Tehdään elämästä hyvä

Ihmettelen välillä ihmisiä, jotka saavat tehtyä elämästä liian vaikean. Ja ottavat elämän liiankin vakavasti. Tietenkin on olemassa ihmisiä, joille elämä on oikeasti vaikeaa, vaikka sairauksien tai köyhyyden vuoksi, mutta sitten on kyllä olemassa ihmisiäkin, jotka tekemällä tekevät elämästään turhan vaikean.

Oma suositus kaikille on, että alkaisimme ottamaan elämän rennommin. Rupeaisimme tekemään töitä oman onnellisuutemme ja hyvinvointimme eteen. Emme niinkään vertailisi itseämme muihin vaan keskittyisimme tekemään omasta ja lähipiirissä oleviemme ihmisten elämästä hyvää.

Eletään hetki ja päivä kerrallaan ja koitetaan tehdä siitä kyseisestä päivästä mahdollisimman hyvä. Ja koittaisimme keskittyä ennen kaikkea elämämme hyviin puoliin, ei niinkään stressattaisi liikaa niistä huonoista jutuista. Ihan varmasti melkein jokaisen elämästä löytyy paljon hyvääkin.

Ja tänään, kun näitä asioita pohdin, niin satuin törmäämään netissä tällaiseen tekstiin. Tässä tekstissä on filosofi Saarisen ajatuksia just niistä asioista, joita olen itsekin miettinyt viime aikoina.

http://some.lappia.fi/blogs/liikeakatemia/2011/01/21/%E2%80%9Dhiljenna-vauhtia-nauti-elamasta-ota-rennosti-ala-tee-siita-liian-vaikeaa%E2%80%9D/

Olen hyvinkin samaa mieltä Saarisen kanssa. Just näin kandee elää! =)

Tänään minä otan ainakin rennosti. Asuntoni on kyllä pirun sekaisin ja tiskipöytä notkuu likaisista asioista, mutta helkkari notkukoot! Niistä ei kannata tänään välittää. Sotkujen ja tiskien kimppuun pääsee silloinkin, kun joskus taas sattuu huvittamaan.

Mutta nyt on se päivä, kun pittää ottaa rennosti. Tänään, kun alkoi kesälomakin.

Nyt on lauantai. Hyvää lauantaita tämänkin nurkkaukseni lukijoille.

ps. Mä olen huomannut sellaisen asian, että kun olen jo jonkin verran harrastanut kirjoittamista, että suhtautumiseni kirjoittamiseen on muuttunut.

Se on muuttunut siihen suuntaan kuin Claus Andersson on todennut, luovalle ihmiselle tärkeintä ei ole mökille pääsy vaan reitti sinne mökille.

Eli minulle ei kovin paljoa enää merkitse se kirjoitukseni lopputulos vaan sen kunkin tuotoksen luominen. Se, että saa kirjoittaa on iso ja se tärkein juttu.

Ohi on kohta taas

Huomenna minulla on edessäni hiukan ehkä jopa haikea päivä. Edessäni on nimittäin kesätöideni viimeinen työvuoro lomakoti Ilonpisarassa.

Tiedän, ettei työpaikkoihin kannattaisi niin kovasti sitoutua, että työsuhteen päättyminen tuntuisi haikealta. Enkä välttämättä niinkään työpaikkaan ole sitoutunutkaan tai työtehtäviini. Niitä ei välttämättä nyt niin ikävä tule.

Mutta niitä ihmisiä, joiden kanssa olen saanut olla tekemisissä Ilonpisarassa, niin minulla saattaa ikävä tullakin. Parhaimpia juttuja nykyisessä työssäni kun ovat olleet aivan mahtavat duunikaverit. On ilo ja nautinto saada työskennellä sellaisessa työyhteisössä kuin mikä Ilonpisarassa on.

Monesta nykyisestä työkaveristani on tullut minulle tärkeä kaveri tai vähintään tuttavuus. Kyllä näitä ihmisiä kaiketi vähän saa ikävöimään jäädäkin?

No, onneksi voin nähdä työkavereitani työpaikan ulkopuolellakin. Eihän nimittäin kenenkään elämä onneksi ja toivottavasti pääty vaikka työsuhde päättyä saattaakin.

Ja enkä välttämättä huomenna (taaskaan) Ilonpisaraa kokonaan hyvästele. Nykyinen kesätyöpestini päättyy, mutta saatan siellä taas jossain vaiheessa tehdä ekstrausvuoroja.

Entä, mitä sitten kohta päättyvän kesän jälkeen?

Kohta päättyvän kesän jälkeen minun on hyvin todennäköisesti aika vetää lonkkaa kuukauden verran. Olen nimittäin päättänyt pitää syyskuun vapaana, ainakin työelämästä.

Välillä tekee hyvää ihan vain olla ja latailla akkujaan!

Ja sitten on aika ruveta etsimään uusia työhaasteita. Olenhan kohta taas työtön ja töitä olisi jostain löydettävä. Eikä ole järkevää rakennella elämäänsä pelkkien ekstrausvuorojen varaan. Vaan olisi etsittävä jotain pitempiaikaista työtä. Jostain?

Yksi isoimpia haaveitani on se, että saisin asiani elämässäni järjestymään edes siten, että minullakin olisi jonain päivänä "pysyvämmin" työtä. Olisi pitempiaikaisempi työsuhde, eikä tarvitsisi elellä pelkkien tuurausvuorojen varassa.

Tottakai tuurausvuorot ovat tärkeitä. Varsinkin silloin, kun muuta työtä ei ole tarjolla, mutta eläminen on vaan niiden varassa elellessä helkutin epävarmaa.

Siihen on vain varauduttava, että tuollaista pitempiaikaisempaa työpestiä ei tänä päivänä niin vain löydy. Ja siksi onkin tärkeää mahdollisen työttömyydenkin ajan opiskella ja kehittää mahdollisimman paljon itseään. Silloin pätevyydet paiskia töitä kasvavat ja se taas kasvattaa työnsaantimahdollisuutta.

Ja sitten on vain tehtävä töitä. Töitä senkin eteen, että saa töitä. Sinnikkäästi ja uutterasti vain haettava töitä.

Mutta ei näillä asioilla kannata liikaakaan murehtia. Joka päivä pitää elää ja nauttia elämästä. Elämä on kuitenkin ennen kaikkea elämistä varten annettu.

Ja huomenna töihin lähtiessäni otan mukaani tänään leipomosta ostamani parit pullapitkot ja vien ne työpaikalleni. Kiitokseksi menneestä kesästä.  

Lauantaina ajattelin puolestaan riipaista kännit. Alkaahan silloin "kesä"lomani.

Ei itketä lauantaina...

Väsymys. Siinä sana, joka varmasti kuvaa tämän hetkistä olotilaani parhaiten. Takana on nimittäin neljän aamuvuoron putki töissä ja samalla neljä pirun aikaista herätystä.

Olen keskiviikosta alkaen joutunut heräämään tähän päivään asti viimeistään kuudelta. Eli jo kukon laulun aikaan. Herätyskelloni on ollut silloin soimassa. Että olen ehtinyt töihin.

Olen tehnyt keskiviikosta tähän päivään asti töissä työvuoroja alkaen aamuseitsemältä ja loppuen iltapäivällä yhdeltä. Kovin pitkiä tekemäni työvuorot eivät ole olleet, mutta heräämään olen aamuisin joutunut jo jumalattoman aikaisin.

Kuudelta, niin kuin jo kerroinkin. Tosin tänään heräsin jo ennen kuin herätyskelloni edes soi. Kellon viisareiden osoittaessa aikaa 5.30.

Heräsin kesken ihanan unen. HPK-legenda Jyrki Louhi oli läpiajosta viimeistellyt Suomen kolmannen maalin Ruotsia vastaan MM-finaalissa ja vienyt Suomen jo 3-1-johtoon. Olin seuraamassa tuota finaalia vanhempieni kanssa asuntovaunussa ja Louhen maalin jälkeen oli seurannut jumalaton huuto ja mekastus. Siihen varmasti heräsinkin.

Heräsin tänään siis noin kello 5.30. Ja nyt olen aikas väsynyt. Onhan takana aikainen aamuherätys ja muutaman tunnin duunirutistus. Sekä näiden lisäksi myös muutama muukin aikainen aamuherätys ja muutama muukin muutaman tunnin duunirutistus.

