Valitsemalla rikkaampi elämä

Maailma on täynnä valintoja.

Tajusin sen äsken, kun poikkesin ostoksilla Citymarketissa. Siellä riitti valinnan varaa. Hyllyt notkuivat eri tuotteista. Oli mitä ostaa.

Ja vaikka itse tuotteiden valikoima olisikin suppea, niin sitten riittää reseptejä. Oma pää, toisten päät, nettisivut ja kokkikirjat ovat täynnä ruokaohjeita. Voit halutessasi loihtia vaikka mitä herkkuja niistä perusraaka-aineista. Kalasta, perunasta, riisistä, makaronista ja tomaateista.

Silti minäkin hyvin usein ostan ja kokkaan alvariinsa niitä samoja ruokia, joiten olen tottunut syömään. Miksi? Miksen välillä testaisi muuta?

Kai se on tottumiskysymys? Joku ruoka on hyvää, sitä teen. En uskalla kokeilla muuta. Varma ratkaisu on paras ratkaisu.

Mitä jos välillä olisin kuitenkin rohkea? Ennakkoluuloton? Täyttäisin ostoskorini eri tuotteilla, joihin olen tottunut ja kokeilisin kokata minulle ”uutta” ruokaa.

Saisin rikkautta ruokapöytääni. Se voisi samalla tuoda myös mukavan ”lisämausteen” koko elämääni, kun ruokavalioni sisältö olisi monipuolisempi.

Olisi mielestäni suositeltavaa olla ennakkoluulottomampi ja rikastuttaa ruokapöytänsä sisältöä.

Samalla tavalla voisi rikastuttaa myös muun elämänsä sisältöä. Niin kuin aluksi jo totesin, maailma on täynnä valintoja.

Voit tehdä täällä vaikka mitä ja kokeilla vaikka mitä. Tietenkin talous asettaa jotkin raamit valinnoille, mutta eivät ne raamit minullakaan onneksi liian tiukat ole. Ja onneksi on olemassa myös ilmaista tekemistä, ilmaisia valintoja.

Olen luova ihminen ja tykkään ideoimisesta. Voisin ruveta hyödyntämään luovuuttani myös normielämässäni.

Alkaa rikastuttamaan elämääni tekemällä useammin erilaisia valintoja. Meillä on kuitenkin mahdollisuus valita. Sitä mahdollisuutta kannattaa rohkeasti hyödyntää.  

Päivän ahaa-elämys: Elämästä rikkaampi luovuuden avulla?

Luovuutta, luovuutta, luovuutta!

Käytän paljon luovuutta hyväkseni tekstejäni ja juttujani kirjoittaessani. Nyt kysyn kuitenkin itseltäni, miksen voisi käyttää luovuutta enemmän hyödykseni myös ihan normielämässäni?

Tykkäänhän luovuuden käyttämisestä! Ja mihin kaikkeen ideointikykyään voisi soveltaa ihan jo elämässään? Arjessaan?

Täytyykö kaikki tehdä aina samojen rutiinien mukaan vai alkaisiko tekemään elämästään rohkeasti erilaisempaa luovuuden avulla?

Luovuuttahan voisi hyödyntää vaikka missä.

Päiviensä sisällössä, eurojensa kuluttamisessa, liikkumisessa, kaupassa asiomisessa, ruokavaliossa, erilaisten vapaa-ajan aktiviteettien ideoimisessa ja vaikka reissujen suunnittelussa!

Tietenkin talous sanelee ehdot luovuudelle, mutta ei onneksi tällä hetkellä liian tiukkoja ehtoja. Ja onneksi osan tekemisestä saa ilmaiseksikin.

Vain ripaus rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta peliin ja elämäni voi kohta olla hiukan vaihtelevampaa luovuuden avulla. =)

Matkalle Suomeen?

Haluaisin lähteä johonkin reissuun. Haluaisin matkustaa enemmän. Yksinäni en välttämättä rohkene heti lähteä reissuun ulkomaille, mutta kotimaan reissukin kelpaisi vallan mainiosti. 

Syyskuussa olen ajatellut kesätöideni jälkeen pitää pari viikkoa vapaata, jolloin olen ajatellut viimeistään lähteä matkalle johonkin kotimaan kohteeseen, mutta voisin jo tätä ennen tehdä vapaapäivilläni lyhyempiä, parin päivän pituisia matkoja. 

Matkan suunnittelu vaikuttaa vain kovin vaikealta. Hankalaa keksiä mitään hyviä matkakohteita. Kenties minun pitäisi vain enemmän tutkia netistä löytyviä matkaoppaita.

Luonto minua tällä hetkellä eniten kiinnostaa. Suomen luonto on aika kaunis näin kesällä. Ja tätä luontoa olisi mukavaa päästä ihastelemaan. 

Järviseutuja, metsiä, Ahvenanmaata, Lappia, Porvoota, Hankoa... Onhan täällä kaunista seutua. Pitäisi vain osata ideoida ja suunnitella hyviä matkoja. 

Yksi ongelmani on vain siinä, että minulla ei ole autoa käytössäni. Enkä pyörällä uskalla kovin pitkiä matkoja liikkua, koska en osaa laittaa sitä kuntoon, jos se menee hajalle. Ja korjaamoita ei välttämättä ole mailla eikä halmeilla. 

Minun olisi kaiketi liikuttava joko junalla, bussilla ja lyhyitä matkoja jopa myös tarvittaessa kävellen. Liikkumiseni voi siis hiukan rajoittaa matkustamistani. En välttämättä mihinkään täysin korpeen pysty menemään. Ja useinhan siellä "täysin korvessa" on kaikkein kauneimmat maastot. 

Ja onhan niitä yöpymisvaihtoehtojakin olemassa vaikka mitä! Hotelleja, mökkejä, hostelleja, motelleita, leirintäalueita... Tai sitten en yövy reissullani ollenkaan vaan tekisin vain päivämatkoja. 

Suunniteltavaa ja ideoitavaahan tuollaisessa reissussa kyllä riittäisi. Mutta matkalle tahtoisin lähteä. Matkailu ja etenkin kotimaan matkailu, kun on nimittäin aina kiiinnostanut minua paljon. =)

Ensimmäinen mahdollisuuteni matkalle lähtemiseen minulla olisi reilun viikon päästä, kun minulla on vapaata melkein kolmen päivän verran. Saattaa olla vain, että tuo ajankohta tulee minulle liian nopeasti ja päätän aloittaa luonnon ihastelun tekemällä vierailut paikallisiin kohteisiin, Aulangolle ja Petäykseen. =)

Tuollaisen matkan suunnittelu vaikuttaa vain niin haastavalta. Toivottavasti matkustus ei jäisi sen vuoksi haaveeksi vaan saisin jotain aikaiseksikin! =)

 

Keskity!

Ihmisen on hyvä osata nauttia, iloita ja arvostaa elämän pienistä hetkistä. Se lisää onnellisuutta. Olen kuitenkin pannut merkille itsessäni, että olen viime aikoina ruvennut poikkeuksellisen paljon iloitsemaan näistä elämäni ”pienistä” hetkistä. Miksi?

Oivalsin tänä aamuna, että olennainen syy siihen on varmasti se, että ei vain elä kropallaan näitä hetkiä vaan mieli on myös mukana näissä hetkissä. Keskittyy niihin. Ja ajattelee vain ja ainoastaan sitä, mitä tekeekin. Siten näistä elämän ”pienistäkin” hetkistä saa paremmin ilon irti.

Esimerkkinä vaikka tämä aamu. Heräsin jo viiden aikoihin ja olen viettänyt aika rauhallisen ja mukavan aamun. Olen keskittynyt myös ajattelussani vain tähän aamuun, en muuhun. En esimerkiksi edessä siintävään työpäivääni.

Tällöin tämäkin aamu on maistunut aika hyvältä. Mieli ja kroppa ovat kohdanneet. =) Työpäivääni mietin vasta sitten, kun olen työpaikallani. En aiemmin.

Keskittyminen on tärkeää. Se lisää mielen hyvinvointia ja vähentää stressiä, kun osaa keskittyä vain silloiseenkin hetkeen kerrallaan, mitä kulloinkin elää. Ja tätä tällaista keskittymistä minun on opittava vain lisää.

  

Eletään niin ettei tarvitse katua mitään!

Näitä asioita vanhukset katuvat... Näitä listoja saamme lehdistä lukea alvariinsa.

Eikö meidän nuorempien kannata ottaa näistä listoista oppia ja ruveta elämään omaa elämäämme niin, että meidän listamme näyttäisivät aikanaan mahdollisimman paljon tältä:

Näitä vanhukset katuvat: ...

Minun hautakiveeni ei välttämättä koskaan tulla kirjoittamaan Viltsu saavutti tätä, tätä ja tätä... Eikä ole niin väliksikään.

Tärkeintä olisi, että siihen kirjoitettaisiin aikanaan, että Viltsu eli onnellisen elämän, koska tajusi elämän ainutkertaisuuden jo nuorella iällä.

Nyt se on elettävä ja tehtävä niitä asioita, joista tykkäämme. Kaikkeen ei välttämättä ole mahdollisuuksia, mutta niiden perään ei kannata edes haikailla. Kannattaa olla tyytyväinen niihin asioihin, joihin on mahdollisuuksia ja varaa ja tehdä niitä.

Niistä se onni rakentuu.

Olen eilen ja tänään viettänyt upeat arki-illat. Niin upeat, että voin jopa sanoa, että arkeni on ollut sitä luksusta.

Olen kirjoittanut, viettänyt aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, pyöräillyt musa pauhaten korvilla ja opiskellut mielekästä ainetta.

Tänään vietin työpäiväni jälkeen pari tuntia isäni kanssa ja sitten poikkesin kotimatkallani Mierolan ravintolaan syömään Vanajan leikettä. Mahtavan järvimaiseman äärelle.

Aikas mukava arkipäivä sanoisin. Ja onni kukoistaa. =)

Elämäni alkoi virkistymään, kun tajusin että minulla on itse vastuu sekä hyvinvoinnistani että elämäni sisällöstä.

Päivät täytyy käydä useimmiten töissä uurastamassa hiki hatussa, mutta iltaisin voin tehdä sitä mitä haluan. Minulla on siihen mahdollisuus. Avaimet onneeni ovat minun kädessäni. =)

Nyt on aika ruveta elämään, ettei tarvitse vanhainkodissa katua sitä, ettei tullut elettyä. =)

Kiireestä eroon – haluan optimistiksi!

Huh!

Minulla oli tänään töissä työntäyteinen päivä. Ihan mukava juttu. Ei minulla silti kiire ollut. Töitä kyllä piisasi kuudelle tunnille rutkasti, mutta kovin montaa kertaa en kokenut kiirettä.

En ensinnäkään ajatellut kiirettä ja toisaalta koitin järkeillä työni siten, että en joudu niinkään kokemaan kiirettä, mutta saan silti vähintään vaaditut hommat tehtyä. Mistään oikomatta tai laiskottelematta.

Nimittäin silloin, kun aika on kortilla niin on hyvä nopeasti mielessään hieman aikatauluttaa tehtäviään. Kiireen tuntu vähenee.

Kiire on yksi sellainen asia, josta haluan mahdollisimman paljon omassa elämässäni eroon. Se aiheuttaa vain turhaa stressiä.

En todellakaan ole silti töissäkään oikomassa tehtävissäni, mutta jos hieman järkeilemällä saisi työnsä paremmin aikataulutettua.

Ja haluan muutenkin kiireestä eroon elämässäni. Ja se edellyttää hyvää ajankäytön hallintaa. Täytyy miettiä hieman mitä kunakin päivänä ehdin ja jaksan ja olla itselleen myös armollinen. Jos jokin askar ei jonkin päivän aikatauluun mahdu hyvällä tahdolla, niin sitten se pitää jättää toiselle päivälle.

Tietenkään aina ei kiireestä vaan pääse eroon vaikka kuinka tahtoisi. Silloin on vain paiskittava töitä hiki hatussa ja kämmenet ruvella. =)

Haluan oppia myös optimistiksi. Tai ainakin mahdollisimman optimistiseksi ihmiseksi.

Oletan, että se tarkoittaa ainakin myönteistä suhtautumista elämään. Ja että voisi omata myönteisen asenteen elämään, niin elämän pitää kaiketi olla hyvää.

Lisää asioita, joista saa hyvän olon tunteita ja huonoa oloa aiheuttavat asiat karsittava minimiin. Jos se on vain mahdollista.

Haluan eroon myös turhasta valittamisesta. Tai etten ainakaan itse valita turhasta. Jos on jotain ongelmia, niin ne on koitettava ensisijaisesti ratkaista eikä ruveta heti valittamaan. Valittaminen lisää vain huonoa fiilistä. =)

Este on este, mutta vain hidaste, niin kuin entisellä opettajallani oli tapana sanoa.

Ja on myös muistettava, että elämämme on sellaista, joksi ajattelumme sen tekevät. On siis ajateltava mahdollisimman positiivisesti, koska silloin elämä on myös positiivista. =)

Virheitäkin välillä kyllä teen, mutta itseään kohtaan on oltava armollinen. Olen vain ihminen ja virheistään on otettava opiksi ja jatkettava matkaansa. =)

Kovin hyvin en vielä tiedä, mitä optimismi oikein on, mutta ehkä koko ajan opin siitä vain lisää.

Se minua vain askarruttaa, että kuinka tulen optimistina sulautumaan siihen niin isokokoiseen pessimistien sakkiin?  

Minulla on oikeus!

Olen mennyt liian kauan tämän "kilpailuyhteiskunnan" talutusnuorassa. Tiedättehän? On pakko saavuttaa, on pakko suorittaa... Ei oikein millään muulla tunnu toisinaan olevan merkitystä kuin suorituksilla ja saavutuksilla.

Kunnes tänään hokasin!

Minulla on mahdollisuus valita toisin. Minulla on mahdollisuus "heittää hyvästit" kilpailevalle yhteiskunnalle ja päättää miten oman elämäni tulen viettämään.

Elämä on täynnä valintoja ja minä saan tehdä omat valintani. Minulla on oikeus päättää omasta elämästäni. Miten sen haluan kuluttaa.

Minä haluan, että minun on hyvä olla. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Haluan myös, että elämä olisi mahdollisimman kivaa. Tästä päivästä lähtien.

Ja haluanpas vielä myös, että myös kamuillani olisi mahdollisimman hyvä olla. Että heidän elämänsäkin olisi kivaa.

Unelmistani en silti aio luopua. Niiden eteen teen yhä töitä, mutta niitäkin nautintojen kautta. Että opiskelemiseni ja kirjoittaminen olisivat aina myös mukavaa eikä vain pakonomaista treeniä.

En suhtaudu kuitenkaan unelmiini enää pakkomielteisesti. Ne käyvät toteen sitten, jos käyvät. Nyt on aika alkaa elämään hetkessä ja viettämään hyvää elämää.

On myös muistettava, että oikeuksien ja mahdollisuuksien lisäksi minulla on myös vastuuta. Vastuuta ainakin itsestäni, elämästäni ja hyvinvoinnistani.

Elämän kurjuudesta ei kannata ainakaan liikaa valittaa. On tehtävä töitä, että asiat parantuvat.

Kiire! Nyt on kiire!

Ensi viikolla on iso leiri työpaikallani. Minulla voi olla keittiössä kiirus! Apua, olen paniikissa.

On ihan totta, että minulla voi olla kiire ensi viikolla ja minun on kenties paiskittava töitä välillä oikein hartiavoimin ja nopeasti, mutta mitäs jos testaisin vähentää panikoitumistani ja huolestumistani sillä, että en ajattele kiirettä?

Kiire on sitten jos on ollakseen, mutta ei sitä kannata ajatella. Kiire tulee, jos on tullakseen ja that´s it!

Ei minun kannata suhtautua töihini, että nyt on edessä helvetinmoinen kiire ja urakka vaan että nyt on edessä työviikko, josta tulen kyllä selviämään. Siten työni voi maistua minulle paremmalta, mutta ne tulee silti toivottavasti aherrettua hyvällä asenteella.

Kiire on monesti pelkkä ajattelun luoma harhakuva. On niin paljon töitä edessä, että ajattelee, että tulee kiire ja on kiire.

Vaikka ei sitä kiirettä kannata ajatella vaikka olisi paljonkin töitä edessä. Kantsii funtsia mielestäni ennemminkin, että kyllä ne työt ehtii tehdä kun vain tekee. Ja tarvittaessa hiukan vaikka suunnitella kuinka ne työt kannattaa tehdä, ettei tulisi kiire.

Kiire kun lisää sitä huonoa fiilistä ja siitä kannattaa pyrkiä eroon. Ei sillä, että lipsuu töissään vaan ajattelu- ja asennemuutosremontilla. Ainakin sitä voi kokeilla. =)

Sama juttu se on opiskeluideni kanssa. Ajattelin ennen kesää, että nyt on tulossa kiireinen kesä. Sillä päivät käyn töissä ja iltaisin koitan opiskella. Myös vapaapäivinäni koitan opiskella.

Nyt olen kuitenkin muuttanut ajatteluani. Ei minulla ole silti kiireinen elämä. Elämäni vain sisältää työtä ja ihan mielekästä opiskelemista, paljon. Aikatauluni on kyllä melko täynnä, mutta ei se kiireinen aikataulu silti ole.

Se johtuu ensinnäkin hyvästä suunnitelmasta. Tekee itselleen selväksi, että ei esimerkiksi opiskele päivisin kuin 2-6 tuntia. Riippuen siitä onko kuinka pitkä työpäivä takana vai onko peräti vapaapäivä töistä.

Nyt tällä viikolla tein liki 9 tunnin työpäivät. Oli selkeä asia, etten jaksa työpäiväni jälkeen opiskella kuin korkeintaan 2 tuntia. Tänään puolestaan on vapaapäivä, joten koitan opiskella noin 4 tuntia.

Ehdin aikataulullani opiskella sen mitä ehdin. Enempään en pysty, tai enempää en itseltäni vaadi. Tämän on vain yksinkertaisesti riitettävä. Muuten minulla olisi elämä kiireistä ja uurastaisin itseni "hajalle".

Tällä aikataululla ehdin välissä jopa nauttimaan elämästäni.

Ja toinen tapa vähentää kiireen tuntua opiskeluissani on se, etten koita pyrkiä täydellisyyteen. Onko minun pakko saada jokaisesta kurssista vitonen vai riittääkö, että omaksun vain tarpeelliset faktat ja tiedot? Ja suoritan vaadittavat kurssit ja tehtävät?

Mitä vähemmän kiirettä sen onnellisempi mieli. =)

Läheisen ihmisen menettäminen on kasvattava kokemus

Läheisen ihmisen kuolema kasvattaa ja opettaa. Rakkaan ihmisen menettäminen lujentaa luonnetta ja avaa silmät ymmärtämään elämän paremmin. Näin on käynyt ainakin minulle.

Olen menettänyt sekä äitini ja veljeni. Molemmat olivat erittäin tärkeitä ihmisiä minulle ja suruni ja ikäväni eivät tule katoamaan milloinkaan. Suru kulkee elämässä aina mukana, sen kanssa oppii vähitellen vain elämään. 

Ja rakkaiden ihmisten muisteleminen muuttuu lämpimämmäksi asiaksi. Muistelu ei aiheuta enää yhtä paljon surua kuin aiemmin vaan menehtyneitä lähimmäisiään muistelee lämmöllä. 

Läheisen ihmisen kuolema kasvattaa, lujentaa luonnetta. Luulen, että se on yksi pahimpia asioita, joita ihminen voi elämässään kokea ja läheisen ihmisen kuoleman kun on joutunut kokemaan, niin aika moni ikävä asia tuntuu sen jälkeen liki vähäpätöiseltä. 

Ja sitä kun on selvinnyt läheisen ihmisen kuolemasta, niin selviää sen jälkeen aika monesta muustakin asiasta. Tai on oppinut jopa tajuamaan, että aika monessa ikävässä asiassa ei ole edes mitään mistä on sinällään selviydyttävä. Ne ovat vain elämää. 

Läheisen ihmisen kuolemasta selviäminen kasvattaa ihmistä myös henkisesti ja lujentaa ihmistä. Asenne elämääkin kohtaan on ainakin minulla muuttunut vähitellen positiivisemmaksi. Usea asia ja tapahtuma, kun ei enää vain järkytä mieltä.

Läheisen ihmisen kuolema avaa silmät myös elämälle. Se opettaa ymmärtämään asioiden tärkeyden. Juuri mikään muu asia ei ole niin arvokas kuin oma hyvinvointi ja toiset, rakkaat ihmiset. 

Näiden menettäminen satuttaa eniten, siksi ne ovat mielestäni tärkeimpiä asioita maailmassa. Niistä on pidettävä kynsin hampain kiinni ja vaalittava huolella. Esimerkiksi keskustelut isäni kanssa ja leikkituokiot Vilman ja Veikon kanssa ovat elämäni parasta sisältöä.

Kuolema opettaa myös elämän ainutlaatuisuuden. Kuolema osoittaa sen, että elämämme ei ole päättymätön tarina. 

Jokainen päivä pitäisikin yrittää elää siten, että eläminen olisi mahdollisimman mukavaa, kivaa. Näitä päiviä kun ei tässä elämässä määräänsä enempää ole. Ei minulla eikä muillakaan ihmisillä.

Elämästä laadukasta

Olen päättänyt ruveta parantamaan elämäni laatua. Kuinka tuo sitten tapahtuu?

Ensimmäinen askel kohti valoisampaa elämää on lopettaa oman elämänsä vertaaminen muiden ihmisten elämiin. Muilla on omat elämänsä, minulla omani. Oman elämäni vertaaminen on turhaa ja voi aiheuttaa tarpeetonta mielipahaa.

Vertailu on siis lopetettava!

Minulla on oma elämäni ja nyt lausun taikasanan. Minun on oltava kiitollinen tästä omasta elämästäni.

Kun oivaltaa kiitollisuuden merkityksen, niin saa asennettaan elämäänsä kohtaan jo rutkasti positiivisemmaksi.

On hieno juttu, että minulla on oma elämäni ja minun on oltava kiitollinen jo siitä. Jokainen päivä on lahja.

Ja on sitä tuhottomasti muutakin asiaa, josta voin olla kiitollinen. Jo siitä, että rinnallani on aimo läjä mahtavia ihmispersoonia.

Ja sitten, kun minulla on tämä mahtava oma elämäni, niin minun on tehtävä siitä mahdollisimman paljon sen näköinen, josta minä pidän. Ja taikasauva on jälleen minun näpeissäni!

En ryhdy elämään silti itsekkääksi, sillä haluan yhä välittää muista ihmisistä, paljon. Alan yhä enemmän puuhaamaan niitä asioita, joista pidän. Niitä asioita, jotka aiheuttavat sitä mielihyvää sinne sydämeeni.

Elämä ei ole täydenäyttely vaan elämä on parhaimmillaan nautinto. Eli tarkoitus ei ole elää siten, että näyttää ulospäin hyvältä vaan siten, että sisälläni tuntuu hyvältä.

Ja tästäkin saan olla taas muuten kiitollinen. Eli siitä, että minulla on mahdollisuus tehdä asioita, joista tykkään.

Ja sitten lausun taikalauseen, joka on arvokas avain onnellisempaan elämään. Elä hetkessä!

Tulevaisuuttaan voi toki suunnitella, siitä voi haaveilla. Ja menneisyyttään tulee surtua, mutta silti olisi hyvä, jos pystyisi elämään hetkessä.

Ja itse asiassa se hetkikin kun on asia, josta on oltava kiitollinen. Siitä, että on se elämä, jossa on niitä hetkiä.

Tämä elämäni on opettanut jo minua, aika paljonkin. Äitini ja veljeni kuolemat ovat opettaneet minulle elämän ainutlaatuisuuden ja sen arvaamattomuuden. Ja näiden asioiden takia on hyvä kyetä elämään hetkessä.

Jonain päivänä asiat ja elämä voivat toki muuttua valoisimmiksi, mutta ei sitä hetkeä kannata odotella. Se tulee sitten aikanaan, jos on tullakseen.

Tärkeintä on, että elää hetkessä. Nauttii elämästään päivä kerrallaan. Niitä päiviä ei tässä elämässä ole kuitenkaan ihan hukattavaksi asti. Joten on hyvä, jos kaikista päivistä saisi otettua ilon irti.

Se olisi upeaa, jos aina nukkumaan mennessään voisi lausua sanat "minä vietin tänään kivan päivän, kiitos."

Ja sitten se yksi tärkeimmistä jutuista, asennemuutosremontti!

Opettelen optimistiksi. Positiivisesti ajattelevaksi ihmiseksi. Elämä on sellaista, jollaista on ajattelumme. Ja positiivinen ajattelu tuottaa positiivista todellisuutta.

Elämässä tulee ongelmia, tulee mutkia matkaan, mutta on uskottava, että niistä selviää. Huit, hait!

Tarpeettomia huolia ja murheita ei kannata kuitenkaan ottaa pähkäiltäväkseen. Elämään on pyrittävä suhtautumaan siten, että se on liki lystiä ja melkein kaikki voi olla jonain päivänä mahdollista.

Optimistisella asenteella elämä on helpompaa.

Ja nyt. Nyt on aika lopettaa 27 päivää kestänyt tipaton putkeni. Nyt on aika hakea Ärrältä saunakaljat ja ruvettava nauttimaan tästä lauantaista.

Kippis& Kulaus!

ps. Eikä unohdeta huumoria!

Torstain hajatelmat

Elämämme on kuin täytekakku. Syntymä on kakun pohja ja kuolema kakun päällys. Se, millä sen täytämme on aika paljon meistä itsestämme kiinni.

Minun täytekakkuni kaipaa lisää mansikkahilloa. Kakkuni kaipaa lisää kermavaahtoa. Eli täytekakkuni kaipaa lisää täytettä.

Elämässäni on paljon rutiinia, se pyörii pitkälti samojen asioiden, tekemisten ja ajatusten ympärillä.

Kaipaan lisää vaihtelua. Minun on ryhdyttävä näkemään ja kokemaan enemmän. Eikä haittaa vaikka sivistäisin lisää itseäni.

Täällä on paljon koettavaa ja tehtävää. Minun vain pitäisi vielä paremmin hyödyntää mahdollisuuteni kokea ja nähdä.

Ja jos täällä Telluksellamme on paljon näkemistä ja kokemista, niin on täällä myös paljon ihmisiä. Meitä on täällä tuhottomasti.

Ja meidän kannattaisi pitää korvat ja silmät auki. Kuunneltava toisiamme. Kuka tahansa nimittäin voi opettaa ja neuvoa sinua elämässäsi, jos annat siihen mahdollisuuden.

Joku muu voi opettaa sinua joko puheillaan tai myös teoillaan. Jos joku toinen tekee virheen tai epäonnistuu, niin ainakin itse näet, kuinka jotain asiaa ei kannata tehdä.

Ja mikään oppi ei ole turha. Mihinkään oppiin ei kannata ainakaan suhtautua välinpitämättömästi.

Entinen opettajani kertoi aikoinaan oppilaistaan, jotka koulutunneilla oli ihmetellyt kuinka heille opetettiin joitain asioita, mutta tulleet vuosien päästä kiitteleen että hyvä kun opetit senkin asian. Olen tarvinnut sitä tietoa, vaikka silloin aikoinaan se tuntui turhalta.

Ikinä ei voi olla varma, mihin elämä sinut vielä johtaa ja mitä oppeja tulet tarvitsemaan.

Meillä ihmisillä on monesti, turhan monesti vain pakottava tarve olla oikeassa. Se on tyhmää. Siitä kannattaisi pyrkiä eroon ja opeteltava olemaan väärässä.

Iloitsemaan jopa siitä, että on väärässä. Silloin, kun on väärässä ja tajuaa sen, niin on ainakin taas askeleen lähempänä totuutta.

Hyvä mieli on kuin nuha joka tarttuu ihmisestä toiseen

Uskon, että onni on tarttuvaa. Hyvä mieli on kuin nuha joka tarttuu ihmisestä toiseen. Onnellisuus ei tule vain ihmisestä sisältäpäin vaan se tulee myös ulkoapäin.

Kun näen, että ympärilläni on onnellisia ihmisiä, kun näen, että ympärilläni hymyillään paljon, niin minä itsekin tulen onnelliseksi.

Tulen onnelliseksi siitä, kun näen muilla ihmisillä olevan hyvin asiat. Ja taas käänteisesti harmistun, jos ympärilläni on paljon surua.

Sen vuoksi onneaan ei kannata pantata. Kun on hyvin asiat, niin hymyile paljon. Hymy ja iloinen mieli tarttuvat!

Olen elämässäni nähnyt liikaa piittaamattomuutta, itsekkyyttä ja kylmyyttä. Rukoilen, että maailma parantuisi. Että maailma lämpenisi. Rupeaisimme enemmän välittämään toisistamme, aidosti.

Ja miten muutenkaan tuota muutosta saisi aikaan kuin näyttämällä itse ensin esimerkkiä. Ja toivoa, että muut ottavat esimerkistäni mallia.

Haluan repiä itsestäni irti itsekkyyden, toisista piittaamattomuuden ja ylimielisyyden. En tahdo huolehtia vain omasta onnestani vaan myös muiden onnesta. Etenkin niiden ihmisten onnesta, joiden onneen voin vaikuttaa.

Omatuntoni rupesi tänään kolkuttamaan!

Tajusin, että olen viime päivinä liikaa ajatellut vain omaa onnellisuuttani. Oivalsin, että jos jatkan samalla linjalla, niin jonkin ajan kuluttua muistan vain oman onnellisuuteni. En piittaisi enää muista.

Omasta hyvinvoinnistaankin on syytä pitää huolta, mutta ei liikaa muiden ehdoilla. Olen höpöttänyt vain omaa onneani, mutta koska viimeksi olen miettinyt kuinka isäni voi?

Haluan ruveta jälleen välittämään toisista ihmisistä. Kun minulla on kerta iloinen fiilis, niin voin tuota fiilistäni yrittää tartuttaa muihinkin.

Miettiä kuinka voisin huolehtia lähimmäisistäni enemmän, piristää enemmän heidän elämää. Miten voisin myötävaikuttaa työpaikkani ilmapiiriin? Voisinko olla entistä parempi työkaveri?

Nyt on aika alkaa huolehtimaan ja välittämään kanssaihmisistä. Ja olla ystävällinen. Hyväntekeväisyystyötä en välttämättä ala tekemään, mutta siinäkin on jo tarpeeksi hyvää, kun autan muita.

Ja voin pyrkiä siihen, että saisin edes yhden ihmisen hymyilemään joka päivä. Muiden ilostuttamisesta saan itsekin entistä onnellisemman olon.   

Pystyyn kuollut idea ja opintotaktiikkaa

Pistin eilen pystyyn uuden blogin. Blogin nimi oli ja on Onnen kulma ja tarkoituksenani oli sinne kirjoittaa aatoksia onnellisuudesta. Tänään aamulla kuitenkin tajusin, että idea oli pystyyn kuollut jo syntyessään.

Tai ei se huono idea ollut, mutta ei minulla ole aikaa sen pyörittämiseen tällä hetkellä. Minun on kuitenkin taas huomisesta lähtien käytävä töissä päivisin ja opiskeltava iltaisin. Tuossa tahdissa voi muuten omakin onneni olla taas koetuksella. =)

Ehkä palaan kirjoittamaan Onnen kulma-blogiani jossain vaiheessa, mutta Viltsun nurkkaus riittää tällä erää.

Hyviä asioita minä mielestäni kyllä niin tänne kuin sinne Onnen kulma-blogiinikin kirjoitin onnellisuudesta. Kiitollisuudesta, olemalla rohkeasti oma itsensä ja tekemällä rohkeasti niitä asioita, joista tykkää ja elämisestä hetkessä. Näistä asioista se onnellisuus ja hyvä mieli jo pitkälle rakentuu.

Ja kiitollisuus on yksi tärkeimmistä asioista. Usein minäkin vertaan elämääni muiden ihmisten elämiin, mutta oikeastaan sellainen vertaaminen on turhaa. Olisi enemmän oltava kiitollinen omasta elämästään, tajuttava että siinäkin riittää hyviä asioita ja keskityttävä tekemään omasta elämästään yhä ruusuisempaa.

Mutta kuinka tehdä omasta elämästään ruusuinen lähitulevaisuudessa? Kun aikataulut täyttyvät töistä ja opinnoista?

Kenties ainakin sillä, että laatii selkeät aikataulut opinnoilleenkin eikä vaadi itseltään liikaa. Opiskelee yhden päivän aikana 2-4 tuntia riippuen siitä kuinka pitkä työpäivä on. 

Kaksi seuraavaa (huomenna ja ylihuomenna) työpäivääni kestävät aina 17 asti, joten voisin kirjoitella kouluesseitäni päivän aikana vain kahden tunnin ajan. Jää aikaa vielä sen lisäksi muullekin elämälle.

Eli huomisen aikatauluni olisi: 8.45-17 töitä, 18-19 Emmerdale eli sitä rentoutumista =) ja 19-21 opiskelua, 21-22,23 rentoutumista ja sitten nukkumaan. =)

Ja olen ajatellut käydä töissä taas pari seuraavaa päivää kävellen. Saa päivän liikuntatarpeet samassa, kun kävelymatka töihin on noin 3,5 kilsaa. Ei tarvitse liikunnasta enää töiden jälkeen huolehtia.

Käyn tänään myös kaupassa ja ostan ison kasan ruokaa, niin on monelle päivälle syötävää. Ei tarvitse kaupassakaan käydä työpäivinään.

Niin laskemallista! Mutta olen huomannut, että aikataulut ja laskelmallisuus usein helpottavat etenkin kiireistä elämää.

Ja voinhan opiskelunikin ottaa enemmän harrastuksenani. Saanhan samassa kirjoittaa ihan kiinnostavasta aiheesta. Journalismin etiikasta. =)

Helppoahan se minun on muuten sinkkumiehenä suunnitella elämääni ja elää. Saan olla ja mennä miten lystää. Ja se se sinkkuna elämisen hyvä puoli onkin. Vielä kun asun kerrostaloasunnossa, missä ei järin paljon ole edes mitään huushollihommia tehtävänä.

Tuskinpa olisi elämiseni yhtä vaivatonta ja mutkatonta, jos kanssani asuisi muija ja pari kakaraa. =)

Tänään minulla on vielä vapaapäivä. Kohta lähden käymään kaupassa, mutta muuten olen kuin Ellun kana. Nautin olostani ja kenties heitän jossain välissä fillarilenkin. =)

ps. Ensi viikolla päättyy tipaton kuukauteni. Pääsen vetään lärvit. =) Viime viikolla selkärankani ja tahtoni olivat muuten koetuksella tuon tipattoman kuukauden kanssa!

Minulla oli torstai ja perjantaikin vapaana. Keskiviikkona pääsin viideltä töistä, oli aikas aurinkoinen ilma ja menin vielä Tomaatteja, tomaatteja- festareiden näytökseen.

Monen ravintolan terassit näyttivät luonnollisesti houkuttelevilta sellaisella kelillä ja festareillakin olisi ollut mukava ottaa parit...

Oli mainiot puitteet ryyppäämiseen. Ensin jonnekin terdelle, sieltä festareille ja sieltä taas vaikka terdekiertueelle ja tämä olisi ollut mahdollista, kun torstaina oli vapaa. Mutta se tipaton, se tipaton!

Kyllä siinä vaadittiin itsekuria, kun kurkku huusi kaljaa ja sielu hiljaa. Muistuttelin itseäni tipattomasta toukokuusta.

No, toivottavasti ensi viikollakin on hyvät, aurinkoiset kelit.

Tämäkö se Viltsun mielessä on?

On elettävä hetkessä

Olen aiemmin elämässäni ollut tyhmä. Ajatellut typerästi. Olen haaveillut niin paljon jostain toimittajan tai ammattikirjailijan urasta, että olen jopa kuvitellut, että sitten kun minusta tulee sellainen, niin sitten alan nauttimaan elämästäni.

Tuo on melko typerästi ajateltu. Nimittäin vaikka haaveeni ei muutenkaan välttämättä toteudu, niin on muistettava, että myös elämällä voi jonain päivänä olla julmat näppinsä pelissä.

Elämäkin on luultavammin jo opettanut minua, että on pyrittävä elämään hetkessä. Ei liikaa murehtia menneitä eikä haikailla tulevaisuuden perään vaan elettävä hetkessä.

Sitä, kun ei koskaan voi mennä sanomaan varmaksi, mitä huomenna tapahtuu. Milloin elämä päättyy, kädet katkeavat tai sairastuu vakavasti. Siksi ei voi odottaa, että sitten kun joku asia tapahtuu niin sitten alkaa nauttimaan elämästään.

Elämästä on pyrittävä nauttimaan tänään. Niillä asioilla, mitä siinä elämässä tällä hetkellä on.

Ei elämän tarkoitus ole kuitenkaan pelkkä nauttiminen tai onnellisuuden tavoittelu. Elämän tarkoitus on myös kokeminen, eläminen.

On hyvä elää. Kokea ja elää.

Jokaisen ihmisen elämä alkaa syntymästä ja loppuu kuolemaan, mutta meistä itsestämmekin on kiinni kuinka tuon väliosan täytämme.

Minä luulen nykyään, että elämä on kuin täytekakku. Mitä muhkeampi täyte, niin sen parempi lopputulos.

On koettava mahdollisimman paljon. Niitä asioita, joita itse haluaa kokea. On pyrittävä kuuntelemaan sydäntään ja elettävä suunnilleen niin kuin haluaa.

Elämä on kuin jokin laivamatka, jonka kapteeni ollaan me itse.

Tai ainakin se on helppo näin sinkkuna todeta. Yksinelämisen plus-puoli kun on siinä, että saa määrätä omasta elämästään. Ei tarvitse (ainakaan kovin paljoa) välittää muiden sanomisista ja halumisista. =)

”Kohtele itseäsi niin kuin kohtelet muitakin”

Kaikkihan sen vanhan sanonnan tietää. ”Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan”. Hyvä sanonta, ei siinä mitään. Ja noin se kannattaa toimiakin.

Harvoin sitä kuitenkaan tulee asiaa funtsattua toisesta näkökulmasta. ”Kohtele itseäsi niin kuin kohtelet muitakin”.

Muita kohtaan pitää pyrkiä olemaan huomaavainen, ystävällinen, positiivinen ja kohtelias. Mutta harvemmin sitä tulee mietittyä kuinka sitä pitäisi itseään kohdella.

Se on huono juttu, sillä itseäänkin kannattaa kohdella lämmöllä. Siten elämästä ei tule liian raadollinen.

Ensiksi, ole itseäsi kohtaan huomaavainen. Muista, ettet ole yli-ihminen, joka ei tee virheitä. Etkä ole kone, et ikuinen suorittaja etkä ainainen onnistuja.

Et. Olet vain ihminen. Niin tylsältä kuin se kuullostaakin.

