Hämärtynyt ilta

On ilta. Keli on ulkona ruvennut jo hämärtymään. Kälyisessä ja hemmetin pölyisessä poikamiesboksissani palavat valot ja istun olohuoneen nojatuolilla.

Mietteeni ovat osin toivorikkaat, osin pelon sekaiset. Minusta todennäköisesti tulee kirjailija, mutta hemmetti, että edessäni voi varmasti olla hyppy suureen tuntemattomaan. Johonkin aukkoon. En tiedä, mitä minulla tulee olemaan edessäni.

Kuinka kovalla hinnalla minusta tulee kirjailija? Saanko kirjailijan työn, mutta menetän kaiken muun? Siinä on iso kysymys, joka askarruttaa tulevaisuuteni osalta. Mikäli minusta tulee kirjoittaja, kuinka helvetin paljon elämäni tulee sen myötä muuttumaan?

Minun olisi varmasti pitänyt miettiä tätä asiaa jo ennen kuin lähdin edes tällä volyymilla itseäni kehittämään, mutta minä pöljä menin eteenpäin vain vaaroja uhmaten.

Toisaalta, niin se on rohkeasti hemmetti edettäväkin. Ainakin silloin, jos haluaa jotain elämässään saavuttaa. Pelkurimaisella asenteella ei tule kuin vielä isommin turpaan.

Menestyminen vaatii kovan työn lisäksi rohkeutta ja riskinottokykyä.

Miettiessäni elämäni tämän hetkisiä suurimpia asioita pureskelen samalla peukaloni kynttä. Asiat huolestuttavat, mutta on silti muistettava huumori. Hyvällä huumorintajulla ja rennolla elämän asenteella sitä on jo tähänkin asti edetty, joten jatketaan samalla linjalla vastaisuudessakin.

No, oli miten oli. Huomenna minun pitää mennä töihin vielä Ilonpisaraan. Minulla on työvuoro aikavälillä 8.15-17. Helvetti, että on ihan kiva mennä tuonnekin paikkaan tekemään taas päivävuoro. Siellä näkee ainakin tuttuja ihmisiä. Jos en ole tuolla jo vihattujen ihmisten listalla.

Ja ehkä minun olisi hyvä jo löytää elämääni oma mielitietty. Elämä on kaiketi kumminkin kaksin mukavampaa.