Terveys kuntoon!

Terveys. Siinä se on. Ihmisen tärkein asia, jos ei lähimmäisiä lasketa. Ja kuinka usein minäkin olen sortunut pitämään hyvää terveyttä itsestäänselvyytenä? Aivan. Liian usein.

Ja nyt on tullut aika ruveta kunnolla taas satsaamaan terveyteen. No, henkisesti tervettä minusta ei toki saa koskaan. Hullu, mikä hullu. Mutta fyysisesti voisin olla terveempikin. Ja siihen alan panostamaan.

Ensimmäinen askel kohti terveempää minää on pistää pullon korkki kiinni toukokuun ajaksi. Eikä minkään tuttipullon korkki vaan tarkoitan että aion pitää tipattoman toukokuun.

Siitäkin huolimatta vaikka Leijonat voittaisi MM-kultaa tai olisi kuinka komeat terdekelit tahansa. Ehtii sitä terdelle menemään sitten kesälläkin.

Uskon, että tipaton toukokuu tekee elimistölleni hyvää. Se vaatii vain itsekuria ja selkärankaa.

Toinen asia matkalla terveempään minään on se, että alan kuntoilemaan taas enempi. En välttämättä aloita heti juoksemisella, mutta pääseehän sitä taas vaikka pyöräilemäänkin usein. Kun lumet ovat lähteneet.

Siitä sitten kuntoa askel askeleelta paremmaksi! Ja kohta voin jo juostakin.

Kolmas askel terveyden kohotustalkoossani on se, että lakkaan murehtimasta turhia asioita. Pyrin ajattelemaan positiivisesti. Jos eteen tulee jotain ongelmia niin pyrin hoitamaan ne pois tieltä.

Vähemmän huolia, onnellisempi minä!

Naura itsellesi

Mielestäni ihmisen yksi tärkeimpiä taitoja on itselleen nauramisen taito. Se, että ei ota itseään liian vakavasti ja osaa nauraa itselleen. Niin virheilleen kuin vaikkapa omaan itseensä kohdistuvalle huumorillekin.

Kaikilla tällaista taitoa ei edes ole, mutta olisi mielestäni ihmisen itsensä kannalta hyvä, jos olisi. Itselle nauramisen taito on lähtökohta rennolle elämän tavalle ja sille, ettei vanne rupea puristaa nuppia liian kovaa missään vaiheessa.

Voin kertoa, että minä tykkään nauraa itselleni. Tykkään esimerkiksi siitä, kun ihmiset kettuilevat minulle. Heittävät huumoria minusta. Esimerkiksi duunissa. Kaiken maailman sutjautuksia. Se on kivaa ja tuo piristystä työvuoroihini. =)

Ja heitänpä minä itsekin välillä omasta itsestäni läppää. Sekin on kivaa ja sitä huumoria osaa niin helposti keksiä.

Sitä en tiedä, mitä on hyvä huumori. Mutta kyky nauraa itselleen on sekä huumorin kannalta että muutenkin olennainen taito.

Naura ongelmillesi. Niin muutkin tekevät.

Vain elämää!

”Tarvittavat asiat tehdään niin hyvin kuin pystytään. Muuten ollaan kuin Ellun kana.”

Siinä se on. Lyhyesti ja ytimekkäästi muotoiltuna. Asenteeni elämää kohtaan. Tällä tavoin minä olen pyrkinyt elämääni elämään ja ihan hyvin on sujunut tähän asti.

Silloin, kun on ollut jokin työtehtävä, opiskeluaskar tai toimittajan homma uurastettava niin sitten pistetään kaikki likoon ja tehdään se niin hyvin kuin pystytään ja sitten, kun se on tehty niin se on tehty. Sitten jatketaan rennolla linjalla.

Toimii. Tai, ainakin minun mielestäni toimii.

Tykkään elää tällä tavoin. Olen joskus jopa funtsinut pitäisikö minun muuttaa elämistapaani, mutta enpä tiedä. Mielestäni on hyvä olla ihan oma itsensä. Niin minun kuin muidenkin. On hyvä olla rehellinen niin itselleen kuin muillekin ja olla oma itsensä.

Jos joku ei diggaa susta tai musta, niin sitten ei diggaa. Mutta täällä on niin paljon väkeä, että ei kaikki voi kaikkien kanssa hyvää pataa ollakaan.

Huumori on mielestäni tärkeä osa elämää. Ja siihen olennaisena osana kuuluu kyky nauraa itselleen.

Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät. Tai älä ota itseäsi liian vakavasti ja mitä kaikkea näitä vanhoja sananlaskuja onkaan.

Ja sitten, kun tämä on kaikki vain toisaalta sitä pelkkää elämää. Harva asia on niin iso, että sitä kannattaa mennä ottamaan liian vakavasti.

Elämässä pääsee helpommin, kun sen ottaa huumorilla.

Pilke silmäkulmassa!

Maailmasta löytyy yksi kappale, johon minun on melko helppo samaistua. Nimittäin tämä Klamydian Pilke silmäkulmassa-kipale ja etenkin sen kertosäe:

”Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla, enkä sitä halua. Mä vain tahdon pitää hauskaa! Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa, enkä sitä halua, mä vain kuljen pilke silmäkulmassa!”

Olen kyllä ruvennut miettimään, että pitäisikö minun jollain tavalla muuttua ihmisenä ja ruveta aikuistumaan, mutta paskan marjat. Haluan, että huumorilla, hauskuudella ja positiivisella asenteella on iso osa elämässäni. Aina. Että silmäkulmassani on pilkettä!

Ja toivottavasti Viltsun nurkkauksen lukijat seuraavat esimerkkiäni. Pidetään hauskaa.

Hauskaa vappua kaikille! Vappu lienee itse asiassa juhlapyhistä se hauskin juhla.

ps. Tää oli ihan mielenvikanen läpänderiblogitekstuurus.

Mitä itsensä kehittäminen vaatii?

Ihminen voi koittaa kehittää itseään monessa eri asiassa. Ja tavoitella monia eri juttuja, vaikka jotain ammattia. Mitä itsensä kehittäminen sitten vaatii?

1. Itsensä kehittäminen vaatii selkeän tavoitteen. Ettei kehittäminen olisi vain sanan helinää ja haihattelua vaan, että on oikeasti joku kirkas päämäärä. ”Tämän eteen teen töitä.”
   
   
2. Päämäärä ei yksinään kuitenkaan riitä. Vaan tavoitteen eteen on sitouduttava. Tavoite ei saa olla vain nimenomaan sitä silkkaa puhetta vaan se on otettava sitten tosissaan, jos oikeasti tavoitteensa haluaa koittaa saavuttaa. On oltava päämäärätietoinen.
   
   
3. Tavoitteen toteuttaminen vaatii myös työtä. Ei liian ehdottomasti, että joka päivä tekee töitä hullun kiilto silmissä ja joutuu sen vuoksi pösilään vaan että tekee itselleen sopivassa aikataulussa töitä tavoitteensa eteen. Ja ymmärtää sen, että mikään ei tule kuin Manulle illallinen.
   
   
4. Ja että saa pidettyä asenteensa kuosissa on osattava johtaa itseään. Omaa käyttäytymistään ja omia tunteitaan. Etenkin silloin, kun se kehittymisensä vuoksi on tarpeellista.
   
   
5. Kehittymisprojektin matkan varrella on hyvä kuunnella myös muita ja muiden neuvoja. Ne vievät myös eteenpäin.
   
   
6. Kehittymistaipaleesta kannattaa nauttia. Sitä voi toisinaan jopa ajatella, että se matkan teko päämääräänsä on hienompi juttu kuin itse mökille pääsy.
   
   
7. Ja päämääritietoisuudesta huolimatta liian ehdottomasti ei silti kannata tavoitteeseensa suhtautua. Että sitten, jos tavoite ei toteudukaan, niin se ei tulisi olemaan maailman loppu. Siksi ei kannatakaan ajatella liian aikaisin, että mun pitää osata tää, tää ja tää että mä olisin tota. Tai mun täytyy saavuttaa tuo. Vaan tekee kehittymistyötään nautintojen kautta. Pyrkii siihen, että kehittyminen on samalla myös kivaa. Ettei se menisi pakkopullaksi.
   
   
8. On hyvä myös ymmärtää, että jo kehittyminen itsessään antaa ihmiselle paljon. Eli kehittymistyötään ei siltikään turhaan tee vaikka päämäärä ei toteutuisikaan.
   
   
9. Ja kannattaa kuunnella Cheekin Jippikayjei-kappale. Siinä on osuvat sanat. En ihan turhaan kuuntele sitä alvariinsa. =)

Mitä tehdä, kun jokin asia ei suju kuin omassa käsikirjoituksessa?

Miten toimia silloin, kun joku asia ei vastaa omia odotuksia? Silloin, kun jokin asia ei mene niin kuin itse haluaisi. Silloin, kun joku asia ei ikään kuin suju oman käsikirjoituksensa mukaisesti.

Tällainen epämiellyttävä asia on vain hyväksyttävä. Ja ajatella, että en ole mikään maailman napa, joka pystyy kaikkiin asioihin vaikuttamaan. Tai jonka jokainen toive toteutetaan.

Epämiellyttävä asia on vain hyväksyttävä ja opetella elämään sen kanssa. Nähdä jopa asian hyvät puolet. Ja lopettaa turha itkeminen.

Ja mielummin keskittää ajattelunsa niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa ja niihin elämänsä miellyttäviin asioihin.

Sitten on vain tajuttava, että tämä on vain elämää. Elämässä tapahtuu muutenkin paljon ikäviä asioita. Ja jokin epämiellyttävä asia on suhteutettava siihen muuhun elämäänkin. Onko asia kuitenkaan kovin vakava?

Ja keskeisintä on oma ajattelu. Se, mitä ajattelee. Miksi täyttää päänsä huonoilla asioilla, kun sen voi täyttää iloisillakin jutuilla?

Tää ei mennyt niin kuin piti, mutta turhaa se on ainakaan huolia ruveta itselleen rakentelemaan asioista, jos siihen ei oikeasti ole tarvetta. Eiköhän täällä ole huolia ja murheita muutenkin.

Ihminen ei valmistu ikinä

Valmistuin restonomiksi syksyllä 2009. Opiskeluaikanani välillä ajattelin, että sitten kun valmistun, niin sitten olen vihdoin valmis. Kouluni käynyt. Minun ei tarvitse enää opiskella.

Ja pah! Voi helkutti, mitä pötyajattelua!

Jälkeenpäin olen nimittäin ymmärtänyt sen, kuinka lapsellisesti olen joskus tuumannut. Ei ihminen valmistu ikinä. Elämä on jatkuvaa oppikoulua.

Ja elämään kannattaa niin suhtautuakin, että se on sitä oppikoulua. Ei ihminen voi opiskella vain koululaitoksissa, ihmistä opettaa niin moni muukin asia.

Elämä itsessään opettaa.

Sitä voi oppia uusia asioita jo ihan minusta itsestään. Millainen minä olen ihmisenä? Mitä minä haluan olla? Mitä minä haluan tehdä? Elämällä ja olemalla rehellinen itselleen voit tämän kaiken saada selville.

Ja opettaa elämässä muutkin asiat. Tekemiset, virheet, vastoinkäymiset. Esimerkiksi äitini ja veljeni kuolemat ovat opettaneet ja kasvattaneet minua.

Opettaa ihmistä muut ihmisetkin. Etenkin, jos kuuntelee heitä. Heidän neuvojaan ja antamiaan kritiikkejään.

Ei kritiikkiinkään kannata nimittäin suhtautua torjuvasti. Kritiikki on arvokasta.

Ja ihmiset voivat opettaa myös ihan vain oman elämisensä kautta. Jos näet, että joku tekee noin ja se ei kannata. Niin miksi ihmeessä sinun kannattaisi kokeilla samaa asiaa? Eli kannattaa seurata muiden ihmisten tekemisiä ja ottaa niistä oppia.