Ole itseäsikin kohtaan huomaavainen ja sallivainen. Anna itsellesi lupa epäonnistumisiin ja virheisiin. Niin kuin annat muillekin.

Ja muista, ettet ole ikuinen suorittaja. Anna itsellesi aikaa nautintoihin ja lepoon. Hidasta tarvittaessa vauhtiasi. Kuuntele sydämesi ääntä. Kohtele itseäsi lämmöllä.

Ja mikä tärkeintä, koita hyväksyä itsesi. =)  

Onnellisuus on ennen kaikkea fiilis, mikä vallitsee pääkopassa

Yövuorot lusittu ja edessä vapailua torstaihin asti. Tuumasin viimeisessä yövuorossani hiljaa mielessäni olevani melko onnellinen tällä hetkellä.

Mitä se onnellisuus sitten on?

Se on ennen kaikkea se fiilis, mikä vallitsee tuolla pääkopassa. Se fiilis, että eläminen on mukavaa ja on tyytyväinen elämäänsä.

Ja lisäksi onnellisuuteen vaikuttaa mielenrauha. Se, että ei ole huolia, murheita eikä stressiä. Eläminen on kivaa. Eläminen on taas pitkästä aikaa ruvennut maistumaan mukavalta.

Ja tällaisesta onnellisesta mielentilasta on hyvä nauttia, sillä elämä on opettanut sen, että onni voi olla hyvinkin nopeasti katoavaa.

Miten onnellisuus sitten saavutetaan?

Ei siihen mitään poppakonsteja tarvita. Siihen tarvitaan vain se, että pyrkii tekemään niitä asioita, joista itse tykkää. Ja näiden asioiden ei tarvitse olla edes kovin suuria välttämättä.

Tällaiset kivat asiat voivat olla vain vaikkapa fillarilenkki, aamukahvin juonti aurinkoisella parvekkeella, Aku Ankan lukeminen tai suosikkitv-sarjansa vahtaaminen.

Tärkeää, kun ei ole se, miltä tekeminen näyttää ulospäin vaan miltä se tekeminen tuntuu sisältäpäin. On rohkeasti pyrittävä tekemään niitä asioita, joista nauttii.

Elämää kun ei eletä muille vaan itselleen. Ja elämä ei myöskään ole mikään taidenäyttely, jossa olisi tarkoitus ihastuttaa muita elämällään vaan tärkeintä on se, että elämä on kliffaa!

Ja tällä hetkellä elämäni on mielestäni kliffaa ja tykkään siitä. =)

Toisaalta onnellisuuteen vaikuttaa sekin, että omaa positiivisen elämän asenteen. Ensiksi on kiitollinen omasta elämästään ja tyytyväinen siihen.

Ja toisekseen se, että pyrkii elämään huolettomasti. Jopa pilke silmäkulmassa. Pyrkii ajattelemaan positiivisesti ja murehtimaan, valittamaan, hermoilemaan mahdollisimman vähän.

Koittaa nauttia olostaan. =)  

Totta kai on hyvä myös muistaa, että ei ole vastuussa vain omasta onnellisuudestaan vaan omalla käytöksellään myös kanssakumppaneidensa hyvästä mielestä. 

Miksi aion tulla isona?

Miksi aion tulla isona? Törmäsin tuohon kysymykseen tänään ja aloin miettimään asiaa. Tosiaan, miksi Ville Heino aikoo tulla isona?

Suoraan sanottuna en enää tiedä miksi aion tulla isona. Tekisi mieli vastata, että aion tulla tai haluan tulla isona onnelliseksi.

Oikeastaan haluan olla onnellinen jo nyt. Ja oikeastaan olen onnellinen jo nyt.

Olen pari vuotta ollut melko ehdoton sen suhteen, miksi aion tulla isona. Minusta tulee isona toimittaja! On vastaukseni kuulunut.

Sittemmin olen luultavammin viisastunut. Ja olen ruvennut tajuamaan asioiden tärkeysjärjestyksen.

Ei tärkeintä olekaan se mitä työtä loppuelämänsä uurastaa vaan se, että on onnellinen. Sitä voi toki olla onnellinen toimittajanakin, mutta niin sitä voi olla onnellinen monen muunkin alan ammattilaisena.

Työssä on kai tärkeintä onnellisen elämänkin kannalta se, että on vakaa toimeentulo ja työtä on ihan mukava tehdä. Se ei ole mitään joka päiväistä pakkopullaa.

Työstä saatava iso palkka tai valta, maine ja arvostus eivät välttämättä lisää onnellisuutta.

Hyvän työn kriteerit täyttää niin toimittajan kuin monen muunkin alan homma. Eli kuinka sokeasti yhden työn perässä kannattaa juosta?

Ei välttämättä kovinkaan sokeasti. Ja kuinka iso painoarvo työlle on edes annettava? Työkin, kun on vain yksi osa elämää.

Miksi haluan tulla isona? Jokseenkin karsastan koko kysymystä. Onko siihen edes vastattava? Vai antaako ajan vain näyttää mitä minusta tulee isona. Luottaa vain siihen, että kohtalo johdattaa pojan perille ja itse pyrkii elämään onnellisesti.

Yhä teen toki töitä sen eteen, että minusta tulee jonain päivänä jokin kirjoitusalan ammattilainen, koska koen sen järkeväksi. Mutta jos ei minusta tule kirjoittajaa, niin sitten ei tule. Sitten minusta tulee jotain muuta.

Tärkeintä elämässä ei ole työ vaan onnellisuus. Ja siihen onnellisuuteen minun kannattaa jo nyt pyrkiä. Ovathan asiani jo nyt hyvin.

Rakas päiväkirja...

Tästä tulee nyt tekstin pätkä, joka on ennemminkin päiväkirjamainen teksti kuin mikään isommankin tarkoituksen sisältävä kolumni tms.

Tekee vain mieli kirjoittaa johonkin seuraavat asiat. Purkaakseen vain mieltään ja niin edelleen. =)

Minua väsyttää tällä hetkellä melko paljon. Se on mukava juttu. Että nimittäin väsyttää jo näin paljon ennen seuraavaa yövuoroanikin. Joka alkaa muuten kello 22.

Menin tänään yövuoroni jälkeen kyllä jo ennen 8:aa nukkumaan ja nukuin ihan hyvin, mutta heräsin jo 11 maissa. Sen jälkeen mun piti vielä mennä nukkumaan takaisin jossain vaiheessa päivällä, mutta enpä mennyt. Tai kerran menin kyllä takaisin petiin, mutta en saanut unta.

Sitten olikin jo saunavuoroni, jossa kävin saunomassa tovin verran ja sitten alkoi Suomen peli. Ja nyt ollaan tässä. Ja tänään on tullut nukuttua vain tuon reilun 3 tunnin verran.

Voi tulla aika tuskainen yövuoro näillä unilla, mutta toivottavasti se siitä. Täytyy ottaa tuollainen fostprint-energiajuoma, jonka otin jo eilenkin ennen yövuoroani. Se piristi jonkin verran. Toivottavasti se auttaa tänäkin yönä.

Ja sitten vain kahvia reilusti koneeseen ja on oltava paljon liikkeellä yöllä. Kyllä se yövuoro varmaan siitä! =)

Tuli tuossa tänään ajatelleeksi kuinka hienoa, kun on tällainen intohimoinen harrastus kuin kirjoittaminen. Tämän avulla pystyy purkamaan mieltäänkin niin kuin nytkin. =)

Ja aloin tuossa muistelemaan sitäkin, kuinka monta vuotta olen jo tehnyt työtä kirjoittamistaitoni kehittämisen eteen. Syksyllä 2010 liityin Jatkoajan toimitukseen, mutta jos tarkemmin muistelen, niin jo varmaan syksystä 2005 olen aika aktiivisesti kirjoitellut.

Vuosina 2005-2009 tuli kirjoitettua melko monta koulutyötä nimittäin Kauhajoen oppilaitoksessa. Niitä piisasi siellä ja useampi kouluhommista oli just jonkun esseen kirjoittamista. =) Tietenkin esseen ja julkaistavan jutun kirjoittamisessa on eroa, mutta kirjoittamista se on kumpikin.

Joo, onneksi on enää 2 yövuoroa tehtävänä ja sitten on pitkästä aikaa 2 vapaapäivää peräkkäin. Ne varmasti käytän silkkaan vapailuun. =)

Voittaminen vaatii luottoa

Leijonat kaataa tänään Ruotsin ja etenee MM-kisojen finaaliin.

Joku pessimisti voisi todeta, että älä ole siitä niin varma.En olekaan asiasta varma, mutta luotan vahvasti Suomeen.

Leijonat on joukkue, joka osaa voittaa. Ja niin kuin joku sanoi, leijonat tavoittelevat oikeastaan vain voittoa. Tyylillä ei niin väliä.

Ja tuo kuullostaa hyvältä. Voittoahan se pitää tavoitellakin.

Me suomalaiset olemme usein vain niin negatiivisia, että emme uskalla lähteä niin vain tavoittelemaan voittoa. Lähdemme usein tekemään vain omasta parastamme ja katsomaan mihin se riittää.

Niin jääkiekossa, muussa urheilussa kuin muutenkin elämässä.

Ja tämä on virhe. Ainakin, jos mielii oikeasti voittaa. Oli se voittaminen sitten mitä tahansa.

Jos haluaa voittaa on hyvä omata positiivista asennetta, positiivista ajattelua. Uskallan väittää, että kovin pitkälle ei mennä sellaisella itsensä vähättelemisellä. ”Joo, no voihan mulla tohon mahdollisuus olla, mutta saas kattoo ny. Täytyy yrittää parhaansa.”

Vaan asenteen on oltava kunnossa. On ihan hyväksi ainakin omassa mielessään asettaa itselleen tavoite. ”Mä voitan kultaa.” ”Musta tulee oman alani mestari.” ”Mun päivä vielä koittaa.”