Väsynyt olen. Mutta toisaalta sillä ei enää ole kovin suurta merkitystä. Huomenna minulla on nimittäin taas vapaapäivä. Voin pyhittää sunnuntaini levolle. Niin kuin kai kuuluukin.
  
Voin levähtää ja kerätä voimia. Eli eiköhän se väsymys ole taas kohta kuitattu pois. Ja kohta suonissani pulppuaa jälleen virtaa.

No, ne on kuitenkin vasta huomisen päivän juttuja ne. Tänään minulla on loppupäivä ja ilta vapaata. Sinkkumies, lauantai ja aikataulussa vapaata. Siinähän sitä lienee hyvä yhdistelmä. Sitten kun vain keksisi mukavaa tekemistä itselleen.

Kohta menen ainakin saunomaan. Minulla on tässä kerrostalossa varattuna saunavuoro aina lauantaisin aikavälillä 15.00-16.00.

Saunominen on mielekästä puuhaa. Voi istahtaa kuuman saunan ylimmälle lauteelle, heittää vettä kiukaalle ja rentoutua. Tämän kerrostalosaunan kiuas antaa vain kyllä pirun äkäisiä löylyjä, mutta pitänee heitellä vettä varovaisesti.

Ja mukaan tietenkin saunajuomista.

Juomakseni käyn kohta Siwasta, tai Ärrältä? ostamassa pari tölkkiä Pepsi maxia. Joskus juon saunassa kyllä ihan oluttakin, mutta tällä kertaa taidan valita hieman terveellisemmän vaihtoehdon saunajuomakseni. Sitten vain saunakamppakamppeet kassiin ja saunaan!

Ja sitten se loppuilta...

Illalla voisi sitten käydä nauttimassa pari olutta jonkun ravintolan terassilla. Sen verran houkutteleva keli kuitenkin ulkona. Vielä. Pitää nauttia näistä melko kesäisistä keleistä nyt, kun niitä vielä on tarjolla.

Siinä sitä on lauantaiohjelmaa. Ja te muut, viettäkäähän tekin lystikäs lauantai!

Vaikka tämän kappaleen tahdissa: Ei itketä lauantaina!

Miltei jäädyin

Verkkarit ja t-paita asuyhdistelmä ei sittenkään ollut paras pukuvalinta aamuiselle työmatkalleni. Ennätin jo tämän muutaman kilometrin pituisella työmatkallani panemaan merkille.

Ulkona, kun oli lämmintä vain noin +5 astetta ja minä hullu pyöräilin pelkästään t-paitasillani siinä kelissä töihin. Onnekseni töihini ei ole matkaa kuin noin 3,5 kilometriä, mutta kyllä senkin matkan varrella ehdin melkein jo jäätymään.

Enhän minä vielä töihin mennessäni tiennyt paljonko ulkona on lämmintä. Mutta ihmettelin hiukan ulkoilman pirullista kylmyyttä.

Töihin päästessäni yksi työkavereistani sitten kysyi naurahtaen minulta, että et kai palellut? Vastasin, että ”vähän”. Työkaverini kertoi kuinka kylmä ulkona oli ja minä painelin sisälle. Ihoni värissessä kananlihalla.

No, ennätin minä sitten työpäiväni aikana sulamaankin. Mutta toivottavasti jälkioireena ei tule flunssaa.

Vittu, saatana, perkele! Kuinka idiootti voin olla.

Tämä on sen tulosta, kun A) asun kahdeksan kerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Parvekkeellani on kyllä lämpötilamittari, mutta senkään ilmoittamaan lukemaan ei paljoa voi luottaa. Mittari, kun on niin korkealla.

Ja B) enhän minä sivistymätön moukka lainkaan seuraa säätiedotuksia. Ja siten voi etenkin aamuisin töihin mennessä tulla näitä tilanteita, kun pukeudun aivan liian vähiin tamineisiin.

No, kenties kannattaisi ruveta niitä sääohjelmiakin seuraamaan. Kenties sain tämän oppini kantapääni kautta.

Syksyn värinää...

Syksyhän se on kieltämättä tulossa. Sellaiset merkithän ilmassa nyt alkavat tietenkin olemaan, kun ulkonakin voi olla jo noin kylmä.

Eikä siinä mitään, syksy on mielestäni kaunis vuodenaika. Ainakin, jos nyt ei ihan kurasäitä ole tiedossa.

Luonto näyttää syksyisinkin niin kauniilta. Puissa on kauniit väritykset ja aurinko paistaa kyllä, mutta siinä on mukana syksyn viimaa. Se ei enää lämmitä niin kovasti kuin kesäaurinko.

Kaunista aikaa on syksykin. Ja syksyn hienoutta lisää se, että suosikki tv-sarjat palaavat kesätauolta. Ja jääkiekon SM-liiga käynnistyy hiljalleen. Ilmestyy ohjelmistoon taas kiinnostavaa seurattavaa. Kesällä, kun niin moni juttu on liki pitäen kokonaan tauolla.

Ja toisaalta, olen alkanut ajattelemaan niinkin, että ei elämästä nauttiminen ole niinkään vuodenajasta kiinni vaan ennen kaikkea omasta asenteestaan ja tietenkin hyvinvoinnistaankin.


Kyllä sitä voi aina joka vuodenajan keskelle keksiä kivaa puuhaa. Tarvittaessa.

Pistän kohta hölkäksi

Arvostan mielestäni oikeanlaista asennetta työntekoon. Mielestäni hyvä ja oikea asenne työntekoon on sellainen, että pyrkii olemaan ahkera, vastuullinen ja luotettava, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Raja se tulee nimittäin näissäkin, kuten ahkeruudessakin vastaan.

Liian kiltti työntekijä ei kannata olla. On hyvä kantaa itsekin huolta omista oikeuksistaan ja työhyvinvoinnistaan. On hyvä ymmärtää se, että työllä ei kannata sitten kuitenkaan itseään liikaakaan rasittaa. Hengestään pääsee kyllä helpomminkin.

Jos vain mahdollista, on hyvä myös välillä säästellä itseään. Ettei sitten eläkeelle päästyään ole aivan sippi.

Tykkään sellaisista (-kin) työkavereistani, jotka ovat nämä samat asiat ymmärtäneet. Se on ihmisen oma onni. Onni ja autuus.

Se, mihin minäkin olen nyt tässä kesällä ruvennut enemmän panostamaan on se, että elämäni ei olisi vain pelkkää suorittamista. Tekoja toistensa perään. Vaan aikaa jäisi oikeasti myös elämästä nauttimiselle.

Olen koittanut karsia itsestäni pois liiallista kiltteyttä. Ja koittanut opetella tiedostamaan omat rajani. Mitä jaksan oikeasti tehdä?

Ja mitä en mahdollisesti jaksa, niin sitä en tee. Jos on vain mahdollista tällainen asia jättää tekemättä.

Ja tärkeä asia on myös oivaltaa, että niin työhyvinvointiinsa kuin muuhunkin hyvinvointiinsa voi itsekin vaikuttaa.

Siihen muuhun hyvinvointiini koitan muuten tänään alkaa vaikuttamaan taas juoksemisella. Tai voiko juoksemistani niinkään juoksemiseksi kutsua, mutta ainakin hölkkäämisellä.

Vakaa aikomukseni on aloittaa tänään taas hölkkäämisharrastukseni. Olen joskus taannoin ollut innokaskin hölkkääjä, mutta harrastukseni on nyt muutaman viime kuukauden aikana jäänyt. En tiedä miksi. En kai ole vain saanut tarpeeksi irti itsestäni ja tilalle on tullut pyöräily.

Kyllähän pyöräilykin toki on hyvä harrastus ja kuntoonsa silläkin saa ylläpidettyä, mutta jostain kumman syystä minua on alkanut pyöräileminen kyllästyttämään. Sitä on kai kesän aikana fillaroinut niin paljon, että nyt tuo harrastus jo hieman välillä tympäisee. Pakko kokeilla jotain muuta.

Ja tuota jotain muuta on nyt sitten tuo hölkkääminen. Nappaan itseäni niskasta kiinni ja ryhdyn hölkkäämään pitkin poikin noilla Hämeenlinnan kaduilla.