Opettaa ihmistä varmasti myös työkokemuksetkin. Ne vievät ihmistä eteenpäin niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. Ja samalla huomaa omat juttunsa. Niin vahvuudet, heikkoudet kuin itseään miellyttävät asiatkin.

Pidetään tänään alkaneella viikolla jälleen siis silmät auki, korvat höröllä ja opiskellaan lisää. Kasvetaan ihmisinä eteenpäin. Jatketaan koulun käyntiä parhaassa yliopistossa, elämän yliopistossa.

Hyvää alkanutta viikkoa Viltsun nurkkauksen lukijoille.

Kehittyminen on myös itsensä johtamista

Itsehillinnällä on iso merkitys kehittymisprojektissani kirjoittajana, toimittajana ja missä lie. Itsehillintä näyttelee silloin tärkeää osaa, kun teet jonkun asian hyvin. Suoriudut jostain tehtävästä hyvin.

Kun saat jonkun tekstin naputeltua valmiiksi ja se onnistuu tasolla vaikka laadukas, niin sen jälkeen on tärkeää käsitellä onnistumisensa. Tuulettaa pari kertaa onnistunutta suoritusta, vetää vaikka kännit ilosta ja sen jälkeen palata maan pinnalle. Ei saa ylpistyä.

Saa asenteensa eteenpäin meneväksi. Ja tiedostaa sen, että ensi kerrallakin onnistuminen vaatii vähintään samanlaisen työmäärän kuin edelliskerrallakin. Oikeastaan uusi kerta vaatii vielä kovempaa työmäärää, sillä siten syntyy kehittymistä.

Tämä kaikki vaatii itsehillintää. Sitä, että hillitsee tunteensa. Kehittyminen ei ole vain opiskelemista ja harjoittelemista. Se on myös itsensä johtamista.

On tiedostettava se, ettei hyvät suoritukset tule itsestäänselvyyksinä. Aina se sen työn vaatii. Ja sen asenteen sitä työtä kohtaan on pysyttävä mahdollisimman nöyränä.

On tajuttava, että vaikka on jo ihan hyviä juttuja ja tekstejä tullut kirjoitettua, niin silti Huomenta Suomen-studioon on monta askelta loikattavana.

Voidaanko musta olla kiinnostuneita?

Olen hieman kummissani. Minulle sanottiin viikonloppuna, että minun opiskeluistani toimittajaksi ollaan kiinnostuneita. Siis minun elämästäni kiinnostuneita?

Ajatus tuntuu hassulta. Ja minun on vaikea ymmärtää sellaista. Harvemmin sitä tulee nimittäin ajatelleeksi, että joku on meikäläisen elämästä kiinnostunut edes jollain tavalla.

Äitini oli toki kiinnostunut hyvinkin paljon ja joka päivä olimme yhteydessä vähintään puhelimitse. Hän paapoi minua kenties jopa liikaakin, mutta äitini kuoleman jälkeen en ole osannut ajatella, että joku olisi vieläkin minun elämästäni kiinnostunut.

Etenkin, kun olen poikamies. Mielummin sitä sanoisi, että hulluja olette, kun meikäläisestä olette kiinnostuneet. Tällaisesta hunsvotista!

Ei sitä oikeasti tule ajatelleeksi, että joku on elämästäni kiinnostunut. Kiinnostunut tietämään, mitä minulle kuuluu. Mutta tarkemmin, kun ajattelee, niin toki on ihmisiä, jotka välittävät minusta. Isäni, siskoni, kaverini... Tai toivottavasti välittävät. =)

Ja se on luonnollisesti hieno juttu. Mutta harvemmin sitä ajattelee, että joku olisi minusta kiinnostunut. Ennemmin sitä koittaa olla muista kiinnostunut.

Huolehtia esimerkiksi isästäni niin hyvin kuin voin. Että hänellä on kaikki hyvin, kun hän elää henkisesti raskasta aikaa.

Ja muutenkin koen tärkeäksi välittää muista niin hyvin kuin osaan. Auttaa muita ja keskustella heidän kanssaan. Antaa heille tukeni.

Omaa elämääni pyrin siinä samassa hoitamaan sitten siivellä. Äitini menehtymisen jälkeen olen joutunut opettelemaan olemaan kokonaan oman elämäni herra.

Olen joutunut ottamaan vastuuta enemmän elämästäni. Olen kasvanut mieheksi.

Olen onnellinen jätkä

Istahdan puiston penkille. Suuntaan katseeni edessäni hiljaa lipattelevaan järveen. Ja järvessä pariin uiskentelevaan sorsaan. Koen oloni onnelliseksi. Ja se tuntuu hyvältä.

Se tuntuu hyvältä sen rankan elämän jakson jälkeen, jonka olen läpikahlannut äitini ja veljeni kuolemien vuoksi. Elämäni vaikuttaa alkaneen taas hymyilemään.

Ja sitä on syytä arvostaa, sillä elämässä tulee vastaan niin ylä- kuin alamäkiäkin. Myrskyjä kuin poutasäitäkin. Nyt on poutasään vuoro ja siitä on revittävä kaikki onni irti. Niin kauan kuin sitä onnea kestää.

Mistä se onni sitten koostuu?

Se koostuu loppupeleissä pienistä palasista. Niitä pieniä palasia oli muun muassa nyt viettämäni lauantai Tampereella Jatkoajan harrastekavereideni kanssa. Nämä reissut eivät petä koskaan, sillä hauskaa on kerta toisensa jälkeen. Niin kuin oli nytkin.

Olen kiitollinen, että sain viettää hauskan viikonlopun harrastekamujeni kanssa Tampereella. He ovat loistopersoonia. Heidän kanssaan ei voi olla kuin mukavaa.

Nämä ryyppäämisillat ovat niitä onnea tuottavia asioita. Etenkin, kun ne viettää laatuseurassa.

Tuottaa sitä onnea muutkin asiat.

Toinen onnea tuottava asia ovat lähimmäiset. Varsinkin siskoni lapset Vilma ja Veikko. Se laatuaika, jonka saan heidän kanssaan viettää. Se, että saan nauttia heidän seurastaan. Ja ilostuttaa ja hauskuuttaa heitä.

Ja tässä välissä paljastan itkeväni. Kyllä. Raavas mieskin itkee. Mutta näitä kyyneliä on mukava päästellä, kun ne ovat niitä onnen kyyneleitä.

Ne ovat niitä onnen kyyneleitä, jotka aiheutuu siitä, kun mietin elämääni ja sitä kuinka paljon hyviä asioita elämässäni on. Näitä asioita on vain osattava arvostaa ja oltava niistä kiitollinen.

Minulla alkavat kesätyötkin ensi viikolla. Minulla on hyvä työpaikka ja huippu duunikaverit. Toimeentulonikin on taas turvattu muutamaksi kuukaudeksi. Tästäkin asiasta on oltava onnellinen.

Mitäs hyviä juttuja elämässäni vielä olikaan?

Ai niin. Minulla on kiinnostava harrastus, johon suhtaudun intohimoisesti. Kirjoittaminen, viestinnän opiskelu ja toimittajan hommat. Kuinka paljon tyhjempi elämäni olisikaan ilman näitä juttuja?

Minulla on myös hyvä terveys. Ja se itseasiassa onkin se tärkein asia elämässäni ja siitä se vasta onnellinen on oltavakin. Olen niin fyysisesti kuin henkisestikin ihan ok kunnossa. Sitä ei vain riittävän usein muista arvostaa.

Terveyttä pitää itsestäänselvyytenä vaikka ei se sitä todellakaan ole. Ja hyvän terveyden voi äkkiä myös menettää.

Lopuksi voin kaiketi todeta olevani onnellinen. Ja se aiheutuu listaamistani "pienistä" palasista ja varmasti listaamatta jääneistäkin palasista. Elämässäni riittää taas hyviä asioita, kun ajattelen vain positiivisesti.

Ja nyt on nautittava tästä. Sillä jonain päivänä kaikki voi olla taas toisin.

ps. Toisaalta sitä miettii, että meneekö sitä liian nopeasti eteenpäin äitini ja veljeni kuolemien jälkeen, mutta en tiedä onko niin. Suru ja ikävä kulkevat onnesta huolimatta joka päivä ja aina mukana. Niiden kanssa on vain oppinut elämään.

Lopuksi voin kai kohdistaa katseeni taivaalle ja lausua yhden sanan. Se sana on Kiitos.

Miksi Facetan?

Sosiaalisesta mediasta on tullut osa elämääni. Roikun Facessa päivästä toiseen ja seuraan mitä siellä tapahtuu. Mutta miksi? Miksi käytän Facebookia?

Tarkemmin, kun ajattelee niin se johtuu pitkälti samoista syistä kuin miksi seuraan eri joukkotiedotusvälineitäkin.

Facebookin käyttämisestä on tullut minulle tapa. Facebookin käyttämisestä on tullut minulle päivittäinen tapa ja olen jäänyt koukkuun siihen. En osaisi elää ilman Facea! Se on yksi isoimpia syitä Facebookin käyttämiseen.

Toinen syy on meidän ihmisen luontainen uteliaisuus. Kaikkihan me lopulta uteliaita olemme! Turha sitä kieltää on. Facebookissa saat kytätä ihmisten elämää. Niiden ihanien ihmisten, jotka meille muille Face-käyttäjille elämästään tiedottavat.

Facebook-kaveripiirini on vain varsin pieni. En voi seurata kovin monen ihmisen elämää Facen kautta. Olen koittanut rajata kaverini niihin hyvän päivän tuttuihini, joita voisin moikata kadullakin ja monen kanssa viettää aikaakin ihan normielämässäkin.

Kolmas syy Facebookin käyttämiseeni on varmaan mahdollisuus toimia siellä itse tiedottajana. Saanhan siellä kertoa tekemisistäni ja menemisistäni muille ihmisille. Onhan se kai kiva, että saan jollekin kertoa omasta elämästänikin.

Kai?

Ja voihan siellä olla vain yhteydessä tovereidensa kanssa. Niidenkin, joiden kanssa ei välttämättä ilman Facebookia voisi olla tekemisissä. Facebook antaa tähän oivan mahdollisuuden.

Näiden syiden vuoksi käytän Facebookia. Yksi asia minun on kuitenkin paljastettava. Tunnustettava.

Haluan Facebookiin alkolukon. Se olisi tarpeellinen palvelu tällaiselle innokkaalle kynäniekalle, joka ei osaa pitää näppejään irti näppäimistöstään edes humalassa.

Joskus sitä on tullut kirjoitelleeksi sinne humalanhuurteistakin tekstiä, jolla on voinut antaa itsestään jopa vääristyneen kuvan muille.

Tätä välillä jopa kadun!

Ja toinen juttu, olisihan sitä se Twitterikin, mutta siitä en ole vielä osannut innostua. Kenties jonain päivänä? Toisaalta sosiaalisen median käyttämiseni on muutenkin ollut vähentymään päin.

Tilalle on tulossa tämä blogi, jonne voin kirjoittaa kerralla rutkasti enemmän tekstiä kuin Facebookiin tai Twitteriin.

Kenties lopetan sosiaalisen median käytön jonain päivänä kokonaan!

Ryhdytään vastuullisiksi kansalaisiksi

Olen huolestuneena seurannut tätä nykymaailman meininkiä. Meistä ihmisistä tuntuu usein tullein vain pelkkiä suorittajia ja numeroita. Ihmisarvolla ei tunnu toisinaan olevan mitään merkitystä, kunhan vain tulosta syntyy ja joku toinen saa ilmaista mielipiteensä.

Mitä sillä toisella on väliä?

Olen huolestuneena seurannut ja lukenut myös lisääntyneistä mielenterveysongelmista ja ampumistragedioista, joiden syynä on vaikuttamassa varsin usein pään sisäiset vaivat.

Maailmasta on tullut kylmä paikka. Suomesta on tullut kylmä paikka.

