Jatkoajattelua

Kirjoittamisen yksi hyvistä puolista on se, että se on ajattelun apuväline. Sitä kun kirjoittaa jonkin ajatuksen ylös, niin sen jälkeen asiaa voi alkaa miettimään lisää ja kenties alkaa ajattelemaankin sitä toisesta näkökulmasta.

Se vain tietenkin sitten, että kannattaisiko kaikkia ajatuksia tänne blogiini rustailla vai riittäisikö että kirjoitan keskeneräiset ajatukseni vain itselleni ylös johonkin Wordin ohjelmaan. Ja sitten kun olen miettinyt jotain asiaa tarpeeksi riittävästi, niin kirjoittaisin siitä tänne blogiinikin.

Tänne blogiini ei silloin tulisi ajatuksia, jotka olisivat hieman keskeneräisiä. Mutta toisaalta en ole koskaan ottanut tätä blogiani niin vakavasti. Ennen kaikkea omaksi hyödyksenihän minä tätä kirjoittelen. Siksi, että se kehittää kirjoitustaitoani ja toimii samalla päiväkirjanani.

Sitä täytyy vain antaa itselleen mahdollisuus siihen ajattelun muuttamiseen ja jatkamiseen. Ei saa heti mennä suhtautumaan liian vakavasti omaan ajatteluunsa. "Tää on näin, kun näin kerran ilmoitan." Vaan että myöhemmin voin ajatella asiasta jopa toisella tavalla. Ja asiaa voi tarkastella toisestakin näkövinkkelistä.

Yhden tällaisen keskeneräisen ajatuksen kirjasin eilen ylös tänne. Kerroin ruvenneeni elämään hiukan holtittomammin rahojeni kanssa. Tätäkin asiaa sitten aloin jälkikäteen miettimään uudelleen.

En tiedä kuinka holtittomasti olen alkanut elämään. Olen kuluttanut itselleni poikkeuksellisen paljon rahaa viime aikoina, mutta onko se sitten kovin holtitonta elämää ollut?

Vai onko se vain ollut sitä, että olen alkanut enemmän elämään. Ennen olen ollut vain niin tarkka ja varmaan hieman jopa pihi raha-asioissa, että nyt kun sitä on käyttänyt rahaa minulle reippaamalla tahdilla, niin se tuntuu kovinkin holtittomalta elämältä. Vaikka ei sitä välttämättä lopulta edes olisi.

Mutta voi sitä kohta taas ruveta elämään tarkemmin, kohtuullisemmin. Hyvähän se siihen on tähdätä, että rahaa on myös jonkin verran säästössä pankissa. Pahojen päivien varalle.

Syömisestä halvempaa

Mä oon tänä suvena elänyt poikkeuksellisen (miten sen nyt sitten sanoisi) kuluttavaa elämää. Olen ruvennut törsäämään minulle itselleni poikkeuksellisen paljon rahaa. Ja etenkin elämyksiin, kokemuksiin. Olen rampannut baareissa, terdeillä ja tehnyt/teen reissuja. Olen elänyt huoletonta laiffia. Olen vaan tajunnut sen, että tällaiset kokemukset tuovat samalla sitä hyvää oloa.

Mutta on se samalla herättänyt pähkäilyn aihetta. Euromerkit ovat pyörineet simmuissa ja olen alkanut miettimään onko mulla tähän kaikkeen oikeesti varaa?

On mulla varaa. Ei välttämättä siihen ole varaa, että alan pysyvästi elämään näin kuluttavaa elämää, mutta on mulla väliaikaisesti mahdollista elää hiukan holtittomammin.

Sanotaanko vaikka, että ens viikonlopun Rauman reissun jälkeen vois ruveta hidastamaan tahtia. Elään taas kohtuullisemmin.

Ja olen alkanut samalla myös säästämään. Kulutan tällä hetkellä kokemuksiin, mutta säästän muusta. Esimerkiksi ruokaostoksistani.

Olen alkanut syömään edullisemmin. Tai ainakin pyrin syömään edullisemmin. Tällaiselle kaikkiruokaiselle ja ruoanlaittotaitoiselle sinkkumiehellehän se on melko simppeliä.

Minun ei tarvitse miettiä kuin sitä, mitä itse söisin ja mullehan kelpaa aika moni ruoka. Halpakin. Kunhan maha tulee täyteen.

Mun täytyy vaan seurata enemmän kauppojen tarjouksia ja tehdä ostoksiani niiden mukaan. Tehdä paljon itse ruokaa. Ja vielä sellaista ruokaa, joka ei paljoa maksa. Kuten nyt viikolla tein mansikkavispipuuroa.

Siihen ei tarvinnut ostaa kuin mannaryynejä ja maitoa. Mansikat olivat valmiina pakkasessa. Ja nyt kun mulla on vieläkin sitä mannaryyniä niin voin tehdä vielä siitä paketista parit puurot iltapalaksi.

Kun syö halvemmin, niin on varaa enempi muuhun. Ja työtä tekemällä, ajattelemalla, tarjouksia seuraamalla ja itse ruokia paljon valmistamalla syömisestä voi saada edullisempaa.

Pitääkö ihmisen muuttua?

Mä olen ruvennut pohtimaan sellaista asiaa pitäisikö meidän ihmisten muuttua. Pitäisikö minun muuttua jotenkin ihmisenä?

Täällä yhteiskunnassamme kun tuppaa olemaan odotuksia ja asetuksia siitä millainen ihminen on hyvä ja millainen ihmisen pitää olla. Ja millaista on vaikka ihanne-elämä.

Ja sitten voi olla ihmisiä, jotka sanovat millainen ihmisen pitää olla ja osoittelevat sormella. "Ei tollainen pidä olla..."

Kuinka paljon näistä kaikista on välitettävä? Onko ihmisen muututtava?

Minun mielestäni meidän ihmisten ei ole muututtava. Siis olettaen, että et satu olemaan gangsteri, massamurhaaja tai rappioalkoholisti. Tai edusta jotain muuta "ääriryhmää" ihmisenä.

Jos olet ihan "normi-ihminen", niin silloin sinun ei ole muututtava. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tuo sana on niin hemmetin pakollistava.

Ei meidän ihmisten ole pakko muuttua. Mutta me voimme muuttua. Ja meidän kenties jopa kannattaakin muuttua.

Minun mielestäni on hiukan jopa typerää mennä ajattelemaan siten, että olisi täydellinen. Elämä on ainainen oppikoulu.

Harva meistä on niin täydellinen etteikö itseään voisi kehittää vieläkin paremmaksi. Paremmaksi (mitä se sitten kullekin tarkoittaakaan) voi kehittyä vaikka ihan vain elämällä, kokemalla, virheitä tekemällä ja muita kuuntelemalla.

Muita kuuntelemalla... Kyllähän täällä kritiikkiä ja palautetta saat kuulla. Ainakin minä olen saanut kuulla, kohdistuen etenkin tekemisiini. Vaikkapa esimerkiksi töissä tai harrastusteni parissa.

Ei palautteesta kannata nokkiinsa ottaa, mutta sitä on hyvä ottaa vastaan. Kuunneltava huolella. Mitä sulle sanotaan ja mahdollisesti kehittyä sen mukaisesti. Jos palaute kuulostaa ihan järkevältä.

Miten sitten kuuluu elää?

Mun oma vastaus tähän kuuluu siten, että on elettävä siten, mikä itselleen tuntuu parhaimmalta tavalta elää. Ihmisen kannattaa olla aidosti oma itsensä.