Hölkkääminen on kyllä myös kiva liikuntamuoto. Siinä saa puristettua itsensä ihan ”äärirajoilleen” ja silloin, kun on niillä ”äärirajoillaan”, hiki virtaa ja hengitystä kovasti puuskuttaa, niin siitä fiiliksestä ei voi kuin nauttia.

Että elämästä nauttimiseksi se hölkkääminenkin sitten lopun viimein kääntyy. I hope so...

Joka tapauksessa, pistän kohta Iphonen huutamaan korvilleni kuullokkeideni avulla ja pinkaisen hölkkälenkille...

Muuten... Yksi kiva liikuntamuoto olisi kyllä näin kesällä ollut uiminenkin. Mutta meikäläinen ui hassun vähän tänä suvena. En tiedä miksi? Ennen olen ollut melkoinen vesipeto ja suorastaan rakastanut uimista, mutta tänä kesänä uin vain Rauman reissullani.

No, ehkä sitä saa vaikka mennyksi jonain kertana jonnekin uimahalliin tai kylpylään. Hakemaan laihaa lohtua uimisvajeeseensa.


Eihän uimahallissa uiminen tietenkään järvivedessä uimista voita, mutta onhan sekin jo jotain.

Mitäs sitä seuraavaksi tekis?

Siinäpähän se mennä jolkotti. Tämänkin kertainen työpäivä. Kuusi tuntia kiduin duunissa, kunnes sain tarpeekseni. Oli ihan mukavan pituinen ja sisältöinen työpäivä. Ei siinä mitään. Mielummin noita hommia teki kuin selkäänsä olisi ottanut.

Ja eipä ole näitä työvuoroja enää minulla muuten montaa ole jäljellä tästä nykyisestä kesätyöpestistäni. Kesätyöpestini nimittäin päättyy elokuun lopussa. Sitten pitäisi keksiä taas jotain muuta. Jotain muita työkuvioita.

Syyskuun alusta alkaen olen nimittäin taas työtön. Ihmisyksilö vailla työtä. Kelan ja työkkärin suurtyöllistäjä.

Siwan ikkunalaudalla istuja ja pussikaljan lipittäjä... Ei ku?

Tietenkin tulevaisuuteni on alkanut minua mietityttämään. Melkein joka päivä, kun saat lukea ja kuunnella uutisia siitä, kuinka joku lafka on pistänyt taas väkeä pellolle.

Ei niistä uutisista muodostu kovin lupaavia odotuksia minulle itsellenikään. Työn saannin suhteen. Miten voisin löytää töitä nykyisiltä työmarkkinoilta?

Ensinnäkin. Olen kyllästynyt stressaamaan. Ja alkanut kulkemaan askel kerrallaan. Elämään hetkessä. Tietenkin mahdollisia työkuvioita voi jo nyt katsella ja työhakemuksia lähetellä, mutta ei liian kanssa.

Nyt asiani ovat reilassa ja se riittää. Nyt nautitaan tästä hetkestä ja sitten, kun ollaan työttöminä, niin koitetaan ratkaista se ongelma jollain tapaa.

Ja ongelma? Onko lyhyt pätkä työttömyyttä edes ongelma? Jos työttömyys pitkittyy, niin sitten sitä voi kutsua ongelmaksi. Mutta lyhyt pätkä työttömyyttä voi olla myös mahdollisuus.

Yhteiskuntamme on vain niin helkutin suorituskeskeinen nykyään, että jo sana työttömyys nostaa yksinään niskakarvat pystyyn. Siis hetkinen, joku voi tänä päivänä olla työtön? Ihminen, joka ei tee mitään. Kuinka joku voi olla tekemättä mitään?

Sanonpahan vain, että aina tarvitse tehdäkään mitään. Välillä voi olla suorittamattakin. Ihan tänä päivänäkin.

Mutta tietenkin työ on tärkeää. Mutta en näkisi lyhyttä työttömyyttä heti kuitenkaan ongelmana. Se voi tosiaan olla myös mahdollisuus. Silloin voi panostaa opiskeluun, itsensä kehittämiseen, hyvinvointiinsa, liikkumiseen ja vaikka matkusteluun. Siis jos säästöpossu on läski.

Ei työ ole kai koko elämä?

Ja näen ainakin vielä oman tilanteeni ihan valoisana. Minulla on kuitenkin pätevyydet etsiä kahdelta alalta töitä. Niin keittiöalalta kuin kirjoittamisalaltakin. Ja toisaalta voin tarpeen vaatiessa tehdä muidenkin alojen hommia.

Ja onko edes töitä tehtävä, jos keksii muun tavan hommata rahaa itselleen elämistä varten? Kuten no, vaikkapa rattopojan hommat?

Ja mikäli saan vain muuttoasiat järjestymään, niin minulla olisi mahdollisuus muuttaa työn perässä muuallekin. Ei siis tarvitsi hakea töitä pelkästään Hämeenlinnan seudulta. Sekin entisestään vain lisää työnsaantimahdollisuutta.

Lähtisin hakemaan hiukan erilaista perspektiiviä toiselta paikkakunnalta. Kuten vaikka Nakkilasta? Tai Sodankylästä?

Ja yksi mahdollisuuteni, jota olen ruvennut yhä enenevässä määrin miettimään, on itse itseni työllistäminen. Yrittäminen on kuitenkin aina ollut juttu, mikä on minua kiinnostanut.

Voisin kerätä rohkeutta ja alkaa yrittäjäksi joko matkailu-tai ravintola-alalla tai sitten kirjoittamisalalla. Pistäisin oman lehden pystyyn? Tai en välttämättä sitä, mutta ryhtyisin kirjoittamaan omaa kirjaa?

Oman lehden pyörittäminen voisi harrastemielessä olla ihan jees, mutta palkkatyönä liian iso ruljanssi. Mutta freelance-toimittajan hommat voivat toki tulla kysymykseen.

Onhan näitä. Mahdollisuuksia saada itsensä työllistettyä. Mutta tärkeää on niin minun kuin muidenkin antaa aikaa muullekin täällä maapallolla kuin työlle ja suorittamiselle. Kuten elämästä nauttimiselle ja intohimoisten juttujen harrastamiselle.

Näen nykyään niin, että elämämme pitää olla ennemminkin nauttimista kuin suorittamista.


Summasummarum. Pitää olla aktiivinen, positiivinen ja itseensä luottava, niin eiköhän ne asiat aina jollain tavalla lutviinnu.

Eikä pidä liikaa murehtia. Henki lähtee kyllä helpomminkin.

Lätkä alkoi

No niin. Jääkiekkokausi on nyt sitten avattu. Viikonvaihteessa täällä Hämeenlinnassa kiekkoiltiin kolmepäiväinen harjoitteluturnaus. Ja tuosta turnauksesta alkoi samalla myös HPK:n kiekkokausi.

Turnausta lätkittiin torstaina, perjantaina ja lauantaina ja kaikkina noina päivinä myös Kerholla oli matsit. HPK pelasi Sibiriä, Pelicansia ja SKA:ta vastaan ja olin paikan päällä Rinkelinmäellä katselemassa kaikki nuo ottelut.


Ja sen lisäksi, että olin paikalla katselemassa nuo lätkäpelit niin kirjoitin Jatkoaika.com-nimiseen verkkolehteen myös peliraportit Pelicans- ja SKA-kamppailuista. Pelicans-matsissa minulla oli hallilla mukana peräti kannettava tietokone.


Sen avulla oli raportti helppo naputella. Pystyi aina erätauoilla kirjoittamaan yhden erän tapahtumat valmiiksi raporttiin. Ekalla erätauolla ekan erän tapahtumat ja tokalla tokan. Toisen erätauon jälkeen raportti olikin sitten jo liki valmis.


Pelin jälkeen ei tarvinnut enää kuin kirjoittaa lyhyt ”alustus” raporttiin ja loppuun vielä se, mitä kolmoserässä tapahtui. Ja raportin sai täten nopeasti valmiiksi ja julkaisukuntoiseksi lehteen.


Tykkään tuosta raportointitavasta. Siis siitä, että erätauoilla aina kirjoittelee raporttia valmiiksi. Silloin yhdellä kerralla ei tarvitse kirjoittaa niin pitkää aikaa vaan raporttia voi kirjoitella lyhyissä pätkissä, erätauoilla.


Ja onhan täten tekemistä myös erätauoillekin. Ei tarvitse vain kynsiään pureskella. Ja, ja, ja... Saahan raportinkin tuolla tavalla nopeasti valmiiksi ja se tietenkin on silloin lukijoidenkin etu. Käytin tuota tapaa kevään MM-kisoissakin, kun rapsasin silloin Suomen MM-pelit Jatkoaikaan.


Ja tätä tapaa minun piti käyttää lauantaina SKA-pelissäkin, mutta kannettava tietokoneeni simahti perkele just silloin, kun minun piti lähteä hallille ja ottaa tietsikkani mukaani. Enpäs silloin siis pystynytkään ottaa läppäriä hallille vaan sen sijaan jouduin ottamaan mukaani perinteiset muistiinpanovälineet, kynän ja lehtiön.


Niillä sitten kirjoittelin muistiinpanoja pelistä. Ja jouduin vasta kotonani kirjoittelemaan koko SKA-pelin raportin ”putkessa” valmiiksi. Ottelun jälkeen, hallilta kotiuduttuani.


Tämä oli ainakin siinä mielessä huono homma, että kun raportin joutuu kirjoittamaan yhdessä putkessa, niin silloin sen kirjoittaminen vie kerralla aikaa reilusti enemmän kuin mitä silloin kun sitä kirjoittelee lyhyissä pätkissä ja tämä saattaa välillä sitten näkyä siinä, että kirjoittaminen rupeaa takkuamaan kirjoittamisen loppuvaiheessa. Rupeaa tökkimään. Ei jaksa enää...


No, se siitä rapsaamisesta. Olen ihan tyytyväinen kuitenkin molempien raportoimieni pelien raportteihin, vaikka SKA-pelin raporttiin etenkin jäikin vielä petrattavaa. Mutta se on just hyvä, että tuotoksiensa jälkeen jää sellainen fiilis, että ”tuon olis voinut tehdä paremmin” tai ”tuota vielä ens kerralla fiksaan”...


Tuollainen fiilis vie eteenpäin ja lisää tahtoa kehittyä. Ja mulle jää aika usein tuollainen kutina pääkoppaan, kun olen jonkun tuotokseni saanut valmiiksi. Harvoin olen täysin tyytyväinen mihinkään.


Hieman koville kyllä jouduin rapsaamishommieni ja päivätöideni kanssa. Nukkumaanmenot, kun venyivät perjantaina ja lauantaina yhteentoista- kahteentoista. Kenties meni jopa pitempään kun sain unen päästä kiinni. Ja seuraavina aamuina oli herättävä heti jo aikaisin aamusta töihin. Eli en kovin montaa tuntia ehtinyt nukkua tuossa viikonloppuöinä.


Mutta nyt sain onnekseni kuitattua nuokin univelat viime yönä pois. Nukuin nimittäin viime yönä aikas pitkät unet. Tänään, kun minulla on nimittäin vapaapäivä, niin pystyi nukkumaan niin pitkään kuin nukutti. Ja vapaapäivä mulla on vielä huomennakin.


Just tuo iltojen venyminen yömyöhälle ja seuraavana aamuna herääminen jo kukonlaulun aikaan töihin on aiheuttanut jo tässä parin viime kauden ajan välillä tuskaa. Sitä kun on parin viime kiekkokauden aikana välillä kirjoitellut tekstejä HPK:n kotipeleistä ainakin IS:ään, monesti myös Jatkoaikaan, niin sen myötä nukkumaan meneminen on venynyt monena iltana päälle kahdentoista.


Yöunet ovat jääneet aika lyhyiksi monena yönä lätkäiltojen jälkeen. Tässä parin viime kauden aikana.


No, ens kaudella tuohon tulee muutos. En nimittäin jostain syystä saa jatkaa IS:ssä apupojan hommissa. En tiedä miksi, olinko vain lapanen niissä hommissa vai olisiko niihin pitänyt hakea erikseen kesällä?


Joka tapauksessa, ne hommat ovat nyt minun osaltani ohitse. Toisaalta se on huono homma, sillä niistä sai kuitenkin ihan mukavaa lisätuloa ja olihan se IS-rapsaaminen myös mukavaa ja kiinnostavaa puuhaa.


Toisaalta taas IS-hommienkin loppuminen on hyvä juttu. Nyt mulla ei ole enää mitään, mikä sinänsä sitoisi mut jäämään niinkin pitkäksi ajaksi kuin yhden jääkiekkokauden ajaksi, tänne Hämeenlinnan seudulle.


Tietenkin läheiseni ja tuttavani asuvat täällä, mutta heihin voin tarvittaessa olla yhteydessä muualtakin Suomesta ja voin tulla aina täällä Hämeenlinnan seudulla käymään.


Ja sitten kun mulla ei ole mitään mikä sitoisi mut jäämään Hämeenlinnan seudulle, niin sehän tarkoittaa sitä, että voin tarvittaessa muuttaa työn perässä muualle Suomeen. Jos saa vain muuttoasiat järjestymään. Se lisännee työnsaantimahdollisuutta.


Ja voinhan välillä käydä katselemassa HPK:n pelejä alkavalla kaudella ihan normikatsomossa. Ei tarvitse mennä aina pressikatsomoon. Olen nimittäin ruvennut kaipaamaan tuonne normikatsomoon pääsemistä tässä parin viime kauden aikana kun en ole sinne voinut töideni takia mennä. Onhan siellä normikatsomossa kuitenkin se tunnelma ja tykkään siitä tunnelmasta.


No, se siitä lätkästä! Nyt taidan pistää aamukahvin porisemaan ja alkaa viettämään vapaapäivääni.

ps. Tässä pitää kohta ruveta viemään opintojaankin taas eteenpäin. Mulla on vielä niitäkin kursseja kaksi suorittamatta. Eli tekemistä riittää silläkin saralla.

Kirjoittamalla taituriksi

Kirjoittaminen on minulle tärkeä harrastus. Se lienee sittenkin isoin intohimoni ja haaveenani on saada jonain päivänä jotain kirjoitusalan töitä. Ja niitä alan nyt itse asiassa syksyllä hakemaankin, kun joudun ja kenties jopa pääsen taas työttömäksi.

Luulen, että kirjoittamaan voi oppia melko moni ihminen täällä maailmassa. Kirjoittamaan oppiminen vaatii, niin kuin mikä muukin taito, sinnikästä harjoittelua ja työtä. Kirjoittamaan oppii ennen kaikkea kirjoittamalla. Ja toki myös lukemalla ja vaikka erilaisia kirjoitusoppaitakin pänttäämällä.

Ei kirjoitustaito ole vain kyky, joka tupsahtaa suoraan syliin Luojan lahjana. Tietenkin lahjakkuus on tärkeä asia, mutta jos haluaa oppia kirjoittamaan hyvin, niin haluan uskoa, että se on mahdollista monelta ihmiseltä. Kirjoittamaan voi oppia kun tekee uutterasti hommia sen eteen.

Ja haluan painottaa ennen kaikkea työn teon ja treenaamisen merkitystä. Ja sitä kuinka isosta työmäärästä puhutaan. Joku vielä minuakin osaavampi jätkä on todennut, että on kirjoitettava joka päivä oppiakseen hyväksi kirjoittajaksi.

Ja kynnystä kirjoittamiseen ei saa mennä ainakaan alussa asettamaan liian korkealle. Vaan mielummin kirjoittaa siitä asiasta, joka vain päässä pyörii. Silloin tulee herkemmin kirjoitettua. Ja kirjoittamisesta tulee vähän kuin tapa.

Sitä tulee vain kirjoitettua päivästä toiseen. Ilman että se menee edes pakonomaiseksi harjoitteluksi. Päinvastoin, harjoittelu pysyy mielekkäänä, kun ei vaadi itseltään liikoja. Ja samalla saat huomata iloksesi kehittyväsi koko ajan kirjoittajana.

Tärkeää lienee kirjoittamaan opettelussa se, että ei ainakaan alussa vaadi tosiaan itseltään liikoja. Sen kuin vain kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Siitä sitä sitten lähtee kehittymään. Ja toinen tärkeä juttu on se, että ei kannata koskaan mennä luulemaan itsestään liikoja.