Mitäs jos me viheltäisimme pelin poikki? Emme kai me halua lisätä kenenkään henkisiä kipuja? Ne on kuitenkin vakavia vammoja.

Ryhtyisimme vastuullisiksi kansalaisiksi. Alkaisimme tekemään omalla panoksellamme toistemme elämästä parempaa ja maastamme paremmin voivan mestan!

Mietittäisiin onko joku asia oikeasti todella niin iso ja vakava, että sillä kannattaa toisen mieltä pahoittaa? Voi sen esittää, mutta toisen ihmisen tunteet huomioiden.

Välittäisimme aidosti toisistamme. Yhtään pahaa ei tekisi toisinaan jopa kysyä kanssatoveriltaan, kuinka sinä voit?

Miksi toisesta ihmisestä sitten pitää välittää? Miksi siitä piereskelevästä, krööhtäilevästä ja välillä tyhmyyksiäänkin suustaan päästävästä kanssakumppanista on välitettävä?

Kai se perustuu vastuullisuuteen. Siihen, että on vastuullinen kansalainen ja muistaa sen kuinka voi omalla käyttäymisellään vaikuttaa toisten ihmisen elämään.

Äiti Teresaksi ei välttämättä tarvitse ryhtyä, mutta fiksulla käyttäytymisellä, ystävällisillä eleillä ja tunteet huomioimalla pääsee jo pitkälle.

Ja toisen huomioimisella on luultavammin vaikutusta myös omaan elämään. Metsä usein vastaa siten kuin sinne huutaa.

Luodaan hyvällä käyttäytymisellämme maastamme hyvä paikka elää niin meille itsellemme kuin toisillemmekin. Ollaan ainakin varsin usein enkeleitä toisillemme.

Elämä on ainutlaatuista

Kirjoitin äsken, että meidän ihmisten olisi hyvä ymmärtää elämän tarkoitus. En tiedä sittenkään onko se se elämän tarkoitus mikä monen ihmisen olisi hyvä ymmärtää. Vaan elämän ainutlaatuisuus.

Tarkoitus voi olla elämälle eri kullakin ihmisellä. Joku haluaa rahaa, joku valtaa, joku nautintoja ja niin edelleen. Mutta mielestäni se olisi hyvä käsittää, että kenelläkään ei ole kuin yksi elämä käytössään. Elämä on ainutlaatuinen. 

Ja sitten se elämänsä pyrkiä täyttämään niillä asioilla, mistä diggaa. 

Monella ihmisellä on esimerkiksi hiukan liian pessimistinen asenne elämään. Toivoisin näiden ihmisten puolesta, että he saisivat asennettaan hieman positiivisemmaksi. Kerran täällä vain eletään. 

Jää äkkiä ottamatta irti kaikki nautinto, jos suhtautuu elämään liian negatiivisesti. Ei uskalla kokeilla asioita ja tehdä asioita. Silloin, kun tuppaa usein pelkäämään virheitäkin ja ajattelemaan kaikesta niin kriittisesti. 

Ja toinen virhe, mihin me usein sorrutaan on se, että juoksemme onnen perässä. Haluamme jotain ja teemme töitä sen eteen. Ja odotamme sen jonkun tapahtuvan. Ja ajattelemme, että sitten kun käy näin, niin sitten olen onnellinen. 

Meidän pitäisi ymmärtää, että se onnemme on nyt ja tässä. Jokaisessa arkipäivässä. Se ei välttämättä ruusuista ole aina, mutta silti se on meidän elämäämme. 

Ja kyllä uskon, että se aika monen ihmisen kohdalla on lopulta melko ruusuista. Sitä vertaa omaa elämäänsä usein ihmisiin, joilla on kaikki paremmin. Ja on niin pirun kateellinen. Kannattaisiko sitä kuitenkin verrata elämäänsä  niiden elämään, joilla eivät asiat ole hyvin?

Nälkää näkeviin, kehitysmaan asukkaisiin, juoppohulluihin, pitkäaikaistyöttömiin, vaikeasti sairaisiin? 

Ymmärtäisi kuinka hyvää se oma elämä lopulta onkaan. 

Ja en toisaalta ymmärrä liiallista kateuttakaan. Onko se pois toiselta, jos jollain toisella on hyvin jokin asia? Kannattaisiko kateuden sijasta keskittyä oman elämänsä ja omien kykyjensä hiomiseen?

Kasvatuksessa se kiitos seisoo

Kun seuraa tätä nykymenoa on samalla oltava kiitollinen siitä, kuinka hyvän kotikasvatuksen minä olen saanut. Millaisen työn äitini ja isäni ovat aikoinaan tehneet, että ovat saaneet kasvatettua pojastaan edes näin kelvollisen tapauksen.

Kotikasvatuksessa se kiitos seisoo. Siinä rakkaudessa, opetuksessa ja kurissa, jota lapsena sain. Sain laadukkaan kasvatuksen. Siitä en voi olla kuin ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni.

Minut opetettiin hyville tavoille. Opetettiin käyttäytymään hyvin muita ihmisiä kohtaan.

On oltava huomaavainen ja rehellinen muita ihmisiä kohtaan. Kaikki ovat saman arvoisia. Äitini jatkuvasti hoki mantraa, "mitä te niitä opettajia ja lääkäreitä ylistätte. Samanlaisia ihmisiä ne ovat kuin muutkin". Ja lause on iskoistunut poikansa päähän.

Ja sen yritän elämässäni muistaa. Kohdella kaikkia ihmisiä samanarvoisesti, mutta huomaavaisesti. En ehdoin tahdoin sano kenellekään pahasti vaan pyrin tulemaan toimeen kaikkien ihmisten kanssa.

Minut opetettiin arvostamaan myös työn tekoa. Kaikki mitä haluaa, on ansaittava. Työllä. Silloin 14-vuotiaana, kun vielä nirkostelin töiden suhteen ja sorruin jopa hieman ylpeyteen, niin äitini pudotti minut alas, takaisin maan pinnalle.

Äitini opetti minut tekemään töitä ollessani hänen siivouskaverinaan Pekolan ala-asteella. Työllä ansaitaan kiitos. Sen ymmärsin silloin.

Kotikasvatuksessa lienee varmaan suurin syy siihenkin, miksi tajusin jo lapsena, mikä on elämässä tärkeintä. Lähimmäiset ja elämä itsessään.

Ja lapsuuden jälkeen elämä itsessään on opettanut lisää. Kahden lähimmäisen menetys vuoden sisällä toisistaan on varmaan kovin opetus, jonka ihminen voi saada. Opetus elämän tarkoituksesta.

Ja tuon elämän tarkoituksen, kun kaikki ymmärtäisivät ajoissa. Ei vasta kuolinvuoteellaan.

Kaikki mulle heti

Käyttäytymisen lisäksi on toinenkin asia, joka on minua alkanut kummastuttamaan. Se on se, kuinka herkästi ihmiset, etenkin nuoret nykyään vetävät herneet neniinsä, kiivastuvat ja ottavat pienemmänkin kritiikin jonain henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Siis mitä ihmettä? Heti, kun kerrot vastakkaisen mielipiteen, hieman pinnallista syvällisempää pohdintaa tai jonkin pienen kritiikin, niin saat kehoituksen rauhoittua tai muuta vastaavaa.

Aivan kuin kritiikille, pohdiskelulle tai vastakkaisille mielipiteille ei olisi enää tilaa täällä maailmassa. Nykynuoret tuntuvat olevan sellaisia, että jos et saa jotain tahtoasi läpi, niin jo ollaan myrtseinä.

Ja sama juttu, jos joku asia ei tapahdu heti, nyt, tänne tahdilla. Aivan kuin kaiken pitäisi tapahtua heti. Ei malteta odottaa tai miettiä olisiko syytä jossain, jos jokin asia ei suju nopeasti.

Ja kritiikkiä kaikki nuorista ei tunnu kestävän enää yhtään. "Mähän oon täydellinen"!

Monet ihmiset suhtautuvat elämään niin pirun vakavasti ja ajattelevat kovin negatiivisesti. Vähän lisää positiivisuutta, niin kyllä se siitä. Ei tämä niin vakavaa ole, tämä on vain elämää.

Ja mulle tulee myös fiilis, että olen täydellinen, kun vain marmatan asioista ja ihmisistä. Aivan kuin minussa ei olisi vikoja.

On niitä vikoja ja puutteita minussakin. Onneksi elämä opettaa, kun pitää vain silmänsä auki.

Ja omaksi onnekseni en vedä herneitä nenään kovin nopeasti. Tai hermostu. En tiedä, milloin olisin viimeksi oikeasti hermostunut.

Jotkut asiat jäävät vain mietityttämään ja sitten niitä pyörittelee päässään pitempäänkin.

Mitä mun tarvii muista piitata?

Hermostun hyvin harvoin. Vedän hernettä nenään hyvin harvoin. On silti ainakin yksi asia, joka saa minut näkemään miltei punaista. Se on huono käyttäytyminen.

Tökerö käyttäytyminen ja välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan. Etenkin, jos tämä tapahtuu vielä ihmiseltä, joka muuten luulee olevansa niin kovaa kamaa. On koulutusta ja asemaa sun muuta. 

Sitten oletetaan, että saa käyttäytyä miten huvittaa. Mitä mun tarvii muista piitata? Näen punaista.

Olen viime aikoina saanut huomata huolestuttavaa rappeutumista ihmisten käyttäytymisessä. Eikö ihmisiä enää kasvateta kotonaan vai missä mättää?

Mielestäni hyvä käyttäytyminen pohjautuu siihen, että ottaa kanssatoverin aidosti huomioon. On huomaavainen, rehellinen ja välittävä. Tilanteessa kuin tilanteessa. Ei käyttäydy ylimielisesti ketään ihmistä kohtaan.

Valitettavasti nämä asiat eivät ole kaikilla hallussa. Se suututtaa toisinaan. 

Minulle itselleni, kun ihminen on tärkein asia maailmassa. Toinen ihminen ja heistä välittäminen. Ei mikään asia, tavara tai raha vaan ihmiset. Toisista välittämällä saamme Suomesta paremmin voivan maan. Uskoisin. 

Ja toki hyvää käyttäytymistä on myös kiittäminen, anteeksi pyytäminen, toisen huomioon ottaminen ja kuunteleminen. Sun muuta.

Mitään ihmeellisempiä käytösetikettejä ei tarvitse kenenkään sen kummemmin noudattaa, mutta se on jo iso juttu, että on edes hitusen huomaavainen toista kohtaan.

Huomavaisuus ja kohteliaisuus kunniaan! Sanon minä. 

Nyt sen tein, hyvä minä.

Nyt mä sen tein. Jumalauta, nyt mä sen tein. Purin mieltäni jo varmaan syksystä lähtien askarruttaneet ja pännittäneet asiat julki. Nyt se on tehty.

En tiedä oliko paikka ja hetki oikea vai väärä enkä ole niin kiinnostunutkaan. Jo oman mielenterveyteni vuoksi oli hyvä ja mennä lyömään julki asiat, jotka minua ovat jopa raivostuttaneet pitkin tätä vuotta.

Seurauksista en tiedä, enkä ole edes niin kiinnostunut tietämään.

Minä en osaa nöyristellä ketään. Pyrin olemaan nöyrä, mutta ketään en nöyristele. Miltei kaikki ihmiset ovat minulle samanarvoisia.

Ja ihmisen arvo määräytyy ihan toisista asioista kuin titteleistä. Toki ne siitäkin määräytyy. Arvostan sitä työn tekoa, jonka on jonkun ammatin eteen tehnyt. Ja arvostan muutenkin ihmisiä, jotka ahertavat töitä paljon.

Mutta ennen kaikkea ihmisissä merkitsee käyttäytyminen. Se, miten kohtelet muita ihmisiä. Jos vaikka olet kuinka lukenut, niin sillä ei ole merkitystä, jos käyttäydyt muita kohtaan kuin sika. Sitä en pysty sietämään.

Itsensä kehittäminen on harrastus

Minulla on kiinnostava harrastus. Kehitän nimittäin itseäni toimittajana ja kirjoittajana. Se on harrastukseni. Samalla kun minulla on kenties ja ehkä tarkoitus saada jonain päivänä kehittymisprojektin tuloksena töitä, niin tämähän on samalla myös harrastukseni.

Harrastukseeni lukeutuu liki päivittäinen kirjoittaminen, opiskeleminen Tampereen avoimessa yliopistossa ja harrastejuttujen tekeminen Jatkoaikaan. Niistä tämä harrastukseni muotoutuu.

Olen ohessa usein miettinyt, että miksi harrastan tätä? Miksi harrastan itseni kehittämistä?

Yksi syy on se, että harrastus on jo itsessään kiinnostava. Se tarjoaa elämääni paljon mielekästä tekemistä. Elämäni olisi pirun paljon tylsempi ilman tätä harrastustani.

Toinen syy on se, että harrastukseni kehittää minua. Sen lisäksi, että se kehittää minua toimittajana ja kirjoittajana, niin ei voi olla huomioimatta, että harrastukseni kehittää minua myös ihmisenä.

Oikeastaan arvokkainta kehittymistä on harrastukseni myötä tapahtunutkin ihmisenä kehittymisessä.  Personaani kehittymisessä. Olen nimittäin aivan eri ihminen kuin syksyllä 2010. Silloin, kun vähitellen harrastuksestani intouduin.

Onnekseni, positiivisella tavalla eri ihminen.

Kolmas syy on se, että koitan harrastukseni myötä saada jonain päivänä jollain tavalla kirjoittamiseen, journalismiseen tai viestintään liittyvää työtä.

Olen ruvennut funtsimaan, että sillä ei ole niin merkitystä minulle, että mitä tuo työ tulee olemaan.

Kirjailija? Toimittaja? Viestinnän tutkija? Radiojuontaja? Tv-draamasarjan käsikirjoittaja? Lätkäkriitikko?

Onhan näitä vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja siihen, kuinka voin tietoni ja taitoni joskus hyödyntää ammatillisestikin. Ei työn ole sittenkään pakko liittyä jääkiekkoon, sillä se ei ole intohimoni.

Toisaalta on mielessäni jopa ruvennut pyörimään ajatus siitä, että jätän itseni kehittämisen vain harrastuksekseni. Ja alankin yrittäjäksi. Se oli nimittäin iso tavoitteeni ennen innostumista opiskelemaan toimittajaksi.

En osaa tähän niin ehdottomasti kuitenkaan suhtautua. Kai sillä Jumalallakin on merkitystä siihen, mistä me ihmiset paikkamme tulemme löytämään. Pääasia, että elämässä on mukavaa tekemistä ja siitä on jälleen alkanut jopa nauttimaan.

Miksi pitää ylpeillä?

Olen saanut kuulla monesti opiskellessani toimittajaksi ihmisten sanovan minulle, että "sinun pitää pysyä nöyränä, et ole vielä mitään saavuttanut".

Heräsin äsken miettimään, että miksi minun olisi ylipäänsä oltava edes ylpeä? Miksi minun pitäisi edes olla ylpeä siitä, että saan tehdä ja kirjoittaa juttuja Jatkoaikaan?

En saa olla siitä ylpeä. Vaan saan olla siitä kiitollinen. Saan olla kiitollinen toimittajan harrastuksestani. Totta kai, se on tärkeää jo hyvinvointinikin kannalta. Mutta miksi siitä ylpeillä pitäisi?

Oikeastaan minun itseni on vaikea edes yhdistää mielessäni sanoja toimittaja ja ylpeys yhteen. Koen, että toimittajana pärjää sitä paremmin, mitä nöyrempi olet. Toimittajan työ on kuitenkin ihmisläheinen ammatti ja kuuntelutaito korostuu haastattelutilanteissa. Nöyryys on tärkeää toimittajalle.

On ristiriitaista puhua toimittajan hommasta ja ylpeydestä samassa lauseessa. Ainakin minun mielestäni.

Ja siksi toisekseen, miksi siitä pitäisi ylpeillä, että osaan tehdä näin hyviä juttuja tai tiedän jääkiekosta ja journalismista näinkin paljon?

Ne ovat minun juttujani, mutta on tärkeää huomata, että löytyy tästä maailmasta muunkin alan taitajia. Joku huippukokki voisi tullla luokseni ja todeta minulle, että mäpäs tiedänkin ihmisten ravitsemuksesta kaiken oleellisen.

Tai urheiluvalmentaja kertoa luotsaavansa joukkueensa kerta toisen perään mestaruuteen. Tai joku hoitaja ilmoittavansa tulleensa palkituksi vuoden hoitajaksi. Kaikki nämä ovat vähintään yhtä arvokkaita juttuja kuin toimittajan harrastuksenikin.

Maailmasta löytyy paljon eri alan osaamista ja sitä kannattaa arvostaa. Eikä olla omasta jutustaan niin ylimielinen vaan ajatella vain, että tää on mun juttu ja toivottavasti muutkin ihmiset löytävät ainakin harrastuksekseensa niitä omia juttujaan.

Niitä, jotka tuo elämään nautintoja.

Mitä on menestyminen elämässä?

Kilpa-urheilussa menestymisen käsite on selkeä. Menestyt, kun voitat. Teet enemmän maaleja kuin vastustajasi tai ylität ensimmäisenä maaliviivan. Ja voitat kultaa tai kauden päätteeksi mestaruuden.

Tätä on voittaminen. Tätä on menestyminen. Voiko "tavis" sitten menestyä? "Tavis", joka ei harrasta urheilua. Voiko hän menestyä elämässään? Ja mitä menestyminen hänelle tarkoittaa?

Mitä on menestyminen elämässä?

Menestyminen ihan normi arkielämässä on luultavammin myös voittamista. Menestyt, kun pääset hyvään virkaan, saat paljon titteleitä ja tilillesi napsahtelee kuukausittain suuri summa rahaa.

Tältä se menestyminen ainakin ulkopuolisin silmin vaikuttaa olevan, mutta voiko ilman korkeita virkoja ja isoa palkkaa menestyä elämässään? Voittaa elämässään?

Voi menestyä. Mielestäni kuka tahansa voi halutessaan menestyä ja voittaa elämässään. Tärkeintä ei nimittäin ole mielestäni muiden päihittäminen, kukistaminen vaan oman itsensä voittaminen.

Se, että asettaa itselleen tavoitteita, päämääriä ja saa ne myös toteutettua. Silloin voittaa itsensä. Silloin nujertaa itsensä. Ja voin kertoa, että itsensä voittaminen tuntuu aivan mielettömältä. Se on varmaan parasta voittamista.

Olenko minä sitten menestyshullu? Mikä on menestymisen ja voittamisen merkitys? Pitääkö elämässä edes menestyä?

Se riippuu jokaisesta ihmisyksilöstä erikseen. Se, millaisen arvon annat menestymiselle ja voittamiselle. Jotkut janoavat pelkkiä voittoja ja jotkut taas ei juokse lainkaan voittojen perässä, mutta ovat silti onnellisia.

Minun mielestäni menestymisellä ei ole niin isoa merkitystä kuin onnellisuudella. Tai koen, että elämässä menestymistä on se, että löydät oman itsesi. Teet niitä asioita, joista sinä pidät. Et niitä, joita muu maailma arvostaa ja odottaa sinulta.

Oman itsensä toteuttaminen haluamallaan tavalla on mielestäni myös menestymistä. Ja se tuottaa onnellisuutta. Hyvä elämä rakentuu siitä, että olet mahdollisimman paljon sellainen kuin haluat olla.

Ja se, että opit tuntemaan itsesi vaatii elämistä. Se vaatii ennakkoluulotonta ja rohkeaa asioiden kokeilua. Sitä kautta löytyy omat jutut.

Ja jotta ne löytyy, niin pitää olla rehellinen. Rehellinen itselleen.

Näillä sanoilla tämä viikko käyntiin. Hyvää alkanutta viikkoa Viltsun nurkkauksen lukijoille.

  

Kevätaurinko herätti sisäisen yrittäjäni

Minulla on ollut tänään vähän hullu päivä. Kenties tuo kevätaurinko on sekoittanut päänuppini. Tänään olen nimittäin kyseenalaistanut jopa tavoitteeni kouluttautua toimittajaksi.

Sisäinen yrittäjäni on yhä enemmän ruvennut taas nostamaan päätään. Ja olen alkanut haaveilemaan omasta leirintäalueestani. Tai muusta matkailualan yrityksestä.

Siis siitä, mikä on sen lätkätoimittajan homman kera ollut pikkunatiaisesta lähtien haaveammattini.

Karsastan sellaista ajattelua, että juostaan jonkun työn perässä sen mahdollisesti tuoman maineen ja kunnian vuoksi. Etenkin, kun kyseessä on vaikkapa toimittajan työ, sillä se sotii hieman jopa journalistin moraalia vastaan. Toimittaja on nimittäin kansan palvelija.

Ja muutenkin. Mielestäni on parasta, mikäli ihminen onnistuu niin työssä kuin muussakin elämässään hakeutumaan niiden asioiden pariin, jotka kiinnostavat.

Asioita, jotka minua kiinnostavat aika suuresti ovat kirjoittamisen ohella luonto, yrittäminen ja matkailu. Etenkin kotimaan matkailu.

Ja nyt, kun luonto on puhkeamassa kauneimmilleen, niin olen jälleen ruvennut pohtimaan josko piru lauta sittenkin pistäisin jonain päivänä sen oman leirintäalueeni pystyyn. Jossa olisi joku ravintola ja mökkejä sekä asuntovaunu- ja telttapaikkoja.

Ja leirintäalue sijaitsisi jonkun järven rannalla.

Olen nimittäin toimittajaksi kouluttautuessani ja kirjoittaessani saanut jo sellaisia juttuja, joista olisi minulle hyötyä myös yrittäjänä.

Itsetuntoni on kohentunut, olen rohkaistunut, vuorovaikutustaitoni ovat parantuneet, luovuuteni on kehittynyt ja ajattelukykynikin on hiukan petraantunut.

Kaikista näistä olisi minulle etua myös yrittäjänä. Ja kaikesta näistä on minulle toki hyötyä jo nyt. Josta minun on oltava kiitollinen. Pirun kiitollinen.

Todennäköisesti tulen kuitenkin taas hautaamaan haaveeni ja suunnitteluni omasta leirintäalueestani ja jatkan yhä panostamistani kirjoittamisen ja toimittajan työn eteen.

Sen verran luonto kyllä kiinnostaa, että olen aikeissa lähteä reissuun. Sitten, kun kesätyöni päättyvät syksyllä. Reissulla jonnekin, jossa saa olla luonnon rauhassa. Ihastelemassa luontoa.

Miksi kirjoitan?

Olen ruvennut kirjoittamaan jatkuvalla syötöllä, liki päivittäin. Teksteilläni on ollut myös muutama lukija. Puhutaan usein alle kymmenen ihmisen lukijamäärästä. Eli aika niukasta. 

Ja lukijamäärällä ei ole kirjoittamisessani niin merkitystäkään. Sitä tulee sellainen ajatus mieleeni minulle, että kun kirjoitan näin usein, niin ajattelevatko ihmiset että minulla on kova tarve tuoda itseäni esille. 

Näin ei kuitenkaan ole. On joskus toki ollut kirjoituksia, joilla olen halunnut saada esimerkiksi tukea, mutta aika harvoin. Pääasiassa kirjoitan sen takia, että saan samalla harjoittelua. 

Pelkkä lahjakkuus, kun ei riitä vaan kirjoittamista on treenattava liki päivittäin. Ja tämä blogi on hyvä harjoittelupaikka, kun tänne voi kirjoittaa melko vapaasti aiheesta kuin aiheesta. 

Silloin löytyy luonnollisesti paljon aiheitakin joista kirjoittaa. Ja sen myötä voi kirjoittaa usein, kun on mistä kirjoittaa.

Liikaa työtä, kun en näiden blogitekstieni ja niiden aiheiden eteen ainakaan vielä halua tehdä. Kirjoittamisen pitää olla samalla hauskaa ja aiheiden syntyä helposti. Tällöin on hyvä kirjoittaa aiheesta, joka kulloinkin mielessä pyörii. Sen enempää miettimättä.

Itse asiassa minua on ruvennut nyppimään sellainen liika itsekeskeisyys. Toki on hyvä panostaa omaan itseensäkin ja omaan hyvinvointiinsa, mutta ei liikaa muiden ehdolla.

Klamydian biisi "Minä, minä, minä" kertoo hyvän sanoman. Joskus minua jopa raivostuttaa sellainen itsekeskeisyys ja se, että moni ihminen ei pahemmin ajattele muita ihmisiä ja edustamiaan yhteisöjä. 

Sitä, kun itse on nähnyt ja kokenut elämässään jo niin paljon pahaa. Kauhajoen koulusurmat ja oman äidin ja veljen kuolemat, että ymmärtää toisista ihmisistä välittämisen merkityksen.    

Pääasia, että naurua piisaa

Ihmisten naurattaminen on kivaa puuhaa. Sitä ilostuu itsekin, kun saa jollain tavalla aiheutettua hymyn toisen ihmisen suulle. Puhumattakaan siitä, kun onnistuu naurattamaan toista ihmistä.

Sitä en itse asiassa tiedä, miksi tämä on niin mielekästä puuhaa. Kaiketi se johtuu siitä, että pyrin omaa rentoa suhtautumista elämään tartuttaa muihinkin.

Saan toisen ihmisen mielentilaa ja oloa viihtyisämmäksi ja onhan hymyileminen ja nauraminen mielestäni terapeuttistakin. Huolet ja murheet unohtuvat.

Työpaikallakin ihmisten naurattaminen on kivaa. Se ei saa vain häiritä työn tekoa. Työkavereita pitää viihdyttää töiden lomassa ja tauoilla.

Työpaikalla työkamujen hauskuuttamisella on olennainen merkitys. Sillä saa omaa viihtyisyyttään lisättyä ja vietyä omalla panoksellaan työyhteisönsä ilmapiiriäkin viihtyisämmäksi.

Näin ainakin ajattelen. Kun saan hymyn työkaverini huulille, niin hänen työpäivästään tulee edes hitusen kivempi.

Kuinka sitten koitan ihmisiä naurattaa? Leikkimielisellä vinoilulla, sanallisilla sutjautuksilla ja joskus jopa jekkujen tekemisellä.

Eli en millään ihmeellisyyksillä. Eikä ihmisten naurattaminen mielestäni mitään ihmeellisyyksiä kaipaakaan. Parasta on tilannekomiikka.

Joihinkin huumorini uppoaa, mutta ei tietenkään kaikkiin. Huumorintajujakin on niin erilaisia. Pääasia, että naurua riittää.

Pari sanaa jäi sanomatta

Jäi tuohon edelliseen blogitekstiini kirjoittamatta, että mielestäni positiiviseen elämän asenteeseen lukeutuu oleellisesti myös ennakkoluulottomuus, suvaitsevaisuus ja yrittäminen.

Tarkoittaen sitä, että ei esimerkiksi heti uusien asioiden eteen tullessa ajattele, että tämä on paskaa tai jonkun vaikean tai uuden askareen kohdalla, että ei tästä mitään tule tai en osaa.

Vaan koittaa ensin ennakkoluulottomasti kokeilla uusia asioita, tekemisiä ja tavata uusia ihmisiäkin. Sittenkään jos ei tule mitään, niin sitten ei oikeasti tule mitään. Ja se on siinä.

Ja suvaitsevaisuus on taas sitä, että koittaa olla mahdollisimman suvaitsevainen ihmisiä kohtaan. Koittaa tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Vaikka sekään ei aina mahdollista yrittämisenkään jälkeen ole.

Ja positiivisuutta on mielestäni myös se, että osaa kykeä kriittisen ajattelun pois päältä. Ei ole liian kriittinen. Kriittisyys ja kyseenalaistaminen on toki tärkeitä asioita, mutta ei jatkuvalla syötöllä. Välillä on hyvä kytkeä kriittisyys kokonaan pois päältä.

Ainakin oma elämän asenne on aina ollut niin koulussa, töissä kuin muussakin elämässä, että pakolliset asiat hoidetaan niin hyvin kuin osataan ja muuten ollaan kuin Ellun kana. Ja otetaan vaikka se jallupullo kaapista esille ja vedetään kunnon perseet. =D

En mä ainakaan halua koko aikaa ajatella, että pitää koko aika pyrkiä elämään jotenkin täydellisesti. Silloin hyvin äkkiä voi ruveta pelkäämään epäonnistumisia ja virheitä ja voi jäädä ottamatta irti elämästä täysi nautinto.

Nyt terdelle!

Mitä on positiivisuus?

Olen usein teroittanut itselleni, että pitää olla posiitivinen. Pitää olla positiivinen. Mitä se positiivisuus sitten on?

Posiitivisuus kaiketi yhdistetään usein hymyyn ja nauruun. Pitääkö siis alvariinsa hymyillä kuin Naantalin aurinko ollakseen positiivinen? Ei.

Hymy ja nauru ovat totta kai tärkeitä ihan jo hyvinvointimme vuoksi ja naurammekin mielestäni aivan liian vähän.

Hymyn ja naurun kanssa voi äkkiä kuitenkin käydä niin, että ne menevät teeskentelyn puolelle. Ainakin jos pyrkii naamansa pitämään hymyssä jatkuvalla syötöllä.

Hymyillään ja nauretaan paljon, mutta tehkäämme se aidosti.

Positiivisuus on muutakin myös kuin hymy ja nauraminen. Positiivisuus alkaa ajattelustamme. Suhtautumisestamme elämään.

Optimistisuudesta. Myönteisestä ajattelutavasta. Ja siitä, että pyrkii pitämään jokaista päiväänsä lahjana. Mahdollisuutena.

On positiivisuus vielä muutakin. Se on muun muassa sitä, kuinka otat vastaan epäonnistumiset ja vastoin käymiset. Kaikki asiat eivät suju aina kuin elokuvissa. Mitä sitten teet, jos näin käy? Jos asiat eivät mene niin kuin olet suunnitellut?

Mielestäni positiivisuus punnitaan nimenomaan ongelmakohdissa. Tavassasi kohdata vastoinkäymiset.

Kaiken järjen mukaan minun olisi kannattanut hakeutua täksi kesäksi töihin johonkin toimitukseen. Sen sijaan, että päädyin kesäksi töihin keittiöön.

Tätä voi toisaalta pitää virheenä. Toimin tyhmästi. Miten optimisti ottaa asian sitten vastaan?

Ainakin minä olen koittanut pyrkiä sulattamaan asian kovin äkkiä ja ajattelemaan asian hyviä puolia. Minulla on töitä kesäksi, saan rahnaa ja eivät ne keittiöalan hommatkaan ihan puulta maistu.

Ja onhan Ilonpisarassa kaiken kukkuraksi huippuduunikaverit! Eli olen pyrkinyt ajattelemaan tekemäni ratkaisuni hyviä puolia.

Ja sitä se positiivisuus myös on! Ei ajattele vain ja ainoastaan asioiden huonoja puolia vaan muistaa, että monesta asiasta voi todeta vanhan hyvän sanonnan. "Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin!"

Blogitekstini haluan päättää koulutunneilta mieleeni muistuvaan sanontaan. Tähän sanontaan kätkeytyy hieno ajatus taakse. Positiivinen ajatus taakse.

"Este on este, mutta vain hidaste."

Tykkäsin olla kansan keskellä

Kävin tänään katsomassa Suomen pelin Sveitsiä vastaan Rinkelinmäellä. Ottelu ei ollut mikään ihmeellinen, mutta viihdyin hallissa silti. Ennen kaikkea sen vuoksi, että sain seistä normikatsomossa, kansan keskellä.

Tämä on minulle nykyään harvinaista herkkua. En edes muista milloin olen viimeksi ollut katselemassa Rinkelinmäellä peliä "normi"katsomon puolella. Olen hypännyt jo niinkin suuresti toimittajan hommiin, että tämänkin kauden kaikki HPK:n kotipelit vahtasin pressikatsomosta.

Viihdyin tuolla "normi"katsomossa. Siellä sai aistia edes jonkin verran sitä tunnelmaa vaikka kyseessä ei ollutkaan HPK:n matsi. Ja mikä parasta, siellä sai olla kansan parissa. Seistä, tönöttää ihmispaljouden keskellä.

Jostain kumman syystä olen nykyään tykästynyt olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Käymään heidän kanssaan vuorovaikutusta. Ja tapaamaan heitä.

Ja tuolla seisomokatsomossa sait olla tätä. Sait nauttia muiden ihmisten seurasta. Tykkäsin.

Jos minusta tulee jonain päivänä toimittaja, niin ei minusta toimittaja tule sen takia että tiedän paljon jääkiekosta. Itse asiassa en edes suhtaudu kovin intohimoisesti lätkään.

Minusta tulee toimittaja sen vuoksi, että saan tavata ihmisiä. Käydä heidän kanssaan keskusteluja. Ja saan kirjoittaa. Siksi ei olekaan edes niin isoa merkitystä tuleeko minusta koskaan mitään lätkätoimittajaa.

Päinvastoin, mielummin osaan hahmottaa itseni vetämään jotakin keskusteluohjelmaa kuin analyysiä lätkäpelistä.

Se on paljon siltä persoonalta, joka muutama vuosi sitten oli aikamoinen arkajalka. Ja näitä mahdollisuuksia katsella peli seisomokatsomossa saa tulla lisää! Nämä on mukavia hetkiä. =)

Mihin tarvitsen autoa?

Minä en osaa ajaa autoa. Itse asiassa ajokorttinikin vanhentui pari vuotta sitten. En suorittanut autokoulun B-vaihetta ajoissa ja korttini vanhentui.

Kyllähän se harmittaa. Päähäni ottaa ja pännii. Joudun suorittamaan inssinkin uudelleen, että saisin ajaa autoa. Jonain päivänä. Silloin, kun koen tarvitsevani ajokorttia.

Nyt en koe tarvitsevani. Päinvastoin, olisi hullua pistää tällä hetkellä isoa tukkua rahaa autokouluun.

Mihin kaupungissa asuva nuori ihminen tarvitsee tuota muovista läpyskää? Mihin tarvitsen autoa? En mihinkään.

Asun hyvien kulkuyhteyksien päässä melkein kaikista niistä paikoista, joihin minun pitää kulkea. Työpaikaltani, jäähallilta, kaupoilta, keskustan viihdemestoista... Liki kaikkialle pääsen kävellen tai pyöräillen.

Ja nyt kun lumet ja jäät lähtivät, niin voin kyläillä siskoni perheeni ja isänikin luona sujuvasti pyörällä.

Mikäli minun on taas päästävä Hämeenlinnan seudun ulkopuolelle, niin käytössäni on monesti hyvät julkiset liikenneyhteydet.

Eli minulla ei ole mitään tarvetta ajokortille. Minun ei tarvitse surra sitä, että en onnistunut suorittamaan aikoinaan ajoissa tuota autokoulun B-vaihetta.

Pistän ajokorttiasiani sitten kuntoon, kun ja jos siihen on jonain päivänä aihetta. Nyt ei ole sen aika.

Nyt minulla ei ole tarvetta autolle.  

”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”

Minulla on toisinaan kurja, tylsä ja rankka työ. Päivästä toiseen jaksan rampata työpaikallani silti hymyssä suin. Miksi ihmeessä?

Iso syy on loistavassa työyhteisössäni. Ihan timanttisissa työkavereissani. Hyvät työkaverit tekevät minulle työpaikastani viihtyisän. Siksi jaksan paiskia hommiani. Saan olla kiitollinen työkamuilleni.

Ja uskon, että se, kuinka sinua kohtaan käyttäydytään riippuu pitkälti minusta. Minusta itsestäni. Uskon nimittäin sanonnan ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” pitävän kutinsa. Pyrin itse olemaan mahdollisimman hyvä työkaveri.

Millainen on sitten hyvä työkaveri?

Hyvä työkaveri ei ole ainakaan mulkku, kusiaivo. Kaikkia kohtaan julmasti käyttäytyvä idiootti.

Vaan hyvä työkaveri on ennen kaikkea luotettava. Oma itsensä. Ihminen, jonka sanaan voi luottaa ja ihminen, joka tekee sen, mitä pitääkin. Ja tarvittaessa auttaa siinä ohessa muita.

Hyvä työkaveri pyrkii ajattelemaan mahdollisimman positiivisesti. Ei nipota turhasta vaan koittaa olla mahdollisimman rento jätkä. Hyvä tyyppi.

Lisäksi hyvä työkaveri arvostaa muita työkavereitaan ennen kaikkea ihmisinä. Ottaa huomioon sen, että työyhteisössä on montaa erilaista persoonaa ja osaa ottaa sen huomioon käyttäytymisessään.

Hyvä työkaveri pyrkii myös välittämään jonkin verran muista työkavereistaan. Koittaa saada jutun juurta edes himpun verran aikaan työkamujensa kanssa. Kaikkien kanssa ei voi olla paras kaveri, mutta kaikkien kanssa on hyvä tulla toimeen.

Ainakin näistä piirteistä on hyvä työkaveri luotu. Uskon niin. Ja, kun hymyilet niin sinulle hymyillään takaisin. Uskon niinkin. 

Sinkkumiehen elämää

Joskus on mukava pysähtyä paikalleen ja tähystää eteenpäin. Miettiä miltä tulevaisuuteni näyttää. Tähystyksen ei välttämättä tarvitse olla edes kovin pitkälle ulottuva. Esimerkiksi tämän vuoden loppuunkin asti tehtävä ennustus on jo hyvän pituinen ennuste. Ennuste elämälleni.

Syyskuun alkuun asti elämäni vaikuttaa lupaavalta. Vakaalta. Jos en mene kämmäämään ja aiheuttamaan itselleni esimerkiksi potkuja, niin elokuun loppuun asti elämäni tulee pääosin koostumaan töistä ja opinnoistani.

Työttömyys rupeaa taas olemaan taakse jäänyttä aikaa. Hetkeksi ainakin. Se on hyvä juttu. Ja töiden ohessa tulen opiskelemaan sen, mitä pystyn ja kirjoittamaan paljon. Päivittäin.

Viemään itseäni eteenpäin. Kohti sitä päämäärää, jonka olen itselleni valinnut. Saada itselleni jonain päivänä kirjoittamiseen jollain tavalla liittyvää työtä.

Näin toimin syyskuun alkuun saakka. Ja siinä ohessa koitan nauttiakin elämästäni. Elämä ei saa olla pelkkää suorittamista, pitää nauttia niin alkaneesta keväästä kuin edessä olevasta kesästäkin.

Ja sitten, kun koittaa syksy niin harppaan seuraavan askeleen päämääräni tavoittelussa ja alan haeskelemaan itselleni niitä kirjoitushommia. Ainakin yrittämään sitä. Olen valmis yrittämään tätä pidemmänkin ajan, muutaman vuoden.

Jos ei tärppää, niin ei tärppää. Onneni on edelleen se, että minulla on kahdelta alalta koulutusta. Ja en edelleenkään näe lainkaan hassumpana ideana pistää jonain päivänä omaa ravintola-tai matkailualan firmaanikaan pystyyn. Ei se kirjoitusala ole kuitenkaan ainoa ala, jolta voi kiinnostavan ja hyvän työn saada.

Sitten jos vielä loppuun muistutan itseäni siitäkin, että ei elämää voi liikaa suunnitella. Monesti tapahtuu valitettavastikin jotain odottamatonta. Yllättävää. Suunnitelmat menevät uusiksi.

Ja toisaalta, onko elämää liian ehdottomasti edes suunniteltava? Johdatus hoitaa loput.

Tällainen sekava blogiteksti tiistai-illan lopuksi. Aika selkeältä elämäni polku tällä hetkellä taas vaikuttaa. Ja niin pitääkin. Sinkkumiehenä voin itse aika pitkälti suunnitella omaa elämääni...   

Liika kiltteys ei kannata

Olen menneisyydessäni toiminut hölmösti. Olen ollut liian kiltti työntekijä. Ollut niin ahkeraa ja tunnollista, hiki hatussa paiskivaa duunaria että!

Olen yrittänyt työvuorostani toiseen vakuuttaa muut ennen kaikkea ahkeruudellani. Tunnollisuudellani. Tehnyt kaikki, mitä on pyydetty. Kiltisti, vastaan sanomatta.

Puunannut paikkoja puhtaaksi voimalla, nopeasti ja hikeä valuen. Saisin kehuja, enkä missään nimessä kritiikkiä.

Vanhemmalla iälläni olen ruvennut rauhoittumaan. Se on kannattanut! Enää en ole liian kiltti työntekijä.

Yhä pyrin tekemään työni hyvin, mutta usein vain ja ainoastaan hyvin. En erinomaisuuteen pyrkien.

Tietenkin joskus on päiviä, kun pitää pistää työmäärän tai kiireen vuoksi parastaan, mutta melko usein riittää nimenomaan sekin, että tekee työnsä hyvin.

Ja joskus ihan vain sekin, että tekee sen, mitä pitääkin. Mitään sen kummempaa yrittämättä. Aina ei tarvitse saada kehuja. Riittää, että antaa sen oman panoksensa työyhteisönsä eteen, joka pitääkin antaa.

Olen muutenkin rauhoittunut työntekijänä. Päässyt eroon kiltteydestäni. En enää vain säntäile nopeasti paikasta toiseen pyrkien nopeuteen vaan pidän järjenkin tekemisessä mukana. Tai ainakin koitan pitää.

Esimerkiksi tiskatessakin kummasti auttaa, kun ajattelee ensin, kuinka suurtalouskeittiössä kannattaa astiat tiskata. Tiskausjärjestykselläkin, kun kummasti on merkitystä.

Liiallisesta kiltteydestä eroon pääseminen on auttanut minua. Se on keventänyt työntekoani. Jaksan enemmän ja paremmin.    

Tiedosta rajasi

Tänään piti itseopiskella, mutta enpä taida jaksaakaan. Aikomukseni oli aloittaa kymmensivuisen esseen kirjoittamisprosessi. Aiheesta journalistin sananvapaus. Essee lukeutuu oppitehtäviini, mutta minulla ei ole tänään paukkuja kirjoittaa kyseistä esseetä. Voimavarani ovat liki nollissa.

Tekemäni neljän työvuoron putki on syönyt energiavarastoani. Lopetin kyseisen putken eilen ja se otti niin koville, että tänään ei tunnu piisaavan virtaa viedä koulutehtäviäni eteenpäin. Ei. Tänään sanon itselleni ei ja pidän vapaapäivän. Ansaitun vapaapäivän.

Mielestäni on hyvä tunnistaa ja tiedostaa omat rajansa. Tietää, milloin paukut eivät riitä, milloin on hyvä sanoa ei ja ladata akkujaan. Elämä ei saa olla pelkkää suorittamista vaan välillä sen on ihan hyvä olla vain silkkaa rentoutumista. Niin kuin tänään.

Tänään, kun pidän lepopäivän niin huomenna jaksan senkin edestä paiskia kouluhommiani. Ja oppikin menee paremmin perille, kun olen virkeämpi.

Tänään on kuitenkin aika levätä.

Viikon kyykytys!

Arvaatteko, mikä tapahtuma jäi viime viikosta Viltsun mieleen? Oliko se Porin Ässien sensaatiomainen finaaleihin pääsy? Venäläisen pressan nimen löytyminen gangsterilistalta? Vai sittenkin HPK:n uudet pakkivärväykset? 

Ei ollut mikään näistä. Viime viikon mieleenpainuvin hetki oli jotain aivan muuta. Tuo hetki, tuo mieltä järisyttänyt tilanne koettiin eräässä tv-sarjassa. Tv-sarjassa nimeltä Salatut elämät. 

(Tähän se kirosana, jonka muodostavat sanat juma ja lauta). Tuossa sarjassa palttiarallaa 8-vuotias pikkulikka nimeltä Kaisla alisti sarjan THE auktoriteettia, Majuria ja Rauhanturvaajaa Lasse Sievistä. 

Kaisla pisti tämän miehisyyden mitan komeasti kanveisiin. Ei sentään voimakeinoja käyttäen vaan sanojen voimalla. Kaisla torui Lassea siitä, että tämä oli ollut liian ankara pojalleen Severille. 

Ja mitä tapahtui saman päivän iltana? Kaisla sai tahtonsa läpi.

Severin kotiaresti päättyi, Kaisla tuli kylään Sievisille ja oletettu muhinointi alkoi Severin huoneessa. 

Kaisla kyykytti Majuria. Lasse Sievistä. Aivan kuin Daavid aikoinaan päihitti sen Goljatin. 

Lassen ja Kaislan välinen kamppailu oli loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun löytyy tahtoa. Mitä tapahtuu, kun löytyy asennetta. Siinä ei kokoerot sun muut estele, kun on riittävän luja tahtotila. Silloin sitä saa sen lujimmankin kallion murtumaan. 

Ja loppuun voin jaella muutenkin kehut Salatuille elämille. Erehdyin jo luulemaan tuota sarjaa parasta ennen-päiväyksensä nähneeksi, mutta mitä vielä!

Nyt tuossa sarjassa on ruvennut taas tapahtumaan. Nyt siellä jälleen "tykitetään" ja jännitystä piisaa. Kaikki merkit enteilevät kiihkeää loppukevättä. 

Totuudenmukaiseksi tuota sarjaa ei tosin voi vieläkään mennä kehumaan, mutta ei kai kukaan hullu sellaista tuolta sarjalta enää odotakaan?

Nyt on itsekritiikin paikka

Mielestäni itsekritiikkiä on hyvä harrastaa. Liikaa ei tietenkään pidä mennä itseään ruoskimaan. Tai ajatella pelkästään, että "mä oon huono", "mä oon huono". Sen sijaan kohtuudella nautittuna itsekritiikki on hyvästä.

Huomaa tekemänsä virheet ja kenties oppiikin niistä. Eikä sorru pitämään itseään minään ylivertaisena ihmisyksilönä.

Ja nyt minulla on itsekritiikin paikka. Minä olen nimittäin pulskistunut ja kuntoni on heikentynyt. Valitettavasti. Näin on päässyt käymään. Ja nyt on kuntorempan aika.

Kaiken kukkuraksi nyt on ihanteellinen paikka käynnistää kuntoremppansa. Lumet ja jäät ovat lähteneet, kevät on tullut. Pääsee taas hölkkäämään ja pyöräilemään. Ne ovat niitä Viltsun suosikkikuntoilumuotoja.

Jos alkuun ainakin 4-5 kertaa viikossa hölkkäisi tai pyöräilisi vähintään reilun puolen tunnin lenkin, niin sekin olisi jo hyvä startti kunnon kohottamiseen. Siitä sitten jatkossa lisäisi liikunnan määräänsä.

Tärkeintä on innostua jälleen liikkumisesta! Tehdä siitä tapa.

Laihdutuskuurille en ole ajatellut ryhtyväni, mutta ruoka- ja juomavaliotani olen aikeissa terveellistää. Salaatteja, kasviksia ja hedelmiä lisää ruokavalioon ja oluen litkiminen vähemmälle.

Saattaa siinä ohessa muutama kilokin vatsasta pudota. Tärkeintä on kuitenkin tähdätä terveellisempään elämään.

Uutta novellisarjaa suunnittelemaan

Tahdon kokeilla novellin kirjoittamiskykyjäni uudelleen. Jatkokertomukseni Viltsun taipaleesta toimittajana onnistui mielestäni sen verran hyvin, että minun on järkevää toistaa sama ruljanssi. Ja kirjoittaa uusi novellisarja.

Parannettavaakin minulla ilman muuta on novellin kirjoittajana. Rutkasti. Ja ainakin yksi asia, jonka teen seuraavalla kerralla toisin on etukäteissuunnittelu.

Viltsun taival-novellisarjaahan en etukäteen suunnitellut lainkaan. Sain vain päähän pistoksen ruveta kirjoittamaan taipaleestani harrastetoimittajana ja siitä sitten joka päivä (sen yhdeksän päivän ajan, jota novellikokoelmaani kirjoitin) keksin aina uusia juonenkäänteitä, tapahtumapaikkoja ja henkilöhahmoja.

Siitä sitten muovautui kymmenen novellia, jotka veivät aina kertomustani eteenpäin loppuratkaisuunsa asti.

Nyt tulevalla toisella kerralla haluan suunnitella tuon kaiken etukäteen valmiiksi. Ainakin pääpiirteittäin valmiiksi.

Tiedän siten jo ensi töikseni, kuinka novellini tulee etenemään. Mikä sen juoni on ja miten sen on tarkoitus päättyä. Mitkä hahmot siinä seikkailevat. Ja missä miljöössä ne seikkailevat. Kuinka moniosainen novellisarjastani on tarkoituksenani luoda. Ja mistä novellini tulee kertomaan. Mikä sen aihe on.

Näitä mitään en aluksi edelliskerrallani hahmotellut millään lailla päässäni, kun Viltsun taivalta kirjoitin. Nyt toisella kerralla haluan suunnitella kaiken etukäteen ja katsoa, mikä on lopputulos huolellisen suunnittelun avulla.

Vanhan sanonnanhan mukaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Ihan kaiken A ja O novellin kirjoittamiselleni on kiinnostavan aiheen keksiminen. Aiheen pitää olla minua kiinnostava ja sellainen, että minulta löytyy siitä tietoa. Tällöin jaksan kirjoittaa aiheesta montakin novellia ja viedä kertomustani eteenpäin päivästä toiseen.

Sitä tekstiäkään, kun ei ihan noin vain synny. Vaan pitää olla ennen kaikkea aitoa halua luoda tekstiä. Ja siksi tarvitaan kiinnostava aihe.

Ja tällaista aihettakin olen päässäni jo tänään pyöritellyt. Voisin kirjoittaa ravintolasta ja sen omistajasta. Tällainen ravintola olisi palkittu jollain viidellä Michelin-tähdellä. Tarinani tulisi olemaan oppi nöyryydestä, sillä tuo palkinto tulee muuttamaan ravintolaa ja etenkin sen pomoa kovin ylpeiksi.

Ravintolassa ja sen johdossa aletaan olemaan liian ylpeitä ja ryhdytään pitämään kaikkea itsestäänselvyytenä. Eletään liikaa menneisyydessä ja suhtaudutaan tulevaisuuteen kovin välinpitämättömästi.

Ruokalistan sisältöihin, ruokien laatuun, asiakkaiden palvelemiseen ja työntekijöiden viihtyvyyteen ei palkinnon saamisen jälkeen enää niin panostetakaan. Asenne ruoanlaittoa, asiakkaiden palvelemista ja työhyvinvointia kohtaan huononee oleellisesti, koska nöyrä asenne heikkenee. Asenteesta tulee ylimielinen.

Ja pahiten palkinnon saamisen vuoksi muuttuu pomo. Aina ennen niin innokkaasta ja tarvittaessa jopa tiskaustyössäkin mukana olleesta pomosta tulee seurapiiriläinen. Pomo huomaa, että hänellä on mainetta arvostettavissa piireissä ja ryhtyy etenkin tähän maineeseen panostamaan.

Kenttätyö unohtuu ja pomo alkaa olemaan myös töykeä työntekijöitä kohtaan. "Kyllähän ne täällä viihtyy, kun tää on kuitenkin 5 tähden ravintola!"

Kaikki tämä tulisi johtamaan siihen, että ravintolan asiakkaat hiljalleen kaikkoavat ravintolasta, esimerkiksi kilpailijoille ja oleellisesti heikentyneiden työolosuhteiden ja pomon käyttäytymisen vuoksi työntekijätkin poistuisivat muiden firmojen leipiin.

Ravintola olisi menossa konkurssiin. Ja pomon hyvä maine muuttumassa halveksittavan maineeksi. Lopuksi joko joku sanoisi pomolle, että hänen pitäisi hieman nöyrtyä. Pomo tottelee ja alkaa viemään ravintolaansa takaisin ylös.

Tai sitten ravintola menee konkurssiin ja pomo menettäessään rakkaan elinkeinonsa tekee itselleen jotain pahaa. Kuten alkaa ryyppäämään tai tappaa itsensä.

Tuossa suuntaviivoja tulevalle novellisarjalleni. Tästä sitten suunnittelemaan!

Rakkauteni,

Haluan kirjoittaa Sinulle. Haluan kirjoittaa Sinulle siksi, kun emme voi tänä viikonloppuna tavata. En voi valitettavasti tulla luoksesi. Työni estävät sen.

Se on minulle todella iso harmi, sillä välitän sinusta. Välitän sinusta suuresti. Joskus tunnen olevani sinusta jopa riippuvainen.

Olet minulle tärkeä ja tykkään sinusta.

Tykkään sinusta varsinkin silloin, kun tulet nieluuni. Maistut hyvältä. Ja välillä otan mielelläni sinua rajustikin.

Sinun seuraasi Olut kaivaten,

Villesi

Pelostaan voi vapautua!

Olen onnistunut siinä. Olen voittanut taisteluni. Minä olen voittaja. Olen kukistanut suurimman pelkoni. Hammaslääkäripelon.

Pelkäsin monia vuosia hammaslääkäriä. Etenkin sitä inhottavaa hammasporan vinkumisääntä. Välttelin hammaslääkärillä käyntiä useita vuosia, kunnes viime syksynä hammassärkyni tuli niin voimakkaaksi, että oli pakko mennä hammaslääkäriin.

Se kannatti. Olisi tietenkin kannattanu mennä jo ajoissa hammaslääkäriin, mutta onneksi menin edes tuolloin. Samalla voitin hammaslääkäripelkoni.

Tai puhun palturia. Vedetään sen verran takaisin. En itse asiassa voittanut pelkoani, mutta siihen löydettiin ratkaisu. Niin sanottu pakotie.

Aluksi oli tärkeää kertoa suoraan lääkärille pelkäävänsä häntä ja hänen kammottavalta näyttäviä hirviövempeleitään. Se oli arvokas ensiaskel matkalla eroon pelostani.

Tai ei minun pelostani tarvinnut lääkärilleni kertoa. Sehän näki sen minusta. Tutisevista polvistani!

Sitten lääkäri rupesi ennen toimenpiteitään antamaan minulle rauhoittavaa ja se on auttanut. Huomenna menen taas hammaslääkäriin ja ilman turhaa pelkoani. En tunne mitään lääkärissä oloni aikana, kun saan rauhoittavaa.

Ennen pelkäisin jo nyt huomenna edessä olevaa hammaslääkärireissuani, mutta nyt minun ei enää tarvitse. Loisto homma!

Tämä on osoitus siitä, että pelostaan voi päästä eroon. Pelkoon on löydettävissä ratkaisu. Se tarvitsee vain sen, että uskaltaa kohdata oman pelkonsa ja puhua siitä tarvittaessa muille ihmisille.

Pelostaan voi vapautua!

Raflaava harrastus?

Ulkona voi käydä muuallakin kuin ryyppäämässä. Hörppäämässä sen "yhden" tuopin olutta. Se on tietenkin paras vapaa-ajanviettotapa. Nyt. Aina. Ja ikuisesti.

Mutta voi siellä Hämeenlinnan keskustassa tehdä muutakin. Tajusin sen eilen.

Tai eilen en ehtinyt edes sinne Hämeenlinnan keskustaan asti. Kävin eilen syömässä Hämeen Linnan pihapiiriin avatussa lounasravintolassa.

Siellä oli maittava lounaspöytä tarjolla. Ja hintakin oli suht edullinen, 8,90 euroa. Etenkin, kun olit yksin liikkeellä. Ei tarvinnut maksaa kuin yhdestä lounaasta.

Ruokana oli "jotain" puna-ahventa ja salaattia. Tosi herkkua.

Tällaisesta ulkona syömisestä voisin ottaa harrastuksen minulle. Näitä ravintoloitakin kun on montaa eri sorttia ja montaa eri ravintolalajia.

On a' la cartea, lounasravintolaa, pikaruokalaa, pitseriaa, kiinalaista...

On siinä raflaa mistä valita. Mitä kierrellä. Ja näitä ravintoloita voisin ruveta kiertelemään. Yksin, kun kuljet niin se on ihan mahdollista. Vaikka pari kertaa viikossa- tahdilla.  

Useasta eri syystä. Pääset ihmisten ilmoille. Saat vaihtelua arkeen. Täytät vatsasi. Ja nautit samalla...

Elämässä tärkeintä on onnellisuus

Tiedättekö, mikä on tärkeintä elämässä? Se on onnellisuus. Elämä on niin lyhyt, että kannattaa pyrkiä ottamaan siitä kaikki ilo irti.

Elämästä kannattaa koittaa nauttia. Mikä tahansa päivä tai hetki voi jäädä viimeiseksi, joten niistä hetkistä pitää tehdä elämisen arvoisia.

Ja mistä se onnellinen elämä sitten rakentuu?

Ennen kaikkea se rakentuu niistä palasista, joiden menettäminen sattuu eniten. Joista viimeisinä luopuisi. Heidän seurastaan. Lähimmäisistä.

Lisäksi onnellisuus rakentuu siitä, että oppii tuntemaan itsensä. Tiedostaa asiat, työt ja harrastukset, joita tykkää tehdä ja yrittää päästä toimimaan niiden pariin.

Onnellisuus rakentuu siitäkin, ettei liikaa murehdi asioista. Elää hetken kerrallaan. Toki on hyvä suunnitella tulevaisuuttakin ja tehdä töitä senkin eteen, mutta ei liian ehdottomasti. Pitää muistaa nauttia tästä päivästäkin.

Onnellisuuteen vaikuttaa varmaan myös se, että hyväksyy itsensä. Niin vahvuuksineen kuin heikkouksineenkin. Kaikissa meissä tuppaa olemaan ne hyvätkin puolet ja arvostaa niitä myös itsessään.

Kurkkaa peiliinsä ja toteaa, että olen minä ihan hyvä. =)

Älä vietä aikaa väärien ihmisten kanssa

Törmäsin viime viikolla "Elämänmuutos"- nimisellä sivustolla erinomaiseen ohjeistoon. Siinä oli lueteltuna 30 neuvoa, joiden avulla saa elämänlaatunsa paremmaksi.

Heti kärkeen eli ykkösohjeeksi oli pistetty tämä ohje, jonka tähän blogiviestiinikin kopioin ja liitän:

"Älä vietä aikaa väärien ihmisten kanssa

Elämä on aivan liian lyhyt, että viettäisimme sen väärien ihmisten parissa. Negatiiviset ihmiset imevät kaiken energian, vetävät sinua taaksepäin ja estävät etenemisen. Tarkkaile millaisessa porukassa vietät aikaasi, ovatko he sinulle hyväksi vai eivät- ja tee omat johtopäätöksesi."