Mitään kovin tarkkoja ohjeita en itse halua ruveta jakelemaan, mutta on mulla yksi toive kaikille ihmisille. Koitettaisiin karsia pois mielestämme itsekkyys ja ruvetaan välittämään toisistamme. Aidosti.

Siten me saisimme tästä mestasta jokaiselle paremman paikan elää ja tallustaa.

Muistettaisiin oma vaikutusvaltamme siihen omaan hyvinvointiimme ja niiden ihmisten hyvinvointiin, joiden kanssa olemme tekemisissä.

Ja koitettaisiin antaa kaikkien kukkien kukkia. Mielestäni on typerää mennä lokeroimaankin ihmisiä joidenkin kykyjen, luonteen piirteiden, älykkyyden, statusten tai ties minkä perusteella.

Siis lokeroimaan siten, että joku ihminen olisi toista ihmistä parempi. Vaikka, että "toi on tyhmä, mä "syljen" sen päälle."

Kaikkia ihmisiä on hyvä pyrkiä arvostamaan ihmisinä. Ja on hyvä pyrkiä olemaan suht suvaitsevainen.

Kaikki me ei voida tietenkään toisistamme tykätä. Eikä meidän siihen tarvitse pyrkiäkään. Mutta toimeen meidän on hyvä toistemme kanssa tulla.

Siis sellain asiallisen fiksusti, vaikka ei sitten jostain ihmisestä diggaakaan. Sillekin ihmiselle on hyvä antaa kuitenkin arvonsa ihmisenä, josta ei tykkää. Jokainen meistä on laulun arvoinen.

Ja sitten, jos oikeasti on joku ihminen josta et tykkää vaikka kuinka yrittäisit, niin anna hänen elää omaa elämäänsä ja jätä hänet omaan rauhaansa. Jos se on vain mahdollista. Näin minäkin olen joutunut tekemään.

Ja loppuun vielä yks juttu... Siitä suvaitsevaisuudesta.

Mun mielestä on vähän typerää mennä lokeroimaan ihmisiä paremmiksi joidenkin kykyjen, osaamisten ja tietojen johdosta.

Siis sanotaan, että mäkin osaan hyvin kirjoittaa ja tiedän jotain jääkiekostakin, mutta en mä niiden perusteella aseta itseäni muiden ihmisten yläpuolelle.

On hyvä muistaa, että kirjoitustaito ja lätkätieto ovat kuitenkin vain yksi osa elämää. Jonkin tietyn alankin liika ihannoiminen on mielestäni hassua.

Täällä maailmassa on muitakin aloja kuin kirjoitusala tai journalismi, jossa on intohimoisia tekijöitä, oman alansa taitajia ja vaikka mitä.

Ja paljon aloja, joissa voit kehittyä alasi mestariksi. Jos vain haluat. Se tapahtuu ennen kaikkea töitä tekemällä.

Hyvää lauantaita teille.

 

Kukkia on erilaisia.

  

Intohimoni olut

Tiedättekö mikä on yksi intohimoistani? Se on olut. Tuo kylmä ja huurteinen mallasjuoma. En voi vain sille mitään, että olut maistuu niin pirun hyvältä.

Niin ja sille, että sitä tulee juotua osin liikaakin.

Ja etenkin näillä keleillä. Huh, huh. Näillä keleillä kiusaus oluen juomiseen on vain entistä isompi. Aurinko paistaa, helottaa ja lämmintä piisaa. Raflojen terassit ja asuntoni parveke suorastaan houkuttelevat luokseen.

Tämä on kiusallista. Näillä keleillä sitä olutta vasta mieli tekee juodakin. Yksi hienoimmista asioista joita voi kesällä tehdä on juoda olutta kauniissa auringon paisteessa. Siitä ei voi kuin nauttia.

Ja tänään olisi taas mahdollisuus tuohon. On lämmintä, vapaata ja kyllä. Kyllä ne ravintoloiden terassit ja asuntoni parveke taas suorastaan huutavatkin luokseen.

Ja enhän minä voi tuollaiseen kutsuhuutoon vastata kuin myönteisesti. En voi itselleni mitään. Kiusaus on liian suuri.

En sano silti, että olisin alkoholisti, olen vain alkoholin ystävä.

Joten taidan tehdä tänään terassikierroksen. Saanhan samalla liikuntaakin, kun kävelen rafloihin. Kännejä en ajatellut vetää, mutta josko sitä parit oluet kävisin taas jossain juomassa.

Onneksi kesän jälkeen koittaa syksy. Harmaammat ilmat. Kenties alkoholin käyttönikin taas vähenee...

Hyvää alkavaa viikonloppua ihmisille. Juokaahan tekin.

Mä lähden Raumalle!

Mä varasin ja järjestin tänään itselleni reissun. Mulla on ensi viikonloppuna kesän ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen viikonloppuvapaa ja päätin hyödyntää tuon vapaan oikein kunnolla.

Varasin Raumalla sijaitsevalta Poroholman leirintäalueelta mökin ensi viikonlopulle, perjantaista sunnuntaihin.

Mun piti ensin lähteä yksinäni Maarianhaminaan asti, mutta sitten rupesin jännittämään. Aristelemaan. Ja tyydyin varaamaan mökin Raumalta.

Rauma on kuitenkin Suomen sisärajojen sisäpuolella, ei tarvitse sentään risteillä ja merta sielläkin saa ihastella.

Olen aiemminkin tehnyt reissuja Raumalle ja tuonne Poroholman leirintäalueelle. Etenkin, kun aikoinaan porukoitteni kanssa kävimme muutaman kerran Rauman silakkamarkkinoilla. Silloin tuo kaupunki ja Poroholma tulivat tutuiksi.

Kenties siksi valintani reissuni kohteeksi osuikin Poroholma ja Rauma. Tiedän jo etukäteen, että siellä pitäisi olla hyvät puitteet viihtymiselle.

Ja on mulla jo jotain ohjelmaideoitakin mielessäni. Voisin käydä ihastelemassa Vanhaa Raumaa ja lähteä risteilemään Rauman saaristoon. Ihailemaan Rauman lähistöllä olevia pikkusaaria. Sekä kova juttu tulee toki olemaan myös rantasaunominen. Varasin tänään jo ensi lauantaiksi pariksi tunniksi rantasaunan.

Siinä sitä ohjelmaa ja eiköhän sitä tule myös syötyä ja juotuakin hyvin. Uskon, että tulen viettämään ihan kivan viikonlopun. Luonnon äärellä. Toivottavasti ilmat vain suosivat.

Kyllä sitä jaksaa taas ahertaa töissä ja oppikirjojensa kimpussa, kun palkitsee välillä itsensä pienellä matkalla.

Nautin rauhasta

Jes. Ihanaa, upeaa, mahtavaa. Kahden ja puolen tunnin päästä olen selvinnyt tämän kertaisesta kolmen yövuoroni putkesta. Sitten minulla on sunnuntaihin asti vapaata.

Minun on kerrottava, että eivät nämä yövuorot niin suolesta ole kuin voisi olettaa. Ei etenkään silloin, kun saa jo niinkin hyvin nukuttua päivisin kuin mitä nyt sain.

Yötyössä on hyvätkin puolensa. Yksi näistä puolista on vuorojen rauhallisuus. Yövuorot ovat päivävuoroja huomattavasti rauhallisempia ja se on hieno juttu. Öisin asukkaat nukkuvat, henkilökuntaa on töissä vähemmän ja se töissäkin oleva henkilökunta ei pidä samanmoista mekkalaa kuin päivällä. Onhan sentään yö.

Päivisin töissä on liki poikkeuksetta melkoinen hälinä. Yövuoroista liki poikkeuksetta tällainen hälinä uupuu ja tykkään siitä. Yövuorot tarjoavat ikään kuin rauhoittavan aikalisän päivävuorojen väliin.

Sen kiireellä suorittamisen välissä on ihan kiva tehdä rauhallisempiakin vuoroja, yövuoroja. Nautin rauhasta.

Onneksi siitä rauhasta saa nauttia muuallakin kuin yöllä töissä. Esimerkiksi nyt alkavillani vapaapäivilläni. Olen aina tykännyt viettää vapaapäivien aamuja. Ne kun saa viettää kaikessa rauhassa, ei ole kiire töihin. Voi loikoilla yöpuvussaan vaikka kuinka kauan.

Ja rauhan vuoksi kaiketi kaipaan luontoonkin. Siellä sitä pääsee omassa rauhassaan ihastelemaan luonnon kauneutta.

Kenties tulevilla vapaillani menen sinne luontoonkin. Pääasia kuitenkin, että nautin näistä vapaistani. Huolettomasti, ilman kiirettä.

Nauttikaa juhannuksesta!

Minulla ei tänä kesänä ole juhannusta. Ainakin koitan parhaani mukaan ajatella niin, että juhannusta ei tänä kesänä ole. Niin tämä päivä kuin viikonloppukin ovat vain tavallisia päiviä. Normipäiviä.

Olen melkein koko juhannuksen töissä, jonka vuoksi en pysty jussia edes viettämään. Tällöin on vain parempi poistaa koko juhannus mielestä ettei tule paha mieli.

Tänään on perjantai. Huomenna lauantai. Ja ylihuomenna sunnuntai. Ne jotka viettävät juhannusta, toivottavasti ottavat siitä kaiken ilon irti. Minä en juhannusta juhli enkä edes ajattele koko jussia. Elän niin kuin normaalistikin eläisin. 

Ja sitten, kun on sopiva rako ja minullakin vapaata, niin nautin itsekin kesästä. Syön hyvin, alkoholisoidun ja nautin olostani ja Suomen suvesta. 

Eläminen on yksinkertaista, mutkatonta kun vain keskittyy tekemään siitä sellaista. 

Viime vuonna sen sijaan juhlin juhannusta. Silloin itse asiassa vietin yhden elämäni kaikkien aikojen juhannuksen. Vietin juhannuksen veljeni ja hänen parin kaverinsa kanssa. Vietimme aikamoiset juhannusbileet. 

Sen lisäksi, että viettämämme juhannusjuhla oli mahtava, niin sen arvo nousi juhlan jälkeen yhä vain suuremmaksi. Bileet kun jäivät minun ja veljeni viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi.

Vaikka veljeni ja minun yhteinen taival päättyikin aivan liian aikaisin, niin siitä olen kiitollinen, että yhteinen taipaleemme päättyi noin ikimuistoisesti. Noita juhannusjuhlia saan tänä jussina ja muulloinkin lämmöllä ja haikeudella muistella.

Elämä on arvaamatonta. Minäkin lähdin noiden juhlien jälkeen Forssasta (veljeni asui siellä) pois linja-autolla ja sovimme veljeni kanssa näkevämme pian taas uudestaan. Ei nähty. Veljeni menehtyi tuona kesänä.

Vaikka minä en tänä kesänä juhannusta vietä, niin silti toivotan erittäin hyvää juhannusta niille kaikille, jotka sellaista juhlivat. Muistakaa se, mitä äsken sanoin. Elämä on arvaamatonta. Ja ottakaa se huomioon vaikka tänä juhannuksenakin.

Ottakaa kaikki ilo ja nautinto irti tästä juhannuksesta! Asenteesta se nauttiminen ennemmin kiinni on kuin keleistä.

    

Sinkkumiehen onni on vapaa elämä

Juhannus. Keskikesän juhla. Se on täällä taas.

Minun juhannukseni kuluu suurimmaksi osaksi duunissa. Juhannusaattona eli huomenna mulla on vapaapäivä, mutta viikonlopun olen töissä.

Mua ei onneksi haittaa se, että joudun olemaan liki koko jussin duunissa. Miksi haittaisi?

Kaikki, mitä juhannuksena tekisin, niin voin tehdä myös muina päivinä. Syödä hyvin, vetää perseet tai lähteä vaikka reissuun. Siinähän se on. Juhannuksen ohjelma. Ohjelma, jota ei ole mihinkään tiettyyn ajankohtaan sidottu. Ainakaan meikäläisen osalta.

Kaikki, mitä voisin tehdä juhannuksena, niin voin tehdä myös normivapaapäivinäni. Eli työt juhannuksena ei haittaa. Juhannuksena olen duunissa ja seuraavilla vapaillani otan rennommin. Yksinkertaista.

Ja onhan mulla se juhannusaatto vapaana. Eli huomenna mulla on vapaapäivä. Silloin voisin käydä vaikka syömässä jossain hienommassa ravintelissa.

Tämä on just se sinkkumiehen onni. Saa vapaa-ajallaan olla ja mennä niin kuin haluaa. Meneminenkin on niin paljon helpompaa kuin jos olisi perheellinen tai omistaisi lemmikkieläimiä.

Sinkkuna ei tarvitse välittää muiden aikatauluista juuri lainkaan, kun niitä ei juuri lainkaan edes ole. Ei ole kuin se oma aikataulunsa ja sen saa täytellä omien mielihalujensa mukaan. Silloin on liki pitäen se ja sama milloin on töitä ja milloin vapaata. Kunhan sitä vapaatakin on riittävästi.

Ja se meneminen... Olen ajatellut ja suunnitellut tekeväni heinäkuussa parin päivän reissun Raumalle ja Poroholma-nimiselle leirintäalueelle. Jos vain on vapaapäiviä... =)




 

Tiistain hajatelmia

Mä en aina pysty ymmärtämään meidän ihmisten tapaa "takertua" virheisiin. Siis sitä tapaa, kun joku mokaa jossain asiassa, niin kuinka negatiivisesti siitä aika usein kerrotaan sille mokaajalle. Virheen tekijälle.

Onhan se hyvä ja tärkeääkin, että virheestä kerrotaan, niin virheen tekijä voi vaikka oppia virheestään, mutta mun mielestä siitä voisi aika usein kertoa positiivisemmin. Tsemppaavammin.

Esimerkiksi töissäkin. Kuinka paljon parempi työpaikan ilmapiiri olisi, jos me olisimme toisiamme kohtaan tsemppaavampia?

Kumpi kuullostaa korvaan paremmalta: "Vitun juntti, sä teit väärin!" vai "Ton olisit voinut tehdä toisinkin. Mutta kyllä se siitä, kun ens kerralla teet sitten vain näin."

Jos me ruvettaisiin ihan oikeasti työpaikallakin ajattelemaan paljon yhteisöllisemmin. Nyt me ollaan monesti kuin yksilösuorittajia vaikka työskennelläänkin isossa sakissa.

Tarkoitan yksilösuorittajalla sitä, että työpaikalle mennään ja monesti ajatellaan, että siellä tehdään oma osuus ja se siitä. Voisiko miettiä samalla kuinka viedä yhteisöä omalla panoksellaan eteenpäin? Voisiko ajatella, että siellä duunissa on iso joukkue, jonka yksi pelaaja olen minä.

Ja sellaista tarpeetonta toisten lyttäämistä ja virheiden etsimistä mun on vaikea kokonaan ymmärtää. Kuulin kerran, kun yks totesi yhdessä paikassa toiselle, että "mä vain osoitin kuinka väärässä toi yks oli..."

Eikö tuollainen ole toisaalta ihan tarpeetonta? Tarpeetonta sormella osoittelua ja jo valmiiksi hakatun lyttäämistä?

Jos joku mokaa, niin voihan siitä tietenkin kertoa ja kannattaakin kertoa toiselle, mutta en mä sitä toista lyttäämään lähtis vaan ennen kaikkea kannustavasti opettamaan.

Elämä on simppeliä

Mua kolkuttaa aina välillä huono omatunto. Olen yhden päätöksen tehnyt elämässäni varsin itsekkäästi. En voi vain julkisesti sanoa, mikä tämä päätös on ollut.

Hyväksyn silti itseltäni tämän päätöksen. Vaikka se ei tuntuisi oikealta kaikkia muita ihmisiä kohtaan, niin päätös on vienyt mun omaa hyvinvointiani rutkasti eteenpäin.

Mun mielestäni itsekkyys on silloin hyväksyttävää, kun itsekkyys on tervettä. Tässä tapauksessa itsekkyyteni on ollut tervettä. Se on auttanut minua niin paljon.

Mielenrauha on tärkeä asia. Silloin, kun ihmisellä on mielenrauha, niin silloin ihminen voi olla onnellinen.

Mä vaivasin päätäni pitkän aikaa eräällä asialla eikä mulla ollut mielen rauhaa. Mä stressasin, murehdin ja huolehdin. Ja aikani, kun asiaa veivasin, niin tajusin myös, etten voi asiaan millään tavalla vaikuttaa.

Ei. Se asia ei muuttunut vaikka yritin tehdäkin jotain. Se asia oli vain unohdettava. En ole enää ajatellut koko asiaa yhtään ja olen tuntenut oloni taas hyväksi.

Välillä asia palaa mieleeni, mutta sitten taas unohdan sen. Alan miettimään muita asioita. Tiedän, että saatan tässä asiassa olla itsekäs. Mutta hyväksyn itsekkyyden itseltäni. Vain siten voin olla onnellinen.

Asiasta toiseen...

Mun mielestäni elämä on aika yksinkertaista. Mutkatonta. Tai sekin riippuu niin paljon itsestään. Mulle elämä on yksinkertaista.

Se johtuu ensinnäkin ajattelustani. Elämämme tuppaa olemaan sellaista, millaiseksi sen ajattelemme. Mä ajattelen itse, että elämäni on hyvää. Helppoa.

Täytyy vain joka päivä tähdätä siihen, että elämä on hyvää. Helppoa. Niillä keinoilla, mitä kulloinkin on käytettävissä. Täytyy olla tyytyväinen siihen, mitä hallussa on ja pyrkiä niiden avulla tekemään elämästä hyvää.

Ja elämä on myös yksinkertaista. Jos eteen tulee ongelmia niin ne pitää vain ratkaista. Ja taas matka jatkuu...

Uskon, että me ihmiset tuppaamme melko usein tekemään elämästämme liian vaikeaa... Etenkin asenteemme ja tyytymättömyytemme vuoksi.

Päivän kysymys: Miksen käytä Twitteriä?

Minulla on Twitterissä tili, mutta käytän sitä todella harvoin. Itse asiassa en käytä sitä juuri lainkaan.

Äsken kuitenkin kävin Twitterissä ja panin merkille kuinka paljon jotkut ihmiset käyttävät sitä. Kuinka usein tällaiset ihmiset päivittelevät sinne tekemisiään, tietämyksiään ja jonkinlaisia analyysejä joistain asioista. Kuten vaikkapa jääkiekosta.

Rupesin funtsimaan, että miksen minä sitten käytä Twitteriä niin kuin nuo toisetkin. En ole vielä tähän päivään mennessä innostunut Twitterin käytöstä tai sen seuraamisesta. Ja itse asiassa Facebookinkin käyttäminen on minun osaltani hieman laantunut alkuinnostuksen jälkeen.

Mutta miksi? Miksi en käytä Twitteriä?

Kerrottakoon aluksi, että olen melko vanhakantainen ihminen. Tarkoittaen sitä, että minun elämässäni tietokoneella ei loppuen lopuksi ole vielä niin isoa merkitystä. Sellaista roolia kuin monella muulla ihmisellä vaikuttaa olevan.

Käytän tietokonetta kyllä melko paljon, mutta se on vain yksi osa elämää. Ja jotenkin ajattelen niinkin, että todellinen elämä tapahtuu tietokoneen ruudun ulkopuolella.

Twitterin avulla voisi esimerkiksi olla yhteydessä monien ihmisten kanssa ja seurata heidän elämäänsä, mutta minulla ei ole tällaiseen kiinnostusta.

Minua ei vain yksinkertaisesti kiinnosta tietää, mitä joku sellainen ihminen tekee vaikka vapaa-ajallaan, jota en oikeasti tunne. Siis sanotaan, että vaikka joku toimittaja voisi olla tällainen ihminen.

Ajattelen, että on parempi keskittyä siihen, että on muutama erittäin hyvä ihmissuhde kuin siihen, että seuraisi monen ihmisen elämistä.

On päivittäin satsattava pitämään hyvät välit niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on tekemisissä. Noin niin kuin kasvokkain. Eikä vain tietokoneruudun välityksellä.

Siksi en ole kiinnostunut seuraamaan kenenkään elämää ja tietämyksiä Twitterin avulla. Vaan olen sen sijaan kiinnostunut vaalimaan sitä, että välini olisivat mahdollisimman hyvät niiden ihmisten kanssa, jotka oikeasti ovat osa elämääni. Joiden kanssa vietän aikaani. Muuallakin kuin nettimaailmassa.

No, Twitterissähän voisi myös kertoilla itsestään. Tekemisistään, kuulumisistaan, tietämyksistään ja vaikka mistä.

En ole tällaisestakaan kovin kiinnostunut. Varmaan siksi, että minulla ei ole mitään tarvetta esimerkiksi osoittaa tietämystäni. Eikä minua kiinnosta, mitä toiset ihmiset ovat mieltä minusta tai mitä ne ajattelevat minusta. Eikä minulla ole kovin kummoista tarvetta tehdä itsestäni numeroa.

Siksikään minulla ei ole siten myöskään kiinnostusta käyttää Twitteriä. Kertoilla sinne asioita itsestäni. Sen sijaan minulla on tarvetta keskittyä tekemään elämästäni hyvää. Tekemällä se vielä epäitsekkäästi. Ottamalla muut ihmiset huomioon.

Jotkut pyrkivät tekemään Twitterissä itsestään myös suositun. Henkilön, jolla on satoja seuraajia. Tällainenkaan ei minua kiinnosta.

Elämässä on tultava itsekseen toimeen. Ilman, että joku seuraisi tai valvoisi sun elämääsi. Ja mitä helvettiä mä tekisin sillä tiedolla, että mulla on noin ja noin paljon seuraajia? Turhaa puuhaa.

En ole tähän päivään mennessä keksinyt hyvää, pätevää syytä ruveta käyttämään Twitteriä. Enkä tiedä tulenko koskaan keksimäänkään. Koitan nauttia elämästäni muulla tavoin.

 

Miten rahaa pitäisi käyttää?

Minulla oli perjantaina palkkapäivä. Palkkatililleni tulla tupsahti tukku rahaa. Kuinka se sitten pitäisi käyttää? Kuinka rahansa pitäisi kuluttaa?

Miten käytän rahani?

Ensinnäkin on tietenkin pakkorakoja, joihin rahaa on käytettävä. Yksiön vuokra, sähkö, vesi, ruoka. Ja muut mahdolliset laskut.

Vuokraan, sähköön, veteen ja muihin mahdollisiin laskuihin menee joka kuukausi tietty summa rahaa. Siitä ei pääse mihinkään. Jos ei sitten ota ja muuta sillan alle asumaan.

Näiden lisäksi rahaa kuitenkin jää vielä kulutettavaksi. Mihin se pitäisi sitten käyttää?

Ruokaan. Tietenkin vatsansa pitää ravita säännöllisesti ja ruoan lisäksi on mahdollisesti ostettava juotavaa. Kuten olutta.

Ruokaostostenkin jälkeen jää silti vielä hyvin rahaa kulutettavaksi. Mitäs sillä sitten teen?

Oikeastaan olen ajatellut jopa ruveta hieman sääästämään ruokaostoksissani. Seuraamaan enemmän kauppojen tarjouksia ja alkaa miettimään ruokavalintojani. Voisinko syödä vielä halvemmin kuin mitä nyt syön?

Rahaani säästyisi ruokaostosten jälkeen vielä enemmän käytettäväksi muuhun.

Haluan nimittäin säästää rahaani käytettäväksi kokemuksiin. Haluan kokea elämässäni enemmän. Nähdä ja kokea lisää. Mutta en tarkoita välttämättä sitä, että ryhtyisin käymään huorissa ja tekemään maailman ympärysmatkoja. Ainakaan joka kuukausi.

Vaan pelkästään sitä, että alkaisin hankkia kokemuksia ja elämyksiä kohtuudella. Tekemällä lyhyitä reissuja, käymällä ulkona syömässä ja terdellä, käymällä teattereissa ja urheilutapahtumissa. Ja vaikka jonain päivänä poiketa Aulangon näkötornin kahvilaan.

Haluan ja toivon, että minulla olisi jatkossa enemmän rahaa käytettävänä pikkuisiin elämyksiin. Kokemuksiin. Ja pyrin siihen.

Entä mihin muuhun rahaansa voi käyttää?

Tietenkin rahaa voi käyttää paljon muuhunkin. Shoppailuun, musiikkiin, vaatteisiin, joidenkin esineiden keräilemiseen... Mutta minä en tällä hetkellä halua kovin paljoa näihin käyttää rahaani.

Vaatteitakin ostan vain silloin, jos oikeasti on tarvetta. Muuten koitan tulla toimeen niillä kuteilla, mitä kaapissani jo nyt on.

Hankin ylimääräisellä rahallani mielummin kokemuksia. Tahdon niiden myötä rikastuttaa elämääni. Ja tehdä elämästäni yhä vain mielekkäämpää.

Ja sitten yksi tärkeä juttu vielä.

Rahaa on hyvä myös säästää. Kaikkea omaisuuttaan ei kannata kuluttaa. Vaan rahaa kannattaa säästää pahan päivän varalle. Ei tietenkään kaikkea ylimääräistä rahaansa tarvitse säästää, mutta siihen on hyvä pyrkiä, että jemmassa olisi aina tietty summa rahaa yllättäviä tarpeita varten.

Elämässä on kuitenkin ala- ja ylämäkiä. Ja niihin kannattaa varautua myös euroilla.

Kivaa viikonloppua!

Olen tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni. Kaiketi siksi hymyilenkin alvariinsa ja olen iloinen.

En ole tyytyväinen elämääni siksi, että tulevaisuuteni saattaisi näyttää pirun valoisalta vaan olen tyytyväinen elämääni sen vuoksi, mitä elämäni tällä hetkellä on.

Olen mennyt liian kauan mukana ajatuksissa, joiden mukaan pitää saavuttaa jotain. Pitää näyttää niin helvetin hyvältä ulospäin ja on lähes jatkuvasti olla suorittamassa. Että nämä kaikki seikat tekisivät elämästä hyvän, arvokkaan, onnellisen. Ja muuten ei voisi elää onnellista elämää.

Imin kaiketi tällaista ajatusta itseeni minua ympäröivästä maailmasta. Yhteisöistä, joissa toimin ja koko yhteiskunnasta.

Sitten pysähdyin. Sytytin valot ja rupesin itse tuumaamaan, mikä minulle on elämässäni tärkeintä. Mikä minulle tuottaa sitä onnea.

En saanut vastaukseksi menestystä. Vaikka en sitä kiellä, että onnistumiset tuntuvat hyvältä.

Sen sijaan sain vastaukseksi hyvinvoinnin. Niin minun kuin läheistenikin hyvinvoinnin. Sen, että varsinkin mieli voi hyvin. Ja on vapaus valita. Elää liki main sellaista elämää kuin itse haluaa.

Rupesin myös elämään hetkessä. Kysyin itseltäni, että eikö minulle mikään riitä. Tarvitseeko jatkuvasti olla lisää kaikkea. Kaikki vain yhä paremmin.

Vastasin, että ei. Tajusin, että elämäni on nyt jo hyvää. Tarpeeksi hyvää siihen, että voin olla onnellinen. Se on vain minusta itsestäni kiinni ja asenteestani.

Elämäni on hyvää. Asiani ovat tällä hetkellä hyvin. Minulla on hyvä, ja kieltämättä mukava työ. Menoihini nähden ihan kiva palkka. Kiinnostavia harrastuksia. Terveyttä. Ja vapaus elää sellaista elämää, jota tahdon. Sekä ympärilläni rutkasti mahtavia ihmisiä.

Tarvittaessa voin myös pyrkiä muuttamaan elämääni. Eli minulla on käsissäni kaikki avaimet elää jo nyt onnellista elämää. Joten olen aika onnellinen.

Olen pysähtynyt ja miettinyt. Pohtinut elämän tarkoitusta. Tai sitä, mitä elämä minulle merkitsee.

Olen ymmärtänyt, että elämä ei ole päättymätön tarina. Vaan tarina, jonka jokainen päivä on ainutlaatuinen. Siksi on pyrittävä jokaisesta päivästä tekemään mahdollisimman mukava. On pyrittävä onnellisuuteen.

Ja mielestäni onnellisuuteen pääsee hyvin, kun osaa kulkea kultaista keskitietä. Osaa elää kohtuullisesti. Ja iloita ja olla kiitollinen jo pienistäkin asioista.

Menestyksen perässä en osaa enää sokeasti juosta enkä mistään työstäkään haaveile julkisuuden tai menestymisen takia. Vaan jos minulla on unelma-ammatteja. Ammatteja, joita haluaisin vielä isompana tehdä, niin tulen tekemään niitä sen takia, että niitä on mukava tehdä.

Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että saisi jonain päivänä vakaan toimeentulon. Ja työ olisi ihan kivaa. Mielekästä.

Tärkeintä on kuitenkin päivästä toiseen muistaa se oppi, jonka olen oppinut. Tarinamme ei ole päättymätön. Liki jokainen päivä pitää elää siten, että se voi olla kelle tahansa pahimmassa tapauksessa viimeinen päivä.

Elämästä on otettava ilo irti. Ja sitä iloa revin irti taas huomenna. Kohta lähden yöksi töihin ja sitten, kun lauantaina palaan töistä, koisaan parin tunnin nokoset ja sitten alan hurvittelemaan. Suoraan sanottuna ajattelin vetää lärvit. Ja saatan piipahtaa jossain kapakassakin. =)

Iloista viikonloppua Viltsun nurkkauksen lukijoille!

Haluan sanoa ei kiireelle

Kellepä kiire ei olisi tuttu. Varmaan kukaan ei ole kiireeltä välttynyt. Ja moni meistä kokee kiirettä tällä hetkelläkin.

Olen jostain myös lukenut, että kiire on varsin usein ylpeilyn aihe. Kiire voi olla keino saada näyttämään itsensä tärkeältä.

Aivan kuin kiireellinen elämä olisi yhtä kuin hyvä, arvostettava elämä. Tai aivan kuin kiire työpaikalla lisäisi työn arvostusta. Ja oman itsensä arvostusta työntekijänä.

Voi kiire olla toki todellistakin kiirettä, mutta voi se olla myös "teeskentelyä". Tai ei välttämättä sitä, mutta kiire on usein turhaa. Koetaan, että on kiire vaikkei sitä oikeasti olisikaan.

No, minulla ei ole ollut tapana miettiä mitä muut tuumaavat elämästäni. Tai mitä ne tuumaavat minusta. Eikä minulla ole tarvetta saada elämääni tai työtäni näyttämään ulkopuolisten silmään arvokkaalta. Ainakaan kiireen avulla.

Joten tahdon kiireestä mahdollisimman paljon eroon. Sillä kiire tuppaa lisäämään vain stressiä. Kiire voi usein olla este hyvinvoinnille. Elämästä ei ehdi nauttimaan, kun on mukamas kiire.

Minulla ei siis saa olla kiirettä. Ainakaan kovin paljoa. Haluan kiireestä eroon.

Miten se sitten tapahtuu?

Huolellisella ajan hallinnalla. Kyllä. Aikaa voi hallita samalla lailla kuin rahansa käyttöäkin. Ainoastaan sillä erotuksella, että aika on oikeasti rahaa paljon arvokkaampaa. Rahaa voit saada lisää, aikaa et.

On siis opeteltava hallitsemaan aikaa. Käyttämään aikaa hyvin. Aikaa on rajallisesti, joten sitä pitää käyttää asioihin, jotka ovat tärkeitä ja asioihin, joita haluaa tehdä. Ja tekemisiään sekä aikataulujaan on suunniteltava niin, että aika riittää paremmin.

Ja toisaalta, epäolennaisia asioita on hyvä karsia listalta.

Toisekseen, on opeteltava sanomaan ei. Niin itselleen kuin muillekin. Joskus jonkun velvollisuuden, tehtävän voi jättää tekemättä ja säästää aikaansa muuhun.

Kolmannekseen, kiire on kai aika usein myös pelkän ajattelutyön tulosta. Kun tekemistä on paljon ja tehtävälista on pitkä, niin kovin herkästi ajatellaan, että nyt on kiire! Vaikka kiirettä ei välttämättä olekaan. Tekemistä voi olla paljon, mutta silti ne ehtii hyvin tekemään.

Ja aika monesti olen ainakin itse huomannut ensin luulleen työpäivänkin edessä, että nyt tulee kiire! Ja lopulta huomannut, että ei tässä nyt niin kiire ollutkaan. Olen vain luullut, että olisi kiirettä, sillä tekemistä on ollut niin rutkasti.

Näillä konsteilla saattaa saada kiireestä yliotteen. Ja kenties muillakin keinoilla. Pääasia, että kiire tulisi mahdollisimman hyvin nujerretuksi.

Haluan sanoa ei kiireelliselle elämälle. Ja vastaavasti kyllä elämälle, jossa on enemmän aikaa nauttia.

Tiistain teksti

Minulla on ollut eilen ja tänään outo tilanne. Edessäni on ollut tällainen tyhjä "blogisivu". Siis tämä sivu mihin pitäisi jotain tekstiä kirjoittaa. Olen tuijottanut kumpaisenakin päivänä tätä sivua melko kauan, mutta en ole keksinyt mitään minua innostavaa kirjoitettavaa. 

Kirjoittaminen on silloin mielekkäimmillään, kun aihe josta kirjoittaa kiinnostaa aidosti. Silloin, kun aihe sytyttää intohimon, flow:n kirjoittamiseen. Eilen ja tänään en ole tällaista yhtä selkeää aihetta vielä keksinyt. 

Stephen King on todennut, että mikäli haluaa oppia kirjoittamaan on kirjoitettava paljon. Päivittäin. Ja kirjoittamisen pitää pysyä mielekkäänä, siitä ei saa tulla pakkopullaa. 

Jotta kirjoittaminen pysyy mielekkäänä on aiheen tietenkin oltava kiinnostava. Usein kirjoitankin tänne blogiini tekstiä aiheesta joka kunakin päivänä mielessäni pyörii. Koska kyseinen aihe pyörii ajatuksissani, niin tietenkin se kiinnostaa minua. Ja kirjoitan tuosta aiheesta sen mikä mielessäni siitä pyörii. 

Tällöin kynnys kirjoittamiseen ei nouse kovin korkealle ja kirjoittamiseen ryhtyminen käy sulavasti. Kirjoittaminen pysyy mielekkäänä eikä siitä tule pakkopullaa. 

Tämä blogini merkitseekin minulle ennen kaikkea kahta asiaa. Ensiksi tämä on hyvä paikka treenata kirjoittamista ja toiseksi tämä toimii päiväkirjanani, koska kirjoitan tänne paljon aiheista jotka ajatuksissani liikkuvat. 

En niinkään ole ajatellut blogini suosiota. Kuinka paljon blogillani on lukijoita. Vaikka se kieltämättä on kiva tietää, että blogillani on muutama lukijakin.

Mitään toista kirjoittamisharrastustani blogini ylläpitäminen ei ole syrjäyttänyt. Eikä syrjäytäkään. Esimerkiksi toimittajan harrastukseenikin liittyy niin paljon muutakin kuin kirjoittaminen, kuten ihmisten kanssa keskusteleminen.

Se noista blogia koskevista jutuista... Seuraavaksi voisin raapustaa jotain tekstiä niissä tällä hetkellä mielessäni olevista asioista.

1. Minun pitäisi tänään jatkaa kouluhommieni tekemistä. Olisi ryhdyttävä kirjoittamaan esseetä aiheesta sananvapaus Suomessa 1900-luvulla. Aloittaminen on vaan niin pirun hankalaa.

Se vaihe, kun pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdyttävä hommiin. Aina tuppaa löytymään parempaa tekemistä ja on helpompi todeta, että "huomenna on parempi päivä aloittaa..."

No, ehkä vielä reipastun ja pääsen tehtävässäni alkuun tämän päivän puolella. Onhan minulla tänään vapaapäivä. 

2. Kaipaan elämääni lisää elämyksiä, kokemuksia. Mutta kohtuullisesti. Kokemusten ei tarvitsisi olla välttämättä kuin reissuja Kotkaan, Hankoon, terassi- ja ryyppyiltamia, liikkumista luonnossa, jotain miniristeilyjä, teatterireissuja... Kunhan niitä vain välillä olisi. 

