Tämä tavoite pitää!

Eletään syksyä 2010. Olen aiemmin muuttanut Kauhajoen opiskelija-asunnostani pois kotiini Parolaan. Kaikki tavarani ovat sullottuina ahtaaseen tilaan porukoitteni nurkkiin. Tilanteeni on lähinnä epätoivoinen.


Töistä ei ole mitään tietoa. Ja en ole edes itsekään varma onko minusta niihin keittiöalan töihin, joihin olen opiskellut. Elämässä pitäisi mennä eteenpäin, mutta tilanteeni on vaikea. Ei ole ennen kaikkea tietoa töistä. Ja kun olen työtön, niin ei ole edes niin luottavaista mieltä, että muuttaisin pois porukoitteni nurkista.


Olen työtön. Ja sen lisäksi olen helvetin arka ihminen. Päässäni vallitsee ajatus, että olen liki umpitunnelimaisessa elämän tilanteessa. Ei ole oikein edes toivoa paremmasta.


Sitten tajuan hakea Jatkoaika.com- nimisen verkkolehden toimitukseen. Jonkin ajan kuluttua päähäni tulee ajatus, että tästähän voisi tulla mun juttuni. Pääsyni pois umpitunnelitilanteestani. Jos musta piru vie, jonain päivänä tulisi toimittaja ja saisin sitä myötä itselleni töitä. Ja samalla saisin itsetuntoani kohennettua, esimerkiksi lukuisten haastattelutilanteiden myötä.


Tämä on perimmäinen syy siihen, miksi olen matkaani toimittajaksi jo kolmen ja puolen vuoden ajan taivaltanut. Se, että piru vie minullakin olisi jonain päivänä töitä! Ei tarvitsisi jatkuvasti täytellä PAMin työttömyystukihakemuksia ja elellä jatkuvassa epävarmuustilanteessa.


Se, että minullakin olisi jonain päivänä kokopäiväisesti töitä. Tämä tuntui vielä kolme ja puoli vuotta sitten kuitenkin melko mahdottomalta ajatukselta, mutta nyt Jatkoajan harrastukseni myötä siitä on tullut ihan mahdollinen tavoite. Mustahan voi tulla piruvie jonain päivänä toimittaja!


Olen nyt jo ikuisesti kiitollinen niin Jatkoajalle kuin myös HPK:lle. Nämä tahot ovat näyttäneet suunnan elämälleni ja vieneet minua toimittajana paljon eteenpäin. Ja helvetti, nämä tahot ovat nyt jo vieneet mua paljon ihmisenä eteenpäin. Kehittäneet ennen kaikkea mua sosiaalisesti taitavammaksi, mikä on tärkeä juttu ihmiselle, joka ennen oli varmaan maailman ujoin ihminen.


Nythän tää jätkä on ihminen, joka suorastaan nauttii eri keskustelutilanteista. Tätä en olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut.


Mutta nyt tullaan sitten ongelmakohtaan. Vasta viime päivinä olen lopullisesti ymmärtänyt, että tavoitteeni opiskella toimittajaksi ei ole ihan niin helppo juttu. Se koskettaa montaa lukuista eri ihmistä. Moni ihminen on minulle kateellinen. Kateellinen jo pelkästään siitä matkasta jonka olen saanut taivaltaa.


Olen helvetinmoisessa kiirastulessa ja olen kärvistellyt siinä tulessa jo muutaman vuoden. Onhan se hienoa, että musta voi tulla toimittaja, mutta mitä muille sitten jää?


Ei ole ollut helppoa katsella omaa matkaansa toimittajaksi ja seurata vieressä, kun muut kadehtii ja kenties surkuttelee omaa kohtaloaan. Mä olen kuitenkin ihmisläheinen, toisia ajatteleva ihminen. Miksi mun täytyi saada tällainen kirjoituslahja, kun muut eivät sitä voineet saada?


Kateellisuudelle ei kai voi mitään. Mutta toivon, että kaikki ne kateelliset ihmiset alkaisitte enemmän keskittämään ajatuksianne oikeasti tärkeisiin asioihin. Tärkeisiin asioihin oman elämänne kannalta.


Älkää piru viekö musta ja mun haisevista kalsareista niin paljoa välittäkö. Mä oon niin sisukas sissi, että tavoitteeseeni menen vaikka maa kaatuis alta. Jos teillä olisi tärkeämpiäkin ihmisiä elämässänne joihin huomionne kiinnittäisitte? Lähimmäisenne?
Ja ruvetkaa ottamaan enemmän irti omasta elämästänne! Jostainhan teillekin pitää iloa perkele saada!