Olen valitettavasti itse joutunut oppimaan kyseisen opin tämän vuoden aikana. Elin noin 30 vuotta, kunnes jouduin huomaamaan, että kaikki ihmiset eivät olekaan "puhtaita pulmusia" tai luotettavia.

Toisaalta tämän asian oppiminen tekee minulle ihan hyvää, opinhan olemaan varovaisempi ihmisten kanssa. Ja tiedostan, että kaikki eivät ole luonteiltaan hyviä tai sitä, miltä näyttävät.

Ja ennen kaikkea osaan arvostaa niiden ihmisten seuraa, joista aidosti välitän ja jotka oikeasti minulle merkitsevät. Sekä jotka toisaalta minuun itseenikin suhtautuvat ihmisyyttä arvostaen.

Ei mitenkään nuoleskelevasti vaan se on mielestäni elämisen lähtökohta, että käyttäytyy ihmisiä kohtaan siten, että arvostaa jokaisen arvoa ihmisenä.

"Käyttäydy muita kohtaan siten, kuin haluaisit sinua itseäsikin kohtaan käyttäydyttävän."

Tässä linkki noihin alkuperäisiin 30 ohjeeseen.

Pyhäpäivän höpinää

Viltsu istahti Viltsun nurkkauksen piinapenkille. Pojan kloppi kävi läpi omia tulevaisuuden suunnitelmiaan. 

Viltsu, mitä tuumit?

- Tuumaan sitä, että minun on aika ruveta hakemaan töitä tiedotus-, viestintä-, media- tai kirjoitusalalta.

Miksi?

- Kirjoitustaitoni rupeaa olemaan jo sitä luokkaa, että voisin hyvin lähteä kokeilemaan siipiäni ammattilaisena. Jossain palkkahommassa.

Olet välillä haaveillut melko ehdottomastikin toimittajan urasta. Onko se ainoa haaveammattisi?

- Ei. On hyvä huomioida, että kirjoitustaidolla voi saada muitakin hommia vain kuin toimittajan töitä.

- Mol:n sivuilla on muun muassa vapaana pari kiinnostavalta vaikuttavaa tiedottajan paikkaa. Voisin piruuttain hakea vaikka niihin.

- Tai ihan superiahan olis jonain päivänä kirjoittaa vaikka oma tv-draamasarjansa tai kirjansa. Mutta ne vaatii sitten paljon treeniä ja työtä.

Etkö sitä treeniä ole ruvennut tosissasi viime aikoina tekemäänkin?

- Olen. Silloin, kun tajusin osaavani sen verran hyvin kirjoittaa, että minulla on kaiken mennessä nappiin mahdollisuus edetä kirjoitustaidollani vaikka mihin, niin olen alkanut kovasti harjoittelemaan.

- Ja sen takia nyt olenkin ennen kaikkea vain tehostanut entisestään kirjoittamisharjoitteluani.

Mitens se keittiöala, jääkö se kokonaan unholaan?

- Ei jää. Olen yhä menossa vakaasti töihin kesäksi erään vanhainkodin keittiölle. Ja hyvä alahan se keittiöalakin on. Ei ongelmaa ole niinkään alassa vaan minussa. Ja minun vahvuuksissani.



 

Rentoutta kehittymiseen!

Yksi asia, jota haluan saada lisää omaan kehittymiseeni ja opiskeluuni on rentous. Lisää sellaista fiilistä, että tekeminen ja sitä myötä kehittyminen olisi mahdollisimman hauskaa.

Vähentäisin sellaista ajattelua, että on pakko suorittaa ja on pakko onnistua sun muuta ja lisäisin sitä ajattelua, että on hienoa, kun saan suorittaa. Ja on hienoa, kun saan tehdä.

En ajattelisi koko aikaa vain, että sitten kun olen jokin kirjoitusalan ammattilainen ja sitten kun olen tätä ja sitten kun olen tota, niin tapahtuu sitä ja tätä.

Vaan keskittyisin enemmän siihen tämän hetkiseen tekemiseen ja ottaisin siitä enemmän iloa irti. Nautintoa irti. Tämän hetkisestä tekemisestä ei saa rahaa, mutta ei kai aina tarvitsekaan saada isoa tilipussia kouraansa, että voi jo nauttia?

Sitten, kun opiskeleminen ja tekeminen on kivaa, niin tulee paljon toistoja. Kirjoittaa esimerkiksi liki päivittäin. Ja toistojen kautta tapahtuu, yllätys, yllätys, kehittymistäkin.

Ja se, että tekeminen olisi mahdollisimman hauskaa niin tarvitsee sitä, että tekee niitä asioita joiden tekemisestä aidosti tykkää. Vähentää sellaista tekemistä mahdollisuuksien mukaan, joka tuntuu pakkopullalta ja lisää sitä tekemistä, joka on kivaa.

Esimerkiksi tuon jatkokertomus-novellin kirjoittaminen on ollut tällä viikolla hauskaa puuhaa. Ja sekin vie minua kirjoittajana eteenpäin.

Vanhassa vara parempi, sittenkin

Sain viime viikon torstaina 3,5 kuukautta kestävän työpestin Hämeenlinnan vankilalta. Pesti olisi alkanut huhtikuun puolivälissä. Tänään menin kuitenkin kieltäytymään kyseisestä pestistä. Syy on siinä, että sain myös vanhasta tutusta duunimestastani Ilonpisarasta 4 kuukaudeksi töitä kesäksi.

Kenties alemmalla palkalla, mutta Ilonpisarassa luultavammin ainakin pärjään ja viihdyn, mikäli teen työni niin hyvin kuin olen tähänkin asti siellä tehnyt.

En nähnyt järkeväksi vaihtaa tuttua työpaikkaani sittenkään uuteen duunipaikkaan. Kun sieltä vanhasta työpaikastanikin sain lopulta kesäksi töitä.

Uuden työpaikan kanssa ei kuitenkaan ole niin varmoja takeita. Entä jos en pärjääkään siellä ja pestini päättyisi koe-ajan jälkeen? Silloin jäisin tyhjän päälle, kun minulla ei olisi töitä enää saatavilla Ilonpisarastakaan.

Vaihdan työpaikkaani sitten, kun saan jostain pidemmän, jopa vakituisen vakanssin. Ja ei Ilonpisaraakaan tietenkään mikään niin pakko ole työpaikkana vaihtaa, mutta onhan se hyvä nuorena poikana hakea jossain vaiheessa kokemusta muualtakin. Jos se on jonain päivänä mahdollista.

Nyt minulla on tavallaan kuukausi lomaa jäljellä. Työni, kun näillä näkymin alkaa Ilonpisarassa toukokuun alusta.

Tai ei tämä mitään niin lomaa ole. Suoritan liki päivittäin avoimen yliopiston opintokursseihin sisältyviä tehtäviä ja kirjoitan päivittäin paljon.

Haaveenani kyllä olisi ottaa kunnon breikki huhtikuun viimeisellä viikolla ja varata vaikka jostain lomamökki. Mennä sinne yksinäni viikkoani viettämään. Rahaa on säästössä sen verran, että haaveeni olisi mahdollista toteuttaa. Pitäisi vain löytää jostain sellainen mökki tai mökkikylä, jossa pärjää autotonkin ihminen.

Ihmisistä

En ymmärrä, kuinka voin inhota joitakin ihmisiä. Joidenkin ihmisten ajatusmaailma, luonteen piirteet jne. ovat vain niin kaukana omistani, että liki pitäen inhoan heitä. 

Onneksi tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole kovin isossa roolissa elämässäni. Se on kaiketi vain ymmärrettävä, ettei kaikista ihmisistä voi tykätä.

Oikeastaan yhtenä elämäni periaatteena olenkin koittanut pitää asennetta "kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen". Tarkoittaen sitä, että niitä inhottaviakin ihmisiä kohtaan on pyrittävä käyttäytymään mahdollisimman inhimillisesti ja fiksusti. 

Ja onneni on se, että maailma on niin täynnä ihmisiä. On hakeuduttava sellaisten ihmisten seuraan, joista tykkää ja välittää. Onneksi minulla on lähelläni näitä yksilöitä enemmän kuin niitä inhokkeja. 

Minun on arvostettava heitä ja aidosti välitettävä heistä. 

Nyt sen tein

Nyt olen sen tehnyt. Avannut blogin, johon ryhdyn kirjoittamaan novelleja ikään kuin jatkokertomus-muotoisesti. Ja koska olen niin pirun idearikas persoona, niin olen keksinyt sinne kirjoittaa novelleja harrastuksestani toimittajana. Katsotaan, mitä tästä kehkeytyy.

Uuteen blogiini pääset tästä linkistä: Viltsun taival. Olen sinne tänään kirjoittanut ensimmäisen novellini ja se kertoo siitä hetkestä, kun hain toimittajaksi.

Jos opin kirjoittamaan novelleja, niin sitä voisi jonain päivänä testata novellien kirjoittamista aivan muustakin aiheesta.

Tämä blogiteksti jäi tarkoituksella tyngäksi, sillä tämä on vain opastusviesti kolmanteen blogiini.

Kiitos ja anteeksi.

Viltsun boxi ollut hyvä idea

Mielestäni on ollut hyvä idea pistää pystyyn oma harrasteverkkojulkaisuni "Viltsun boxi". Sen lisäksi, että se on ollut ihan opettavaista ja olen kehittynyt sitä pyörittäessäni eteenpäin kirjoittajana, niin ajatttelunikin on siinä ohessa laajentunut.

Ennen suhtauduin ikään kuin ehdottomasti Jatkoaika.com-nimiseen verkkolehteen, joka oli ennen Viltsun boxia ainoa lehti, johon tein harrastejuttujani. Viltsun boxin mukaan tulon myötä olen oivaltanut, että sitähän on maailmassa pilvin pimein muitakin lehtiä ja blogeja, johon voit kirjoittaa.

No, on minulle samalla herännyt ajatus ja kysymys, miksen vaihteeksi kokeilisi jutun tekoa myös rahasta? Suostuisiko joku ammattitoimitus ostamaan minulta juttujani?

Ja vaikka Viltsun boxi onkin ollut ihan opettavainen ja kelvollinenkin idea, niin en usko, että tulen jaksamaan sitä pyörittää nykyisellä konseptilla kovin kauaa. Ainakaan yksinäni. 

Jos todella tahdon harrastaa muunkin toimittajan hommia kuin "vain" lätkätoimittajan, niin joko minun kannattaa muuttaa Viltsun boxin konseptia, haalia jostain kasaan oikein oma toimitukseni tai sitten hakeutua valmiin harrastelehden toimitukseen.   

Uskon nimittäin, että kun riittävän kauan pyörittelen nykyisellä mallilla Viltsun boxiani, johon tuotan jatkuvalla syötöllä kaiken maailman juttuja, niin pää ja kroppahan siinä väsähtävät ja ideat lopahtavat. Eli se ei sittenkään vain tule toimimaan. 

Tällä hetkellä parhaalta idealta vaikuttaisi tuo Viltsun boxin toiminta-ajatuksen muuttaminen. Sitä voisi ruveta johonkin blogiin kirjoittamaan jotain novellisarjaa tai sitten rajata Viltsun boxin aihealue radikaalisti. 

Nyt, kun se on journalismiin, viestintään ja kirjoittamiseen paneutuva verkkolehti, niin se on varsin laaja aihe-alue. Tuosta voisi nipistää pois kaksi aihetta ja jättää jäljelle vaikka kirjoittamisen.

Ja pistääkin pystyyn verkkojulkaisun, johon tuottaa tasaisin väliajoin kirjoittamisesta kertovia kattavia artikkeleita. 

Ja sitten, kun minulla olisi Viltsun boxini, jonne kirjoittaisin joko lyhyitä novelleja tai kirjoittamisesta kertovia artikkeleita, niin voisin tällaista palstaa pyöritellä silloinkin, vaikka minusta tulisi jonain päivänä ammattilainen.