Vaan kannattaa pitää asenteensa mahdollisimman nöyränä. Aina on opittavaa ja mahdollista mennä eteenpäin. Minullakin on vielä helvetisti kehittämisen varaa kirjoittajana.

Ja sitten siinä käy ilokseen vielä niinkin, että intohimo kirjoittamista kohtaan vain koko ajan kasvaa. Sitä mukaan, mitä paremmin oppii kirjoittamaan.

Ja tämä blogini...

Viltsun nurkkaus on ollut minulle ennen kaikkea harjoittelualusta. Tännehän olen varsinkin keväästä alkaen ruvennut sylkemään tekstiä noin kerran päivässä-tahdissa. Tai siihen olen ainakin pyrkinyt. Aktiivinen kirjoittaminen kun on tosiaan tie lahjakkaaksi kirjoittajaksi.

Mutta nyt kun olen oppinut jo hieman paremmin kirjoittamaan, niin otan seuraavan askeleen ja alan hieman panostamaan myös siihen, mitä ja mistä tänne blogiini kirjoittelen. Ne tekstit, jotka ovat siinä rajoilla, että sopivatko blogiini vai ennemminkin vain omaan päiväkirjaani, niin pistän sinne päiväkirjaani...

Harjoittelemisiin...



  

Se on sikolätti!

Kauhistuksen kanahäkki. Näillä sanoilla voi asuntoani tällä hetkellä kuvailla. Siis, asunnossanihan vallitsee suorastaan täysi kaaos!

Pienen asunnon ongelma on kaiketi siinä, että se sotkeentuu herkästi. Kun tavaroita, astioita ja tyhjiä oluttölkkejä on hiemankin ympäri, ämpäri asuntoa niin johan näyttää siltä kuin venäläiset olisivat tehneet hyökkäyksen asuntooni!

Tai sitten patalaiskan, sinkkumiehen on helppo vedota asuntonsa pieneen kokoon. Sen sijaan, että tunnustaisi suoraan olevansa huono pitämään paikat järjestyksessä.

Koskakohan olen viimeksi tiskannut? Tai edes kerännyt kaikki likaiset astiat keittiön tiskipöydälle? Sen sijaan, että niitä on nyt ympäri kämppääni.

Entä vienyt vanhat sanomalehdet paperinkeräykseen? Kuinka herkästi nuokin aviisit kerääntyvät pitkin poikin asuntooni? Ja vielä kun noita hemmetin ilmaisjakelulehtiäkin tulee alvariinsa.

Oitis kun noita lehtiäkin vähän kerääntyy pikkuruiseen asuntooni, niin johan näyttää siltä, että ne ovat täyttäneet koko murjuni!

Sekaista! Sotkuista! Likaista! Tältä asunnossani tällä hetkellä näyttää.

Huomenna alkavien vapaideni aikana minun on kai pysyteltävä kotonani ja siivottava jälleen asuntoni kuntoon. Nyt tästä ikävältä velvollisuudelta ei voi enää välttyä.

Tai jos voi, niin se varmaan tarkoittaisi muuttamista toiseen asuntoon ja nykyisten tavaroiden heittelemistä parvekkeelta alas ja suoraan jätekuljetuslavalle. Sillähän siitä sotkusta pääsisi.

Ja minun kannattaa varmaan "kehittää" asuntoani eteenpäin. Miten olisi jokin keräysteline lehdille ja muille papereille? Ettei niitä kerääntyisi pitkin asuntoani?

Ja sen ottaminen tavaksi, että vie kaikki astiat ainakin tiskipöydälle heti käytön jälkeen. Vaikka niitä ei heti sitten tiskaisikaan.

Jotain on tehtävä. Sillä ei tääkään hyvältä näytä:

Yötyö voi välistä olla tappelua

Nukkuminen yövuorojen aikana on välillä melkoista tappelua. Toisinaan sitä saa lähes erinomaisesti nukuttua päivisin ja toisinaan taas huonosti. Unen määrä voi ailahdella myös hyvinkin äkisti. Niin kuin näiden nyt puurtamieni kolmen yövuoron aikana.

Eilen sain ensimmäisen yövuoroni jälkeen nukuttua jopa seitsemän tuntia, mutta tänään, toisen yövuoroni jälkeen en ole ponnisteluistani huolimatta koisannut vasta kuin vaivaiset 3 tuntia. Niin kuin jo totesin, joskus nukkuminen päivällä on vain melkoista tappelua.

Vaikka sitä väsyttäisikin, yrittäisi saada unen päästä kiinni ja tahtoisi saada enemmän nukuttua, niin ei sitä vain saa nukutuksi vaan makaaminen sängyssä on lähinnä vain "väkisin makaamista". Ja sitä haluaa nousta ylös jopa sängystä, niin kuin äsken tein.

No... Jos jotain hyvää hakee, niin onhan tässä onneksi vielä aikaa nukkua pari tuntia ennen yövuoroni alkamista. Ja pian alkava yövuoroni on kolmas ja viimeinen yövuoro tästä tämän hetkisestä yötyöputkesta.

Sitä saa ammennettua lisävoimaa kummasti siitä, kun voi ajatella, että tähän vuoroon tämä yötyöpuurtaminen taas päättyy. Ja seuraavista yötyövuoroista ei ole itse asiassa enää edes tietoa. Sillä minulla on jäljellä kesätöitäni enää yhden kolme viikkoisen työvuorolistan verran ja tuossa listassa ei ole enää merkittynä yövuoroja minulle.

Mutta onhan tämä huonosti nukkuminen... Suoraan sanottuna paska homma. Valvominen yövuorossa kun on sitten taas vähillä unilla myös rutkasti vaikeampaa. Mutta minkäs teet. Tällaista tämä yötyöskentely voi välistä olla.

No, tsemppiä! Sitä kaivataan. Ja jälleen kerran myös, positiivista asennetta. Niillähän sitä mennään vaikka läpi sen harmaan kiven.

Ja onhan sitä muitakin keinoja, joilla voi yöllä koittaa itseään piristää. Kuten kahvin lipittäminen ja taukojen pitäminen raittiissa ulkoilmassa. Sekä myös se, että koittaa pitää itsensä jos ei jatkuvasti, niin ainakin hyvin usein liikkeessä ja työn touhussa.

Ja voihan sitä kömpiä takaisin sänkyynsäkin ja toivoa, että Nukkumatti tulisi vielä heittelemään unihiekkaa silmilleni.


 
  

Jean S. yllätti

Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Näin se tällä hetkellä menee.

Olin eilen Jean S:än keikalla Hämeenlinnassa. Yhtye oli esiintymässä Hämeenlinnan Elomessujen Eloteltalla. Menin tuonne keikalle aika epäluuloisella asenteella. Lähinnä vain kiinnostuksesta katsomaan millainen meininki keikalla ja messuilla on.

Ilokseni kuitenkin yllätyin. Jean S veti keikkansa mainiosti ja etenkin mukavalla temmolla. Keikalla todella viihtyi ja tanssijalkaakin vipatti kuin itsestään. Jäi kyllä loistava fiilis tuosta keikasta. Kaiken kaikkiaan.

En olisi uskonut, että tuolla keikalla voisi olla noinkin huikea tunnelma. Tykkäsin. Eikä pääsylippukaan maksanut kuin vaivaiset 10 euroa.

Keikan ohessa tuli myös juotua toki alkoholia ja herkuteltua letuilla, hillolla ja kermavaahdolla sekä paistetuilla muikuilla. Näitä herkkuja sai ostettua keikkateltan vieressä olleesta myyntikojusta. Ja nämä tuotteet olivat kyllä myös makoisia. Nami!

Etenkin paistetut muikut ja silakat ovat suuria herkkujani. Ostan niitä usein silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Keikan jälkeen iltaa tuli sitten jatkettua parissa baarissa. Kolmen aikaan aamuyöllä lähdin Hämeenlinnan keskustasta vasta kotiini. Taksilla. Ilta oli kiva ja hauska.

Mutta nyt paluu arkeen ja todellisuuteen. Olen nimittäin päättänyt taas ruveta vähentämään alkoholin käyttöäni. En välttämättä lopeta juomista kokonaan, mutta koitan muuttaa suhtautumistani alkoholiin. Aina ei tarvitse vetää kännejä vaan välillä voi ottaa iisimminkin.