Kyllähän mulla on hauskaa ollut, mutta ei voi enää mennä vain niin, että mä vain nautin ja muut katselee vieressä. Toivoisin, että ihmiset alkaisivat enemmän elämään omaa ainutlaatuista elämäänsä ja vähentäisivät kateellisuuttaan. Perkele, kerranhan täällä vain eletään. Vähän lisää äksöniä!


Niin kuin jo aiemmassa blogitekstissäni kerroin, niin mulle toiset ihmiset ovat tärkeitä. Toivonkin, että ihmiset ennemmin avaisivat silmänsä elämälle ja keskittäisivät ajatuksensa elämänsä kannalta oikeasti tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Ja antaisivat tämän haisevan limanuljaskan olla mitä on.


Mun pitäis kai tykätä kateellisuudesta, kun sehän on merkki että olen tehnyt myös jotain oikein. Mutta olen niin toisia ajatteleva ihminen, että en mä kyllä tästä tilanteesta nauti. Mä vien vain potin ja muut jää tyhjin näpein? Siksi kirjoitin jo aiemmin päivällä, että maailma on suuri huvipuisto. Ja varmasti sieltä puistosta on huvia muillekin ammennettavissa.


Mikä on mun tavoite sitten elämälleni? Mä olen ajatellut opiskella niin hyväksi toimittajaksi, että pääsen joko näihin YLEn Aamutv:seen tai maikkarin Huomenta Suomeen toimittajaksi tai sitten Radio Suomeen toimittajaksi. Tai jokskin uutistoimittajaksi.


Ja sitten kun olen tavoitteessani, niin sitten musta kuulee vain ne ihmiset, jotka ovat mulle tärkeitä. En mä jää pyörimään minkään tahojen historian kirjoihin, kun en sitä halua. Enkä halua edes julkisuutta.


Riittää, että saan niitä helvetin töitä. Sitten ajattelin napata itselleni naisen kainaloon ja hommata myös pari lasta. Mukavan omakotitalon ja vietellä elämäni onnellisesti rakkaiden ihmisten kanssa loppuun asti.


Näin menee Viltsun tarina. Ainakin mun suunnitelmien mukaan. Sitten, kun saan niitä töitä, niin tietyt ihmiset pääsevät lopullisesti eroon tästä limanuljaskasta. Mutta älkää siihen asti odottako, vaa nyt jo, mene kohti elämää!


Mä olen sellainen ihminen, että en juokse itse rahan tai julkisuuden perässä. Töitä täytyy tehdä sen vuoksi, että voi itsensä elättää. Mutta mulle tärkeintä on kuitenkin itse elämä ja muut ihmiset. Mun mielestä elämä pitää nauttia pala palalta.


Mä olen kiitollinen myös kahdesta asiasta. Siitä, että mun asenteeni elämää kohtaan on se, mikä se on. Rento, humoristinen ja positiivinen. Ei täällä perkele muuten pärjättäisi.


Ja lisäksi mulla ei ole ollut tapana ketään nöyristellä. Nöyrä pyrin olemaan, mutta nöyristely on perseestä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen tarvittaessa, mutta kaikista ei tarvitse tykätä. Tärkeintä on, että on enemmän rakkaita kuin vihamiehiä.


Ja nyt jos koskaan sitä tukiverkostoa kaivataan. Ja onneksi niitä tärkeitä ihmisiä mun elämässäni riittää. Sen eteen tulen myös tekemään töitä, että niitä riittää.


Ja ihan arvokkainta on varmasti se, jos siskon likka Vilma yhä kaikesta huolimatta haluaa tehdä kanssani mansikkamaitoa ja Veikko haluaa leikkiä kanssani. Siinä on jo kaksi lasta, joiden kanssa perkele valloitetaan koko maailma.


Vilma ja Veikko ovat isäni ohessa elämäni tärkeimmät ihmiset. Ja siksi yksi suurimmiasta toiveistanikin on tulla jonain päivänä isäksi.


Se, että saisi jonain päivänä vaikka niitä toimittajan töitä ja oman perheen. Siinä unelmani ja sitten voin elää elämäni onnellisesti loppuun asti.


Ja syy siihen, miksi en lopulta halua jääkiekkotoimittajaksi tai analyytikoksi on siinä yksinkertaisessa asiassa, että luulen, että perheeni sulattaa sen asian paremmin, että musta tulee uuden Esko Seppäsen sijasta se uusi Juha Hietanen, Martikaisen Urpo tai Puhelin langat laulaa-ohjelman juontaja.


Ja kai vähän siinäkin, että keskustelemisesta on tullut se mun juttu ja siitä, että tykkään viettää aikaa ihmisten kanssa.


Get on life, vai jotain, hankkikaa elämä. Pahalta ne mun kalsarit haisee ilman teidän huolen pitoakin. Ja mies ei ole mies, jos ei yksin maailmassa pärjää. Siitä teidän ei tarvitse huolehtia.


Perkele, täältä tullaan elämä!


ps. Ja mä olen erittäin pahoillani, jos aiemmissa blogikirjoitukssani on ajoittain ollut asiaa, joita ei olisi kannattanut kirjoittaa. Mennyttä ei takaisin saa ja tehtyä tekemättömäksi, mutta pahoitteluni. Tällaista tämä pellen elämä on.



Ja fiksusti pyrin edelleen käyttäytymään kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei se välttämättä mitään mihinkään auta, mutta onhan se nyt... fiksua. Ja muistutettakoon myös, että Urpo Martikainenkin on Hyvien tapojen lähettiläs.

Ajatuksia elämästä

Olen sen oppinut elämästä, että se on täynnä arvoituksia. Ja jos näitä kaikkia arvoituksia rupeaisi pohtimaan, niin hulluksihan siinä tulisi ja järkensä menettäisi.

Eli välttämättä elämää ei kannata niin syvällisesti miettiäkään vaan elellä niin kuin Klamydiankin Pienen pojan-laulussa sanotaan: "Se menee niin kuin menee, turha jarrua kuluttaa. Kun kaksin käsin lapata saat kaikkee mahtavaa!".

Just näinhän sen mennä pitääkin! Pitää elellä askel kerrallaan ja elettävä täysillä.

Mun on ajoittain vaikea ymmärtää liian vakavasti elämään suhtautuvia ihmisiä. Itse, kun elelen rennolla otteella ja suhtaudun elämään aika humoristisella asenteella. Koitan olla suht positiivinen päivästä toiseen. Ja niinhän se on niin kuin äitini aikoinaan totesi: "Susta ei koskaan tiedä, milloin sä olet tosissasi ja milloin sä vaan pelleilet."

Tuo lause kertoo aika paljon minusta, luonteestani ja omasta elämän asenteestani. Ja tämän takia mun on välillä vaikea käsittää ihmisiä, jotka jaksaa liian kanssa skitsota elämästä. Ne kun ovat ihan mun peilikuviani.

Ja sen sijaan viihdyn taas hyvinkin paljon ihmisten kanssa, jotka ovat samanlaisia kuin meikäläinen. Ovat rentoja, hauskoja ja iloisia persoonia. Niin kuin suurin osa työkavereistani. Heistä iso osa on mahtavia tyyppejä. =)

Elämästä puheen ollen...

Pätevä ja päteä sanat ovat kaksi eri sanaa. Tiedän, että olen pätevä kirjoittamisharrastuksessani, mutta en halua sillä päteä. Tai levittää joka puolella mainoslausetta, "vittu mä oon kova."

Mun mielestä terveellä mielellä varustetulla ihmisellä ei ole tarvetta päteä, kukkoilla tai edes pahemmin kilpailla muita vastaan.

Tai ainakaan mulla ei ole tarvetta päteä ja tuoda itseäni esille.

Tämän sijaan haluan nauttia elämästäni. Ja sen sijaan, että julistaisin muille ihmisille, että katsokaa, olen teitä kovempi tässä, niin haluan ennemmin tulla muiden ihmisten kanssa juttuun.

Käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan kohteliaasti, huomaavaisesti ja ymmärtäväisesti. Auttaa muita ihmisiä sekä parhaimmassa tapauksessa vieläpä myös ilostuttaa heitä. Tartuttaa heihin tällaista positiivisuutta!

Toiset ihmiset ovat mulle tärkeitä. Kohtasin heitä sitten miltei missä hyvänsä.

Eikä mulla ole pahemmin tarvetta edes julkisuudelle. Sen sijaan arvostan nykyään paljon omaa rauhaa. Sitä, että saan olla vain omissa oloissani yksikseni. Kaikessa hiljaisuudessa. Rauhallisuudesta muutenkin tykkään paljon.

Ja minun mielestäni myös mielistely on suolesta. Kaikkia ihmisiä kohtaan on käyttäydyttävä fiksusti ja yritettävä tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen. Mutta jos joku ei tykkää sinusta niin sitten ei tykkää. Ei tarvitse tykätäkään.

Tärkeintä on, että edes joku tykkää mustakin. =)

Syksyllä on kaunista

Kyllä syksylläkin on kaunista. Kävelin eilen tuolla pitkin Hämeenlinnan katuja ja sain onnekseni todeta tämän.

Puiden lehdet kellertävät kauniisti ja osa lehdistä on myös tippunut jo maahan. Muodostaen aika upeita, värikkäitä lehtikasoja. Sadepisarat tippuvat maahan hiljalleen ja onhan maan pinnalle muodostunut myös pieniä vesilätäköitä.

Syksyllä luonto on oikeastaan aika mielettömän upean näköinen! Turhaan sitä tuli surkuteltua kesän loppumista, kun kerta syksylläkin on näin kaunista.

On suositeltavaa ihastella syksyistäkin luontoa. Ja väriloistoa, kun puiden lehdet niin kellertää kuin kai jopa punertaakin. On se kauniin näköistä.

Puiden lehdistä muistuu elävästi mieleeni Topeekan katu, jonka varrella Kauhajoen koulu sijaitsee. Koulu, jossa minäkin opiskelin vuodet 2005-2009 ja valmistuin tuon päätteeksi restonomiksi.

Tuo Topeekan katu oli myös kaunis näin syksyisin. Kadun varrella, kun oli runsaasti puita ja niiden lehdet olivat kauniita.

Kaiketi nostin Kauhajoen koulun juuri nyt blogikirjoituksessani esille, sillä eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta tuossa koulussa tapahtuneesta ampumistragediasta.

Syksyllä 2008 siellä koulussa tapahtui jotain järkyttävää. Niin järkyttävää, että sitä on vaikea yhdellä ihmismielellä ymmärtää. Miksi maailmassa piti olla tuollaista pahuutta?

Eräänä tavallisena koulupäivänä koulussa tapahtui ampumistragedia, jossa sai surmansa moni täysin viaton ihminen. Moni nuori ihminen.

Kauhajoen koulusurmat eivät ikinä unohdu minunkaan mielestäni, vaikka en omaksi onnekseni koulussa tuona päivänä ollutkaan. Kauhajoella olin, mutta olin asunnollani vapaapäiväni vuoksi.

Mitä tällainen pahuus sitten kertoo elämästä?

Ainakin se kertoo sen, että me elämme täällä vain kerran ja elämämme voi päättyä meistä itsestämmekin huolimatta milloin tahansa.

Siksi kannattaa mielestäni elää hetkessä. Ja terveellä tavalla itsekkäästi. Muita huomioiden ja tarvittaessa auttaen, mutta on hyvä aikaa antaa myös aikaa itselleen ja tehdä elämästään mahdollisimman paljon sen näköistä, että se maistuu sinusta itsestäsi hyvältä.

Jos on mielessä vaikka jokin unelmatyö. Työ jota haluaa jonain päivänä päästä tekemään, niin sen eteen kannattaa opiskella ja tehdä töitä, vaikka koko muu maailma potkisi vastaan.

Jos haluaa päästä vaikka jonain päivänä YLEn Aamutv:n juontajaksi, niin mene ja yritä tehdä unelmastasi totta.

Mitä muuta Kauhajoen koulusurma voisi sitten opettaa? Se näytti sen, mihin kiusaaminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa.

Siksi kannattaa pyrkiä eroon liiallisesta itsekkyydestä ja välittää aidosti muista. Etenkin lähimmäisistään. Käyttäytyä muita kohtaan kohteliaasti ja huomaavaisesti.

Muista pitää välittää. Ketään ei saa jättää yksin ja ketään ei saa kiusata.

Ja mitä muuta muuten se Kauhajoen koulusurmatapaus tai äidin ja veljeni kuolemat voisi opettaa minulle. Ainakin sen, että ei täällä kannata ihan pienemmistä asioista valittaa. Kun voi jonain päivänä tapahtua jotain oikeasti vakavaakin.

Kyllä tämä elämä loppuen lopuksi hyvää on ja se on jo iso juttu, että saa elää ja hengittää. Ja viettää aikaa vielä kaiken kukkuraksi tärkeiden ihmisten kanssa.

Lopuksi totean meneväni huomenna jälleen töihin. Minun piti pitää koko syyskuu vapaata, mutta en ole ihan siihen pystynyt vaan olen välillä poikennut töissäkin.

Mielestäni on ihan kiva mennä taas huomennakin töihin. Etenkin sen vuoksi, että saan tekemistä tyhjiin päiviini ja saan viettää aikaa mukavien ihmisten kanssa.

Ei tarvitse pelkästään seinille puhua. Niin kuin kotona. =)


 

Lukemisesta uusi keino opiskella toimittajaksi?

Olen ruvennut kiinnostumaan kirjojen lukemisesta. Siitä on muodostumassa yksi harrastukseni. Mitään tiettyä kirjallisuuden lajia minulla ei ole, mitä luen, mutta koitan lukea mahdollisimman paljon.


Viikko sitten lainasin kirjastosta viisi teosta. Ne käsittelivät lähinnä elämän filosofiaa. Liiallisesta kiltteydestä eroon pääsemistä, aikaa, hyviä oppimistapoja ja ihan vain hyvän elämän filosofiaa. No, elämän filosofiaa koskevat kirjat jäivät lukematta, sillä ne olivat jo sen verran hepreaa, mutta muut kirjat luin.


Nyt nuo kirjat pitäisi käydä palauttamassa takaisin kirjastoon ja lainata lisää kirjoja tilalle.


Yksi syy siihen, miksi luen nykyään kirjoja on se, että sekin vie minua kohti päämäärääni. Saada jonain päivänä toimittajan tai muun viestintäalan töitä.


Kirjojen lukeminen sivistävät ihmistä, kehittävät ajattelua ja sanavarastoa. Kirjojen lukeminen avartaa myös ajattelua, tuo tietoisuuteen uusia näkökulmia ja tapoja nähdä maailmaa sekä jalostavat mielikuvitusta.


Kaikki nämä ovat tarpeellisia kykyjä myös ihmiselle, joka haluaa kehittyä niin kirjoittajana kuin toimittajanakin.


Myönnetään, että minulle on tullut uusia tapoja opiskella muun muaksi toimittajaksi. Kaikki alkoi toimittajan harrastuksestani, joka näyttelee totta kai yhä isoa roolia matkallani toimittajaksi, mutta nykyään kirjoitan paljon myös tänne blogiini, opiskelen viestintää avoimessa yliopistossa ja pyrin lukemaan paljon kirjoja.


Tällä reseptillä koitan kehittyä toimittajaksi. Töitä on nimittäin tehtävä paljon, jos edes haluaa yltää jonain päivänä tavoitteeseensa. Idolikseni on viime aikoina noussut YLEn AamuTV:n juontaja Juha Hietanen (Hietasen nettisivut), joka on myös kotoisin Hämeenlinnasta. Hänen tasolleen olisi jonain päivänä hienoa yltää.


Ja se vaatii opiskelua ja työn tekoa. Sellain sopivan rennolla otteella. Pitää antaa ja jättää toki aikaa myös muullekin elämälle.


Jos minusta tulee jonain päivänä toimittaja, niin haluan sellaiseksi toimittajaksi joko radioon tai televisioon, joka saa olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja saa mahdollisesti myös kirjoittaa.


Tämä sen takia, että toimittajan harrastukseni myötä, olen tykästynyt keskustelemaan ihmisten kanssa ja kohtaamaan sekä käsittelemään erilaisia persoonia. Ja kirjoittaminen on tietenkin yksi isoimpia intohimojani.



Toimittajan työ on siinä mielessä hieno työ, että siinä ei ole varaa ylimielistyä. Ainakaan jos haluaa jonain päivänä sellaiseksi toimittajaksi kuin minä haluan. Tällaisen toimittajan pitää olla ihmisläheinen persoona.

Toisaalta, en mä liian ehdottomasti osaa suhtautua tavoitteeseeni opiskella toimittajaksi. Tietenkin kannattaa opiskella tavoitteen eteen, kun siihen on mahdollisuus. Mutta näen kuitenkin niinkin, että elämä on aina lopulta arvokkaampaa kuin yksi ammatti.

Että jos en toimittajaksi pääse, niin sitten pitää muulla tavalla hommata rahaa tilille. Ja maailmahan on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia tehdä muitakin kiinnostavia asioita kuin paiskia toimittajan hommia.

Onneksi  täällä on mahdollisuuksia viettää muutenkin onnellista elämää kuin vain tekemällä toimittajan töitä. Silmät kannattaa pitää auki elämälle eikä liian sokeasti juosta yhden ammatillisen tavoitteen perässä.  

Pistetään elämät hymyilemään

Minua on ruvennut tympiinnyttämään ihmisten negatiivisuus. Onko tämä maailma oikeasti niin paha paikka, että pitää olla jatkuvasti negatiivinen?

Vai voisiko asennetta elämään kohtaan hiukan löysentää, alkaa ottamaan lunkimmin ja ruveta nauttimaan elämästään?

Mä pyrin nykyään positiivisuuteen. Hymyile päivästä toiseen, niin elämäkin hymyilee. =)

Ja hienoa on myös se, jos ja kun tätä positiivisuutta voi tartuttaa muihinkin ihmisiin. Ja antaa heille vaikka kehuja. Saa toivottavasti heidän elämäänsäkin ilostettua ja tartutettua heihinkin positiivisuutta.

Negatiivisella asenteella elämä on negatiivista. Positiivisella asenteella elämä on taas aurinkoista ja omalla panoksellaan maailmaa voi muuttaa positiivisempaan suuntaan. Toivon niin.

Elämä on liian lyhyt kuluttaakseen liikaan negailuun, murheiluun ja stressaamiseen.

Aika tutustua maailmaan

Tulevaisuuden suunnitelmani ja tavoitteeni ovat muuttuneet. Nyt ei ole enää tärkeintä saada tietyn alan töitä. Nyt on tärkeintä tutustua maailmaan ja nähdä maailmaa. Tutustua siihen, mitä kaikkia mahdollisuuksia täällä on ja mitä maailmalla on minulle tarjottavana.

Tietenkin ammatillinen tavoite on yhä myös tärkeä. Eli saada viestintäalan töitä tulevaisuudessa. Se on jo tärkeä sen takia, että saa vakaan toimeentulon jonain päivä. Ja saan sitä myötä elämisen varmemmaksi.

Tästä huolimatta näen tällä hetkellä vielä kiinnostavammaksi tavoitteeksi maailmaan tutustumisen. Kerran kun täällä maapallolla vain tallustelen, niin olisihan se hienoa nähdä missä sitä oikein aikaansa viettää.

Maailmassa riittää nähtävää. Ja tutustumisen arvoisia asioita. Kun elää vain riittävän rohkealla, ennakkoluulottomalla, avarakatseisella ja suvaitsevalla asenteella.

Tietenkään heti en pysty lähteä tekemään maailman ympärysmatkaa. Eli mihin tahansa ei ole oitis varaa, mutta pitää edetä askel kerrallaan.

Ja ei asian, johon tutustuu tai asian, jota kokeilee tarvitse olla edes kovin kallis. Sehän voi olla vaikka ihan vain käynti lavatansseissa, kun tällainen asia on vain mulle uusi ja avartaa ajatteluani.

Eli kyllä mun nyt täytyy hieman viilailla aiempia tulevaisuuden suunnitelmiani uuteen valoon ja pistää lisää virtaa puntteihin. Ja todeta, että kiehtovin tavoite tulevaisuudelle voisi ollakin maailmaan tutustuminen.

Ja tällaisen voisi aloittaa vaikka menemällä Aulangon kylpylään kohta alkavilla vapaapäivilläni.

Täältä tullaan elämä! =)

Mitä elämä on opettanut?

29 vuotta elettyä elämää takana. Elämää, jota voi luonnehtia yhdeksi suureksi seikkailuksi tai hurvitteluksi vuoristoradassa.

Elämä ottaa ja elämä antaa. Elämä on harvoin pelkkää tasaista ajamista autotiellä. Elämään kuuluu niin myrskyt kuin poutasäätkin ja Kari Tapion laulun sanoin: ”Myrskyn jälkeen tulee aina poutasää.”

Elämä on harvoin pelkkää tasaista menoa. Ja siinä kai elämän suola onkin. Elämä on niin arvaamatonta.

Elämä on opettanut minulle, että päivästä toiseen kannattaa elää täysillä. Koskaan kun et voi täysin varma olla siitä, milloin joko sinun oma tai vaikka lähimmäisesi elämä tulee päätepisteeseensä.

Me ihmiset monesti unohdamme, että kenenkään elämä ei ole loppumaton. Elämä on ainutlaatuinen kokemus ja siksi jo elämä itsessään on erittäin arvokas.

Elämää ei kannata tuhlata ylenpalttisiin kinasteluihin tai murjotteluihin. Elämä on arvokas asia ja siitä on nautittava. Toivon, että kaikkien elämä olisi mahdollisimman paljon nautinto.

Elämä on opettanut minulle, että elämäänsä ei kannata tuhlata myöskään ylenmääräiseen kateellisuuteen. Sen sijaan, että on muille kateellinen, niin kannattaa keskittyä omaan elämäänsä ja hyvinvointiinsa. Ja viettämään aikaa itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.

Se on paljon parempi tapa viettää elämää kuin ylenpalttinen kateellisuus. Kaikki me kuitenkin olemme arvokkaita. Jumalan luomia olentoja.

Täytän tänään 29 vuotta. Jo melko lyhyeen elämääni on ehtinyt sisältyä paljon kaikenlaista kokemusta. Myös paljon surua.

Kokemani suru on opettanut ja osoittanut minulle, mikä elämässä on tärkeintä. Nykypäivänä puhutaan paljon rahasta, menestyksestä ja maineesta. Mutta näitä asioita tärkempiä ovat terveys ja ennen kaikkea lähimmäiset.

Minulla on tapana sanoa, että se on elämässä tärkeintä, joiden menettäminen tekee eniten kipeää. Olen oppinut arvostamaan viettämääni aikaa lähimmäisteni ja muiden minulle rakkaiden ihmisten kanssa.

29 vuotta elämää takana. Elämässä kannattaa tarttua tilaisuuksiin. Olen ollut helvetin arka ja jättänyt tarttumatta moniin hyviin tilaisuuksiin. Nyt jälkeenpäin tämä on alkanut sapettamaan minua, mutta kenties voin olla mielissäni edes siitä, että minulle on tarjoutunut tällaisia tilaisuuksia.

Ja kenties jatkossa olen hitusen rohkeampi. Tilaisuuksiin on suositeltavaa tarttua.

Ja voi veljet, kuinka monia virheitä olen elämäni aikana tehnyt! Mutta niin pitää tehdäkin! Ihminen kasvaa parhaiden virheiden ja epäonnistumisten kautta. Kun ottaa niistä vain opikseen.

Elämä on opettanut minulle, että täydellisyyteen on turha pyrkiä. Ei siihen kuitenkaan kukaan yllä. Me olemme keskeneräisiä yksilöitä, joista toivottavasti kasvaa päivä päivältä parempia ihmisiä.

Lopulta elämässä on tärkeintä onnellisuus. Rahallakin voi onnea ostaa. Ja olen oppinut, että rahaa kannattaa kuluttaa enemmän kokemuksien ja elämyksien kartuttamiseen kuin materiaan. Kokemukset ja elämykset, kun tuottavat enemmän onnellisuutta.
Elämää, ei sen enempää.

Lukuiset vastoinkäymiset ovat opettaneet minulle myös, millainen on hyvä asenne suhtautua elämään. Se on asenne, josta Veikko Lavikin jo aikoinaan lauloi. Elämä on otettava löysin rantein. Askel askeleelta hautaan asti.

Huumorin ja itselleen nauramisen kyky ovat elämässä tärkeitä asioita. Niiden avulla elämä on hitusen helpompaa.

29 vuotta elettyä elämää takana. Toivottavasti vielä monet vuodet elämää edessä. Ja monta kokemusta edessä.


Ja sitä elämää pitää astella löysin rantein. Veikko Lavin kappale.  

Lisää virtaa puntteihin

Apua. Mä täytän lauantaina jo 29 vuotta. Siis 29 vuotta! Olen kohta jo vanhus. Ikäloppu.

Vanheneminen kieltämättä herättää kysymyksiä. Olennaisin kysymys on varmaan se, että mitä tahdon vielä elämältäni?

Kenenkään elämä ei ole kuitenkaan loppumaton. Vaan sille tulee päätepiste jonain päivänä. Siksi elämä pitää kuluttaa huolella. Siksi elämästä pitäisi pystyä nauttimaan. Elämä on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus.

Mitä mä haluan elämältäni?

Mun on nykyään hiukan hankalaa keskittyä vain yhteen tiettyyn aiheeseen. Tää maailma on kuitenkin tulvillaan kiinnostavia ja tutustumisen arvoisia asioita ja juttuja. Joihin olisi kiva päästä tutustumaan.

Minulle on tullut lisää virtaa puntteihin. Halua nähdä maailmaa.

Ehkä se johtuu siitäkin, että olen pitkään ollut elämässäni ujo ja arka. En ole uskaltanut kokeilla uusia asioita ja elää täysillä.

Nyt olen kuitenkin rohkaistumassa ja sen myötä haluaisin lisää elämääni eläväisyyttä. Pitää tutustua ainakin tuohon, tuohon ja tuohon. Kokeilla tuota ja tuota... On elettävä täysillä, nähtävä maailmaa ja tutustua eri asioihin.

Tätä kai tällä hetkellä elämääni ja itseltäni kaipaan. "Eläväisyyttä". Tietenkin sen mukaan, mikä on mahdollista.

Vain yksi elämä aikaa. Se kannattaa joka päivä muistaa.

Elämä on nautinto

Elämässäni on tällä hetkellä in elämästä nauttiminen. Tietoisesti pyrin siihen, että elämäni olisi nautinto. Uskon, että jokaisella ainakin terveellä ja muuten hyvin pärjäävällä ihmisellä on mahdollisuus siihen, että elämä on nautinnollista. Elämä on onnellista. 

Elämän saa tuntumaan nautinnolta, kun tekee töitä sen eteen. On ymmärrettävä, etteivät onnellisuus ja hyvinvointi, niin henkinen kuin fyysinenkin hyvinvointi ole itsestäänselvyyksiä. Vaan niiden eteen on tehtävä töitä. 

Ja, kun elämä on mahdollisimman nautinnollista, niin sehän myötävaikuttaa ainakin henkiseen hyvinvointiin. Siksi kannattaa pyrkiä siihen, että voi nauttia elämästään. 

Nyt en enää ylenpalttisesti suorita. Nyt suorittamalla suoritan vain sen, minkä täytyy. Ja koitan jopa vähentämään suorittamisen määrää ja muu aika sitten vain otetaan rennosti ja nautitaan. Nautitaan elämästä. 

Elämästä nauttiminen ei merkitse minulle mitään ihmeellisyyksiä. On hyvä ymmärtää, että elämää ei eletä muille vaan elämää eletään itselleen. 

