi mahdollisimman hauskaa niin tarvitsee sitä, että tekee niitä asioita joiden tekemisestä aidosti tykkää. Vähentää sellaista tekemistä mahdollisuuksien mukaan, joka tuntuu pakkopullalta ja lisää sitä tekemistä, joka on kivaa.

Esimerkiksi tuon jatkokertomus-novellin kirjoittaminen on ollut tällä viikolla hauskaa puuhaa. Ja sekin vie minua kirjoittajana eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttia!