Unohtuiko kiitollisuus?

Luin äsken viikon vaihteen Ilta-Sanomista kyseisen aviisin päätoimittajan kiinnostavan kannanoton kiitollisuudesta. Siinä muistutettiin kiitollisuudesta ja sen merkityksestä. Sekä kyseenalaistettiin se onko nykypäivänä kiitollisuus osin päässyt unohtumaan.

Mielestäni kirjoitus oli mainio. Siinä muistutettiin tärkeästä asiasta ja tuotiin hyvä pointti esille. Minunkin mielestäni kiitollisuus on nimittäin päässyt monelta ihmiseltä unohtumaan. Ja se huolestuttaa minua. Vaikuttaa jopa siltä, että meistä ihmisistä on tullut itsekkäämpiä ja aito toisista välittäminen ja muiden ihmisten arvostaminen on vähentynyt.

Näkemykseni on onneksi karkea yleistys, mutta ei mielestäni tee pahitteeksi niin minun kuin muidenkin ihmisten muistuttaa itseämme kiitollisuuden merkityksestä. Olen varma, että siten saamme maapallostamme viihtyisämmän paikan elää.

Niin minulla kuin meillä muillakin on lukuisia asioita, joista voimme olla kiitollisia. Jo elämä itsessään on lahja, jota on osattava arvostaa. Puhumattakaan toisista ihmisistä, joiden seurasta ja läheisistäkin siteistä heihin saamme nauttia. Emme saisi pitää näitä asioita ja meidän ihmisten hyvästä tahdosta tekemiä tekoja itsestäänselvyyksinä. Meidän on oltava kiitollisia.

Minäkin olen työtön tällä hetkellä, mutta silti minulla on paljon muitakin asioita, joista saan olla kiitollinen. Jo se, että saan työttömyystukea on arvostettava asia. Tai se, että minulle on Luojan toimesta annettu näinkin hyvä kirjoitustaito, jonka vuoksi saan uurastaa mielekästä toimittajan harrastustani päivästä toiseen. Nämä ovat isoja asioita minulle, jo henkisen terveyteni vuoksi. Minun pitää olla kiitollinen.

Seuraavan kerran, kun meille avataan ovi tai kun meitä palvellaan hyvin kaupan kassalla tai kun joku tekee pelkästä hyvästä tahdostaan palveluksen sinulle, niin muistetaan (taas) sana "Kiitos". Ja lausutaan se rehellisellä mielellä.

Olen pääsemässä ongelmastani eroon

Voi pojat, minkä Jatkoaika.com on minulle tehnyt. Tämä jääkiekkoharrastelehti on tarjonnut ratkaisun yhteen elämäni isoimpaan ongelmaan. Se on muokannut siitä erittäin hiljaisesta ihmisyksilöstä edes hitusen rohkeamman persoonan.

Tämä on iso juttu. Asia, joka tulee minua joka tapauksessa hyödyttämään tulevaisuudessa tienasin rahani sitten mistä tahansa. Tai oikeastaan pidän kyseistä asiaa, niin suurena, että se on paljon arvokkaampaa kuin mahdollisen toimittajan uran luominen Jatkoaika.comin avulla.

Ujoudestani eroon pääseminen auttaa minua jo nyt arkielämässäni. Kaupassa käymiseni on sujuvampaa, kun ei tarvitse pelätä ihmisjoukkoja. Niin kuin ennen. Viihdyn työpaikallani enemmän, kun uskallan puhua työkavereilleni. Rohkenen nykyään jopa naurattaa heitä. Ennen toistelin vain sanaa "joo".

Ja tulen varmasti pärjäämään mahdollisissa työhaastatteluissanikin paremmin, kun vuorovaikutustaitoni ovat kohentuneet. Työn saantini saattaa helpottua.

Harvassa lienevät ne tahot, jotka olisivat moisen mahdollisuuden minulle pystyneet tarjoamaan. Ennen tuskailin ja surkuttelin ujouteni kanssa. Nyt olen Jatkoaika.comin avulla siitä vähitellen pääsemässä eroon. En voi kuin nöyrästi kiittää Jatkoaika.comia. Se on tekemässä mahdottomasta mahdollisen.

Tietenkin vuorovaikutustaitojeni petraaminen toimittajan harrastukseni myötä on edellyttänyt minulta itseltänikin päättäväisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Alun alkaen ryhdyin tekemään haastatteluja osin senkin vuoksi, että tiedostin niiden tarjoavan minulle keinon kehittää keskustelutaitojani. Ja keinon rohkaistumaan ihmisenä.

Kun olen tehnyt haastatteluja haastattelujen perään ja tavannut paljon erilaisia ihmisiä, niin vuorovaikutustaitoni ovat parantuneet. Olen oppinut kohtaamaan ihmisiä ja keskustelemaan heidän kanssaan. Tämä on ollut yksi iso syy siihen, minkä vuoksi olen haastatteluja tiheällä tahdilla tehnyt.

Ja mikä parasta, nykyään olen jo jopa tykästynyt ihmisten kanssa keskustelemiseen. Se on aika iso muutos siltä vielä pari vuotta sitten hyvin hiljaiselta ihmiseltä.

Asiaa on osattava arvostaa.

Voittaminen tekee mielen onnelliseksi

Yksi parhaimpia tunteita, joita ihminen voi kokea on voittamisen tunne. Se tunne, jonka kokee jonkin voiton jälkeen. Se "kiksi", "puntin värinä", jonka kokee voiton myötä.

Voittamisen ei tarvitse liittyä mihinkään kisaan, pelaamiseen, peliin. Voiton tunteen kokee jo silloin, kun asetat itsellesi tavoitteen ja täytät sen. Välittämättä edes siitä, mikä on vastus tai palkinto, jonka saat voittamisesta. 

Sinun ei tarvitse välttämättä voittaa ketään muuta vaan voit voittaa pelkästään itsesi. Siitä saatava fiilis tekee jo mielen onnelliseksi. 

Itse olen siten mainiossa tilanteessa, että minulla on mahdollisuus uurastaa toimittajan harrastuksessani erilaisia haastatteluprojekteja. Etenkin isompien juttujen tekeminen on antoisia projekteja. 

Ensin päätät jutullesi aiheen, sitten suunnittelet noin tunnin pituiseen rupattelutuokioon kysymysrungon, suoritat haastattelun, purat sen sisällön ja kirjoitat jutun. Lopuksi julkaiset juttusi. 

Jos kaikki sujuu onnistuneesti, koet voittaneesi. Ja aah, saat nauttia taas siitä tunteesta. Voittamisen tunteesta. Olet voittaja, kun olet täyttänyt itsellesi asettamasi päämäärän.

Ja saat palkintosi, olet saanut käyttää luovuuttasi, kehittää itseäsi taas toimittajana ja kirjoittajana eteenpäin sekä olet ennen kaikkea saannut tuottaa lukijoillesi ihanteellisessa tapauksessa mainiota luettavaa.

Asettelen itselleni muutenkin elämässäni paljon erilaisia päämääriä. Oikeastaan moneen asiaan, joita teen pistän aluksi jonkin tavoitteen itselleni. Ihan vaan vaikka normiduunipäivääni.

Yleensä kutakin vuoroa ennen pistän itselleni aikomukseksi paiskia hommani mahdollisimman hyvällä asenteella ja jos siinä onnistun poistun kotiini liki voittajana. Olenhan taas täyttänyt tavoitteeni.

Ja onhan voittaminen toki kivaa kilpailuissa ja peleissäkin. Minun on hankalaa osallistua mihinkään peliin vain sillä asenteella, että kunhan pelaillaan. Yleensä tekee mieli voittaa. Ihan yksittäisestä korttipelistä lähtien.

Se on tosin erittäin ikävä asia, että monien pelien määrä on tippunut minulla roimasti äitini ja veljeni menehtymisten vuoksi. Enää en voi pistää kenenkään kanssa korttipelirinkiä pystyyn ja pelata maratonia tai hakata illasta toiseen NHL-matseja veljeäni vastaan.

Minulla ei juuri ole muita keinoja nauttia voittamisesta kuin silloin, kun täytän tavoitteeni tai voitan tietokoneen jossain virtuaalipelissä.

Ennen järjestin perheeni parissa lätkäveikkauksiakin joko HPK:n tai kaikkien SM-liigaotteluiden loppulukemista.

Voi niitä aikoja...

Rikkautta elämään!

Pam! Nyt olen sen oivaltanut. Elämäni ydinongelman. Se on elämäni yksipuolisuus. Elän aivan liian ykstoikkoista elämää. Toistan samoja kaavoja päivästä toiseen.

Se on tylsää. Tai siitä on ruvennut tulemaan tylsää. Aluksi se tuntui vielä lumoavalta... No, olen vähään tyytyväinen.

Tärkeintä ei ole kuitenkaan keskittyä ongelmaan vaan ongelman ratkaisemiseen. Joten ongelmastani ei sen enempää avautumista.

Haluan saada elämääni lisää sisältöä. Lisää säpinää. Kuinka se olisi mahdollista? Onko se mahdollista?

Uskon vahvasti, että se on mahdollista. Minulla on mahdollista saada rikkaampaa täytettä päiviini. Se vaatii vain päättäväisyyttä.

Mitään sen suurempaa lisäsisältöä en välttämättä elämääni kaipaa. En tarvitse limusiiniajeluita, blondinaisten tissien puristeluja ja joka viikkoisia huvipuistovierailuita. Vaikka en pahakseni pistäisi näillekään ohjelmanumeroille. (Tähän se vinkkaava silmä-hymiö).

Nyt jo asunnostani löytyy tykötarpeita, joiden avulla voisin elämästäni hieman rikkaamman luoda. Esimerkiksi netti, jota voisin ruveta hyödyntämään työn hakuun. PS3, jota voisin useammin vain hakata kämmenet ruvella. Blogini, jonka kirjoittamisen voisin ruveta ottamaan tosissaan ja alkaa yhä enemmän kehittämään itseäni bloggaajana...

Ja, jos omasta asunnostani ei tarpeeksi ohjelmanumeroita löydy, niin menen ulos! Niin kuin äsken tein. Oli piristävää tehdä kävelyreitti, jonka varrella poikkesin kirjastoon ja erääseen kahvilaan juomaan kupin kahvia sekä maiskuttelemaan laskiaispullaa.

Pieni, mutta raikkautta arjen keskelle tuonut "tapahtuma".

Olenko siis tarpeeksi hyödyntänyt ulkomaailmasta löytyviä palveluita, joihin minunkin kukkarollani olisi varaa? Leffateatteria, teatteria, lounasruokaloita, kahviloita, shoppailua, kapakoita, muuten vain lenkkeilyä, uimahallia...

Vastaus on yksiselitteinen: En.

Ja kuinka huonolla tolalla sosiaaliset suhteeni ovat?

Aivan. Olisi varmaan hyvä ruveta pitämään tuttaviini enemmän yhteyttä. Tällä tahdilla olen kohta erakko!

Joten nyt avaan silmäni elämälle. Rupean yhä runsaammin hyödyntämään mielikuvitustani ja ajattelukykyäni ihan jokaisena arkipäivänäkin.

Jos se elämä rupeaisi siten taas maistumaan jopa bebe-leivokselta.










  

Mitä kehittyminen vaatii?

Olen tykästynyt rap-artisti Cheekin kappaleeseen Jippikayjei. Kyseisessä laulussa on osuvat sanat. Sen vuoksi se sytyttää minut. Esimerkiksi tämä kohta on hyvin sanottu:

"Tää on pukuhuone tsemppauskamaa, niille jotka löytää aina jotain petrausvaraa."

Tähän lauseeseen mielestäni perustuu hyvä kehittyminen. Kehittyminen perustuu siihen, että et ikinä pidä itseäsi täysin valmiina. Olkapäitäsi voit välillä tekojesi jälkeen kohauttaa ja todeta itseksesi, olipa hyvin tehty, mutta on syytä muistaa, että jokaisen asian voi tehdä aina paremminkin.

Olen nyt toiminut Jatkoaika.com- nimisen harrastelehden toimituksessa syksystä 2010 lähtien. Isoin kehittämisprojektini parina viime vuotena on ollut itseni jalostaminen toimittajaksi. Ja jokaisen tekstini jälkeen minulle on jäänyt mielestäni tuota petrausvaraa. Ainakin minulle jää joka tekstin jälkeen no joo-fiilis. Olihan tämä hyvä teksti, mutta ensi kerralla pistän paremmaksi.

Hyvässä kehittymisessä olennaista on myös asenne. Ensiksi täytyy olla selkeä päämäärä. Minulla se on ollut toimittajan hommiin pääseminen jonain päivänä. Tuon tavoitteen toteutuminen vaatii päättäväisyyttä, sitoutumista, päämäärätietoisuutta ja nöyrää duunia.

Ei voi kelaa, että se tulee noin vaan niin kuin Cheek laulaa. Sen ohella, että olen tehnyt useita juttuja ja haastatteluita Jatkoajalle, niin olen myös opiskellut paljon kirjoittamista, viestintää ja journalismia. Aloitin talvella 2010 lukemaan asioita oma-aloitteisesti ja lainasin kirjastosta monia oppikirjoja.

Ja sitten eräs tuttavani suositteli minulle Tampereen avoimen yliopiston viestintä-linjaa. Tuon koulun kursseja olen nyt opiskellut itsenäisesti viime vuoden maaliskuusta alkaen. Kyseinen oppilaitos on vienyt minua paljon eteenpäin ja kohti unelmaani. Toimittajan vakanssia.

Tärkeä asia kehittymisessä on myös kyky kestää kritiikkiä. Sen asian ymmärtäminen, että loppupeleissä se korjaava palaute kehittää enemmän ja on tärkeämpää kuin kehut. Mairittelut tuntuvat sen hetken hyvältä, jonka risut tuntuvat pahalta, mutta kritiikki jättää pysyvämmän jäljen mieleen. Korjaava palaute auttaa kehittymään ja tarjoaa kehitysideoita.

Eikä sitä kritiikkiä tarvitse odottaa vain muilta ihmisiltä. Vaan on hienoa kyetä myös itse harrastamaan omiin tekoihin, ajatteluun ja puheisiin kohdistuvaa itsekritiikkiä. Miettiä, miten jonkin asian teki ja pohtia miten kyseisen asian voi omasta mielestään tehdä ensi kerralla paremmin. Olen monet tekstit ja haastattelut käynyt läpi vielä varmaan useammankin kerran ja analysoinut niitä. Kuinka voisin kehittää itseäni?

Nyt rupean olemaan minulle uudessa tilanteessa. Syksyllä HPK:n puolustaja Joni Tuominen tuli minulle Sirkuksessa juttelemaan ja eilen Public Cornerissa HPK:n markkinointipäällikkö Heikki Veteläinen kyseli kuulumisiani. Alan tuntemaan jo toimittajan hommieni myötä ihmisiä. Se on hienoa. Etenkin, kun se tutustuminen vaikuttaa lähtevän vielä sieltä toiselta suunnalta.

Asiat ja kehittymisprojektini ovat toistaiseksi edenneet sillä tahdilla kuin alunperin suunnittelinkin. Mutta matka on vielä kesken. Asenteen pitää pysyä jatkossakin nöyränä.

Nyt voin jo tosin todeta olevani ikuisesti kiitollinen Jatkoaika.comille. Vei matkani minut lopulta mihin tahansa,

Ville

Onko kaikkia ihmisiä arvostettava?

Ihmisiä on erilaisia. Kaikkien kukkien on annettava kukkia. Ja jokaista ihmistä on arvostettava jo ihmisarvonsa vuoksi.

Siinä komeita lauseita, joihin pitäisi elämässään kai pyrkiä, mutta ovatko asiat kuitenkaan näin simppeleitä?

Missä menee se raja sen suhteen, millaiset ihmiset ovat ansainneet kunnioituksesi. Entä mitä ihmisten arvostamisella tarkoitetaan?

Mielestäni hyvä lähtökohta elämiselle ja käyttäytymiselle toisia kohtaan on se, että kohtelee muita siten kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Huomioi muut ihmiset, kuuntelee heitä ja arvostaa heidän näkemyksiään ja tekojaan.

Ottaa toiset ihmiset huomioon ja tarvittaessa huolehtii, että muilla ihmisillä on hyvä olla. Kantaa huolta etenkin lähimmäistensä hyvinvoinnista. Tätä on mielestäni oikeanlainen muiden ihmisten kunnioittaminen.

Kunnioittamista ei saavuteta menestyksellä, saavutuksilla tai arvonimillä vaan ihmisten arvostaminen pohjautuu pelkästään jo ihmisarvoon. Kaikkia ihmisiä on arvostettava, välittämättä siitä mitä ihminen tekee työkseen, mitä hän harrastaa, kuinka paljon hänellä on omaisuutta tai mitä muuta hän on tehnyt tai tekee elämässään.

Vai onko asia sittenkään ihan näin yksinkertainen? Ovatko kaikki ihmiset todella ansainneet arvostuksen?

Mielestäni eivät. Vaikka tämä tuntuu karulta sanoa, niin maapallolla asustelee ihmisyksilöitä, jotka eivät ansaitse kunnioitusta tipan tippaa osakseen. Näitä ovat jo luonteeltaan pahat ihmiset, rikolliset ja tappajat... Tämä lienee itsestäänselvyys?

Minun mielestäni arvostuksen ulkopuolelle voi jättää tylysti myös sinua itseäsi kohtaan huonosti käyttäyvät toiset ihmiset. Aforismi, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan pitää hyvin kutinsa. Kaikkea ihmisen ei tarvitse sietää.

Jos joku ihminen kohtelee sinua huonosti, niin ei hänkään ole ansainnut yhtään sen parempaa kohtelua sinua itseltäsikään.

Elämä on välillä julmaa, mutta johonkin on vedettävä raja arvostuksen suhteen.

Onneksi minulla on kuitenkin suurimman osan tuntemieni ihmisten kanssa mainiot välit. Ja siihen olen elämässäni pyrkinytkin. Toisten ihmisten arvostamiseen, huomioon ottamiseen ja kuuntelemiseen. Sekä siihen, että teen tämän kaiken rehellisesti ja vilpittömästi. Olemalla nöyrä, mutta en nöyristelijä.

Yksi huurteinen olut. Lempijuomani.

Se hetki, kun menet jääkaapillesi, otat kylmän Sandels-tölkin kouraasi ja kävelet takaisin istumaan pehmeälle sohvalle. Asetut mukavaan asentoon, kouraiset kädeltäsi sieltä ja avaat tölkin. Kuuluu sihahdus. Tsiuh!

Hörppäiset ensimmäisen kulauksen tölkistä. Maiskutat sitä hetken suussasi ja sen jälkeen nielaiset. Aah, se on nautinto. Lempihetkiäni. Oluen juominen.

Eikä oluen lipittämisen tarvitse aina tapahtua kotona. Sitä voi tallustella johonkin kapakkaankin. Avata baarin oven, kävellä tiskille ja tilata. Yksi olut, kiitos!

En voi kuin kateellisena seurata lempitv-sarjaani Emmerdalea. Tuota englantilaista laadukasta draamasarjaa. Idyllisessä Emmerdalen pikkukylässä asukkaat viettävät aikaansa liki päivittäin Villapakka-nimisessä pubissa ja nauttivat sitä, juomien kuningasta. Olutta.

Miksei meillä Suomessakin noin usein? Meillä jo ryypiskelyä joka perjantai-tahdilla katsotaan toisinaan pahan suopaisesti. Ja pistää se omankin omatuntoni välillä kolkuttelemaan. Kannattaako sitä nyt näin usein?

Mitä pahaa oluen juomisessa kuitenkaan on? Miksei sitä voisi harrastaa niin usein kuin esimerkiksi liikuntaakin?

Sitä paitsi näen oluen nauttimisessa paljon hyviä puoliakin. Se on oiva keino minun kaltaiselleni yksinäiselle ihmiselle piristää elämäänsä. Taas yksin ilta kotona?

Olutta jääkaappi täyteen, musat pauhaamaan, ilmoittautuminen Jatkoaika.com- nimisen verkkolehden keskustelupalstan kalsarikänniketjuun ja taas on seuraa ja hauskaa. Muutama tekstin rivi saattaa syntyä Facebookiinkin.

Juopottelu lisää muutenkin sosiaalisuutta. Jos käy vielä niin hyvä säkä, että saa känniseuraa, niin alkoholillahan sitä vasta saakin keskustelun vilkkaaksi. Ja välillä voi puheen solinan keskeltä kuulla jopa laulun raikua.

Alkoholin nauttiminen lisää todistetusti myös ihmisyksilön rohkeutta ja itseluottamusta. Humalassa sitä voi uskaltaa tehdä asioita, joita ei muuten tekisi. Ja nähdä itsensä poikkeuksellisen kirkkaassa valossa. Siinä sitä on piristystä pessimismin keskelle.

Kallistellaan kuppia jatkossakin! Se on hyväksi mielen terveydelle.

  

Ihmisiä on kuin muurahaisia

Veikko Lavi lauleli aikoinaan ihmisiä olevan kuin muurahaisia. Kaukaa katsottuna ne ovat samanlaisia, mutta sieluun vilkaistuna asian totuus valkenee, jokainen ihminen on erilainen.

Lavi oli tismalleen oikeassa. Me ihmiset olemme erilaisia ja meitä mahtuu yllättävänkin moneen junaan. Osan jäädessä vielä laiturillekin. Erilaisuus on rikkaus ja kaikkien kukkien on annettava kukkia.

Siinä sitä sitten riittääkin kiinnostavaa haastetta, että antaa näiden kaikkien päivänkakkaroiden kukkia. Omalla käytökselläänkin mahdollistaa tämän. Ihmisiä on osattava käsitellä, niiden kanssa on osattava keskustella ja heitä kuunnella. Tämä on mielestäni yksi kiehtovimmista puuhista Telluksellamme.