Tarkoitan sitä, että ei elämän pidä näyttää hyvältä. Ei ihmisen pidä näyttää hyvältä. Vaan elämän pitää maistua hyvältä. 

On hyvä myös ymmärtää, ettei ihmisen arvoa mitata suoritusten valossa. Vaan jokainen meistä on arvokas, Luojan luoma olento. Ja jokaisella meistä on oltava mahdollisuus hyvään elämään. Niin hyvään elämään kuin se kullakin on mahdollista. 

Eikä ylenpalttista suorittamista enää tarvita. Sillä ihminenhän on tärkeä ilman suorittamistakin. 

Miten siitä elämästä sitten muodostuu nautinto? 

Tekemällä niitä asioita, joista tykkää. Asioita, jotka tuottavat sitä nautintoa. Ja tärkeää on myös elää hetkessä ja pistää asenteensa kuntoon. 

On oltava optimisti. Ajatella myönteisesti ja olla tyytyväinen pienempiinkin juttuihin. 

On otettava vain relax ja nauttia elämästä!

Onko torstai toivoa täynnä?

Se on torstai. Ensimmäinen lomaviikkoni on siis valunut yli puolenvälinsä. Jippiaijei.

Lomani on lähtenyt hyvissä tunnelmissa liikkeelle. Olen viettänyt aikaa ainakin isäni ja Vilman sekä Veikon kanssa. Elämä on opettanut arvostamaan läheistensä kanssa vietettyjä hetkiä.

Eilen koin myös iloisen yllätyksen, kun vierailin pankkitililläni. Kesätyöpestini, kun päättyi siellä Ilonpisarassa, niin minulle oli maksettu lomarahat. Niin kai lakien mukaan kuuluukin, mutta en itse niitä tajunnut ollenkaan odottaa.

Ja olihan se mukava yllättyä, kun pankkitilillä oli yks kaks reilusti isompi summa kuin mitä odotti olevan. =) Kyllä niillä rahoilla sinkkumies lorvailee pidemmänkin ajan.

Rahalla ei minulle muuten niin suurta merkitystä ole, mutta tuohan se turvaa elämään. Raha luo hyvän ja turvallisen perustan elämälle. Elämässä on silti rahaa arvokkaampiakin asioita.

Miten se loma on sitten sujunut?

Eilen kävin syömässä Rinkelinmäen jäähallin HPK-ravintolassa. Siellä on yleensä tosi hyvät ruoat, joten sinne kannattaa poiketa syömään. Jos se on vain mahdollista. Noutopöytäsysteemihän siellä on ja tarjolla on useita salaatteja ja pari pääruokaa. Eilen siellä oli ruokana Burgundin pataa.

Ja saattaahan siellä ravintolassa nähdä HPK:n seuran jäseniäkin. Eilen vastaani heti hallin ulko-ovella käveli Tuomas Vänttinen ja ravintolassa näin myös Risto Korpelan sekä Kari Lehtosen.

Myöhemmin päivällä poikkesin myös Hattulassa sijaitsevaan Mierolan silta cafeeseen. Siinä on toinen paikka, jota voin suositella. Siellä on mainiot ruokavalikoimat, hyvä palvelu ja kauniit järvimaisemat.

Ja, kun suosittelemaan olen ruvennut ja innostunut. Niin kerrotkoon, että kolmas paikka, jossa eilen poikkesin oli sokerileipomo Suominen. Se sijaitsee Katinalassa, Pälkäneentien varrella. Sieltä ostin muutaman kaurasämpylän ja jotain parsa-kasvispiirasta. Sinnekin kannattaa poiketa asioimaan. Siellä on taas laadukkaita leipomotuotteita myytävänä. =)

Se niistä suositteluista.

Nyt siis lomaillaan. Yhtään sen isompia suunnitelmia minulla ei lomalleni kyllä ole, mutta ei mielestäni tarvitse ollakaan. Sen kuin pyrkii ottamaan vain mahdollisimman rennosti. Ja koittaa nauttia olostaan.

Se on jo tarpeeksi iso juttu, ettei tarvitse kuukauteen raataa hiki hatussa ja kämmenet ruvella.

Tai on mulla yksi isompi tavoite tälle syyskuulle ajateltuna. Se olisi se, että saisin opintojeni neljännen kurssin suoritettua tämän kuukauden aikana. Siinäkin on jo puurtamista.

Siihen pyritään, että elämä ei ole jatkossa pelkkää suorittamista. Vaan eläminen on suorittamista ja työn tekoa vain sen verran, mitä pitää olla. Ja muu aika otetaan iisimmin. Nautitaan elämästä.

Siinähän se on hyvä tavoite. Ja onneksi vielä näyttää olevan kesääkin jäljellä. Näistä keleistä on kaiketi revittävä ilo irti, vielä kun niitä on tarjolla.