Ja olen viime aikoina viettänyt paljon aikaani myös eri ravintoloissa ja baareissa. Tällaistakin tapaa on vähennettävä etten kaikkia rahojani törsää ihan tuosta vain. Ja alan nauttimaan elämästäni taas muilla keinoin. Mieluusti ilmaisin keinoin.

Niin kuin äsken. Vietin pari tuntia aikaa siskoni lasten Vilman ja Veikon kanssa. Ja toinen asia jota on hieno harrastaa on luonto. Olen viime aikoina ruvennut arvostamaan luontoa ja sen kauneutta yhä vain enemmän. Haluan nykyään liikkua enemmän luonnossa ja ihailla maisemia.

Ja työpaikkani, lomakoti Ilonpisarahan sijaitsee myös upealla paikalla. Aivan järven rannassa. Duunissanikin pääsen siis ihailemaan luontoa. Vaikka jo nyt tänään alkavien yövuorojeni aikana.

Työpaikkani parvekkeelta avautuu hieno järvimaisema. Joka on kaunista katseltavaa esimerkiksi aamuyön tunneilla.

Maailma on kaunis ja hauska paikka. Nautitaan siitä. Pian loppuvan kesänkin jälkeen.

?

Mun täytyy luopua tuosta. Tuosta nautinnosta, jota alkoholiksikin kutsutaan. Alkoholi, kun tuppaa olemaan kuin rakkaus. Se vie sekä rahat että järjen.

Miksi ihmisten pitää luokitella toisiaan paremmiksi ja huonommiksi ihmisiksi. Miksei kaikki voi vain elellä täysillä omaa elämäänsä ja ottaa siitä ilon irti. Ilman sen kummempia vertailuja muihin hikoileviin kanssatovereihin.

Kunpa ihmiset älyäisivät, että elämä on yksinkertaisempaa silloin, kun ei mieti egoasioita eikä panosta egoonsa. Siinä säästäisi vain aikaansa ja itseään kun ei miettisi, mitä muut musta ajattelevat.

Vitsejä...

Mitä haluaisit sanoa kuolinvuoteella?

-tässähän tää elämä meni. Suurimman osan ajasta olin kännissä.

Ei helkutti mikä vitsi. Ei ihme, että keksin ite.

Sanon vain, että elämä on ihanaa. Alkoholin kanssa se on vain luksusta.

Tai alkoholissa ja naisissa on paljon samaa. Ne tuovat elämään virtaa...

Positiivisuus on pop!

Positiivisuus on minulle nykyään tärkeä asia. Ja jos vain mitenkään mahdollista, niin koitan yhteisöihinkin, joissa vaikutan (kuten työpaikallani) tartuttaa sellaista positiivista fiilistä.

Koitan itse olla nykyään asenteeltani mahdollisimman positiivinen ja rento. Ja mielelläni myös näen tätä samaa asennetta myös muissa ihmisissä ja niin kuin jo sanoin, yhteisöissä, joissa itse myös toimin.

Suorastaan miltei nautin siitä, mikäli onnistun tartuttamaan toisiinkin ihmisiin positiivisuutta ja rentoutta. Sekä mikäli kaiken kukkuraksi onnistun vielä naurattamaan muita ihmisiä.

Mielestäni on tärkeää ymmärtää, että metsä todella vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ja uskon ja haluan uskoa, että voin omalla käyttäytymiselläni vaikuttaa myös muihin ihmisiin. Tartuttaa heihin sellaista positiivisuutta.

Tämä tapahtuu ainakin kohteliaisuudella, ystävällisyydellä, hyvillä käytöstavoilla, rennolla olemuksella, pilkkeellä silmäkulmassa ja osuvilla sutkautuksilla.

Ja uskon myös, että positiivinen olemykseni ja käyttäytymiseni tuottaa minulle itsellenikin hyötyä. Olen myös jo huomannut, että minua kohtaan pyritään olemaan ystävällisempiä, jos olen sitä itsekin muita kohtaan.

Niin kuin jo sanoin, metsä tuppaa vastaamaan niin kuin sinne huudetaan.

Tykkään nähdä ympärilläni positiivisuutta. Mutta valitettavasti negatiivisuutta en oikein halua nähdä. Ja vaikka olisi kuinka itsekästä, niin koitan myös pyrkiä välttämään kovin negatiivismielistä seuraa.

Positiivinen seura tekee susta itsestäkin äkkiä positiivisen, mutta negatiivinen ilmapiiri vaikuttaa sitten taas aivan päinvastoin. Negatiivisuus tartuttaa ainakin sitä itseään, negatiivisuutta ja vähän muutakin. Ainakin sellaista ahdasmielisyyttä ja siksi koitan vältellä negatiivisuutta.

Minun mielestä positiivinen asenne on tärkeä. Jo siksi, että elämä on liian lyhyt kuluttaakseen sitä turhaan negailuun. Positiivisella asenteella mennään usein vaikka läpi harmaan kiven ja selviydytään takaiskuistakin helpommin.

Sekä jaksan uskoa myös, että positiivinen asenne vie helpommin sinut tavoitteisiisi. Jaksat uurastaa enemmän tavoitteittesi eteen töitä ja luottaa niiden toteutumisiin, kun et heti ole tyrmäämässä niitä. Tyrmäämässä niitä "vituiks tää kuitenkin menee"- asenteella eli sillä negatiivisuudella.

Positiivisuus nyt vain sattuu olemaan POP!

Kantsii huolehtia kunnosta

Huomenet,

Tänään mulla on ollut paikat hieman juntturassa kun pyöräilin eilen noin 46 kilometriä. Kävin nimittäin fillarillani Tyrvännön Petäyksessä. Tyrväntö on Hämeenlinnan naapuripitäjiä ja Petäys puolestaan tuolla pitäjässä sijaitseva hotelli-ravintola.

Pyöräilin eilen siis tuonne Petäykseen ja sieltä tietenkin takaisinkin. Matkaa asunnoltani tuonne Petäykseen on noin 23 kilometriä. Ja yhteensä tuli siis poljettua eilisen aikana 46 kilometriä eli aikas hyvin. Kävin tuolla Petäyksessä niin syömässä, juomassa kuin ihailemassa komeita järvimaisemiakin. Eli ihan mukava vapaapäivä tuli eilen vietettyä.

Petäyksestä pois lädettyäni kävin myös äitini haudalla. Äitini, kun on haudattu Tyrvännön kirkon hautuumaalle ja sehän sijaitsee aivan Petäyksen naapurissa.

Tänään on tuollaisen pyöräilyreissun jälkeen ollut kroppa sitten hieman juntturassa. Mutta joku kai sanoisi, että se on vain tervettä kipua.

Mielestäni on tärkeää pitää hyvää huolta terveydestään ja kunnostaan. Ja tuollainen 46 kilometrin pyöräilymatkahan tehnee lopulta vain "gutaa" kunnolle.

Minä itse koitan kuntoilla, etenkin pyöräillen vähintään sellaiset 4 kertaa viikossa. Ja mielestäni se näkyy elämisessä. Sitä on liikkumisen ansiosta pirteämpi olo ja jaksaa enemmän sekä paremmin.

Minä kun osaan sanoa millaista se eläminen silloinkin on, kun on selkeästi ylipainoinen ja huonokuntoinen. Nimittäin vielä kolmisen vuotta sitten kesällä olin noin 25 kiloa lihavempi kuin tänään olen ja en liikkunut juuri ollenkaan.

Sitten aloitin laihdutus- ja kuntokuurin, elämäntaparemontin. Laihdutin noin 30 kiloa ja rupesin liikkumaan enemmänkin kuin säännöllisesti ja se on kannattanut. Nykyään koen oloni paljon kevyemmäksi ja reippaammaksi kuin ennen.

Eli alkakaahan te muutkin liikkumaan säännöllisesti, jos ette vielä niin tee. Se nimittäin kannattaa!

Mutta ei kannata korostaa terveydestä puhutttaessa liikaakaan sitten taas sitä fyysistä kuntoa. Ja siitä fyysisestä kunnosta huolehtimista. Pitää myös muistaa henkisen kunnon merkitys.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että henkinen kunto on vielä tärkeämpi kuin fyysinen kunto. Jos nimittäin päässä naksahtaa niin sillä voi olla pahoja seurauksia. Niin kuin Kauhajoellakin jouduttiin todistamaan muutama vuosi sitten.

Siksi onkin myös tärkeää koittaa pitää huolta siitä henkisestä hyvinvoinnistaankin. Ja kantaa vastuuta myös siitä, että ei toistenkaan mieliä niin vain pahoita.

Ja tähänkin tarkoitukseen tällaiset reissut Petäykseen ovat vain omiaan. Siellä sitä mieli lepää kun istuu rantaravintolan terassilla komean järvimaiseman edessä ja herkuttelee samalla lohella, uuniperunalla ja kylmällä oluella. Nami!

Elämä on melkoista nauttimista. Ja niin sen pitää ollakin. Sillä, jos täällä kerta joutuu joka tapauksessa siihen asti olemaan kunnes päätyy ruumisarkkuun, niin kaiketi sitä on koitettava vain nauttia olostaan.
    

Matkalla elämässä?

Kirjoitin eilen blogiini, että elämä on yksi suuri seikkailu. Ja niin se kai onkin. Elämä on yksi iso matka, jota voi varmasti seikkailuksikin kutsua.

Elämä alkaa syntymästä ja loppuu kuolemaan. Tai niin kuin pappi lopuksi lausuu ”maasta sinä olet tullut ja maahan sinun on taas mentävä.”

Tämän matkansa kukin voi ainakin yrittää käyttää niin kuin haluaa. Vaikka tietenkin muilla ihmisillä ja kohtalollakin on näppinsä pelissä.

Minä haluan elämältäni ennen kaikkea nautintoja ja kokemuksia. Tietenkin hyvinvoinnillakin on iso merkitys. Sillä, että terveys on kunnossa ja on ainakin melko vakaa toimeentulo.

Hyvä elämä oikeastaan perustuu hyvinvoinnille.

Olen tottunut siihen, että elän elämää itselleni. En toki ole mielestäni silti itsekäs vaan koitan ottaa arkipäiväisessä elämässäni toiset ihmiset huomioon. Tarkoitan elämisellä itselleen sitä, että elää sen näköistä elämää, jota haluaa. En ole juuri koskaan ajatellut miltä näytän ulospäin. Tärkeintä minulle on se, että sisälläni tuntuu hyvältä. Olen onnellinen.

Minun on kaiken lisäksi helppoa elää tällä hetkellä vain itselleni. Sillä minulla ei ole vielä sellaista ”käkätintä” seuranani murjussani.

Tällä hetkellä vaikuttaa vain siltä, että haluan elämältäni kokemuksia ja nautintoja. Haluan kokeilla asioita ja nähdä maailmaa. Sitä kaikkea, mitä täällä on.

Ja kokemusten lisäksi tahdon, että elämäni on nauttimista. Niin paljon kuin se vain on mahdollista. Ja onneksi täällä maailmassa on paljon asioita ja juttuja, joista voit nauttia. Tärkeintä on oma asenteesi. Tärkeintä on se, että haluat ja päätät yksinkertaisesti vain nauttia jostain asiasta.

Niin kuin minä äsken. Menin pötkölleni sohvalleni ja nautin vain olostani. Olin siinä hetkessä kaikessa hiljaisuudessani ja vain loikoilin. Nautin elämästä.

Nauttiminen kun ei tarvitse välttämättä mitään sen ihmeempää asiaa. Esimerkiksi luxusristeilyä. Ainakaan minä en välttämättä tarvitse sellaista nauttimiseen.

Minulla elämästä nauttiminen lähtee ennen kaikkea just siitä asenteestani. Olen tai teen vain jotain ja nautin. Simppeliä. Ja tärkeintä on myös se, että on oikeasti läsnä siinä hetkessä. Ajatuksillaankin.

En ole tietenkään työn tekoakaan unohtanut. Tai opiskelujani. Mutta ne opiskelunikin voisivat mennä siitä nauttimisesta. Opiskelemani aihe on kuitenkin sen verran kiinnostava. Ja opintoni sisältävät paljon kirjoittamista.

Elämän on kai osittain oltava nautinto.

Lisäksi kasvaminen ihmisenä on minulle tärkeää. En osaa esimerkiksi virheisiini suhtautua niin vakavasti, sillä ne lopulta vain kehittävät minua.

Mielestäni sitä voi jatkuvasti kehittyä ja kasvaa ihmisenä eteenpäin. Kun vain pitää silmänsä avoimena elämälle.

Koen myös, että tätä matkaa on hyvä reissata mahdollisimman positiivisella ja rohkealla mielellä. Siten voi päästä elämässään vauhdikkaammin eteenpäin. Ja yltää tavoitteisiinsa.

Onko elämä yksi suuri seikkailu?

Kenties elämä onkin yksi suuri seikkailu, jossa ei ole tarkoitus saavuttaa mitään yhtä selkeää pääpistettä. Vaan edetä askel kerrallaan, alusta loppuun saakka. Ja kokea sekä nauttia elämän aikana mahdollisimman paljon. Ja kasvaa ihmisenä siinä mukana.

Ja tällainen seikkailu etenee vuoristoratamaisesti. Elämän varrella on sekä huippunsa että myrskynsä. Myrskyjen jälkeen osaa ainakin arvostaa elämän huippukohtia.

Silmät auki elämälle?

Kaverini lausui minulle taannoin viisaat sanat. Hän varoitti minua näillä sanoilla: "Älä liian sokeasti juokse tavoitteittesi perässä, pidä silmät auki elämälle."

Olen viime aikoina vasta ruvennut oivaltamaan kuinka viisaita nuo sanat ovat. Aloin myös tänään miettimään olenko jo liiankin tiukasti tavoitellut pelkästään työhön liittyviä tavoitteita.

Minusta tulee isona toimittaja... Tämä on ammatillinen tavoitteeni ja sitä olen paljon ajatellut parina viime vuotena. Mutta olenko ajatellut päämäärääni jo liiankin paljon?

Voisiko 28-vuotiaalla miehellä, jos sitä nyt mieheksi voi edes kutsua, olla elämälleen muitakin tavoitteita ja unelmia kuin työhön liittyvä tavoite?

Ja jos tällaisia tavoitteita ei ole, niin voisiko silloin olla vikaa jo pääkopassa?

Mitä tällaisia tavoitteita voisi sitten olla? Saisin ainakin kerran työpaikan valovoimaisimmalta misulta, vetäisin vähintään 100 kertaa perseet, joisin kossupullon tyhjäksi yhdellä kulauksella, vallottaisin Humppilan...

Onhan näitä tavoitteita. Työelämän ulkopuolisiakin tavoitteita. Osa työelämän ulkopuolisista tavoitteista voi olla jopa ammattia tärkeämpiä. Kuten oma perhe.

Siksi ei kannatakaan liian sokeasti juosta tavotteiden perässä. Vaan pitää pitää silmät auki elämälle. Joka päivä. Ikinä ei tiedä, mitä vastaan tulee.

Miksi sitten olen jo liiankin paljon ajatellut ja tehnyt töitä vain ammatillisen tavoitteeni eteen? Kertooko se omaa kieltään siitä suorituskeskeisyydestä, mikä hieman täällä yhteiskunnassa muutenkin vallitsee?

On toki hyvä olla suorituskeskeinen, mutta ei liian kanssa. On hyvä, että on tavoitteita, päämääriä ja unelmia ja vaikka opiskelee niitä varten, mutta pitää elämässä muutakin sisältöä olla.

Suorituskeskeisyys... Vekkuli sana?

Välillä tuntuu, että suorituskeskeisyyttä on täällä jo niin paljon, että ollaksesi hyvä ihminen sinun pitää olla hyvässä virassa tai suorittaa jotain erikoisia tekoja.

Mutta eihän se lopulta niin mene. Ainakaan minun papereissani. Tietenkin saavutukset ovat aina arvostettuja juttuja, mutta on muistettava, että jokainen ihminen on arvokas. Arvokas, Luojan luoma olento.

Jo pohjimmaltaankin. Ilman mitään suorittamisia, korkeita virkoja tai muuta vastaavaa. Ja jokaisella meillä on oikeus hyvään elämään.

Ja jos sitä hyvää elämää ei ole mahdollista saada isolla rahalla, niin sitten sen voi hankkia lämmöllä ja rakkaudella.

Ja mielelläni muistutan nimenomaan siitä lämmöstä ja rakkaudesta. Lopulta elämässä on kaikista tärkeintä hyvinvointi ja lähimmäiset.

Hyvä, onnellinen elämä perustuu hyvinvoinnille. Hyvälle terveydelle.

Huh, heijaa...

Nyt on melko väsynyt olo. Olen paiskinut tänään ja eilen liki 9 tuntiset työpäivät ja huomenna olisi edessä vielä yksi samanmoinen. Sunnuntaina olenkin sitten vain kuusi tuntia duunissa ja sitten olisi edessä peräti kolme vapaapäivää.

Eli kyllä sitä varmasti jaksaa painaa vielä kaksi edessä olevaa työvuoroakin. Eiköhän?

Nyt yritän pusertaa tähän blogikirjoitukseeni jotain ajatuksiani sanoiksi. Tänään olen ainakin miettinyt jälleen tulevaisuuttani. Missä olen ja mihin haluan olla menossa?

Elämän tilanteeni on tällä hetkellä melko levällään. Sain tänään käteeni vielä yhden työvuorolistan nykyisestä duunimestastani. Ja tuo vuorolista onkin sitten viimeinen tuolta paikasta, ainakin tällä erää.

Eli olen Ilonpisarassa töissä elokuun loppuun saakka. Sitten nykyinen kesätyöpestini päättyy. Elokuun jälkeen alkaakin sitten syyskuu, niin kuin kaikki varmaan tiesivätkin. Ja sen olen ajatellut tai jo päättänytkin pitää vapaana työelämästä.

Sen jälkeen liki kaikki on avoinna. Syyskuun jälkeen ryhdyn hakemaan uutta työpaikkaa itselleni. On sen verran aika kääntää uusi sivu elämässään. Kovin suuria ehtoja ei minulla tuolle työpaikalle ole asetettuna. Muuta kuin se voisi olla suoraan eduskunnasta...

No ei vaitiskaan. Vaan, että ensisijaisesti tuo työpaikka voisi olla viestintäalalta. Ja olen valmis muuttamaan pois Hämeenlinnastakin. Töiden perässä muulle paikkakunnalle.

Sen verran on muistettava taas jakaa kiitosta Jatkoaika-nimiselle verkkolehdelle kaiken muun hyvän lisäksi siitä, että se on hiukan sattumanvaraisestikin osoittanut mulle, mikä on se mun juttu. Se juttu, mitä voisin isona alkaa tekemään. Kaljan juonnin lisäksi.

Olen vain aikeissa skipata jääkiekkojournalismin (palkkatyön osalta) sitten kuitenkin. Ja lähteä tavoittelemaan muunlaista pestiä viestintäalalta. Olen ruvennut pähkäilemään, että lätkäjournalismi ei välttämättä sittenkään ole se mun juttuni. Ja tähän liittyy muutamakin erillinen syy.

Tällä hetkellä viestinnän opiskeluni ovat hyvällä mallilla. Opiskelen viestintää siis Tampereen avoimessa yliopistossa ja siellä minulla on yhteensä viisi erillistä kurssikokonaisuutta suoritettavana. Olen noista kursseista nyt kolme saanut suoritettua ja vielä kaksi olisi pakerrettavana.

Sain näemmä tuon kolmoskurssinkin suoritettua. Siinä minun piti kirjoitella viisi 5-10 sivun esseetä aiheesta journalismin etiikka. Nämä esseet piti skriivailla erilaisten esseiden ja kirjojen pohjalta. Palautettuani esseeni minulla ei ollut kovin lupaavat fiilikset. Ajattelin, että hemmetti mitä kuraa tuli näpyteltyä kasaan, mutta koin kuitenkin hienon yllätyksen.

Opettaja antoi kaikista esseistä arvosanaksi nelosen (1-5 arvosteluasteikolla). Nyt mulla on kolmen suorittamani kurssin arvosanoina 4-3-4. Mielestäni ihan hyvin. =)

Toisaalta en halua liiankaan tarkkaan suunnitella tulevaisuuttani. Ja ei kai sitä voikaan? Kohtalollakin on usein omat näppinsä pelissä. Ja sitten pitää uskaltaa tarttua tilaisuuksiin, jos niitä siunaantuu matkansa varrelle. Niin kuin Maarit Tastula on osuvasti lausunut.

Ja mitä olen nyt viime kuukausina opiskellut tekemään, niin on hetkessä eläminen. Se, että elää tässä hetkessä ja ottaa askeleen kerrallaan. Ei ajattele enää sit kun tapahtuu sitä ja sitä, niin on onnellinen. Vaan pyrkii olemaan jo nyt onnellinen niillä konsteilla ja ”elementeillä” (käytän nyt tuollaista sanaa, kun ei muuta tullut mieleeni.) jotka tällä hetkellä elämässäni on. Tuo hetkessä eläminen on kohentanut elämän asennettani melkoisesti. =)

Ja sitten yksi asia, jota olen pyrkin lisäämään, niin on elämästä nauttiminen. Kyllähän täällä maailmassa tuntuu vaatimuksia ja odotuksia olevan, mutta niiden keskellä on tärkeää tiedostaa omat rajansa. Kaikkiin ei vain ehdi eikä jaksa aina vastaamaan.

Kannattaa mielestäni tiedostaa, mitä jaksaa ja ehtii tekemään ja suunnitella menonsa ja aikataulunsa sen mukaisesti. Eikä sitä aikatauluaan kannata liian täyteenkään pukata. Vaan pitää jättää elämäänsä tilaa ihan vain sellaiselle loikoilulle ja nauttimiselle. Vähentää lisäksi kiirettä ja lisätä sen sijaan rauhaa ja levollisuuden tunnetta elämään.

Toivottavasti kukaan ei muuten lue tätä blogiani kuin piru raamattua. Ja olen pahoillani, mikäli olen joskus kirjoitellut jotain sellaista, joka on saattanut herättää paheksuntaa tai huonoa fiilistä. Niin kuin olen jo muutaman kerran todennut, niin en kirjoita tätä blogiani ihan ns. vakavissani kuten jotkut kirjoittelevat. Vaan tämä on lähinnä oppimisalusta ja päiväkirja.

Kirjoittelen tänne, mitä kulloinkin aina mielessäni pyörii. Ennen kaikkea omaksi hyödykseni. Joskin on ihan kiva tietää, että blogillani on muutama lukijakin.

Se vain, että viisautta on olla huomenna tarvittaessa eri mieltä kuin mitä tänään on. Eli se, että jos olen tänne välillä kirjoitellut jotain jostain asiasta, niin se voi olla, että olen ruvennut sitä miettimään sen jälkeen myös toisista näkövinkkeleistä. Eli niin kiveen hakatuista mielipiteistä ja näkemyksistä ei täällä ole kyse.

Ja sitten sekin, että kirjoittaminen auttaa asioiden käsittelyssä. Kun on jotain kirjoittanut jostain asiasta, niin sitä alkaa hyvin äkkiä miettimään lisää. Toki voisi olla välillä paikallaan kirjoittaa asioista vain vaikka Wordiin.

No se siitä...

Ja jos on jotain tehnyt väärin tai jotain tehnyt huonosti, niin ainahan voi katsoa peiliin. Mielestäni se on hyvä tapa ja suosittelen sitä kaikille. Tällaista peiliin katsomista ja itsetutkiskelua minä harrastan aika usein. Kenties välillä jo liiankin usein.

Ja teoistaanhan ja sanomisistaanhan pitää tietenkin aina vastuu kantaa. 

No juu... Eiköhän siinä ollut taas tekstiä kerrakseen. Kiitos ja anteeksi. Nyt lähden pyöräilemään ja sen jälkeen saatan poiketa jonnekin yhdelle oluelle ja jollekin sapuskalle...

Moi.

ps. Taidan muuten tulevalla kaudella käydä taas vieraspelireissuilla. Onhan niillä käyminen varmaan toki arveluttavaa tällaiselle harrastetoimittajallekin. Objektiivisuuden takia. Mutta nuo reissut ovat vain niin hauskoja reissuja, että enpä tiedä maltanko olla enää toista kautta peräkkäin olla lähtemättä niihin mukaan...