Ihmiset, kun ovat erilaisia ja moni heistä tulkitsee ja vastaanottaa viestitkin eri tavalla, niin ihmisten erilaisuus on huomioitava vuorovaikutustilanteissakin. Kaikille ihmisille ei voi puhua samalla tavalla. Omaa käyttäytymistään kannattaa mielestäni hieman muokata sen ihmisen persoonan mukaan, jonka kanssa keskustelet.

Maapallolta löytyy vanhempia, nuorempia, ujompia ja ronskimpiakin ihmisiä. Sekä päälle vielä montaa muutakin ihmislaatua. Kaikkien kanssa et voi keskustella samalla tavalla, jos mielit saada vuorovaikutustilanteen sujumaan. Lisäksi on hyvä myös huomioida, että se samakaan ihminen ei aina ole samalla fiiliksellä keskustelutilanteessa mukana. Tunnetila vaihtelee.

Tämä ihmisten persooniin tutustuminen on kiinnostava asia. Heidän kuunteleminen ja käsittelemään oppiminen. Kuinka jokin ihminen käyttäytyy? Miten joku toinen reagoi viestiisi? Minkälainen se joku muu on luonteeltaan? Nämä saat selville muista ihmisistä keskustelemalla heidän kanssaan.

Itse olen ottanut periaatteekseni sen, että kaikista ihmisistä et voi tykätä, mutta kaikkien ihmisten kanssa on hyvä osata tulla toimeen. Välillä tämäkin vaatii paljon, sillä jotkut ihmiset ovat sinusta itsestäsikin huolimatta epämiellyttäviä. Yhteisen sävelen löytäminen voi olla hankalaa.

Tästä huolimatta, annetaan kaikille kukille tilaa kukkia!

Viltsu haluaa muutoksen elämäänsä

Viltsu istahti Viltsun nurkkauksen tentattavaksi ja perkasi ajatuksiaan omasta elämästään. Yksi asia nousi esille, Viltsu tahtoo muutoksen elämäänsä. 

Miksi Viltsu haluat muutoksen elämääsi?

Olen ollut työttömän retkuna jo liian kauan. Toki panostin syksyllä paljon viestinnän opintoihini, mutta nyt olisi aika jälleen palata työelämään. En voi loputtomiin työttömänäkään olla.

Kaiken kukkuraksi olen viime aikoina sortunut liian usein pahojen poikien tavoille, kuten juopotteluun. Sen on loputtava. Minun on saatava elämäni taas kiiltävimmille raiteille. Minun on terveellistettävä elämääni ja hankittava siihen rikkaampi sisältö.

Minkälaisen muutoksen Viltsu haluat?

Kaiken räjäyttävän muutoksen tietenkin. Haluan, että saan hommia seksin kauppaajana. Voitan lotossa 7 miljoonaa euroa ja löydän naisekseni isorintaisen, hehkeän leidin.

Tosissaan puhuen en mitään niin järisyttävää muutosta elämääni kaipaa. Asioita, joita kaipaan elämääni ovat jokin työpaikka, terveellisemmät elämän tavat, rikkaus sosiaalisiin suhteisiini ja varmaan sitä voisi vakavammin ruveta harkitsemaan myös naisen etsimistä elämääni.

Tarvitsisinhan jonkun valvomaan, että pysyn tavoitteissani. ;)

Se on tietenkin mainiosti ajateltu, mutta mennään vielä noihin työasioihin. Mitä työtä Viltsu olet päättänyt hakea?

Sinähän sen sanoitkin osuvasti. Nyt tarvitaan nimenomaan päätös. Päätös tulevaisuudeni ja etenkin työurani kannalta.

Minulla on tällä hetkellä kahdelta alalta koulutusta. Minulla on niin restonomin eli keittiöpäällikön paprut kuin 2,5 vuoden verran luettuna viestintää. Nyt on aika vakavoitua ja sementoida yhä lujemmin päätös tuon työurani kannalta.

Pärjäisin varmasti hyvin taidoillani, tiedoillani ja asenteellani sekä keittiöalalla että toimittajana. Nyt on aika valita noista se minun juttuni. Ja kyllä se on tuo toimittajan vakanssi, jota lähden entistä enemmän tavoittelemaan.

Niin, olet nyt Viltsu päntännyt viestintää ja journalismia avoimessa yliopistossa maaliskuusta lähtien. Oletko varma, että kyvyilläsi pärjäisit jo toimittajana?

Olen varma. Ja nyt tarvitsen lisää kokemustakin noista toimittajan hommista. Ja sitä myötä edistymistäni toimittajan urallani. Näen tarvitsevani ennen kaikkea rohkeutta ja lisää vain itseluottamusta. Nyt on otettava tiukasti itseään niskastaan kiinni ja oikeasti pistettävä elämänsä järjestykseen.

Nyt on alettava rakentamaan valoisampaa tulevaisuutta. Eikä tämä saa jäädä pelkäksi sanan helinäksi!

Siihen on tietenkin varauduttava, että asiat eivät ihan sormia napsauttamalla tapahdu enkä esimerkiksi saa toimittajan töitä. Mutta muutosta, sitä joka tapauksessa elämääni kaipaan.

Uskotaan hyvyyteen!

Viime aikoina olen paljon pohtinut elämän tarkoitusta ja elämän tärkeimpiä arvoja. Arvoista olen eniten pyöritellyt nupissani käsitteitä inhimillisyys ja ihmisarvo.

Olen päättänyt nyt kuitenkin viimein lopettaa elämän filosofian kanssa pähkäilyn ja tiivistää ajatteluni yhteen ainoaan käsitteeseen, hyvyyteen. Elämän hyvyyteen.

Olen nimittäin tullut siihen lopputulokseen, että tuohon elämän hyvyyteen tämä koko elämisen ydin on hyvä kiteyttää. Ja se on hieno päämäärä jokaiselle elämäänsä kuluttavalle yksilölle.

Mitä se hyvyys sitten on?

Minä liitän hyvyyden käsitteeseen näitä elämän oleellisimpia arvoja. Lähimmäisyyden, ihmisarvon ja inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden ja epäitsekkyyden. Nämä arvot muistaen rakentuu mielestäni hyvä elämä.

Oma kunnia, maine, raha ja materiaalit ovat mielestäni elämässämme toissijaisia arvoja.

Pidän ennen kaikkea hyvänä lähtökohtana elämiselle toisten ihmisten huomioimista, heidän kunnioittamista, oikeudenmukaista kohtelemista ja mahdollista auttamista.

Mielestäni teesi "Kohtele toisia siten kuin toivoisit itseäsi kohtelevan" on mainio perusta elämällemme.

Meidän pitäisi mahdollisen itsekkyyden sijaan huomioida toisemme yhä paremmin. Elämämme on kuitenkin lahja, joka voi päättyä milloin tahansa.

Epäitsekkyyden ohella meidän pitäisi muistaa kuitenkin oman elämämmekin kohdalla tuo sama totuus. Tehdä elämästämme mahdollisimman nautinnollinen niillä resursseilla, mitkä meillä on käytettävissämme. Toiset ihmiset yhä kuitenkin huomioiden.

Hyvä elämä rakentuu mielestäni lisäksi mahdollisimman positiivisesta ajattelusta, tekemisestä ja viestinnästä. Siitä, että huomioisimme sen, että hyvin monesta asiasta ja tekemisestä löytyy positiivisiakin puolia ja toisimme niitä enemmän vain esille sekä sanomisissamme että teoissamme.

Uskon positiivisella ajattelulla saatavan elämästä mahdollisimman hyvän. Ajattelumme on kuitenkin kaiken tekemisemme lähtökohta.

Siihen en kuitenkaan jaksa valitettavasti uskoa, että elämämme maapallolla muuttuisi koskaan täysin ihanteelliseksi, mutta hyvyyteen kannattaa jaksaa uskoa. Ja omalla panoksellamme tehdä toinen toistemme elämästämme hyvää.

Mielen purkaminen tekee hyvää

Noin. Nyt olen sen tehnyt. Avautunut. Purkanut mieltäni pidemmän aikaa askarruttaneet ja huolestuttaneet asiat julki. Voi mummon pikkarit, kun teki hyvää.

Voin suositella tuollaista avautumista kaikille. Se sekä helpottaa omaa oloasi että toivottavasti myötävaikuttaa asioihin, joista olet ollut huolestunut.

Purkautumisesi jälkeen et luultavammin ole murheinesi enää yksin. Olet jakanut ne toistenkin mietittäviksi. Ainakin yrittänyt tehdä siten. Hyvässä lykyssä saat muutoksia aikaan. Asioiden kehittymistä valoisampaan suuntaan.

Pienen ihmisen ei ole tarkoitus olla huolinensa tällä maapallolla yksinään. Mielestäni on parempi kertoa jopa stressiä aiheuttaneet asiat ääneen kuin veivata niitä loputtomiin omassa pääkopassaan tai puhua kyseisistä asioista selän takana.

Asioihin vain kannattaa kunnolla perehtyä ennen kuin niihin menee ottamaan kantaa. Pitää olla kärsivällinen ja pyrkiä olemaan nöyrän realistinen. Siten uskon, että pystyy antamaan mahdollisimman paljon totuutta vastaavaa palautetta.

Ja kritiikki on hyvä antaa järkevästi perustellen ja rauhallisesti. Siten uskon sen menevän paremmin perille.

On hyvä myös muistaa, ettei välttämättä ole aina oikeassa. Maailmasta löytyy toisenlaisiakin näkökulmia, niitä on hyvä kuunnella ja antaa niillekin tilaa. Siten pääset lähemmäksi totuutta.

Nyt olen valmis menemään eteenpäin. Kenties aivoistani löytyy taas kunnolla tilaa muillekin asioille.

Tervetuloa taas monipuolisuus ajatteluuni!

Unohtuuko ihmisarvo?

Minua on ruvennut nyppimään tässä nykyajassa yksi asia. Varsinkin, kun joka paikassa suoritetaan, puhutaan tavoitteista ja siitä, mitä pitää tehdä. Ihmisillä on kova kiire ja rahaa pitää ansaita...

Unohdetaanko tuossa kaiken suorittamisen ja kiirehtimisen keskellä ihmisarvo? Inhimillisyys?

Emmekö me voisi ajatella, että elämämme on jo tarpeeksi arvokas sinällään? Ilman mitään sen ihmeellisempiä suorittamisia ja tavoitteluita.

Voisimme nauttia elämästämme joka päivä, niillä anneilla, jotka Luoja on meille kullekin suonnut. Eritoten viettämällä arvokasta aikaa lähimmäistemme kanssa.

Pitääkö elämässä saavuttaa mitään suurta, jos saa vain jostain rahaa, jolla pitää katon päänsä päällä ja vatsansa kylläisenä?

Eikö sitä suurta ole se elämä jo itsessään? Sen elämän jokainen päivä?

Ja niitä päiviä kukin viettää siten kuin haluaa. Tekemällä samalla elämästään itselleen ja toivottavasti muillekin mahdollisimman nautinollisen.

Unohdetaan kiire, kilpaileminen, päämäärien tavoitteleminen ja jatkuva suorittaminen. Tuodaan tilalle päivittäinen nauttiminen ja toisista ihmisistä aidosti välittäminen.

Kaiken lisäksi, kun se toisten ihmisten kanssa vuorovaikuttaminen on ainakin minun mielestäni samalla sitä nautinnollista tekemistä. Syvällisemmätkin keskustelutuokiot kanssakumppanien kanssa.

Etenkin, jos itse on enemmänkin kuuntelijan roolissa. Ihmisten kuunteleminen on paljon antoisampaa kuin ihmisille puhuminen.

Voi pojat, minusta tulee jonain päivänä joko toimittaja tai psykiatri. =)

Ainakin haluaisin pidemmäksi aikaa luonnon keskelle. Kiireen ja suorittamisen keskeltä luonnon rauhaan. Nykyajan tekniikkavempeleitten keskeltä aroimmille seuduille.

Jos asiat eivät muutu- muutu itse!

Havahduin tänään totuuteen. Olen murehtinut viime aikoina asialla, joka ei oman elämäni kannalta ole edes välttämätön. Herää kysymys, miksi?

En pysty tekemään kyseiselle asialle mitään. Kyseinen asia ei muutu. Ja se asia ei kuitenkaan loppupeleissä vaikuta omaan elämääni. Miksi siis vaivata päänuppiaan tuollaisella asialla?

Mietin asiaa tämän pohdintani jälkeen myös pidemmälle. Syyt asian miettimiseen voivatkin olla toiset ihmiset ja rakkaus. Rakkaus kyseistä asiaa kohtaan.

Lienevätkö nuo asiat silti riittävän painavat kyseisellä asialla stressailuun? Vaikka murehtimisen lopettaminen tuntuisi itselleni jopa itsekkäältä tempulta.

Jos saan omaa, työttömän elämääni hitusen kevyemmäksi lopettamalla kyseisellä asialla pähkäilyn, niin miksen sitä tekisi?

Luulisi elämästäni löytyvän tähdellisempiäkin asioita funtsattavaksi. Nyt valot päälle Ville!

Kaikki ihmisen huolet syntyvät kuitenkin ajattelemisesta. Niin kuin kaikki muutkin ihmisten tekemiset. Kaiken alku ja juuri tapahtuu pääkopassa, ajattelussa.

Luulisi jonkun asian murehtimisen päättäminenkin olevan siten vaivatonta. Etenkin, kun sen asian poistaminen pääkopasta ei romuta koko elämääni.

Muutan ajatteluani, suuntaan aivonystyräni asioihin, jotka oikeasti ovat oleellisia elämäni ja vaikka lähimmäisteni kannalta ja rupean miettimään runsaammin iloisempia, positiivisempia asioita.

Näin voin huomata elämän taipaleeltani löytyvän jatkossa enemmän vihertävää nurmea kuin harmaata sammalta.

Ei elämästä tarvitse tekemällä tehdä itselleen hankalaa. Jos siihen ei oikeasti ole tarvetta.

Ollaan ilolla väärässä!

Miksi me ihmiset suhtaudumme, niin negatiivisesti väärässä olemiseen? Miksi väärässä oleminen on muka huono juttu?

Omassa päässään voi olla helpompi muuttaa käsitystään oikeaksi, mutta miksi väärässä olemisen myöntäminen on vaikeaa julkisesti?

Maine kolhiintuu ja sitä emme kestä?

Miksi maine ja kunnia ovat sitten niin tärkeitä asioita? Eikö oleellisempaa ole kyky oppia uusia asioita, ajattelunsa avartaminen ja mahdollisuus päästä vaikkapa muiden ihmisten näkemysten avulla lähemmäs totuutta?

Muutettaisiin ajatteluamme!

Emme olettaisi, niin paljoa ymmärtävämme asioita vaan himoittaisimme lisää vain ymmärrystä itsellemme.

Nauttisimme väärässä olemisestammekin ja kasvettaisiin sitä myöden viisaammiksi!

Viltsu voitti eilen itsensä: "Tein sen joukkueeni takia"

Viltsu kertoo voittaneensa eilen itsensä. Poika otti perjantaina puhelimensa kouraansa ja pirautti SM-liigan kilpailutoimenjohtajalle Arto I. Järvelälle. Viltsu kertoo pelänneensä soittamista, jonka vuoksi pitääkin itseään voittajana. 

Viltsu, kerrohan lisää tästä itsesi voittamisesta. Miksi muka voitit itsesi?

Olen pieni ihminen ja harvoin soittelen tuon tason tekijöille kuin mitä SM-liigan kurinpitovalvoja Arto I. Järveläkin jo on.

Soittaminen vaati minulta rohkeutta. Minun piti ennen soittamistani puhallella pari kertaa ilmaa ja kerätä henkistä voimaa.

Pystyin sen silti tekemään. Ja puhuinkin Järvelän kanssa puhelimitse jopa 15 minuutin verran.

Voi pojat, ja onnistuinkin ihan hyvin puhelinhaastattelussani. Pidän itseäni voittajana, koska pystyin tekemään jotain noinkin rohkeaa.

Miksi sitten voitit itsesi ja lähdit yrittämään haastattelua Järvelän kanssa?

Lähinnä tein sen joukkueeni, Jatkoaika.comin takia. Lätkäkriitikko Petteri Sihvonen pari viikkoa sitten arvosteli hieman lehteämme omassa blogissaan. Emme hänen mukaansa enää kovin hyvin herätä keskustelua mediana.

