Näin minusta tuli kirjailija?

Elämme varhaista pyhäpäivän aamua. Ulkona on vielä melko pimeää. Istuskelen keittiön pöydän ääressä ja tuumailen elämää. Kahvikin on porisemassa ja alan sitä kohta hörppimään.

Mielessäni kajahtaa aforismi, ”sankaritarinat eivät synny, sankaritarinat tehdään”. Toisaalta siellä mielessäni kajahtelee myös Cheekin Jippikayjei-kappale ja laulun sanat ”Tulin voittamaan, en anna minkään seistä tiellä...”

Voi pojat. Minusta tulee todennäköisesti kirjailija. Nyt minulla on luultavammin kaikki mahdollisuudet kohota Anna-Leena Härkösen ja Kari Väänäsen tasoiseksi tekstin luojaksi. Äitini valitteli aikoinaan sitä, kun hänen lapsistaan ei koskaan tullut mitään kovaa tekijää ja Villen piti olla se kaikista menetetyin tapaus. Äitini taisi olla väärässä.

Toisaalta, äitini se minut alunperin näin kovaksi työntekijäksi kouluttikin. Ja kovan työn-linjalla jatkettiin Rosollissa ja sen jälkeen sitten Ilonpisarassa. Onneni on kaiketi ollut se, että minulla on aina ollut vahva ja lujatahtoinen pomo. En ole pystynyt löysäilemään vaan olen väen vängälläkin oppinut paiskimaan töitä kovalla asenteella.

Ja niin kai se menee, että saavutuksiin vaaditaan kovaa työtä.

Mahdollisella menestyksellä voi tosin olla kahdet kasvot ja tämä seikka tässä minua eniten pelottaakin. Menettäisin menestyksen vuoksi tärkeitä ja rakkaita ihmissuhteita, tämäkään ei olisi hyvä juttu.

Tätä olisi pitänyt tietenkin miettiä jo tarpeeksi ajoissa ennen kuin itseäni tällä jumalattomalla volyymillä lähdin kehittelemään, mutta pöljä mikä pöljä. Toivottavasti tähänkin ongelmaan on kuitenkin jonkinlainen ratkaisu löydettävissä

Niin se vain täällä Suomessa valitettavasti menee. Mahdolliseen menestykseen ja pärjäämiseen ei kohdistu pelkästään positiivisia reaktioita.

Kyllä tämä tarkkaan laskettu ja pohdittu juttu silti oli. Kolme ja puoli vuottahan olen tässä itseäni kirjoittana kehitellyt ja tahti vain kiihtyi viime keväänä. Silloin laskeskelin, että jos nyt alan paukuttamaan tekstiä joka päivä-tahdilla, niin sitten minusta vasta kova tekijä voi tullakin.

Toimittajan työni Jatkoajassa on tietenkin ollut myös iso ja arvokas juttu ja se on näyttänyt minulle sen, mitä haluan isona tehdä. On silti todettava, että nämä Jatkoajan kirjoitustyöt olisivat tehneet minusta ”vain” lätkätoimittajan. Tai mikään vain ja vain ole, kova pestihän sekin olisi ollut. Mutta olin hemmetin hullu ja tahdoin kurkotella vielä korkeammalle.

Jatkuva bloggaamiseni on saattanut saattaa minut joissakin piireissä huonoon valoon, mutta ajattelin alun alkaen niin, että sitten kun olen tavoitteesani, niin sitten näihin piireihin palautuu taas mielen rauha.

Vaikka tähän tavoitteeseeni on liittynyt ja liittyy riskejä, niin tahdon silti ryhtyä kirjailijaksi. Tässä on se minun juttuni ja minun saumani. Ja toisaalta, ei minulla poloisella muutakaan työtä ole.

On tietenkin myös niin, että jos en tätä saumaani nyt koita hyödyntää, niin vanhana pappana minua saattaisi kiikustuolissa kaduttaa.

Tämä kaiketi alkaa olemaan niitä tekstejä, joissa kerrotaan se, kuinka minusta tuli kirjailija. Minun reittini jo tällekin tasolle on ollut pitkä, mutkitteleva ja syheröinen, mutta näin minusta on kai kirjailija kuitenkin tulossa. Luulen niin.

Toisaalta, tälle tasolle eteneminen on vaatinut kyllä kovan työn teon ja jatkuvan harjoittelun lisäksi myös aimo annoksen rohkeutta. Niin kuin jo aiemmin totesin, niin pärjäämmiseen ei tässä maassa liity pelkästään hurraa-huutoja, mutta niin sitä on kuitenkin vain vaarojakin uhmaten tällekin tasolle jo edetty.

Onko tämä sitten kuinka viisasta? Sen aika näyttää.