Siitä se kaikki sitten lähtee. Rohkeudesta asettaa tavoitteita ja rohkeudesta unelmoida. Vankasta uskosta omaan tavoitteeseensa. Omaan unelmaansa.

Omaan tavoitteeseensa on sitten helpompi sitoutua, kun on luja luotto siihen, että se tulee toteutumaan.

Ja sitten, kun on sitoutunut tavoitteeseensa on valmis maksamaan voittamisesta se hinta, jota se vaatii. Voittamisen hinta. On valmis tekemään hihat käärittynä ja hikipisarat otsalla töitä tavoitteidensa eteen.

Koska luottaa siihen, että työn teko ei ole turhaa vaan se kantaa vielä hedelmää.

Kuinka selvitä yövuoroista? - Oikea asenne vie jo pitkälle

Minulla alkaa tänään kolmen yövuoron putki. Kuinka siitä selviää? Uskon, että pitkälle vie jo se, että suhtautuu yövuoroihin "oikealla" tavalla. On oikea asenne.

Oikea asenne on mielestäni ennen kaikkea positiivinen.

Kolmesta yövuorosta voisi ajatella, että ne on tehtävä, koska ne on merkitty vuorolistaan. Eikä yövuoroja ole kuitenkaan tehtävänä kuin kolme.  Ja ei kai se yötyö niin kamalaa ole, kyllä siitä selviää.

Ja sitten voi myös ajatella niin, että kun on yövuoroista selvinnyt, niin sitten on edessä vapaapäiviä. Niitä odotellessa... Ja voisi sitä ihminen kamalampaakin kokea kuin kolmen yövuoron putken!

Oikea asenne! Siinä se on. Veikkaan, että hyvä resepti selvitä paremmin yövuoroistakin.

Ettei mene vain ajattelemaan, että paskaa, paskaa, paskaa... Sitten se yötyö varmasti on paskaa.

Toki ei välttämättä ole helppoa pitää asennetta hyvänä yövuorojaan kohtaan koko kolmen vuoron putken ajan. Helposti asenne muuttuu jo sillä, jos nukkuu päivällä huonosti vuoron jälkeen.

Mikä muu voisi auttaa yövuoroista selviämisessä kuin oikea, positiivinen asenne?

Teen usein siten niin kuin tänäänkin, että hoidan huusholliasiat siihen kuntoon, että niistä ei tarvitse välittää yövuorojen aikana.

Hommaan kaappeihini riittävästi ruokaa ja teen sapuskat valmiiksi, joita voin sitten syödä yövuorojeni aikana. Yövuorojen aikana ei tarvitse päivisin sitten välttämättä juuri muuta tehdä kuin syödä ja nukkua.

Välillä olen ostanut apteekista myös nukahtamista auttavia lääkkeitä. Kenties tälläkin kertaa. Voi niistä jotain apua siihen olla, että saa päivisin nukuttua.

Ja varmasti isossa osassa on yövuoroissakin ruoka. Yöllä voisi syödä kevyesti. Kenties hedelmiä, salaatteja ja kasviksia? Vähän runsasrasvaisia pitsoja, hotdogeja ja lihiksiä?

Ja kahvia! Sitä paljon koneeseen yön aikana. Mutta ei enää kello noin neljän jälkeen, silloin se piristää jo liian myöhään ja se vaikeuttaa unen kiinni saamista sitten aamulla vuoron jälkeen.

Kahvin lisäksi voisi juoda myös runsaasti vettä. Sekin kaiketi piristää.

Ja sitten vain koittaa olla paljon liikkeessä yövuoron aikana, tehdä miltei koko vuoron aikana jotain työtä. Sitä voisi myös pukeutua kevyemmin, vaikka verkkareihin ja välillä pistäytyä ulkonakin vetämässä happea.

Näillä keinoilla kenties jaksan jo paremmin tehdä yövuoroni! Ainakin sitä voi kokeilla.

Minun on oltava kiitollinen

Kiitollisia. Meidän ihmisten pitäisi olla enemmän kiitollisia siitä mitä meillä on. Kiitollisia elämästämme.

Tai, en muista tiedä, mutta minun pitäisi ainakin muistaa olla kiitollisempi. Tänään jopa omatuntoni kolkutti, kun tajusin että en ole ollut tarpeeksi kiitollinen.

Ei. Sen sijaan, että olisin kiitollinen jo tämän hetkisestä elämästäni, niin sen sijaan janoan koko ajan lisää hyvää elämääni. Mikään ei riitä! Täytyy olla parempi elämä, pitää tulla huippukirjailijaksi, pitäisi olla ainakin kymppitonni rahaa tilillä. Pitää olla sitä, pitää olla tätä.

Perkele, kaikki nykyinen on paskaa. Elämän täytyy muuttua paljon paremmaksi!

Vai täytyykö?

Voi se muuttua paremmaksi, mutta ei sen pakko ole. Kyllä tämä nykyinen elämänikin jo hyvää on.

Liian usein sitä vain miettiikin elämäänsä siitä näkökulmasta, mikä voisi olla paremmin. Vaikka paljon parempaa tekisi, kun miettisi mikä kaikki omassa elämässään voisi olla vielä huonommin.

En ole sairas. Minulla ei ole pysyviä sairauksia. En joudu näkemään nälkää. En ole koditon. En ole alkoholisoitunut pultsari...

En!

Sen sijaan minulla on kiva asunto. Hyvä työpaikka. Intohimoinen kirjoittamisharrastus. Hyvä tulevaisuuden tavoite. Rakkaat lähimmäiset ja kaverit.

Minun on oltava kiitollinen. Pirun kiitollinen siitä mitä minulla on. Elämästäni. Ennen kuin lisää siitä mitä minulla nyt on, niin katoaa. Eivät ne ole itsestäänselvyyksiä.

Ne ovat asioita, joista on pidettävä kynsin hampain kiinni. Niitä on vaalittava rakkaudella. Niitä on arvostettava.

Minun on arvostettava jo nykyistä elämääni. Siten se varmasti muuttuu minulle entistä miellyttävämmäksikin.

ps. Kiitollisuutta minut sai miettimään Raaka-aineen Odota-kappale, jossa lauletaan muun muassa näin:

”Ei silloin osannut arvostaa, meidän kahden yhteistä rakkautta. Sitä turha enää on pelastaa. En osannut sua mä rakastaa.”

Eläen elämästä hyvää

En koita tällä hetkellä kehittyä vain toimittajana. Ennen kaikkea pyrin kasvamaan ihmisenä.

En tiedä vain mihin suuntaan? Kai siihen suuntaan mitä sydämeni sanoo. Mikä tuntuu minulle oikealta suunnalta. Millainen ihminen haluan olla.

Ja se millainen ihminen haluan olla selviää ennen kaikkea eläen. Kokeilemalla, elämällä. Sitä kautta ne omat jutut löytyy. Uskon.

Yksi olennaisin asia, jota koitan kehittää on elämäni sisältö. Tahdon, että elämäni olisi jonain päivänä niin hyvää kuin se minun voimavaroillani voi olla.

Elämäni sisältäisi mahdollisimman paljon niitä asioita, joista tykkään. Ja mahdollisimman vähän puolestaan niitä asioita, joista en tykkää.

Ei hyvän elämän sisältöä määrittele muut vaan eritoten minä itse. Jokainenhan me olemme oman elämämme hallitsijoita. Ainakin näin on asian laita tällaisella sinkkumiehellä.

Minun on ryhdyttävä entistä enemmän vain elämään, että löytäisin ne jutut, joista Viltsu tykkää. Ja koitettava täyttää elämäni näillä asioilla.

Minun on vain oltava rehellinen itselleni. Ja kuunnella aidosti sydämeni ääntä. Tykkäänkö tästä todella? Haluanko kuluttaa tähän aikaani vai testaisinko jotain muuta?

Elän, elän ja elän. Ja jonain päivänä arkenikin voisi olla luksusta.   

Älä pidä sitä itsestäänselvänä!

Yksi tyhmimmistä virheistä, minkä ihminen voi tehdä on se, että rupeaa pitämään asioita itsestäänselvyyksinä. 

Tarkoittaen sitä, että olettaa ennen kaikkea asioiden tapahtuvan siitä vain. Ja unohtaa, että niiden eteen on tehtävä töitä hyvällä asenteella. 

Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että tekisin muutaman työvuoroni onnistuneesti ja rupeaisin sen jälkeen luulemaan liikoja. Että hyvinhän nämä työt sujuvat, mikäs tässä on duunatessa ja että olen kova jätkä, multa onnistuu kaikki. 

Tällaiset ajattelut johtaa äkkiä asenteen heikentymiseen. Sitä rupeaa helposti vähättelemään työn teon merkitystä ja ajattelee, että hommat vain sujuvat. Että ne sujuvat itsestäänselvyyksinä. 

Siksi koitankin aina itse onnistuneet suoritukseni käsitellä mahdollisimman hyvin. Niistä saa iloita ja niistä saa ammentaa tsemppiä elämäänsä, mutta niihin ei saa jäädä elämään.

Vain häviäjät elävät menneessä. Voittajat elävät tulevassa.

Onnistuneet suoritukset on käsiteltävä ja sitten aina uutta duunivuoroa kohtaan, pullan leivontaa kohtaan ja tekstin kirjoittamista kohtaan on latauduttava taas uudelleen. 

Kaivettava jälleen se mahdollisimman hyvä asenne esille ja paiskittava töitä. Siten onnistuu jälleen uudelleen, uudelleen ja uudelleen...

Tämän vuoksi yksi isoimmista peloistani onkin ylimielistymisen pelko. Kuvittelisin sen nimittäin helposti johtavan asenteen heikentymiseen. 

Ja asenteen heikentyminen johtaa äkkiä suorituksien heikentymiseen...   

Tullaanks toimeen?

Minulle on melko iso juttu se, että tulisin toimeen mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Säätyyn katsomatta. Ja teen usein tämän eteen myös töitä.