Sihvosen antama kritiikki oli ihan aiheellista, mutta en halunnut osoitella toisia sormilla ja odotella, että joku muu alkaa tekemään juttuja, joka herättää keskustelua. Halusin muistaa yksilön vastuun asioista.

Niin kuin muutenkin tässä elämässä. Mielestäni on typerää moittia muita jostain asiasta, johon voi itsekin vaikuttaa omalla panoksellaan. Tai tietenkin muitakin saa kritisoida, mutta se vaatii juuri tätä. Yksilön vastuun huomioimista ja sen vastuun ottamista.

Voin suoraan sanoa, että en tiedä jääkiekosta niin paljoa, että pystyisin kirjoittamaan kolumnin, joka herättää keskustelua valtakunnallisesti. Mutta olen opiskellut journalismia, tiedän keinot joilla voi yrittää sellaista keskustelun herättämistä.

Ja tiedän myös vahvuuteni. Se on haastatteleminen. Pyrin haastattelun keinoin tekemään keskustelua herättävän ja valtakunnallisesti kiinnostavan tarinan.

Nyt tarvittiin julkisuudessa keskustelua herättänyt puheenaihe, arvovaltainen haastateltava ja se, että pystyimme olemaan ensimmäinen media, joka yritti tuota Järvelää haastatella.

Mielestäni onnistuin ihan hyvin tavoitteessani. Artikkelini herätti hieman keskustelua. Tosin enemmän keskustelua saisi jonain päivänä sillä keinolla, että toisi julkisuuteen kiinnostavan aiheen, jota siellä ei vielä ole.

Näkyikö haastattelun pelkääminen mielestäsi jotenkin Järvelän jututtamisessa?

Mielestäni näkyi. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut kyseenalaistaa häntä vielä enemmänkin, mutta olin kuitenkin sen verran peloissani, etten osin edes uskaltanut.

Voidaan siis varmasti todeta, että voitit itsesi. Miten sen luulet sitten hyödyttävän sinua tulevaisuudessa?

Rohkaistuin ihmisenä. Ja koska voitin itseni, niin itseluottamukseni ja itsetuntoni varmasti parantuivat. Nämä asiat auttavat varmasti minua jatkossa. Koska uskalsin tehdä jotain tuollaista, niin varmasti rohkenen tehdä jatkossa muutakin pelottavaa.

Itseluottamus ei vain saa mennä yli, sillä toimittajan hommissa pärjääminen edellyttää nöyryyttä. On kuunneltava, niin kansaa kuin haastateltaviaankin. Mitä kuuliaisempi olet, sen parempi toimittaja olet.

Ja sainhan eilen hyvän syyn juhlia ja hiukan juopotella. =)

Opettelen ajattelemaan positiivisesti!

Vuosi 2012 on vaihtunut vuodeksi 2013. Vasta käynnistynyt vuosi odottaa meitä, kulkijoitaan.

Olemme uuden vuoden kynnyksellä taas yhtä innoissamme kuin menneinäkin vuosina. Pähkäilemme, mitä kaikkea käynnistynyt vuosi tuokaan tullessaan.

Räjäyttääkö se taas onnen tuhansiksi sirpaleiksi? Vai ripotteleeko se taipaleelleen rakkauden makuista siirappia?

Entä mitä muuta vuoteen 2013 tulee sisältymään?

Vasta-alkaneen vuoden kynnyksellä myös me itse, minä ja sinä mietimme varmasti kuinka omalla panoksellamme voimme tehdä vuodesta edeltäjiään paremman?

Lupaamme asioita. Tänä vuonna teen tämän ja tämän asian paremmin. Tai tänä vuonna opettelen tekemään tätä.

Minullakin on jotain jota haluan tänä vuonna oppia tekemään toisin kuin aiempina vuosina. Sen, kun opin tekemään, niin uskon, että siitä tulee olemaan hyötyä myös minua ympäröivilleni ihmisille.

Tämä on positiivinen ajattelu.

Positiivisella ajattelulla tarkoitan ennen kaikkea sitä, miltä se varmaan kuullostaakin. Sitä, että ajattelisin asioista positiivisemmin.

Liki pitäen mikään asia ei ole niin huono, että siitä ei ole revittävissä jotain positiivistavakin ajateltavaa ja sitä myötä sanottavaa.

Positiivisen sanottavan niin kuin tekemisenkin lähtökohta on nimittäin mielemme, ajattelumme.

Tietenkin on hyvä ilmaista tarvittaessa kritiikkiäkin, sillä tällainen positiivinen ajattelu ja viestintä menee muuten herkästi mielistelyksi ja nöyristelyksi. Sekään ei olisi hyväksi.

Luulenkin, että keskeisin taito tässä on kyky ajatella ja ilmaista itseään positiivisesti oikein.

Mielessään ja puheissaan voi pyöritellä niitä negatiivisiakin sanoja, mutta niiden ohessa olisi mainio juttu, jos osaisi huomioida myös asioiden plus-puoletkin. Ja keskittyisi etenkin niihin.

Ihannetapa antaa korjaavaa palautettakin on kuitenkin se, että ensin sanoo jotain positiivista ja sitten sen korjaavan palautteen.

Tiettyyn asiaan kohdistuvan positiivisen ajattelutavan lisäksi posiitivinen ajattelu tarkoittaa mielestäni myös sitä, että uhkatilanteissa ei keskittäisi mieltään niinkään ongelmiin vaan siihen, kuinka ne ongelmat saa ratkottua.

Eli mahdollisuuksiin.

Se on positiivista ajattelua, että totean lopuksi, että olipas hyvä, etten vetänytkään eilen kännejä.

Tänään ei ole krapulaa.