Ja olenkin tehnyt rahan käytössäni selkeän valinnan. Olen ryhtynyt hieman säästämään muun muassa ruoka- ja muissa ostoksissani, että minulla olisi varaa enemmän hankkia itselleni kokemuksia. 

Luulen, että kokemukset ja elämykset pitävät minua ennemmin onnellisena kuin materia. Joten on parempi kuluttaa enemmän rahaa näihin elämyksiin. On hankittava elämä. =)

3. Rupesin eilen muistelemaan milloin olisin viimeksi loukkaantunut. Pahoittanut mieleni. Mutta en itse asiassa edes muista tällaista kertaa. Se kerta kun viimeksi pahoitin mieleni taisi tapahtua joskus lapsena.

Harvemmin suutun, loukkaannun, pahoitan mieleni tai vedän herneet nenääni. Se kai johtuu ensiksi siitä, että välitän kovin vähän maineestani. Olen aina välittänyt. En paljoa piittaa siitä, mitä ihmiset minusta puhuvat. Vaikka toki on hyvä käyttäytyä hyvin seurassa kuin seurassa. En siis mikään moukka silti ole. 

Toinen syy siihen, että loukkaannun ja pahoitan mieleni harvoin on varmaankin rauhallisuudessani. Koitan tulla ihmisen kuin ihmisen kanssa toimeen ja olla suvaitsevainen, ymmärtäväinen. 

Ja yksi syy on myös elämän asenteessani. Rennossa elämän asenteessani. En jaksa kuluttaa aikaani mihinkään mielen pahoittamisiin. Elämästä pitää nauttia. Koitan suhtautua elämääni positiivisesti ja huumorilla on iso osa elämässäni. Ei elämää kestäisi ilman huumoria. 

Ja varmaan yksi syy on yksinkertaisesti siinä, että on kokenut elämässään jo niin isoja vastoinkäymisiä, että pienet kolhut eivät yksinkertaisesti enää hetkauta suuntaan eikä toiseen. Joskus sitä tuleekin pidettyä vähän typerinä ihmisiä, jotka ottavat nokkiinsa, suuttuvat niin herkästi.

Eivätkö he oikeasti ole nähneet todellista elämää?

Ja varmaan yksi syy tuohon on vielä tämä hyvä sanonta, johon koitan pyrkiä. "On parempi olla onnellinen kuin olla oikeassa". Joskus voi tietenkin olla oikeassakin. Silloin kun se oikeassa oleminen käy vain ilmoittamalla, kuinka jokin asia on. 

Mutta sitten kun alkaa väittely, niin sellaisesta koitan liueta kovin nopeasti. Vaikka olisin kenties oikeassakin. Annan sen toisen osapuolen voittaa, sillä tuollainen kinaaminen tuppaa aiheuttamaan vain huonoa fiilistä. "On parempi olla onnellinen kuin oikeassa." 

Aika monen ihmisen kanssa tulenkin toimeen ja se on usein minun tavoitteenanikin. Että saa jutun luistamaan ihmisen kuin ihmisen kanssa. 

Niin kuin monessa muussakin asiassa niin niin myös tässä asiassa itsellään on myös vastuuta siitä, että tulee toimeen ihmisten kanssa. On ensinnäkin käyttäydyttävä hyvin ja huomaavaisesti toista kohtaan sekä tarvittaessa muuttaa hieman käyttäytymistään toisen ihmisen mukaan. 

Ihmisiä on erilaisia, jolloin se on hyvä ottaa huomioon vuorovaikutustilanteissa. Sanoisin. =)

  

Voiko olla ärsyttävämpää puuhaa kuin siivoaminen?

Siivoaminen. Siis voiko olla ärsyttävämpää puuhaa kuin siivoaminen? Töissä siivoaminen on kyllä mukavaa, mutta kotioloissa ei.

Sitten, kun siivoamista pitäisi harrastaa vapaaehtoisesti ja ihan vain omaksi ilokseen, niin silloin siitä puuhasta ei meinaa tulla mitään. Silloin ei meinaa saada otettua itseään niskasta kiinni ja putsattua asuntoaan puhtaaksi.

Ei varsinkaan nyt, kun olen nukkunut viimeisen yövuoroni jälkeen suunnilleen tunnin- kaksi ja olen koittanut yrittää alkamaan siivoamaan.

Tai mitään ja mitään. Sain mä sentään jotain siivotuksi. Tiskit tiskatuksi, hieman järjestettyä paikkoja ja purettua reissukamppeeni vaatekomeroon. Kohta olen pessyt myös koneellisen pyykkiä.

Mutta siihen se sitten uhkaa jäädäkin. Iso osa asunnosta jää vielä putsaamatta. Ei vain jaksa, pysty eikä kykene. Ainakaan tänään.

Päätinkin jakaa siivousurakkani kolmeen osaan. Minulla on edessä kaksi vapaapäivää, joten niiden aikana koitan siivota myös osan kämpästäni. Tänään siivoan osan, huomenna osan ja keskiviikkona viimeisen osan. Ja keskiviikko-iltana asustelen taas puhtaassa asunnossa!

Miksi sitten stressata jollakin siivoamisella, jos siitä ei kerran tykkää? Siksi, että jonkunhan minunkin asuntoni on siistissä kunnossa pidettävä. Ja tämä on niin pieni luukku, etten tänne ketään kotiapulaista kehtaa pyytää.

Miehen on siis tehtävä se, mikä miehen on tehtävä! Tartuttava imurin varresta kiinni ja annettava kyytiä pölykoirille. Ei auta mikään.

Elämä osaa ottaa välillä koville. Ei auta kuin taistella vastaan.

Viikonloput kuluvat töissä - "Ei haittaa"

Aivan kuin minulla olisi eri päiväjärjestys kuin "tavallisilla" ihmisillä. Tänä viikonloppuna moni loikoilee ja nauttii vapaistaan, kun minä puolestaan raadan töissä. Ja kaiken kukkuraksi, yövuoroissa.

Sitä ajattelee, että normijärjestys on sellainen, että arkisin paiskitaan hommia ja viikonloput ovat vapaina. Minä en tällaista järjestystä ole tänä suvena vielä päässyt kokemaan. Kaikki vapaani ovat olleet liki pitäen arkisin ja viikonloput olen ollut kiinni duunissa.

Minulla ei ole tänä kesänä vielä ollut yhtään viikonloppua kokonaan vapaana. Mutta ei se tällaista sinkkumiestä onneksi ole haitannut.

Minulle ei niin merkitse milloin vapaapäiväni ovat. Kunhan niitä vain aika ajoin on. Olen yksineläjä, joten voin melko vapaasti määritellä omat menoni ja tuloni. Se on sinkkuelämän yksi plus-puolista.

Silloin, kun on töitä niin silloin tehdään töitä. Ja silloin kun on vapaa-aikaa ja vapaapäiviä, niin silloin ne pyritään viettämään siten kuin huvittaa.

Minulla, kun ei ole kovin paljoa sellaista tekemistä joka olisi sidottu johonkin tiettyyn ajankohtaan tai päivään. Siksi ei myöskään ole väliä onko vapaani arkisin vai viikonloppuisin.

Itse asiassa on jopa parempi tehdä töitä esimerkiksi sunnuntaisinkin, kun silloin saa tuplaliksan.