Kun ei se kuitenkaan mikään itsestäänselvyys ole, että tulee ihmisten kanssa juttuun. Vaan se on aika paljon kiinni minusta itsestänikin. Näin ainakin ajattelen.

Se on nimittäin hyvä sanonta, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Siksi sinne "metsään" kannattaa pyrkiä huutamaan ystävällisellä äänen sävyllä.

Ei voi olettaa, että kaikkia ihmisiä kohtaan voi käyttäytyä samalla tavalla. Tai kaikkien kanssa voi keskustella samalla tavalla.

On ihan eri asia puhua ujon ihmisen kuin tiukan ja vaativan persoonan kanssa. Ja siksi keskustelutilanteissakin kannattaa mielestäni olla huomaavainen.

Huomaavainen toista ihmistä kohtaan. Ja ymmärrettävä, että sitä on erilaisia ihmisiä ja huomioitava tämä asia. Mielistelemään ei kannata ketään ryhtyä, mutta kannattaa mielestäni hieman muuttaa omaa käyttäytymistään keskustelukumppaninsa persoonan pohjalta.

Vuorovaikutustilanteissa on mielestäni hyvä olla ainakin myös ystävällinen, kohtelias, kuuntelutaidolla varustettu ja ymmärtäväinen. Eikä haittaa vaikka omaisi ripauksen tunneälyäkin.

Ja aika monen ihmisen kanssa olen juttuun elämäni aikana tullutkin. Ne ovat itse asiassa yhden käden sormilla laskettavissa ne tapaukset, kun en olisi yhtään tullut juttuun jonkun ihmisen kanssa.

Valitettavasti näitäkin tapauksia on vastaan tullut.

Jotkut ihmiset ovat vain niin erilaisia, ettei henkilökemiat kohtaa käytännössä ollenkaan. Onnekseni minun ei ole näiden ihmisten kanssa pakko tullakaan toimeen. Ja olen pyrkinyt unohtamaan heidät.

He elävät omaa elämäänsä ja minä omaani. Ja minä keskitän ajatukseni mielummin niihin ihmisiin, joista välitän. Yksinkertaista.

Asenne on kaiken A ja O

Minulle on merkitty huomiseksi siivousvuoro työvuorolistalle. Siis siivousvuoro! Hyi?

Ei se minun mielestäni hyi ole. En osaa nirkoilla töiden suhteen vaan olen valmis tekemään aika montaakin eri työtä. Kunhan ei ihan rattopojaksi tarvitse ryhtyä.

Tykkään välillä fyysisenkin työn tekemisestä. Siitä, kun saa kunnolla "liata" itseään ja pistää niin sanotusti kroppaansa likoon. Ja siivoustyö on sellaista.

Ei se siivoustyökään niin kamalaa ole, kun asenne on kunnossa. Mielestäni asenne on kuitenkin työn teon tärkein juttu. Hyvällä asenteella pääsee työssä kuin työssä aika pitkälle.

Näen, että myös toimittajana. Josta työstä haaveilen. Kuvittelisin, että siinäkin työssä pärjää paremmin, kun on mahdollisimman nöyrä. Saa parempaa tulosta aikaan ja on esimerkiksi haastattelutilanteissa parempi. Kuuntelee ainakin tarkemmin haastateltavaansa.

Asenne on kaiken A ja O ja siksi tahdonkin, että se pysyisi minulla aina hyvällä tasolla. Ja itsestäänhän se ennen kaikkea kiinni on.

Toimittajan työstä tuli mieleeni, että siitä yhä haaveilen ja teen duunia haaveeni eteen, mutta asenteeni on hieman muuttunut haaveammattiani kohtaan.

Nyt, kun olen työkokemuksen myötä oppinut paremmin pärjäämään keittiöalallakin ja olen rohkaistunut ihmisenäkin, niin olen oppinut tykkäämään enemmän vain keittiöalankin hommista.

En näe enää minään maailman loppuna sitäkään, että pysyisinkin keittiöalalla eläkeikääni asti. Silläkin alalla, kun on kumminkin hyvä mahdollisuus päästä ihan hyviin töihinkin koulutuksellani, kun vaan pidän sen asenteeni kunnossa. Olen valmis tekemään töitä.

Näin minusta voisi kasvaa parempi jätkä!

Tahdon alkaa yhä enemmän toisista välittäväksi ihmiseksi. Ja karsia liiallisen itsekkyyden pois itsestäni. 

Täten vien omalla panoksellani maapalloamme parempaan suuntaan. Askel se on pienikin askel. 

Tietenkin on hyvä ajatella omaakin napaansa, elämäänsä ja hyvinvointiaan, mutta ei liikaa muiden ehdoilla. 

Joskus voi olla paikallaan pistää jopa toinen oman itsensä edelle. Jos täytekakkua on yksi pala enää jäljellä, niin ei nappaakaan omalle lautaselleen sitä vaan sen antaa sen sille vieruskaverilleen. 

Toisista ihmisistä välittämisellä tarkoittanen ainakin sitä, että viettää aikaa etenkin lähimmäistensä kanssa. Ajattelee heitä ja välittää heistä. Viihdyttää ja auttaa heitä. Ja arvokkainta on varmasti aika. Viettää aikaa lähimmäistensä kanssa. 

On tosissaan kiinnostunut siitä, mitä sille toverille kuuluu ja koittaa viedä sitä toverin fiilistä eteenpäin. 

On kohtelias toisille ihmisille. Auttaa, tukee ja tsemppaa heitä! 

Ja duunissakin. Haluan kehittyä tänä kesänä entisestään työkaverina. Veisin omalla panoksellani työkamujeni viihtyvyyttä eteenpäin ja ajattelisin enemmän yhteisökeskeisesti. En ajattelisi enää niin voimakkaasti itsekeskeisesti. Mun on tehtävä tänään nää ja se siitä vuorosta.

Vaan ajattelisin enemmän vain yhteisöllisesti. Ei työpaikan tarvitsisi olla täynnä yksilösuorittajia vaan näkisin sen työporukan enemmän tiiminä. Ja tuon tiimin yksi jäsen olen minä.

Ja pyrkisin olemaan mahdollisimman hyvä tiimipelaaja. Hyvä duunikaveri ja yhteisöään auttava sälli. 

Toimittajaharrastukseni parissa toisista välittämisessä voisin testata myös uutta ajattelutapaa. Ajattelisin enemmän itseäni vapaaehtoistyöntekijänä. Tietenkin on tärkeämpääkin vapaaehtoisyötä olemassa, mutta iloa ne lätkäjututkin ihmisille tuottavat.

Tätä ainakin voisi toisista ihmisistä välittäminen olla. Ja varmasti muutakin. Olennaisinta on, että ryhtyisin karsimaan itsestäni pois liiallista itsekeskeisyyttä ja kasvaisin lisää toisista välittäväksi ihmiseksi. 

Siten minusta tulisi parempi ihminen.

 

Tämä on suuri pelkoni!

Yksi suurimmista peloistani on ylimielisyyden pelko. Pelkään sitä, että muuttuisin jonain päivänä leuhkaperseeksi. Minulla menisi niin sanotusti kusta päähän.

En haluaisi tätä. Vaan toivon, että

1. Muistaisin aina, että mikään ei ole itsestäänselvyys. Kaikki vaatii työtä.

Jos haluat pärjätä työvuorostasi läpi kunnialla, pärjätä harrastuksesi parissa tai saada vaikka jonkun ihmissuhteen toimimaan hyvin, niin näiden kaikkien eteen on tehtävä töitä. Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Asenteen työn tekoa kohtaan on aina pyrittävä pitämään lujana. Koska siten elämässä pärjää.

2. Toivon myös, etten koskaan rupea kuvittelemaan itsestäni liikoja. Tai pitämään itseäni ylivertaisena ihmiskuvituksena.

Haluan aina muistaa oman pienuuteni Jumalan edessä. Ja sen, että jotkut jutut kuten kirjoittaminen on mun juttuja, mutta ei se sen ihmeempi asia ole. Muilla ihmisillä on sitten taas niitä omia juttuja, missä he ovat taitavia. En ole maailman ainoa lahjakas ja osaava ihminen.

3. Haluan, etten muutu koskaan liikaa ihmisenä. Haluan aina pysyä ihmisläheisenä persoonana. Joka aidosti välittää muista ihmisistä ja on ystävällinen heille. Arvostaa muita ihmisiä ennen kaikkea heidän ihmisarvon vuoksi.

Ainakin kun nämä kolme asiaa muistaisin läpi elämäni, niin olisi loistohomma. Ja jos en niitä muuten muista, niin minun on ruvettava käymään useammin luonnossa tai kirkossa, jolloin taas paremmin tajuan oman paikkani maailmassa.

Vain 1 päivä vapaata! Riittääks tää?

Tein viisi työpäivää peräkkäin. Työputkeni loppui sunnuntaina. Nyt minulla on yksi vapaapäivä. Siis vain yksi vapaapäivä. Huomenna menen taas töihin.

Ja sama toistuu tulevaisuudessakin. Todennäköisesti vasta maanantaina 20.5 minulla on edessä useampikin peräkkäinen vapaapäivä kuin vain yksi. Siihen asti vapaani ovat yhden päivän rytmeissä.

Riittääks tällainen yhden päivän vapaa? Ehdinkö rentoutumaan lainkaan vai olenko huomenna yhtä puhki kuin mitä olin vapaalle lähtiessänikin?

Olen usein ajatellut yhden päivän vapaista melko kielteisesti. Ei yhden päivän vapaa piisaa mihinkään! Tää on suolesta! Yksi vapaapäivä on ohi ennemmin kuin ehdin kissan sanomaan!

Ja tässä se iso virhe onkin! Nimittäin siinä, kuinka suhtaudun yhden päivän vapaaseeni.

Yhden päivän vapaasta ruikuttaminen on nimittäin typerää. Siihenhän se vapaani sitten kuluu, kun voivottelen asialla. En voi juuri vaikuttaa asiaan, joten karu fakta on otettava vastaan siten kuin se on työvuorolistaani merkattu.