Ja silloin, kun on vapaapäiviä niin silloin voi pyrkiä tekemään asioita, joista tykkää. Täyttää vapaansa mielekkäällä ohjelmalla. Eikä sillä niin merkitystä ole onko tällainen vapaapäivä arkena vai viikonloppuna.

Nyt ennen yövuorojani olin aikavälin keskiviikosta- perjantaihin Kotkan Santalahden leirintäalueella ja vietin upean mökkireissun.

Kotka on kaunis merenrantakaupunki, mutta minun tutustumiseni tuohon kaupunkiin jäi tällä reissulla valitettavan pintapuoleiseksi. Reissuni oli niin lyhyt. Nähtävää, koettavaa ja nautittavaa olisi varmasti riittänyt enemmänkin kuin mitä nyt ehdin kokea.

Mutta kenties ainakin tuollaisen lyhyen reissun teen vielä toistamiseenkin tänä kesänä. Jonnekin muualle vain tällä kertaa kuin Kotkaan. Tuollainen reissu tuo mukavaa vaihtelua ja piristystä arkeen.

Tuollaista reissua en tosin vain ainakaan juhannuksena tee. Silloinkin olen nimittäin töissä, mutta sekään ei minua haittaa. Kiittää ja kuittaahan ainakin säästöpossuni. =)

 

Onneksi saan olla itseni pomo

Minua kiinnostaa paljon johtaminen. Ja onnekseni saankin johtaa koko ajan ainakin itseäni. Jos me ei nimittäin mitään muuta johdeta, niin voimmehan me kukin ainakin itse itsemme pomoja olla.

Ainakin minä saan olla oman elämäni herra, kuningas ja hidalgo. Se on hieno juttu.

Tietenkin löytyy tahoja, jotka vaikuttavat elämäämme. Duunipaikassa pomot sanelevat määräyksiä ja käskyjä. Ja vapaa-ajalla valtiovalta. Tästä huolimatta minulla on hyvät mahdollisuudet toimia oman itseni pomona.

Voin koittaa vaikuttaa elämääni. Siihen, mistä milloinkin palkkani tienaan. Aina ei tietenkään voi työpaikkaansa valita, etenkin nykyaikana vaan pitää mennä sinne, minne pääsee. Sen kummemmin rutisematta.

Onneksi minulla on tällä hetkellä hyvä työ ja ei tarvitse paljoa rutista. Mitä nyt näiden helvetinmoisten helteiden vuoksi hieman pitää päätään ainakin mielessään aukoa.

Saan myös rakentaa itselleni vielä valoisampaa tulevaisuutta. Opiskella ”unelma-ammattini” eteen. Vedellä suuntaviivoja siitä, mitä teen ”isona”.

Ja vapaa-ajalla voin määrätä elämästäni sitten ihan täysin! Saan hallita aikaani, kuinka sen käytän ja miten vapaa-aikaani vietän.

Voin pomottaa itseäni. Lystikästä puuhaa.

Ja mitä se itsensä johtaminen muuta voisi tarkoittaa? Ainakin niiden asioiden määrittelyä, mitä pitää tärkeinä ja mihin haluaa panostaa.

Minulle tärkeimpiä asioita tällä hetkellä ovat toiset ihmiset, etenkin lähimmäiseni ja hyvinvointi. Näihin asioihin haluan etenkin satsata.

En osaa enää niin sokeasti menestyksen, tiettyjen ammattien tai rahan perässä juosta. Niitä tulee sitten elämisen sivutuotteena, jos on tullakseen.

Elämä on arvokas asia jo itsessään. Ilman mitään sen ihmeempiä meriittejäkään. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja elämän jokainen päivä on ainutlaatuinen.

Siksi olen ruvennut koittamaan tehdä jokaisesta päivästä niin hyvän kuin siitä on mahdollista vain tehdä. Ja vielä siten, että päivät eivät olisi hyviä vain minulle vaan myös niille joiden päiviin minäkin voin vaikuttaa.

Työpaikalla tämä tarkoittaa esimerkiksi kohteliasta, ystävällistä ja huomaavaista käyttäytymistä. Niin kuin tietenkin työpaikan ulkopuolellakin.

Voihan se olla, että joskus hamassa tulevaisuudessa asiat ovat vielä valoisamminkin, mutta sitä hetkeä ei kannata odottaa. Tärkeintä on elää hetkessä ja tehdä elämästä niin hyvä kuin siitä minäkin hetkenä voi tehdä.

   

Omatunto kolkuttaa?

Omatunto. Se minua kalvaa ajoittain. Tulee tehtyä jotain väärin ja sitten omatunto alkaa kolkuttamaan. Tai tulee jätettyä jotain tekemättä ja taas omatunto kolkuttaa.

Minun mielestäni on ihan hyväkin, että meillä ihmisillä on omatunto. Ja etenkin se, että voimme potea huonoa omatuntoa. Sitä kuuntelemalla viisastumme. 

Tai ainakin toivottavasti viisastumme. Tyhmä ei ole se joka tekee virheen. Vaan se, joka tekee saman virheen toistamiseen. 

Minä teen virheitä aika usein. Vaikka sitä kuinka pyrkisi olemaan hyvä, niin silti niitä pahuksen virheitä vain tulee. Joskus ei ajattele asioita tarpeeksi tai joskus tekee jotain typerää. 

Sitä on oltava vain itselleen rehellinen. En ole täydellinen ja saatan tehdä myös virheitä. Niistä on vain opittava. Virheisiin ei pidä pyrkiä, mutta niitä voi silti tulla. Koska aina ei vain yksinkertaisesti pysty niiltä välttymään. 

Itse asiassa olen koittanut karsia itseltäni pois liiallista täydellisyyteen pyrkimistä. Välillä voi tavoitella täydellistä suoritusta, mutta joskus riittää vain kelpo suorituskin. 

Se olisi tärkeää, ettei vaatisi itseltään liikaa. 

Toinen juttu, jota tavoittelen on kiireetön elämä. Liiallinen kiire minun mielestäni nimittäin aiheuttaa vain turhaa huolta, hammasten kivistelyä ja stressiä. 

Joskus voi olla kiirettä, mutta ei sitä kiirettä kannata ehdoin tahdoin hankkia. Ja joskus kiireestä voi päästä eroonkin. 

On hyvä kuunnella itseään. Jaksanko ja ehdinkö todella? 

Välillä niin kuin nyt mietin sitä, pitäisikö minun silti ehtiä ja jaksaa vielä enemmän, mutta olen armollinen itseäni kohtaan ja en täytä aikatauluani pelkällä suorittamisella. Tilaa on jäätävä myös elämästä nauttimiselle ja hyvinvoinnistaan huolehtimiselle. 

Usein hyvinvoinnillakin tarkoitetaan vain kroppaansa ja kuntoonsa liittyviä asioita, mutta olen itse sitä mieltä, että pään sisäinen alue on ihmisen tärkein ja arvokkain alue. Sitä se ennen kaikkea vaalia pitää. 

Ja nyt. Nyt olen melko väsynyt. Takana on kaksi noin yhdeksän tunnin työvuoroa ja edessä vielä kolme työpäivää. Ohessa myös opiskeluni.

Tuosta työ- ja opiskelurupeamastani selviydyttyäni lähden nauttimaan kesästä parin vapaapäivän ajaksi Kotkan Santalahti- nimiselle leirintäalueelle. Varasin sieltä itselleni saunallisen mökin pariksi yöksi. =) 

Hyvät yöt

toivoopi Viltsu =)