Yksi vapaapäivä on yksi vapaapäivä. Ja se siitä.

Sen sijaan, että voivottelen asialla, niin minun on nähtävä yhden päivän vapaani mahdollisuutena. Minulle on annettu mahdollisuus olla edes se yksi päivä vapaalla töistä. Onhan sekin jo jotain, Viltsu!

Minun on otettava siitä ilo irti.

Ensin poistan mielestäni kaikki työasiat. Enkä edes ajattele huomista työvuoroani. Vaan pyrin miettimään muita juttuja.

Koitan myös täyttää päiväni jollain kivalla ohjelmalla. Poistan päivän puuhalistaltani kaikki ikävät työt ja askareet. Hoidan ne sitten vaikka työvuorojeni jälkeen. Vapaalla nautitaan olosta.

En kuluta aikaani ruoanlaittoon. Siihenhän se päiväni sitten kuluu, kun keittelen perunoita. Sen sijaan käyn jossain ulkona syömässä. Siinä sitä on samalla myös sitä mukavaa tekemistä.

Samaten en kuluta vapaapäivääni myöskään siivoamiseen, tiskaamiseen, kaupassa käymiseen tai laskujen maksamiseen. Ne ehtii sitten toistekin. Jos on vain yksi vapaapäivä, niin ei sitä kannata kuluttaa ikäviin velvollisuuksiin.

Vaan on koitettava keksiä jotain kivaa puuhaa. Voisin pyöräillä kohta Parolaan isäni luokse kylään, kirjoittaa ja tuottaa tekstiä ja katsella MM-lätkää. Näitä juttuja on mukavaa tehdä vapaalla.

Riittääkö yksi vapaapäivä? Mihin sen edes pitäisi riittää?

Tarvitsenko rentoutumiseen enemmän kuin yhden vapaapäivän? Olenko työputkeni jälkeen kuitenkaan niin puhki kuin ehkä kuvittelen olevani? Vai onko kaikki vain mielikuvitukseni tuotetta.

Kai sen sitten elämällä näkee riittääkö yksi vapaapäivä. Etukäteen sitäkään asiaa on aivan turha murehtia.  

Kritiikki herätti- Tein asennemuutosremontin!

Olen siitä erikoinen tapaus, että pyrin suhtautumaan kritiikkiin myönteisemmin kuin kehuun. Tämä siksi, että korjaava palaute opettaa enemmän.

Kehu tuntuu hetken hyvältä, mutta mitä siitä lopulta käteen jää? Aivan. Pelkkä lämmin muisto. Kritiikki voi puolestaan tovin kärvistellä mielessä, mutta lopun perin se kääntyy saajansa eduksi. Sillä se opettaa. Ainakin, jos kritiikki on asiallinen ja hyvin perusteltu.

Tällaisen erinomaisen kritiikin minä sain viime kesänä duunissa. Sain kuulla, että olen laiskistunut ja ruvennut luistamaan työtehtävistäni. Ja pitäisi tehdä ryhtiliike!

Jumalauta! Kuinka loistava palaute.

Silloin aikanaan se toki tuntui jonkin pienen hetken mielessä paskalta ja aiheutti pääni sisällä muutaman vittusaatanaperkele-kirosanatulvan ja vastaan inttämisen. Ei oo näin, ei oo näin.

Nämä kaikki toki vain pääosin mielessäni, sillä enhän rauhallisena jätkänä paljoa ulos tuollaisia asioita kertoile. Mutta kun korjaavan palautteen antamishetkestä oli kulunnut jonkin aikaa, niin tajusin jotain.

Tajusin, että oli tullut aika kurkata peiliin. Ja kyllä. Kyllä kritiikki paikkansa piti. Sillä ei peilistä kurkannut takaisin se lujalla duunilla töitään ahertava ja välillä työnteosta suorastaan jopa nauttiva Viltsu vaan se, joksi minut kerrottiin muuttuneeni.

Laiskimus, patalaiska Ville Heino! Älysin, että oli aika tehdä herätysliike.

Ensimmäinen ryhtiliike oli tapahduttava asennepuolella. Jumalauta, aina kun menet töihin, niin sun pitää tehdä työsi mahdollisimman hyvällä asenteella. Sun pitää laittaa liki kaikki kropastasi likoon työpaikkasi puolesta. Ja sun pitää myös kantaa vastuuta työyhteisön asioista.

Asenteeni oli jostain syystä vajonnut heikolle tasolle. Olin kuin väsynyt rätti!

Asenteeni oli aika nostaa takaisin sinne, missä sen kuuluu olla. Työt on tehtävä erinomaisella asenteella, mitään työtä nirkoilematta ja eikä haittaa vaikka päästä valuu muutama hikipisarakin. Silloin tietää ainakin tehneensä töitä.

Ja mikään ei tule itsestäänselvyytenä. Vaan jos haluat niin töissä kuin muuallakin pärjätä, niin sun pitää tehdä töitä niiden asioiden eteen.

Olen kiitollinen että sain tuollaisen kritiikin viime kesänä, sillä se herätti minut. Pisti ajattelemaan asioita. Kritiikin saamisen jälkeen olen pyrkinyt pitämään asenteeni kovalla tasolla.

Opetti tuo saamani korjaava palaute minua muullakin tavoin kuin vain siten, että se aiheutti minussa asennemuutosremontin.

Se pisti minut ajattelemaan myös sitä, että jos en laiskottelemalla, niin milläs muulla tavoin voisin päästä töistäni hiukan iisimmin?

Sillä olisihan se joka tapauksessa loistava homma, että työni eivät rasittaisi minua niin paljoa kuin ennen. Mutta onko työpäivän keventäminen mahdollista enää, jos en voi laiskotella?

Ajattelutyöni jälkeen tajusin, että on se mahdollista ja että olen työvuoroni keventämiseen käyttänyt väärää konstia. Se ei ole järkevää, että koitan päästä töistäni kevyemmin siten, että laiskottelen ja luistan jostain työtehtävästä vaan se on järkevää että rupean käyttämään työskentelyni apuna ajatteluani.

Päätin ottaa niin sanotusti järkeni käteen ja testata pääsisinkö ällin avulla töistäni kevyemmin. Ja se kannatti!

Olen kritiikkini saamisen jälkeen tehnyt vaadittavat tehtävät ja hiukan kenties jopa enemmänkin, mutta tehnyt ne siten, että olen samalla ajatellut. Funtsannut miten jokin juttu kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä. Olen myös koittanut keventää työtäni käyttämällä paljon apunani muun muassa kärryjä.

Miksi kantaa jotain sellaista (kuten painavaa perunaämpäriä, astiakoria), jota saa kuskattua kärrylläkin?

Ytimekkäästi sanottuna, en ole enää mennyt perse edellä puuhun vaan ensin miettinyt, kuinka sinne puuhun kannattaa kiivetä ja sitten vasta kiivennyt. Tämä on keventänyt työskentelyäni.

Olen saanut työstäni kevyemmän ajatteluni avulla.

Ja on sitä työskentelyäni keventänyt myös liiallisesta kiltteydestä eroon pääseminen. En ole enää ihan jokaista askarta tekemässä vain sen vuoksi, että saan kehuja. Jos askarta ei ole pakko tehdä.

Toki töissä on hyvä tehdä vapaaehtoisiakin tehtäviä ja auttaa muita, mutta huomioimalla omat rajansa. Mitä oikeasti jaksaa ja ehtii tehdä ja milloin on hyvä sanoa ei? Joko itselleen tai muille.

Kehossani asuu sisäinen yrittäjä

Iso haluni kehittyä toimittajaksi tai kirjoittaa paljon ei välttämättä johdu pelkästään intohimostani kirjoittamista kohtaan. Vaan se johtuu myös sisäisestä yrittäjästäni. Sisälläni on nimittäin aina, tai ainakin jo Kauhajoen kouluvuosista lähtien asunut sisäinen yrittäjä.

Ja tuon sisäisen yrittäjyyteni vuoksi olen myös sitoutunut niin vahvasti kehittymisprojektiini. Nautin asettaa itselleni tavoitteita, sitoutua vahvasti niihin. Ottaa vastuuta vetämistäni ”projekteista” ja pyrkiä saavuttamaan asettamani maalin.

Eli aivan kuin omaa yritystä pyörittäisit. Pääpiirteittäin. Sitä se sisäinen yrittäminen on.

Ja olen nauttinut ja nautin siitä, että esimerkiksi toimittajaharrastukseni parissa minulla on mahdollisuus asettaa itselleni usein tällaisia isompia tavoitteita ja pyrkiä toteuttamaan niitä.

Eli pyöritellä projekteja. On niitä sitten olleet yksittäiset haastattelujutut, Jatkoajan HPK-toimituksen vetäminen tai se isoin päämääräni, opiskeluni toimittajaksi. Olen vahvasti sitoutunut näihin projekteihini, joka toki johtuu pitkälti kiinnostuksestanikin mutta myös sisäisestä yrittäjästäni.

Kyllä, olen sen nyt paikantanut. Kehossani asuu sisäinen yrittäjä!

Ja tuo sisäinen yrittäjyys tulee minusta esille muuallakin. Työpaikallanikin. Yksittäinen työvuoronikin on ikään kuin minulle projekti, josta on selviydättävä hyvin. Ja pyrin sitoutumaan työtehtäviini mainiosti, olla vastuullinen ja antaa työpaikalleni hyvän panoksen vuorosta toiseen.

Suhtaudun työhöni siten, että aivan kuin kyseessä olisi oma yritykseni.

Elämässä on oltava tavoitteita, päämääriä ja projekteja. Oli ne sitten mitä tahansa. Sillä niihin sitoutuminen ja niiden toteuttaminen on nautinnollista puuhaa.

En ihmettelisi, jos minusta jonain päivänä tulee yrittäjä.